Raa­he­lai­sen In­ke­ri Ke­ro­lan ko­din vie­res­sä meri ko­hi­see, jää­tyy ja su­laa vuo­de­nai­ko­jen mu­kaan. Näin on ol­lut ai­na en­nen­kin, mut­ta sen näy­tel­miä hän eh­tii seu­raa­maan nyt enem­män to­tu­tel­les­saan elä­ke­läi­sen elä­män­vai­hee­seen.

Ai­van hil­jai­se­lok­si elä­mä ei ole muut­tu­nut, mut­ta joi­ta­kin asi­oi­ta voi kui­ten­kin tar­kas­tel­la jo taak­se­päin. Yk­si niis­tä on kan­sa­ne­dus­ta­jan teh­tä­vä, jota Ke­ro­la hoi­ti vuo­si­na 1999–2015 eli 16 vuo­den ajan. En­nen sitä Ke­ro­la oli kut­su­mus­työs­sään opet­ta­ja­na ja hoi­ti myös Raa­hen kau­pun­gin­hal­li­tuk­sen pu­heen­joh­ta­juut­ta. Luot­ta­mus­teh­tä­vät laa­jen­si­vat nä­kö­kul­maa koko yh­teis­kun­taan.

Tu­kea mo­nel­ta suun­nal­ta

Ke­ro­lal­le ky­sy­mys kan­sa­ne­dus­ta­ja­eh­dok­kaak­si ryh­ty­mi­ses­tä tuli yl­lä­tyk­se­nä.

– Sil­loin piti ryh­tyä miet­ti­mään, mitä rul­jans­si tar­koit­tai­si käy­tän­nös­sä. Va­li­tuk­si tu­le­mis­ta en osan­nut edes aja­tel­la.

Vaa­li­työn su­ju­mi­ses­ta vas­ta­si tu­ki­ver­kos­to, ja Ke­ro­la tuli va­li­tuk­si.

– As­te­lin en­sim­mäis­tä ker­taa elä­mäs­sä­ni edus­kun­ta­ta­lon por­tai­ta ja kä­des­sä­ni oli kan­sa­ne­dus­ta­jan val­ta­kir­ja. Oli­han se eri­koi­nen tun­ne, Ke­ro­la muis­te­lee.

Ar­ki edus­kun­nas­sa osoit­tau­tui työ­lääk­si, ja työ­tä riit­ti aa­mus­ta il­ta­myö­hään. Ke­ro­la huo­ma­si ver­kos­toi­tu­mi­sen mer­ki­tyk­sen sekä ta­lon si­säl­lä et­tä sen ul­ko­puo­lel­la ja va­lit­si sii­hen pa­nos­ta­mi­sen. Päi­vien hek­ti­syys ja tiu­kat ai­ka­tau­lut vaa­ti­vat so­vit­te­lua. Eri­no­mai­nen työ­yh­tei­sö aut­toi sel­viy­ty­mään mo­nes­ta tu­ka­las­ta ti­lan­tees­ta, Ke­ro­la ke­huu.

– Sau­na ja uin­ti kat­kai­si­vat päi­vän. Sen jäl­keen al­koi­vat il­ta­työt, kan­sa­lais­huo­liin vas­taa­mi­nen. Vii­kon­lo­put ku­lui­vat maa­kun­nan si­dos­ryh­mä­ta­paa­mi­sis­sa, ko­kouk­sis­sa ja muis­sa ta­pah­tu­mis­sa.

Ke­ro­la pai­not­ti yh­tey­den­pi­toa vaa­li­or­ga­ni­saa­ti­oon­sa. Siel­lä syn­ty­neet ys­tä­vyys­suh­teet kan­ta­vat edel­leen. Maa­kun­nas­sa vaa­li­pääl­lik­kö Vesa Tah­ko­la ja hä­nen puo­li­son­sa Rai­ja oli Ke­ro­lal­le eh­do­ton työn tu­ki­pi­la­ri.

Uu­des­sa
toi­min­ta­kult­tuu­ris­sa

Kan­sa­ne­dus­ta­ja va­li­taan sää­tä­mään la­ke­ja. Haas­tet­ta työ­hön tuo Ke­ro­lan ko­ke­muk­sen mu­kaan ko­ko­nai­suuk­sien hal­lin­ta sekä lain­sää­dän­tö­työn li­säk­si val­ti­on ta­lous ja kan­sain­vä­li­set ky­sy­myk­set – kaik­ki nämä suh­teu­tet­tui­na kan­sa­lais­ten toi­vei­siin.

Mer­ki­tyk­sel­li­sin työ teh­dään va­li­o­kun­nis­sa. Yleen­sä lais­ta nou­see muu­ta­ma py­kä­lä kä­sit­te­lyn kär­keen.

– Asi­an­tun­ti­ja­kuu­le­mi­set vei­vät ai­kaa, ja usein kä­sit­te­ly mut­kis­tui. Mo­nes­ti­han kan­sa­lais­kes­kus­te­lu tör­mää juu­ri tä­hän. Suo­ra­vii­vai­nen ajat­te­lu ei tah­do tä­hän yh­tä­löön so­pia, nau­rah­taa In­ke­ri Ke­ro­la.

Työn nur­jaan puo­leen Ke­ro­la lis­taa pää­tök­sen­te­on hi­tau­den sekä de­mok­ra­ti­aan kuu­lu­van mo­nes­ti asi­an vie­res­tä kul­ke­van ”kai­ken­lai­sen jap­pa­sun”. Me­di­an toi­min­ta­pa sai Ke­ro­lan suh­tau­tu­maan uu­ti­soin­tiin eri ta­val­la.

– Sama uu­ti­nen ta­lon si­säl­lä pie­ne­ni pie­ne­ne­mis­tään, ja ul­ko­puo­lel­la se suu­re­ni suu­re­ne­mis­taan, Ke­ro­la poh­dis­ke­lee.

Laa­jo­ja ko­ko­nai­suuk­sia ja pie­nen ih­mi­sen huo­lia

Ke­ro­la nä­kee mie­len­kiin­toi­sen työn ja mie­leen­pai­nu­vat ih­mis­suh­teet kan­sa­ne­dus­ta­jan työn suo­la­na.

– Ti­mant­ti­het­kiä koh­taa sil­loin, kun löy­de­tään kaik­kia tyy­dyt­tä­vä rat­kai­su tai saa hoi­det­tua yh­den­kin ih­mi­sen asi­an kun­toon. ”Niin pien­tä asi­aa ei ole, et­tei­kö sii­nä pidä aut­taa” oli oma oh­je­nuo­ra­ni. Se oli pal­kit­se­vaa, mut­ta myös ai­kaa vie­vää, hän li­sää.

Ke­ro­la on seu­ran­nut kiin­nos­tu­nee­na eri­tyi­ses­ti puo­lus­tus­hal­lin­non sar­kaa. Puo­lus­tus­va­li­o­kun­nas­sa toi­mi­mi­nen ava­si ovia Suo­men ”yti­meen”.

– Jo sil­loin kä­vim­me si­säis­tä kes­kus­te­lua Na­tos­ta.

Toi­nen mie­len­kiin­toi­sek­si ko­ke­ma ai­he­a­lue Ke­ro­lal­le oli me­ren­kul­ku, jos­sa hän sai toi­mia me­ren­ku­lun eri jär­jes­tö­jen edus­kun­ta­kon­tak­ti­na. Työ oli edus­kun­nan ”ul­ko­ke­häl­lä” ta­pah­tu­vaa toi­min­taa.

Va­kau­mus luon­nol­li­se­na osa­na työ­tä

Jo­kai­sel­la kan­sa­ne­dus­ta­jal­la on oma ar­vo­maa­il­man­sa. Ke­ro­lan kau­sil­la edus­kun­nas­sa oli use­am­pia us­ko­vai­sia edus­ta­jia. Käy­tän­nön edus­kun­ta­työs­sä va­kau­mus ei työ­tä ei­kä kans­sa­käy­mis­tä häi­rin­nyt. Oman­tun­non ky­sy­myk­set luon­nol­li­ses­ti ai­heut­ti­vat kes­kus­te­lua, mut­ta ei­vät häi­rit­se­väs­ti. Us­ko­vais­ten edus­ta­jien va­kau­mus oli ylei­ses­ti tie­dos­sa jo va­lin­nan ta­pah­dut­tua. Asi­oi­ta ei tar­vin­nut oman­tun­non ky­sy­myk­sis­sä lin­ja­ta erik­seen, sil­lä yh­tei­nen va­kau­mus ja ar­vot oh­ja­si­vat pää­tök­sen­te­koa.

– Päi­vit­täi­nen työ vei jo­kai­sen ajan ja toi­min­not kui­ten­kin omil­le ta­hoil­leen, Ke­ro­la ku­vaa.

Ker­ran edus­ta­ja,
ai­na edus­ta­ja

Pää­tös luo­pua kan­sa­ne­dus­ta­juu­des­ta oli Ke­ro­lal­le lo­pul­ta hel­pot­ta­va.

– Muis­tan kä­vel­lee­ni me­ren jääl­lä luon­toa ihas­tel­len kol­le­goi­den pa­ker­ta­es­sa vaa­li­ken­til­lä. Va­pau­den tun­ne rie­mas­tut­ti, Ke­ro­la ker­too.

Ke­ro­la saa edel­leen vas­tail­la ky­sy­myk­siin ja sel­vit­tää, mitä mis­sä­kin lais­sa sa­no­taan. Ih­mi­set olet­ta­vat muis­tin kan­ta­van kaik­kiin pie­niin­kin yk­si­tyis­koh­tiin.

– Vas­ta pari viik­koa sit­ten eräs hen­ki­lö ih­met­te­li, et­ten­kö ole­kaan enää kan­sa­ne­dus­ta­ja­na, nau­rah­taa Ke­ro­la.

Ny­kyis­tä edus­kun­ta­työs­ken­te­lyä Ke­ro­la seu­raa tii­viis­ti mut­ta ul­ko­puo­lel­ta. Ke­ro­la ha­lu­aa py­syä ajan ta­sal­la ta­pah­tu­mis­ta ja il­mi­öis­tä ja kan­nus­taa tä­hän kaik­kia:

– On hyvä tie­tää, mitä päät­tä­jäm­me asi­ois­ta kes­kus­te­le­vat ja mil­tä poh­jal­ta he pää­tök­siä te­ke­vät, hän sum­maa.