Puhu ja tun­ne. Tii­na Lin­ja­ma on ja­ka­nut Fa­ce­book-pro­fi­lis­saan aja­tuk­si­aan neu­vok­si ai­kui­sel­le, joka koh­taa lä­hei­sen­sä me­net­tä­neen lap­sen.

Päi­vi­tyk­ses­sään 31. tam­mi­kuu­ta 2019 Lin­ja­ma kir­joit­taa:

äi­ti­kul­ta­ni kuo­le­mas­ta tu­lee pian ku­lu­neek­si 30 vuot­ta. Kos­ka kuo­le­ma kuu­luu jo­kai­seen elä­mään, ja sitä koh­taa­vat jat­kos­sa­kin va­li­tet­ta­vas­ti myös lap­set, te­kee mie­li poh­tia erik­seen lap­sen su­rua. Täs­sä muu­ta­ma aja­tus si­nul­le, ai­kui­nen, joka kul­jet kuo­le­man su­rua kan­ta­van lap­sen lä­hel­lä tai vä­hän kau­em­pa­na­kin. Osa al­la ole­vis­ta to­teu­tui omal­la koh­dal­la­ni pa­rem­min, osa huo­nom­min, mut­ta on hoi­ta­vaa, et­tä mi­kään huo­nom­min­kaan su­ju­nut ei joh­tu­nut rak­kau­den tai hy­vän tah­don puut­tees­ta.

Mie­les­tä­ni lap­sen oli­si hyvä saa­da...

- kuul­la kuol­lees­ta pu­hut­ta­van. Lap­si kan­taa hän­tä mie­les­sään, mut­ta hä­nel­lä ei vält­tä­mät­tä ole roh­keut­ta aloit­taa kes­kus­te­lua, eten­kin kun hän tie­tää ai­heen ole­van ki­peä muil­le­kin. Ai­kui­sen vas­tuul­la on teh­dä kes­kus­te­lu­na­vauk­sia. Esi­mer­kik­si opet­ta­ja­na voit aloit­taa ju­tun vaik­ka­pa näin: ”Tie­dän, et­tä si­nun äi­ti on kuol­lut. Se on tosi su­rul­lis­ta. Jos ha­lu­at, voi­daan ju­tel­la sii­tä.” Lap­sen on tär­keä tie­tää, et­tä ai­kui­set lä­hel­lä tie­tä­vät asi­as­ta ja ovat val­mii­ta kes­kus­te­le­maan sii­tä.

- kuul­la kuol­lees­ta pu­hut­ta­van myös vä­hem­män mai­rit­te­le­via asi­oi­ta. En tar­koi­ta pa­net­te­lua tai kai­ve­lua, vaan to­te­a­vaa pu­het­ta vaik­ka­pa sii­tä, mit­kä asi­at oli­vat kuol­leel­le vai­kei­ta tai mil­loin hän suut­tui. Lap­sel­la ei ole si­nun muis­to­ja­si, ja sik­si hän tar­vit­see isom­pien apua ra­ken­taak­seen kuol­lees­ta to­tuu­den­mu­kai­sen ku­van. Jo­kai­nen an­sait­see tul­la ra­kas­te­tuk­si sel­lai­se­na kuin on tai oli, myös kuol­lut.

- kuul­la, et­tei kuo­le­ma tai sai­raus ol­lut lap­sen syy. Leik­ki-ikäi­nen lap­si voi ke­hit­ty­mät­tö­mäs­sä ajat­te­lus­saan pää­tyä mitä ih­meel­li­sim­piin syy-seu­raus- suh­tei­siin, jois­ta hän ei vält­tä­mät­tä us­kal­la pu­hua, kos­ka ne ovat pe­lot­ta­via (”äi­ti kuo­li, kos­ka olin hä­nel­le vi­hai­nen"). Lap­sen on tär­keä tie­tää myös, et­tei kuol­lut ha­lun­nut hy­lä­tä tai jät­tää las­ta.

- kuul­la, jos tie­de­tään kuo­le­man lä­hes­ty­vän. Ker­ro, vaik­ka se oli­si vai­ke­aa, tai pyy­dä jo­ta­ku­ta muu­ta lä­heis­tä ai­kuis­ta ker­to­maan. Lap­si ais­tii ym­pä­ris­tö­ään tar­kas­ti ja va­ka­van sai­rau­den läs­nä ol­les­sa pel­kää kuo­le­maa joka ta­pauk­ses­sa. Tie­to ei li­sää pel­koa, vaan an­taa my­käl­le, tyh­jäl­le kau­hul­le sa­nat ja raa­mit. Voit ker­toa myös, et­tä lä­hes­ty­väl­le kuo­le­mal­le ei ku­kaan voi mi­tään, ei­kä ku­kaan sitä ha­lua. Se on su­rul­lis­ta ja pe­lot­ta­vaa, mut­ta sii­tä sel­vi­tään, yh­des­sä, pik­ku­hil­jaa.

- kuul­la, mitä oi­ke­as­ti ta­pah­tui. Puhu kuo­le­mas­ta kuo­le­ma­na, älä esi­mer­kik­si une­na tai pois­läh­tö­nä, kos­ka lap­si voi ym­mär­tää sa­na­si hy­vin­kin kum­mal­li­ses­ti ja al­kaa esi­mer­kik­si pe­lä­tä nuk­ku­mis­ta.

- kuul­la ja näh­dä, et­tä si­nu­a­kin su­ret­taa. En tar­koi­ta, et­tä vuo­dat­tai­sit su­ru­si lap­sel­le tai käyt­täi­sit hän­tä us­kot­tu­na­si, mut­ta sal­li su­run ol­la yh­tei­nen asia, ja an­na mal­lia sii­tä, et­tä eri tun­tei­ta saa ko­kea ja niis­tä saa pu­hua.

- tie­tää, et­tä kuo­le­mas­ta huo­li­mat­ta elä­mä saa jat­kua. Lap­si saa ol­la iloi­nen, leik­kiä ja tou­hu­ta ki­vo­ja ar­ki­sia jut­tu­ja.

- leik­kiä va­paas­ti ja tur­val­li­ses­ti myös kuo­le­maan liit­ty­viä leik­ke­jä. Us­kal­la näh­dä kuo­le­maa leik­ki­vä lap­si – leik­ki ei tapa ke­tään ei­kä sitä tar­vit­se kau­his­tel­la. Jos mah­dol­lis­ta, mene leik­kiin mu­kaan, her­käs­ti, las­ta kuu­los­tel­len. Voit to­de­ta vaik­ka ”Ai sul­la on täl­lai­nen leik­ki. Ha­lu­at­ko ker­toa mitä sun lei­kis­sä ta­pah­tuu?”

- ol­la sy­lis­sä, lä­hel­lä, kei­nu­tet­ta­va­na, tuu­di­tet­ta­va­na, si­li­tet­tä­vä­nä. Hy­väk­sy­vä kos­ke­tus loh­dut­taa ja piir­tää mi­nuu­del­le ää­ri­vii­vo­ja, kei­nu­tuo­lin tut­tu ryt­mi ja na­ti­na lau­laa elä­män jat­ku­mi­ses­ta. Tu­tun ih­mi­sen tuok­su ker­too sii­tä, et­tei kaik­ki pie­nes­tä as­ti ol­lut ole ka­don­nut, vaik­ka elä­mäs­sä on­kin ava­ruu­den ko­koi­nen auk­ko.

Sa­maan ai­kaan si­nul­la ai­kui­se­na on oi­keus ol­la osaa­ma­ton ja häm­men­ty­nyt, omi­ne tun­tei­ne­si mo­nen­lai­nen ja kes­ken. Et voi suo­rit­taa su­re­van lap­sen koh­taa­mis­ta täy­del­li­ses­ti et­kä pois­taa su­rua ja ki­pua lap­sen elä­mäs­tä. Saat ol­la hä­nen rin­nal­laan neu­vo­ton ja vail­la val­mii­ta vas­tauk­sia kuo­le­man kä­sit­tä­mät­tö­myy­den edes­sä. Suru hel­lit­tää pik­ku­hil­jaa, aal­toil­len, mut­ta ei täy­del­li­ses­ti suo­ri­te­tul­la su­ru­työl­lä.

”Ei su­rua työs­te­tä, se ko­e­taan ja kes­te­tään.”

- Juha Hän­ni­nen

Ko­ke­mi­nen ja kes­tä­mi­nen jat­kuu jos­sa­kin muo­dos­sa läpi elä­män, ei­kä lap­sen elä­mä enää pa­laa en­ti­sel­leen. Se voi kui­ten­kin ol­la täyt­tä, on­nel­lis­ta, hy­vää ja sy­vää. Lo­pul­ta kuo­le­man suru on kai­kes­sa kau­heu­des­saan ja ki­vu­li­ai­suu­des­saan rak­kau­den jäl­ki.

”...vir­ta to­dis­taa läh­teen

var­jo va­lon

kuo­le­ma elä­män.”

- Topi Lin­ja­ma

LI­Sä­TIE­TOA:

https://www.nuo­ret­les­ket.fi/lap­sen-ja-nuo­ren-suru/

https://mie­li.fi/fi/mie­len­ter­veys/vai­ke­at-elä­män­ti­lan­teet/suru/lap­si-su­ree-omal­la-ta­val­laan

https://www.mll.fi/van­hem­mil­le/tu­kea-per­heen-huo­liin-ja-krii­sei­hin/lap­si-ja-la­hei­sen-kuo­le­ma/

Kuva: Ol­li Romp­pa­nen

Lue Tii­na Lin­ja­man haas­tat­te­lu 30.10. il­mes­ty­nees­tä Päi­vä­mie­hes­tä.