Saa­ra Ko­leh­mai­nen

– Mi­nus­ta ei iki­nä pi­tä­nyt tul­la lä­hi­hoi­ta­jaa, mut­ta niin vain val­mis­tun ke­vääl­lä lä­hi­hoi­ta­jak­si, ker­too tyr­nä­vä­läi­nen Hen­na Kok­ko­nen.

Lä­hi­hoi­ta­jan opin­not ovat ol­leet Kok­ko­sen mie­les­tä kiin­nos­ta­via ja en­nak­ko-ole­tuk­set ovat mur­tu­neet opin­to­jen ai­ka­na. En­nen van­hus­puo­len har­joit­te­lun aloi­tus­ta hän ajat­te­li, et­tei iki­nä tee töi­tä van­hus­ten kans­sa.

– Yl­lä­tyk­sek­se­ni tyk­kään ol­la van­hus­ten kans­sa. Heil­tä saa tosi pal­jon, ko­ros­taa Kok­ko­nen.

Kok­ko­sen mie­les­tä on tär­keä ker­ryt­tää työ­ko­ke­mus­ta ja pääs­tä nä­ke­mään eri­lai­sia puo­lia lä­hi­hoi­ta­jan lu­kui­sis­ta työl­lis­ty­mis­mah­dol­li­suuk­sis­ta. Hän ko­kee, et­tä lä­hi­hoi­ta­jan työs­sä on help­po toi­mia us­ko­vai­se­na.

Ison per­heen, opis­ke­lun ja keik­ka­työn yh­dis­tä­mi­nen on usein kel­lon kans­sa juok­se­mis­ta, mut­ta ei mah­do­ton­ta. Lä­hi­hoi­ta­jan tut­kin­to on Kok­ko­sel­le jo nel­jäs. Kak­si en­sim­mäis­tä hän opis­ke­li nuo­re­na, kak­si myö­hem­min per­heel­li­se­nä.

– Jäin yk­sin las­ten kans­sa vuon­na 2012. Kun pa­him­mas­ta sel­vi­sin, tun­sin, et­tä ha­lu­an jo­tain omaa, pe­rus­te­lee Hen­na Kok­ko­nen opis­ke­lui­den­sa al­kua.

Hän suo­rit­ti en­sin lii­kun­na­noh­jaa­jan pe­rus­kurs­sin ja myö­hem­min myös avoi­men yli­o­pis­ton kaut­ta kas­va­tus­tie­teen pe­ru­so­pin­not tar­koi­tuk­se­naan jat­kaa opin­to­ja yli­o­pis­tos­sa.

Haa­veet yli­o­pis­to-opis­ke­lus­ta jäi­vät taka-alal­le, kun Kok­ko­nen jäi pää­sy­ko­keis­sa pa­rin pis­teen pää­hän si­sään­pää­sys­tä. Hän on kui­ten­kin tyy­ty­väi­nen tä­män het­ken ti­lan­tee­seen­sa ja tyk­kää lä­hi­hoi­ta­jan työs­tä.

– Tie­dän, et­tä oli­sin vä­syt­tä­nyt it­se­ni ja lap­se­ni yli­o­pis­to-opin­noil­la. Las­ten­tar­ha­o­pet­ta­ja­na oli­sin ai­na töis­sä päi­vä­ko­dis­sa, en­kä tie­dä, jak­sai­sin­ko sitä, ker­too Kok­ko­nen, joka on it­se­kin suur­per­heen äi­ti.

Tu­le­vai­suu­des­sa töi­tä on var­mas­ti, jos ter­veyt­tä riit­tää.

– Kaik­ki mah­dol­li­nen tun­nu­taan vie­vän ul­ko­mail­le, mut­ta mum­mu­ja ja pap­po­ja, sa­moin kuin lap­sia ei ol­la vie­mäs­sä mi­hin­kään. He tar­vit­se­vat hoi­ta­jia ai­van var­mas­ti, iloit­see Kok­ko­nen.