Tuo­mas Hän­ni­nen

Aar­ne Lohi syn­tyi La­pin so­dan ai­ka­na syys­kuus­sa 1944. Suur­per­heen saa­nut Lohi ker­too kut­su­muk­se­na ko­ke­mas­taan opet­ta­jan työs­tä, per­he-elä­män vai­heis­ta sekä pu­hu­jan teh­tä­väs­tä.

Suo­mi eli syys­kuus­sa 1944 al­ka­neen La­pin so­dan ai­kaa kun Aar­ne Lohi syn­tyi. Poh­joi­sen ar­kea var­jos­ti sak­sa­lais­ten so­ti­lai­den läs­nä­o­lo, ja so­dan tiel­tä oli läh­det­tä­vä evak­koon. Lo­hen lap­suu­den per­he oli Ei­no Lo­hen ja kä­ti­lö Vee­ra Lo­hen kut­su­mi­na eva­kos­sa Ou­lun­sa­los­sa, kun muut Kuu­kas­jär­vel­tä oli­vat läh­te­neet Ruot­siin.

– Syn­nyin Ou­lun­sa­lon kan­sa­kou­lul­la 26.9.1944. Avus­ta­ja­na syn­ny­tyk­ses­sä toi­mi serk­ku­ni, 15-vuo­ti­as Tai­mi Lohi. Var­si­nai­nen kä­ti­lö Vee­ra-täti ei ol­lut syn­ny­tyk­sen al­ka­es­sa pai­kal­la. Ris­ti­äi­set jär­jes­tet­tiin pian syn­ty­mä­ni jäl­keen Ou­lun­sa­los­sa, Lohi ker­too.

Ta­kai­sin Kuu­kas­jär­ven ko­tiin pa­lat­tiin Lo­hen ol­les­sa noin puo­len­tois­ta kuu­kau­den ikäi­nen. Ko­tiin pa­lan­neen on­nel­li­sen äi­din tun­teet on lu­et­ta­vis­sa ko­din vie­ras­kir­jas­ta. An­na-äi­ti kir­joit­taa 18.11.1944: ”Kii­tos Ju­ma­lal­le täs­tä het­kes­tä, et­tä saim­me pa­la­ta rik­ku­mat­to­maan ko­tiim­me 10-viik­koi­sel­ta evak­ko-ret­kel­tä ja tär­kein­tä, saim­me isän so­das­ta ter­vee­nä ko­tiin. Per­heem­me on nyt: isä, äi­ti, Tert­tu, Hei­no, Rit­va, Tuo­mas ja pik­ku-Aar­ne.”

Ju­ma­laan luot­ta­en avi­o­liit­toon

Aar­ne Lohi ja An­na Säk­ki­nen tu­tus­tui­vat Ke­mi­jär­ven se­mi­naa­ris­sa, ja häi­tä vie­tet­tiin Säk­ki­sen pir­tis­sä jou­lu­päi­vä­nä 1967. He sai­vat elää yh­des­sä lä­hes vii­den vuo­si­kym­me­nen mit­tai­sen avi­o­lii­ton. Hää­ti­lai­suu­des­ta Lohi muis­taa, kuin­ka An­nan nuo­rin veli Ka­le­vi oli ope­tel­lut soit­ta­maan har­mo­nia. Kos­ka oli jou­lu, hää­mars­si­na soi Nyt sei­sah­dun mä sei­mel­les.

– Ylä­ker­ras­sa pu­keu­dut­tiin hää­vaat­tei­siin ja sit­ten hää­mars­sin soi­des­sa las­keu­dut­tiin alas pirt­tiin hää­vä­en kes­kel­le, Lohi ker­too.

Lohi muis­te­lee hie­man hu­vit­tu­nee­na, kuin­ka eräs naa­pu­rin emän­tä häm­mäs­te­li nuor­ta ja pie­ni­ko­kois­ta sul­has­ta ja to­te­si: ”Voi kuin­ka on po­lo­nen!”

Vih­ki­mi­sen toi­mit­ti Ant­ti Pouk­ku­la. Lohi muis­taa hää­pu­hees­ta eri­tyi­ses­ti ke­ho­tuk­sen kun­ni­oit­taa puo­li­soi­na toi­nen tois­ta ja luot­taa Ju­ma­laan kai­kis­sa elä­män­vai­heis­sa. Nämä neu­vot ovat ol­leet tar­peel­li­sia läpi elä­män.

Opet­ta­jan työ kut­sui

Lohi val­mis­tui opet­ta­jak­si vuon­na 1969. Vir­ko­ja oli vä­hän ja en­sim­mäi­sen työ­paik­kan­sa hän sai Sot­ka­mos­ta. An­na-puo­li­so oli myös opet­ta­ja, mut­ta hä­nel­le ei löy­ty­nyt paik­kaa sa­mal­ta paik­ka­kun­nal­ta.

– Us­ko­vai­sia per­hei­tä Sot­ka­mos­sa oli vä­hän, ja me ol­tiin ai­noa us­ko­vai­nen lap­si­per­he paik­ka­kun­nal­la. Lä­he­tys­seu­ro­ja oli ker­ran vuo­des­sa, ja oli juh­laa, kun vie­rai­le­vat pu­hu­jat yö­pyi­vät usein meil­lä ko­to­na.

Vuon­na 1975 to­teu­tui vii­mein toi­ve pa­la­ta ko­ti­seu­dul­le, kun Kuu­kas­jär­ven kou­lul­le avau­tui opet­ta­jan paik­ka. Kou­lu oli sama, jos­sa Lohi oli it­se aloit­ta­nut kou­lu­tien­sä. Myös An­na-puo­li­so sai opet­ta­jan teh­tä­vän lä­hei­sel­tä Ku­han kou­lul­ta. Lohi pal­ve­li Kuu­kas­jär­ven kou­lun opet­ta­ja­na vuo­teen 2005 saak­ka, lä­hes 30 vuo­den ajan.

– Opet­ta­jan työ on ol­lut ai­na mi­nul­le sel­keä kut­su­mus­teh­tä­vä. Jo kes­ki­kou­lun pää­sy­ko­keis­sa va­lit­sin ai­neen ai­heek­si ”Mik­si haen kes­ki­kou­luun?” ja kir­joi­tin ha­lu­a­va­ni opet­ta­jak­si, Lohi ker­too.

Myös hä­nen äi­tin­sä An­na (o.s. Sa­ra­la) vai­kut­ti rat­kai­se­vas­ti am­ma­tin­va­lin­taan; Lo­hen äi­ti oli haa­veil­lut opet­ta­juu­des­ta, mut­ta ei ol­lut saa­nut mah­dol­li­suut­ta opis­ke­luun.

– Hän roh­kai­si Tert­tua ja mi­nua ha­keu­tu­maan se­mi­naa­riin ja mo­lem­pien koh­dal­la äi­din toi­ve to­teu­tui­kin, Lohi muis­te­lee.

Luo­pu­mis­ta ja uut­ta on­nea

Aar­ne ja An­na Lohi sai­vat 13 las­ta, jois­ta yk­si on pääs­syt tai­vaan ko­tiin. An­na sai­ras­tui syö­pään, ja sai­raus kes­ti lä­hes kak­si­kym­men­tä vuot­ta. Vii­mei­set vuo­det Lohi toi­mi hä­nen omais­hoi­ta­ja­naan. An­na-puo­li­so pää­si tai­vaan ko­tiin lo­ka­kuus­sa 2016.

– Koen, et­tä saim­me elää yh­des­sä Ju­ma­lan siu­nauk­sen al­la, Lohi ker­too.

Omais­hoi­ta­jan työ oli ras­kas­ta, mut­ta myös les­kek­si jää­mi­nen oli Lo­hel­le ras­kas ko­et­te­le­mus.

– Koti tun­tui hil­jai­sel­ta, Lohi tuu­maa ja ker­too roh­kais­tu­neen­sa ru­koi­le­maan Ju­ma­lal­ta uut­ta puo­li­soa. Ju­ma­la kuu­li ru­kouk­sen, ja mo­nien vai­hei­den jäl­keen Lo­hen rin­nal­le joh­da­tet­tiin Lei­la (o.s. Ero­nen). He ovat ol­leet avi­o­lii­tos­sa pian yh­dek­sän vuot­ta.

– Olen nyt ”Lei­lan hoi­dos­sa”, mikä tun­tuu eri­tyi­sel­tä siu­nauk­sel­ta, kun iän tuo­mat sai­rau­det ovat tul­leet tu­tuk­si, Lohi ker­too.

Sa­nan­pal­ve­li­jan teh­tä­vään

Kun Lo­hen per­he muut­ti Kuu­kas­jär­vel­le vuon­na 1975, Rau­ha­nyh­dis­tyk­sen ai­noa sa­nan­pal­ve­li­ja, pu­hu­ja, oli Väi­nö Lohi.

– Aa­vis­tin, et­tä mi­nut saa­tet­tai­siin kut­sua teh­tä­vään, Lohi muis­te­lee.

Joh­to­kun­ta, jos­sa oli­vat mu­ka­na myös hä­nen äi­tin­sä ja vel­jen­sä, päät­ti­kin jo sa­man vuo­den 1975 lo­pul­la kut­sua Lo­hen sa­nan­pal­ve­li­jak­si.

Hel­mi­kuus­sa 1976 Kuu­kas­jär­ven kou­lul­la pi­de­tys­sä vuo­si­ko­kouk­ses­sa Väi­nö Lohi las­ki kä­ten­sä Lo­hen pään pääl­le ja siu­na­si hä­net ar­vok­kaa­seen teh­tä­vään yh­des­sä pai­kal­la ole­van seu­ra­kun­nan kans­sa. Sii­tä al­koi use­an vuo­si­kym­me­nen mit­tai­nen elä­mää ri­kas­tut­ta­va, mut­ta jos­kus myös per­het­tä kuor­mit­ta­va pal­ve­lu­teh­tä­vä elä­vän kris­til­li­syy­den kes­kel­lä.

En­sim­mäi­sen saar­nan­sa Lohi piti Uu­te­lan ta­lon ka­ma­ris­sa teks­tis­tä, jos­sa Jee­sus siu­naa lap­sia.

– Tois­ta ker­taa en ole tuos­ta sa­mai­ses­ta teks­tis­tä saar­nan­nut­kaan, Lohi hy­mäh­tää.

Lohi teki al­ku­vuo­si­na pal­jon seu­ra­mat­ko­ja Väi­nö Lo­hen kans­sa. Väi­nö osa­si opas­taa ja roh­kais­ta nuo­rem­paa, mut­ta myös oi­kais­ta lem­pe­äs­ti, jos sii­hen oli tar­ve.

– Ker­ran olim­me ky­läs­sä seu­ro­jen vä­li­a­jal­la syö­mäs­sä ja ta­lon emän­tä al­koi moit­ti­maan paik­ka­kun­nan mui­ta us­ko­vai­sia. Väi­nö va­roit­ti: ”Kun ei ole kuul­tu vas­ta­puol­ta, ei kan­na­ta­ot­taa kan­taa.” Se oh­je on ol­lut mi­nul­le hy­vin tär­keä, Lohi kiit­te­lee.

Vii­si vuo­si­kym­men­tä

Vii­me vuo­si­na Lohi on saa­nut pal­vel­la Kuu­kas­jär­ven, Ra­nu­an ja Pat­ti­jo­en Rau­ha­nyh­dis­tyk­sis­sä sekä Ka­na­ri­an us­ko­vai­sia Gran Ca­na­ri­al­la. Kun Lohi täyt­ti 80 vuot­ta, hän ajat­te­li Tai­vaan Isän kyl­lä an­ta­van mer­kin oi­ke­as­ta ajas­ta luo­pua teh­tä­väs­tä.

Vii­me syk­sy­nä Lohi koki kak­si va­ka­vam­paa sai­ras­koh­taus­ta, joi­den seu­rauk­se­na muis­ti heik­ke­ni rat­kai­se­vas­ti ja pu­heen tuot­ta­mi­nen nii­den jäl­keen on ol­lut vai­ke­am­paa.

– Saar­nan val­mis­te­lu ei ole kos­kaan ol­lut mi­nul­le help­poa, mut­ta nyt se on vaa­ti­nut ai­kaa yhä enem­män. On tar­vit­tu myös nöy­ryyt­tä hy­väk­syä se ja ru­kous­ta so­peu­tua uu­teen ti­lan­tee­seen. Eh­kä se on juu­ri Ju­ma­lan hoi­toa, et­ten iän kart­tu­es­sa ja ko­ke­muk­sen li­sään­ty­es­sä kas­vai­si pois Ju­ma­lan lap­sen osas­ta, Lohi poh­tii.

Lo­pul­ta avi­o­puo­li­so Lei­lan roh­kai­se­ma­na ja tu­el­la al­ku­vuo­des­ta 2026 Lohi lä­het­ti vies­tin Kuu­kas­jär­ven Rau­ha­nyh­dis­tyk­sen joh­to­kun­nal­le ja pyy­si, et­tä vuo­si­ko­kous va­paut­tai­si hä­net pu­hu­jan teh­tä­väs­tä. Va­pau­tus myön­net­tiin, ja nyt Lohi ko­kee myös iloa, et­tä on saa­nut pal­vel­la Ju­ma­lan seu­ra­kun­taa siu­nauk­sen al­la jopa 50 vuot­ta.

Ju­ma­la siu­naa uu­sia teh­tä­vään

Sa­man päi­vän il­ta­na kun pää­tös luo­pua pu­hu­jan teh­tä­väs­tä oli teh­ty, hän kuu­li poi­kan­sa Ar­ton pi­tä­män il­ta­har­tau­den ja ajat­te­li, et­tä van­ho­ja ei enää tar­vi­ta, kun uu­sia nou­see ti­lal­le.

Ar­ton li­säk­si pu­hu­jik­si on hä­nen per­hees­tään kut­sut­tu myös Lo­hen vä­vyt Jo­han­nes ja Juha.

– Van­ho­jen ai­ka on väis­tyä. Ju­ma­la kyl­lä siu­naa uu­sia lah­jo­ja Sii­o­nin työ­hön, Lohi sa­noo.

Hän nä­kee, et­tä eläm­me ai­kaa, jol­loin saar­naa­jien su­ku­pol­vi vaih­tuu: ikään­ty­neet pyy­tä­vät va­pau­tus­ta, ja nuo­rem­pia ase­te­taan ti­lal­le. Hän ha­lu­aa roh­kais­ta uu­sia pu­hu­jia:

– Luot­ta­kaa Ju­ma­laan ja val­mis­tau­tu­kaa us­kol­li­sen pal­ve­li­jan ta­voin py­hään teh­tä­vään. Kut­sun sii­hen on esit­tä­nyt it­se Ju­ma­lan Poi­ka, ja hän lä­het­tää evan­ke­liu­min saar­naa­jat asi­al­leen kaik­keen maa­il­maan.

Ku­vat: Haas­ta­tel­ta­val­ta