Tu­le­van sun­nun­tain evan­ke­liu­mi on yk­si nii­tä raa­ma­tun­koh­tia, jois­sa teh­dään kah­ti­a­ja­ko ih­mis­ten sie­lun ti­lan vä­lil­lä. On ole­mas­sa hyvä osa ja huo­no osa. Tä­män kah­ti­a­ja­on moni ha­lu­ai­si ny­ky­ään kiis­tää, ei­kä sii­tä sai­si pu­hua. Tu­le­van sun­nun­tain ai­hee­na Kirk­ko­kä­si­kir­jas­sa on To­tuus ja har­ha. Ai­he ker­too elä­män­va­lin­nois­ta.

Jee­sus ku­vaa kah­ti­a­ja­koa ker­to­mal­la, et­tä on kak­si port­tia ja kak­si tie­tä, ah­das ja la­vea. Jee­suk­sen ope­tuk­sen mu­kaan la­vea tie on suo­si­tum­pi, mut­ta hän ke­hot­taa kui­ten­kin va­lit­se­maan toi­sin.

Vauh­ti voi so­kais­ta

Suu­ril­la teil­lä no­peu­det ovat suu­ria. Suu­res­sa vauh­dis­sa pie­ni port­ti voi jää­dä ko­ko­naan huo­maa­mat­ta. Kun le­ve­äl­lä tiel­lä on li­säk­si pal­jon kul­ki­joi­ta, myös tun­gos ja yh­des­sä rien­tä­mi­nen voi­vat es­tää nä­ke­mäs­tä, et­tä toi­nen­kin tie oli­si tar­jol­la. Näin elä­mäs­sä mo­nes­ti käy.

Tai­vaan Isä tar­jo­aa elä­mään vie­vää tie­tä, jol­le pää­si­si pa­ran­nuk­sen kaut­ta, mut­ta moni ei tun­ne tar­vit­se­van­sa sitä, ei ai­na­kaan vie­lä. Vauh­tia on elä­mäs­sä tar­peek­si, ja toi­set­kin ovat me­nos­sa sa­maan suun­taan. Kuin­ka sii­tä voi­si poi­ke­ta? Jee­sus kui­ten­kin sa­noo: ”Mo­net me­ne­vät ava­ras­ta por­tis­ta ja la­ve­aa tie­tä, mut­ta se vie ka­do­tuk­seen” (Matt. 7:13).

La­ve­an tien vaih­to­eh­to­na on ka­pea tie ja ah­das port­ti. Vain har­vat löy­tä­vät sen. Pa­ran­nuk­sen ah­das port­ti kar­sii meis­tä pal­jon tur­haa pois. Se mer­kit­see muu­tos­ta. Muu­tos­ta me ih­mi­set kui­ten­kin usein vas­tus­tam­me vii­mei­seen saak­ka. Pa­ran­nuk­sen port­ti ei tun­nu mie­lui­sel­ta.

Ka­pea tie ei ole yh­tä vauh­di­kas kuin le­veä tie. Us­ko­vai­sil­la on sa­non­ta ”Syn­ti tart­tuu ja te­kee mat­kan hi­taak­si”. Vauh­ti talt­tuu, kun oma­tun­to muis­tut­taa mo­nis­ta asi­ois­ta, jot­ka ei­vät ole oi­kein. Kun syn­ti on taak­ka­na omal­la­tun­nol­la, tar­vi­taan an­teek­si­pyy­tä­mis­tä. Ei kui­ten­kaan ole help­poa nöyr­tyä, sil­lä ih­mi­nen tun­tee yl­pey­ten­sä saa­van kol­hu­ja.

Va­lit­se ah­das port­ti

Jee­sus ke­hot­taa me­ne­mään si­säl­le ah­taas­ta por­tis­ta. Ta­voi­te on tär­kein, ei no­peus tai mat­kan vai­vat­to­muus. Hel­pom­pi mei­dän oli­si men­nä jar­rut­te­le­mat­ta jou­kon mat­kas­sa. Tus­kin ku­kaan sil­ti ha­lu­ai­si kuul­la ole­van­sa tiel­lä, jos­ta Jee­sus sa­noo: ”Se vie ka­do­tuk­seen” (Matt. 7:13).

Vaik­ka Ju­ma­lan lap­set har­voin jak­sa­vat muis­tut­taa pa­ran­nuk­ses­ta ja elä­män suun­nan muu­tok­ses­ta, oma­tun­to muis­tut­taa jo­kais­ta ih­mis­tä elä­män eri­lai­sis­sa vai­heis­sa.

Ju­ma­lan val­ta­kun­nan raja piir­tyy ih­mis­ten vä­lil­le. Ul­ko­puo­lel­la ole­vas­ta voi vä­lil­lä tun­tua sil­tä, et­tä us­ko­vai­set tuo­mit­se­vat kaik­ki muut ka­do­tuk­seen. Sil­loin saat­taa syn­tyä suut­tu­mus­ta us­ko­vai­sia koh­taan.

Em­me kui­ten­kaan ha­lua tuo­mi­ta. Jee­suk­sen sa­nat si­säl­tä­vät kah­ti­a­ja­on. Vie­lä on kui­ten­kin mah­dol­lis­ta hi­das­taa vauh­tia, men­nä si­sään ah­taas­ta por­tis­ta ja us­koa syn­nit an­teek­si Jee­suk­sen ni­mes­sä ja ve­res­sä.

Mau­no He­po­la

Raa­ma­tun­koh­tia, joi­hin kir­joi­tus poh­jau­tuu:

9. sun­nun­tai hel­lun­tais­ta: Ps. 92:5–10, 13–16; 1. Kun. 18:21–26, 36–39; Hepr. 4:1–2, 9–13; Matt. 7:13–14

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 6.8.2014.