Tero Pit­kä­lä

– Toi­mit­ta­jan työs­sä on kiin­nos­ta­vaa ja haas­ta­vaa, kun saa ot­taa asi­ois­ta sel­vää. Työs­sä saa elää to­dek­si päi­vit­täin, mi­ten luu­lo ei ole tie­don väär­ti. Yk­sin­ker­tai­sik­si luul­lut asi­at pal­jas­tu­vat usein mo­ni­mut­kai­sik­si, poh­tii Sa­von Sa­no­mien ar­tik­ke­li­toi­mit­ta­ja Vesa Kärk­käi­nen.

Tou­ko­kuun kol­man­te­na päi­vä­nä vie­te­tään kan­sain­vä­lis­tä leh­dis­tön­va­pau­den päi­vää. Kärk­käi­sen mie­les­tä leh­dis­tön­va­paus on en­nen muu­ta vas­tuul­li­sen sa­no­mi­sen va­paut­ta jour­na­lis­tin oh­jei­den mu­kai­ses­ti. Leh­dis­tön­va­paus il­men­tää myös ai­toa de­mok­ra­ti­aa.

Sa­nan­va­paus on va­paut­ta sa­noa, mitä on miel­tä ke­nen­kään en­na­kol­ta es­tä­mät­tä, kär­jek­kääs­ti­kin, mut­ta ke­nen­kään kun­ni­aa ja yk­si­tyi­se­lä­män suo­jaa louk­kaa­mat­ta. Il­man sa­nan­va­paut­ta ei ole mie­li­pi­teen­va­paut­ta, sil­lä jos puut­tuu va­paus vas­taa­not­taa tai ol­la vas­taa­not­ta­mat­ta vies­te­jä, ei­hän sil­loin mie­li­pi­det­tä­kään voi muo­dos­taa va­paas­ti, poh­tii Kärk­käi­nen.

Sa­man työ­nan­ta­jan pal­ve­luk­ses­sa vuo­des­ta 1989 työs­ken­nel­lyt Vesa Kärk­käi­nen on näh­nyt me­di­a­ken­tän muu­tok­sen. Hän­tä mie­ti­tyt­tää ih­mis­ten käyt­täy­ty­mi­nen so­si­aa­li­ses­sa me­di­as­sa. Kärk­käi­sen mie­les­tä me­di­an käyt­töä pi­tää ope­tel­la. Tie­don vas­taa­not­ta­mi­sen, kä­sit­te­le­mi­sen ja ja­los­ta­mi­sen tai­dot ei­vät ole syn­ty­mä­lah­jo­ja.

– Kun ih­mi­nen ei sitä tie­dos­ta, va­paan it­seil­mai­sun olois­sa esi­mer­kik­si so­si­aa­li­ses­sa me­di­as­sa yli­lyön­nit ovat väis­tä­mät­tö­miä. Usein kyse on ar­vo­jen yh­teen­tör­mäyk­ses­tä, joka on kär­jis­ty­nyt ar­vo­li­be­raa­lin ajat­te­lun hal­li­tes­sa me­di­aym­pä­ris­töä. Jä­sen­nel­lyt ar­vo­kon­ser­va­tii­vi­set aja­tuk­set ei­vät saa ta­val­li­ses­ti ti­laa, mikä joh­taa tur­hau­tu­mi­siin. Nämä taas tu­le­vat hel­pos­ti ulos jä­sen­ty­mät­tö­mä­nä vies­tin­tä­nä.

Kärk­käi­nen ko­kee, et­tä kris­til­li­sel­tä ar­vo­poh­jal­ta on hyvä toi­mia toi­mit­ta­ja­na.

– To­tuu­teen pyr­ki­väl­le, re­hel­li­sel­le jour­na­lis­til­le on ai­na ky­syn­tää, oli hän us­ko­vai­nen tai ei. Jour­na­lis­tin me­di­as­ta ja teh­tä­väs­tä tie­tys­ti riip­puu, mikä hä­nen ase­man­sa ja vas­tuun­sa on. Har­voin se on us­kon­nol­li­nen ju­lis­tus­teh­tä­vä.

Kärk­käi­nen ha­lu­aa näh­dä myös pin­taa sy­vem­mäl­le:

– Jat­ku­vas­ti huo­maan, mi­ten ih­mi­set pyr­ki­vät vil­pit­tö­mäs­ti koh­ti hy­vää. Esi­mer­kik­si po­li­tii­kas­sa toi­mi­vat ih­mi­set ei­vät ole pa­huut­taan tois­ten­sa kans­sa eri miel­tä, vaan ai­van ai­dos­ti sitä miel­tä mitä ovat.

Täs­sä ar­vo­li­be­raa­lis­sa ajas­sa Kärk­käi­nen nä­kee Päi­vä­mie­hen teh­tä­vän tär­ke­ä­nä.

– Leh­del­lä on tär­keä roo­li van­hoil­lis­les­ta­di­o­lai­sen us­kon­nä­ke­myk­sen sa­noit­ta­ja­na no­pe­as­ti muut­tu­vas­sa ajas­sa.