JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Puhutaan maasta ja taivaasta

Tip­pa pe­su­ai­net­ta kir­kas­taa koko ve­den

Puhutaan maasta ja taivaasta
26.10.2019 6.30

Vaik­ka oli­si si­nut us­kon­sa kans­sa, mie­li saat­taa voi­da huo­nos­ti. Sil­loin kan­nat­taa ha­kea am­mat­ti­a­pua, mut­ta heit­täy­tyä ar­mon va­raan. Raa­he­lai­nen luo­ka­no­pet­ta­ja An­na Kar­ju­la ja tai­val­kos­ki­nen pap­pi Ma­ti­as Mu­ho­la pun­ta­roi­vat mie­len hy­vin­voin­nin te­ki­jöi­tä.

Ma­ti­as: Ih­mi­nen on niin ko­ko­nais­val­tai­nen, et­tä on vai­kea ero­tel­la miel­tä omak­si alu­eek­seen. Us­ko tuo hy­vin­voin­tiin sel­lai­sen ulot­tu­vuu­den, joka ei ole oi­kein jär­jel­lä se­li­tet­tä­vis­sä. Esi­mer­kik­si nuo­re­na olin läh­te­nyt Ou­luun isoi­hin seu­roi­hin. Pää­tim­me ka­ve­rei­den kans­sa läh­teä kau­pun­gil­le seu­ro­jen si­jaan. Oli to­del­la paha olo. Seu­raa­val­la ker­ral­la ka­ve­rit oli­vat jäl­leen läh­dös­sä kau­pun­gil­le. Pää­tin jää­dä seu­roi­hin. Tun­tui sa­mal­la ai­kaa rau­hal­li­sel­ta ja yk­si­näi­sel­tä.

An­na: Us­ko on ih­meel­li­nen asia. Se on kuin tip­pa pe­su­ai­net­ta, joka kir­kas­taa koko ve­den. Voi kui­ten­kin ol­la myös ti­lan­tei­ta, jois­sa mie­li voi huo­nos­ti, vaik­ka us­kon asia oli­si­kin sel­vä.

Ma­ti­as: Hep­re­a­lais­kir­jees­sä ku­va­taan us­koa: ’’Us­ko on sen to­del­li­suut­ta, mitä toi­vo­taan, sen nä­ke­mis­tä, mitä ei näh­dä.’’ Tämä on myös mie­len­ter­vey­den on­gel­mis­sa tär­keä nä­kö­kul­ma: us­kon kaut­ta Jee­suk­sen Kris­tuk­sen so­vi­tus­työ on tot­ta joka päi­vä.

An­na: Niin! Se riit­tää, et­tä ha­lu­aa us­koa. Voi­mat sit­ten an­ne­taan. Jos­kus saat­taa aja­tel­la, et­tä ei mi­nul­la sai­si ol­la täl­lai­sia vai­keuk­sia, olen­han us­ko­vai­nen. Mut­ta evan­ke­liu­mi ei vält­tä­mät­tä an­na mie­lel­le rau­haa sil­loin, kun ajal­li­ses­sa elä­mäs­sä on asi­oi­ta, jot­ka vaa­ti­vat hoi­toa. Psyyk­ki­nen tur­vat­to­muus kor­jau­tuu mo­nes­ti muil­la asi­oil­la, vaik­ka evan­ke­liu­mi an­taa­kin sen sy­vim­män pe­rus­tan.

Ma­ti­as: Juu­ri näin.

An­na: Toi­sen ih­mi­sen läm­min koh­taa­mi­nen, myö­tä­tun­to ja ym­mär­rys ovat sai­rau­den koh­da­tes­sa to­del­la kor­jaa­via asi­oi­ta.

Ma­ti­as: Tie­tyis­sä sai­rauk­sis­sa myös seu­roi­hin läh­te­mi­nen voi ol­la yli­voi­mai­nen asia. On ää­rim­mäi­sen iha­naa, et­tä Ju­ma­lan sa­naa voi kuul­la kaik­ki­al­la, mis­sä in­ter­net- tai ra­di­oyh­teys toi­mii. Pu­hu­jien on tär­keä tun­nis­taa nämä ti­lan­teet. It­sel­le on ol­lut to­del­la roh­kai­se­vaa, kun vel­jet ovat muis­ta­neet myös ko­to­na ole­via.

An­na: Sil­loin kun on oi­kein hei­koil­la mie­len vai­keuk­sien kans­sa, voi ol­la hyvä heit­täy­tyä ar­mon va­raan ja luot­taa sii­hen, et­tä nimi on elä­män kir­jas­sa.

Ma­ti­as: Tä­hän liit­ty­en, sy­väs­sä ma­sen­nuk­ses­sa asi­at me­net­tä­vät mer­ki­tyk­sen. Pi­täi­si ol­la tila ja mah­dol­li­suus pur­kaa nii­tä tun­to­ja, il­man et­tä saa epä­us­koi­sen lei­maa.

An­na: Kaik­ki ei to­del­la­kaan ole ai­na ko­vin kau­nis­ta. Am­mat­ti­lai­set ovat juu­ri näi­tä ti­lan­tei­ta var­ten. Heil­le ka­ma­lat­kin asi­at ovat työn kaut­ta ar­ki­päi­vää. Syn­nin haa­vat saa­daan kui­ten­kin hoi­taa Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­sa. Hy­vän mie­len­ter­vey­den tär­keä pe­rus­ta on Ju­ma­lan sa­nal­la hoi­det­tu oma­tun­to.

Ma­ti­as: Osoi­tus sii­tä, et­tä uu­pu­mus ei ol­lut lain­kaan vie­ras­ta Raa­ma­tun hen­ki­löil­le­kään: ’’Mut­ta ap­pi sa­noi Moo­sek­sel­le: ’Sinä et me­net­te­le sii­nä vii­saas­ti. Sinä vain uu­vu­tat it­se­si ja kan­san, joka on ym­pä­ril­lä­si, sil­lä tämä työ on si­nul­le lii­an ras­kas. Et pys­ty te­ke­mään sitä yk­sin.’” (5. Moos. 1.)

An­na: Mi­ten koh­da­ta sai­ras­tu­nut? On hyvä ky­syä, mitä kuu­luu, sil­lain va­loi­sas­ti. Voim­me kes­kus­tel­la sii­tä, mikä tuo iloa elä­määm­me ja mis­tä olem­me vii­me ai­koi­na saa­neet voi­maa. Tun­tuu hy­väl­tä, jos saa kuul­la, et­tä on ter­ve­tul­lut ky­lään ja et­tä saa ot­taa yh­teyt­tä sil­loin kun sil­tä tun­tuu. Mi­tään ko­vin suo­ria neu­vo­ja ei tee mie­li ot­taa vas­taan. Jos on oi­kein rank­kaa, niin yk­sin­ker­tai­nen ”oon muis­ta­nu sua” läm­mit­tää. Lä­hei­set ovat mo­nes­ti ihan oi­ke­as­ti en­ke­lei­tä.

Ma­ti­as: Us­ko te­kee rak­kau­den kaut­ta työ­tä. Al­ku­seu­ra­kun­nan ai­ka­na se rak­kaus oli sitä, et­tä omai­suus ja­et­tiin kir­jai­mel­li­ses­ti us­ko­vais­ten kes­ken. Ne, joil­la ei ol­lut va­raa ruo­kaan, sai­vat ruo­kaa.

An­na: On myös hy­vin loh­dut­ta­vaa, et­tä Jee­sus on ol­lut ih­mi­nen. Hän oli kaik­kien sai­rai­den tut­tu. Ja Jee­sus­kin meni yk­si­näi­syy­teen. Se on ol­lut mul­le tär­keä, sil­lä oon voi­nut pe­rus­tel­la myös oman yk­si­no­lon tar­peen. Kaik­ki me vä­sym­me, jos elä­mäs­sä on lii­kaa asi­aa.

Ma­ti­as: Ju­ma­la tun­tee ih­mi­sen kaik­kein epä­toi­voi­sim­mat­kin ti­lan­teet. Jee­suk­sen huu­to ris­til­tä on ää­rim­mäi­sen pel­kis­tet­ty ja voi­ma­kas hei­dän puo­les­ta, joi­den hätä on kaik­kein suu­rin. Jee­sus kul­kee juu­ri hei­koim­man rin­nal­la, ja kun ei jak­sa teh­dä mat­kaa, hän kan­taa mei­tä.

Tu­tus­tu myös An­na Kar­ju­lan toi­mit­ta­maan Us­ko ja mie­li -kir­jaan.

Teks­tin koon­nut: Päi­vi Mar­ti­kai­nen