JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Puhutaan maasta ja taivaasta

Su­rul­la on mo­net kas­vot

Puhutaan maasta ja taivaasta
2.11.2019 6.55

Puhu ja tun­ne. Tii­na Lin­ja­ma on ja­ka­nut Fa­ce­book-pro­fi­lis­saan aja­tuk­si­aan neu­vok­si ai­kui­sel­le, joka koh­taa lä­hei­sen­sä me­net­tä­neen lap­sen.

Päi­vi­tyk­ses­sään 31. tam­mi­kuu­ta 2019 Lin­ja­ma kir­joit­taa:

äi­ti­kul­ta­ni kuo­le­mas­ta tu­lee pian ku­lu­neek­si 30 vuot­ta. Kos­ka kuo­le­ma kuu­luu jo­kai­seen elä­mään, ja sitä koh­taa­vat jat­kos­sa­kin va­li­tet­ta­vas­ti myös lap­set, te­kee mie­li poh­tia erik­seen lap­sen su­rua. Täs­sä muu­ta­ma aja­tus si­nul­le, ai­kui­nen, joka kul­jet kuo­le­man su­rua kan­ta­van lap­sen lä­hel­lä tai vä­hän kau­em­pa­na­kin. Osa al­la ole­vis­ta to­teu­tui omal­la koh­dal­la­ni pa­rem­min, osa huo­nom­min, mut­ta on hoi­ta­vaa, et­tä mi­kään huo­nom­min­kaan su­ju­nut ei joh­tu­nut rak­kau­den tai hy­vän tah­don puut­tees­ta.

Mie­les­tä­ni lap­sen oli­si hyvä saa­da...

- kuul­la kuol­lees­ta pu­hut­ta­van. Lap­si kan­taa hän­tä mie­les­sään, mut­ta hä­nel­lä ei vält­tä­mät­tä ole roh­keut­ta aloit­taa kes­kus­te­lua, eten­kin kun hän tie­tää ai­heen ole­van ki­peä muil­le­kin. Ai­kui­sen vas­tuul­la on teh­dä kes­kus­te­lu­na­vauk­sia. Esi­mer­kik­si opet­ta­ja­na voit aloit­taa ju­tun vaik­ka­pa näin: ”Tie­dän, et­tä si­nun äi­ti on kuol­lut. Se on tosi su­rul­lis­ta. Jos ha­lu­at, voi­daan ju­tel­la sii­tä.” Lap­sen on tär­keä tie­tää, et­tä ai­kui­set lä­hel­lä tie­tä­vät asi­as­ta ja ovat val­mii­ta kes­kus­te­le­maan sii­tä.

- kuul­la kuol­lees­ta pu­hut­ta­van myös vä­hem­män mai­rit­te­le­via asi­oi­ta. En tar­koi­ta pa­net­te­lua tai kai­ve­lua, vaan to­te­a­vaa pu­het­ta vaik­ka­pa sii­tä, mit­kä asi­at oli­vat kuol­leel­le vai­kei­ta tai mil­loin hän suut­tui. Lap­sel­la ei ole si­nun muis­to­ja­si, ja sik­si hän tar­vit­see isom­pien apua ra­ken­taak­seen kuol­lees­ta to­tuu­den­mu­kai­sen ku­van. Jo­kai­nen an­sait­see tul­la ra­kas­te­tuk­si sel­lai­se­na kuin on tai oli, myös kuol­lut.

- kuul­la, et­tei kuo­le­ma tai sai­raus ol­lut lap­sen syy. Leik­ki-ikäi­nen lap­si voi ke­hit­ty­mät­tö­mäs­sä ajat­te­lus­saan pää­tyä mitä ih­meel­li­sim­piin syy-seu­raus- suh­tei­siin, jois­ta hän ei vält­tä­mät­tä us­kal­la pu­hua, kos­ka ne ovat pe­lot­ta­via (”äi­ti kuo­li, kos­ka olin hä­nel­le vi­hai­nen"). Lap­sen on tär­keä tie­tää myös, et­tei kuol­lut ha­lun­nut hy­lä­tä tai jät­tää las­ta.

- kuul­la, jos tie­de­tään kuo­le­man lä­hes­ty­vän. Ker­ro, vaik­ka se oli­si vai­ke­aa, tai pyy­dä jo­ta­ku­ta muu­ta lä­heis­tä ai­kuis­ta ker­to­maan. Lap­si ais­tii ym­pä­ris­tö­ään tar­kas­ti ja va­ka­van sai­rau­den läs­nä ol­les­sa pel­kää kuo­le­maa joka ta­pauk­ses­sa. Tie­to ei li­sää pel­koa, vaan an­taa my­käl­le, tyh­jäl­le kau­hul­le sa­nat ja raa­mit. Voit ker­toa myös, et­tä lä­hes­ty­väl­le kuo­le­mal­le ei ku­kaan voi mi­tään, ei­kä ku­kaan sitä ha­lua. Se on su­rul­lis­ta ja pe­lot­ta­vaa, mut­ta sii­tä sel­vi­tään, yh­des­sä, pik­ku­hil­jaa.

- kuul­la, mitä oi­ke­as­ti ta­pah­tui. Puhu kuo­le­mas­ta kuo­le­ma­na, älä esi­mer­kik­si une­na tai pois­läh­tö­nä, kos­ka lap­si voi ym­mär­tää sa­na­si hy­vin­kin kum­mal­li­ses­ti ja al­kaa esi­mer­kik­si pe­lä­tä nuk­ku­mis­ta.

- kuul­la ja näh­dä, et­tä si­nu­a­kin su­ret­taa. En tar­koi­ta, et­tä vuo­dat­tai­sit su­ru­si lap­sel­le tai käyt­täi­sit hän­tä us­kot­tu­na­si, mut­ta sal­li su­run ol­la yh­tei­nen asia, ja an­na mal­lia sii­tä, et­tä eri tun­tei­ta saa ko­kea ja niis­tä saa pu­hua.

- tie­tää, et­tä kuo­le­mas­ta huo­li­mat­ta elä­mä saa jat­kua. Lap­si saa ol­la iloi­nen, leik­kiä ja tou­hu­ta ki­vo­ja ar­ki­sia jut­tu­ja.

- leik­kiä va­paas­ti ja tur­val­li­ses­ti myös kuo­le­maan liit­ty­viä leik­ke­jä. Us­kal­la näh­dä kuo­le­maa leik­ki­vä lap­si – leik­ki ei tapa ke­tään ei­kä sitä tar­vit­se kau­his­tel­la. Jos mah­dol­lis­ta, mene leik­kiin mu­kaan, her­käs­ti, las­ta kuu­los­tel­len. Voit to­de­ta vaik­ka ”Ai sul­la on täl­lai­nen leik­ki. Ha­lu­at­ko ker­toa mitä sun lei­kis­sä ta­pah­tuu?”

- ol­la sy­lis­sä, lä­hel­lä, kei­nu­tet­ta­va­na, tuu­di­tet­ta­va­na, si­li­tet­tä­vä­nä. Hy­väk­sy­vä kos­ke­tus loh­dut­taa ja piir­tää mi­nuu­del­le ää­ri­vii­vo­ja, kei­nu­tuo­lin tut­tu ryt­mi ja na­ti­na lau­laa elä­män jat­ku­mi­ses­ta. Tu­tun ih­mi­sen tuok­su ker­too sii­tä, et­tei kaik­ki pie­nes­tä as­ti ol­lut ole ka­don­nut, vaik­ka elä­mäs­sä on­kin ava­ruu­den ko­koi­nen auk­ko.

Sa­maan ai­kaan si­nul­la ai­kui­se­na on oi­keus ol­la osaa­ma­ton ja häm­men­ty­nyt, omi­ne tun­tei­ne­si mo­nen­lai­nen ja kes­ken. Et voi suo­rit­taa su­re­van lap­sen koh­taa­mis­ta täy­del­li­ses­ti et­kä pois­taa su­rua ja ki­pua lap­sen elä­mäs­tä. Saat ol­la hä­nen rin­nal­laan neu­vo­ton ja vail­la val­mii­ta vas­tauk­sia kuo­le­man kä­sit­tä­mät­tö­myy­den edes­sä. Suru hel­lit­tää pik­ku­hil­jaa, aal­toil­len, mut­ta ei täy­del­li­ses­ti suo­ri­te­tul­la su­ru­työl­lä.

”Ei su­rua työs­te­tä, se ko­e­taan ja kes­te­tään.”

- Juha Hän­ni­nen

Ko­ke­mi­nen ja kes­tä­mi­nen jat­kuu jos­sa­kin muo­dos­sa läpi elä­män, ei­kä lap­sen elä­mä enää pa­laa en­ti­sel­leen. Se voi kui­ten­kin ol­la täyt­tä, on­nel­lis­ta, hy­vää ja sy­vää. Lo­pul­ta kuo­le­man suru on kai­kes­sa kau­heu­des­saan ja ki­vu­li­ai­suu­des­saan rak­kau­den jäl­ki.

”...vir­ta to­dis­taa läh­teen

var­jo va­lon

kuo­le­ma elä­män.”

- Topi Lin­ja­ma

LI­Sä­TIE­TOA:

https://www.nuo­ret­les­ket.fi/lap­sen-ja-nuo­ren-suru/

https://mie­li.fi/fi/mie­len­ter­veys/vai­ke­at-elä­män­ti­lan­teet/suru/lap­si-su­ree-omal­la-ta­val­laan

https://www.mll.fi/van­hem­mil­le/tu­kea-per­heen-huo­liin-ja-krii­sei­hin/lap­si-ja-la­hei­sen-kuo­le­ma/

Kuva: Ol­li Romp­pa­nen

Lue Tii­na Lin­ja­man haas­tat­te­lu 30.10. il­mes­ty­nees­tä Päi­vä­mie­hes­tä.

17.2.2020

He­rää, Her­ra! Mik­si nu­kut? Nou­se, älä iäk­si hyl­kää! Nou­se aut­ta­maan mei­tä, lu­nas­ta mei­dät ar­mo­si täh­den! Ps. 44:24,27

Viikon kysymys