JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Puhutaan maasta ja taivaasta

Koettelemukset valmistelivat parannukseen

Puhutaan maasta ja taivaasta
23.6.2022 7.00

Juttua muokattu:

20.6. 14:00
2022062014001020220623070000
Esikoisensa ja miehensä menettäneen Leila Koiviston elämään on mahtunut koettelemuksia. – Kaikesta on kuitenkin aina selvitty, hän toteaa.

Esikoisensa ja miehensä menettäneen Leila Koiviston elämään on mahtunut koettelemuksia. – Kaikesta on kuitenkin aina selvitty, hän toteaa.

Esko Korkeakoski

Esikoisensa ja miehensä menettäneen Leila Koiviston elämään on mahtunut koettelemuksia. – Kaikesta on kuitenkin aina selvitty, hän toteaa.

Esikoisensa ja miehensä menettäneen Leila Koiviston elämään on mahtunut koettelemuksia. – Kaikesta on kuitenkin aina selvitty, hän toteaa.

Esko Korkeakoski

Es­ko Kor­ke­a­kos­ki

Lem­pää­lä­läi­sen Lei­la Koi­vis­ton lap­suu­den ko­ti­ky­lä oli tyy­pil­li­nen maa­lais­ky­lä Jy­väs­ky­läs­sä. Isä oli töis­sä rau­ta­teil­lä ja äi­ti pal­ve­lu­a­lal­la. Isän äi­ti toi­mi Vaa­ja­kos­kel­la seu­ra­kun­nan py­hä­kou­lun opet­ta­ja­na.

Lap­suu­des­sa Koi­vis­tol­la ei ol­lut juu­ri mi­tään kä­si­tys­tä us­kos­ta. Kou­lun us­kon­non ope­tus oli tie­don ja­ka­mis­ta. Vas­ta rip­pi­kou­lus­sa hän ha­vah­tui poh­ti­maan, et­tä mi­tä­hän se us­ko oi­kein on.

– Van­hem­pa­ni oli­vat kirk­kous­ko­vai­sia, mut­ta ei­vät us­kon­nol­li­sia. Ko­to­na ei kes­kus­tel­tu us­kon asi­ois­ta, muis­te­lee Koi­vis­to.

Koi­vis­ton men­nes­sä nai­mi­siin Mark­ku-puo­li­son­sa kans­sa kum­pi­kaan heis­tä ei ol­lut us­ko­mas­sa. Mar­kul­la oli kui­ten­kin us­ko­vai­set van­hem­mat sekä tie­toa us­kos­ta ja us­ko­vais­ten käy­tän­nöis­tä.

– Lo­pul­ta sain Mar­kun myö­tä pa­ran­nuk­sen ar­mon. Hä­nel­lä oli laa­ja us­ko­vais­ten ka­ve­ri­pii­ri, jo­hon it­se­kin lii­tyin mu­kaan, ker­taa Koi­vis­to muis­to­jaan.

Avoi­meen ja suo­raan tyy­liin­sä Koi­vis­to ker­too, kuin­ka hei­dän Mar­ko-esi­koi­sen­sa al­koi var­tut­tu­aan kiin­nos­tua ko­din lä­hel­lä ole­vas­ta jär­ves­tä. Tuo jär­vi koi­tui­kin Mar­kon koh­ta­lok­si. Kuo­lin­syy oli huk­ku­mi­nen, vaik­ka elä­män­lan­ka kat­ke­si myö­hem­min sai­raa­las­sa.

Esi­koi­sen kuo­le­ma oli Koi­vis­toil­le ko­vaa Ju­ma­lan kou­lua. Ai­ka py­säh­tyi ja pers­pek­tii­vit ka­to­si­vat.

– Mark­ku to­te­si sil­loin, et­tem­me voi enää elää il­man Ju­ma­lan val­ta­kun­taa. Hä­nel­lä oli mi­nua suu­rem­pi syn­nin­hä­tä. Hän sa­noi: ”Jos tuo lap­si ote­taan meil­tä pois, ha­lu­an men­nä sa­maan paik­kaan kuin Mar­ko.” Ko­ke­muk­sem­me oli, et­tei elä­mä voi jat­kua näin, ker­too Koi­vis­to.

Ju­ma­la val­mis­te­li kai­kes­sa us­kon lah­jan vas­taa­not­ta­mis­ta. Kun pa­ris­kun­nal­le sit­ten saar­nat­tiin evan­ke­liu­mi, he ko­ki­vat, et­tä sai­vat pa­ran­nuk­sen ar­mon Ju­ma­lal­ta.

– Em­me aja­tel­leet, et­tä oli­sim­me kään­ty­neet van­hoil­lis­les­ta­di­o­lai­suu­teen. On­han us­ko sii­nä jou­kos­sa, jos­sa Pyhä Hen­ki vai­kut­taa.

Mar­ko-po­jan kuo­le­ma ei Koi­vis­to­ja kui­ten­kaan kat­ke­roit­ta­nut. Aja­tuk­se­na oli, et­tä tär­kein­tä oli jak­saa us­koa ja pu­hua sii­tä suu au­ki.

Esi­koi­sen jäl­keen per­hee­seen siu­nat­tiin vie­lä yk­si­tois­ta las­ta. Kah­dek­san­nen lap­sen syn­nyt­tyä Koi­vis­ton isä to­te­si, et­tei hei­dän tar­vit­se yk­sin maa­il­maa täyt­tää. Koi­vis­to ker­too to­den­neen­sa sii­hen, et­tä sano sinä mikä on lii­kaa, kun me em­me tie­dä. Sen jäl­keen asi­as­ta ei pu­hut­tu.

– Van­hem­pa­ni ei­vät pa­hek­su­neet us­ko­am­me. Ai­na he tu­li­vat ris­ti­äi­siin ja mui­hin­kin per­he­juh­liin.

Koi­vis­to to­te­aa elä­mäs­sä ol­leen työ­tä ja ko­et­te­le­muk­sia, mut­ta kai­kes­ta on kui­ten­kin ai­na sel­vit­ty. Tai­vaan Isä sal­li Mar­kul­le sai­rau­den, jon­ka vuok­si hä­nen oli jää­tä­vä en­sin sai­ras­lo­mal­le ja sit­ten sai­ra­se­läk­keel­le.

– Las­ten hoi­don kan­nal­ta ti­lan­ne oli hyvä, kos­ka Mark­ku ”huus­hol­las” ko­to­na ja tyy­tyi elä­mään niin, miet­tii Koi­vis­to.

Mar­kun kuo­le­man jäl­keen yk­sin seu­roi­hin läh­te­mi­nen tun­tui vai­ke­al­ta.

– Joo­na­tan-poi­ka­ni ke­hot­ti mi­nua läh­te­mään seu­roi­hin, jot­ta jak­sai­sin py­syä us­ko­mas­sa. Koin neu­von Ju­ma­lan huo­len­pi­to­na. Läh­den ny­kyi­sin mie­lel­lä­ni seu­roi­hin. Maa­il­man hou­ku­tuk­set ei­vät ole ve­tä­neet puo­leen­sa, hy­myi­lee Koi­vis­to.

Lue jut­tu ko­ko­nai­suu­des­saan täl­lä vii­kol­la il­mes­ty­nees­tä Päi­vä­mie­hes­tä.

4.7.2022

Käänny puoleeni; Herra, ja ole minulle armollinen, sillä minä olen yksin ja avuton. Ps. 25:16

Viikon kysymys