JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Sana sunnuntaiksi

Ahneuteen sisältyy vaaroja

Päivämies
Sana sunnuntaiksi
18.6.2014 0.00

Juttua muokattu:

1.1. 23:43
2020010123431520140618000000

Me ih­mi­set kiin­ni­täm­me hel­pos­ti sy­dä­mem­me maa­il­man rik­kauk­siin ja aar­tei­siin. Ah­neus on mei­tä hy­vin lä­hel­lä. Raa­ma­tun mu­kaan ah­neus on kui­ten­kin epä­ju­ma­lan­pal­ve­lus­ta (Kol. 3:5).

Vaa­ral­li­suu­des­taan huo­li­mat­ta ah­neut­ta voi ol­la vai­ke­aa huo­ma­ta, sil­lä se kul­kee käsi kä­des­sä tyy­ty­mät­tö­myy­den kans­sa. Jos ah­neus val­taa kris­ti­tyn sy­dä­men, se te­kee hä­nes­tä it­sel­leen pal­ve­li­jan, jon­ka ta­lu­tus­nuo­ras­ta on vai­kea ir­rot­tau­tua.

Ah­neus ruok­kii myös ko­vuut­ta, jon­ka seu­rauk­se­na apua tar­vit­se­va lä­him­mäi­nen voi­daan si­vuut­taa. Ah­neel­la ih­mi­sel­lä myös oi­ke­an ja vää­rän raja on saat­ta­nut hä­mär­tyä.

Ker­to­mus oma­hy­väi­ses­tä vil­je­li­jäs­tä

Sa­nan­kuu­los­sa oli tu­han­sia ih­mi­siä. Jee­sus oli pu­hu­mas­sa heil­le fa­ri­seus­ten te­ko­py­hyy­des­tä sekä ke­hot­ti seu­raa­ji­aan tun­nus­tau­tu­maan pe­lot­to­mas­ti Kris­tuk­sen omik­si. Täs­sä vai­hees­sa eräs mies kes­keyt­ti hä­net ja pyy­si Jee­sus­ta ja­ka­maan pe­rin­nön hä­nen ja hä­nen vel­jen­sä vä­lil­lä.

Jee­sus kui­ten­kin tor­jui pyyn­nön. Sen jäl­keen hän va­roit­ti ah­neu­des­ta ja muis­tut­ti sii­tä, et­tei elä­mää voi­nut ra­ken­taa omai­suu­den va­raan.

Jee­sus tie­si, mitä mies ajat­te­li sy­dä­mes­sään. Hän ker­toi esi­merk­ki­ker­to­muk­sen hy­vin me­nes­ty­nees­tä vil­je­li­jäs­tä, jon­ka maa kas­voi hy­vin. Mies toi­mi vii­saas­ti ja suun­ni­tel­mal­li­ses­ti. Hän pää­tyi ti­lan­ne­ar­vi­os­saan ra­ken­ta­maan ja laa­jen­ta­maan ra­ken­nuk­si­aan. Ju­ma­la oli siu­nan­nut hän­tä, mut­ta hän ei ym­mär­tä­nyt sitä. Hän ei an­ta­nut kii­tos­ta ei­kä kun­ni­aa Ju­ma­lal­le, vaan kas­voi omis­sa luu­lois­saan ja oli tyy­ty­väi­nen it­seen­sä.

Ah­neen ih­mi­sen loh­du­ton lop­pu

Kai­ken oma­hy­väi­syy­den kes­kel­le mies sai ka­run ja ty­lyn vies­tin: hän kuo­li­si seu­raa­va­na yö­nä. Ohut elä­män­lan­ka oli kat­ke­a­mas­sa. Mie­hen elä­mä oli ian­kaik­ki­suu­den nä­kö­kul­mas­ta men­nyt huk­kaan. Mie­hen sy­dän oli ol­lut kiin­ni täs­sä ajas­sa ja tu­le­vai­suu­den­suun­ni­tel­mis­sa, ei­kä hä­nel­lä enää ol­lut mah­dol­li­suut­ta ot­taa evan­ke­liu­mia vas­taan. Hän jou­tui ian­kaik­ki­seen eroon Ju­ma­las­ta.

Ker­to­muk­sen tar­koi­tuk­se­na oli he­rät­tää ih­mi­set nä­ke­mään oma ti­lan­sa. Myös ope­tus­las­ten tuli ym­mär­tää ah­neu­den pe­tol­li­suus. Loh­du­ton osa oli odot­ta­mas­sa jo­kais­ta ih­mis­tä, joka käyt­ti kai­ken ener­gi­an­sa ja sie­lun­sa voi­man rik­kau­den, me­nes­tyk­sen ja kun­ni­an ta­voit­te­luun.

Pyy­de­tään mää­rät­ty osa

Ju­ma­la on aset­ta­nut ih­mi­sen te­ke­mään työ­tä jo­ka­päi­väi­sen toi­meen­tu­lon­sa eteen. Ih­mi­sen tu­li­si huo­leh­tia sekä ajal­li­sis­ta et­tä hen­gel­li­sis­tä lei­vis­köis­tä. Elä­vä­tun­toi­nen kris­tit­ty ha­lu­aa ot­taa ajal­li­sen elä­män asi­at vas­taan Ju­ma­lan lah­ja­na. Hän pyr­kii te­ke­mään teh­tä­vän­sä mah­dol­li­sim­man us­kol­li­ses­ti ja hy­vin. Kun Ju­ma­la avaa us­kon nä­kö­a­lo­ja, jak­sam­me pa­rem­min luot­taa sii­hen, et­tä Ju­ma­la pi­tää omis­taan hy­vän huo­len myös tu­le­vi­na päi­vi­nä.

Ih­mi­se­lä­mä on ly­hyt. Kaik­ki Ju­ma­lan siu­naa­ma ajal­li­nen hy­vyys on lah­jaa. On ai­heel­lis­ta pyy­tää tai­vaal­li­sel­ta Isäl­tä koti-ikä­vää, et­tei sy­dän kiin­nit­tyi­si ajal­li­sen elä­män rik­kauk­siin ja aar­tei­siin. Ar­mah­de­tun syn­ti­sen sy­dän yh­tyy van­han lii­ton mat­ka­mie­hen ru­kouk­seen, et­tei Tai­vaan Isä an­tai­si köy­hyyt­tä tai rik­kaut­ta, vaan mää­rä­tyn osan ra­vin­nos­ta (Sa­nanl. 30:8).

Asi­oi­den tär­keys­jär­jes­tys

Oleel­lis­ta on et­siä Ju­ma­lan val­ta­kun­taa ja hä­nen van­hurs­kaut­taan. Sen ohes­sa an­ne­taan kaik­ki tar­peel­li­nen. (Matt. 6:33.)

Asi­oi­den tu­li­si ol­la jo­kai­sel­la ih­mi­sel­lä oi­ke­as­sa tär­keys­jär­jes­tyk­ses­sä. Ju­ma­lan lap­set ha­lu­a­vat asua koko sy­dä­mes­tään Ju­ma­lan ar­mo­val­ta­kun­nas­sa. Sen vuok­si on ai­het­ta ru­koil­la voi­mia us­kon­kuu­li­ai­suu­des­sa kil­voit­te­le­mi­seen. Ker­ran ky­sy­tään vain sitä, ovat­ko syn­nit an­teek­si ja rau­ha Ju­ma­lan kans­sa.

Teks­ti: Han­nu Hei­nä­nen

Raa­ma­tun­koh­tia, joi­hin kir­joi­tus poh­jau­tuu:

2. sun­nun­tai hel­lun­tais­ta: Ps. 49:6–10, 16–21, Aam. 8:4–8, 2. Kor. 8:1–9, Luuk. 12:13–21 tai Matt. 13:44–46

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 18.6.2014.

29.3.2024

Jeesus huusi kovalla äänellä: ”Isä, sinun käsiisi minä uskon henkeni.” Tämän sanottuaan hän henkäisi viimeisen kerran. Luuk. 23:46

Viikon kysymys