JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Sana sunnuntaiksi

Armahduksen ja tuomion valta kuuluu Jumalalle

Sana sunnuntaiksi
10.7.2022 6.00

Juttua muokattu:

5.7. 10:56
2022070510564420220710060000

Anna-Leena Saukko

Anna-Leena Saukko

Ar­to Ko­ta­jär­vi

Ju­ma­la on sa­nan­sa mu­kaan kär­si­väl­li­nen ja an­teek­si­an­ta­va. Hä­nen ar­mon­sa suu­ruus on ih­mis­mie­lel­le kä­sit­tä­mä­tön­tä.

Py­hä­päi­vän kir­kol­li­nen ot­sik­ko ”Ar­mah­ta­kaa” muis­tut­taa, et­tä ih­mi­nen pää­see ar­mos­ta si­säl­le Ju­ma­lan val­ta­kun­taan. Se myös ke­hot­taa Jee­suk­sen seu­raa­jia koh­te­le­maan toi­si­aan ar­mol­la ja rak­kau­del­la, et­tei ku­kaan kom­pas­tui­si tai kaa­tui­si (Room. 14:13). Raa­ma­tun kie­li­ku­vat avaa­vat Ju­ma­lan ar­mon suu­ruut­ta: ”Sil­lä niin kuin tai­vas on kor­kea maan yl­lä, niin on Her­ran ar­mo suu­ri niil­le, jot­ka pel­kää­vät ja ra­kas­ta­vat hän­tä” (Ps. 103:11).

Ju­ma­lan val­ta­kun­ta maan pääl­lä on an­teek­si­an­ta­muk­sen val­ta­kun­ta. Tä­män val­ta­kun­nan asuk­kaat, Ju­ma­lan lap­set, tah­to­vat an­taa an­teek­si run­saal­la, tii­viik­si pai­ne­tul­la, ra­vis­te­tul­la ja kuk­ku­rai­sel­la mi­tal­la. Ju­ma­la­kin tah­too mi­ta­ta ar­mo­aan ylen­palt­ti­ses­ti sy­liin saak­ka. (Luuk. 6:38.) Ju­ma­lan lap­si elää täs­tä rik­kau­des­ta. Mie­len ko­vuus su­laa, kiu­sauk­set vaih­tu­vat iloon ja epäi­lyk­set tai­vas­toi­voon.

”Mitä ih­mi­nen kyl­vää, sitä hän myös niit­tää” (Gal. 6:7). Ju­ma­lan sana ei lu­paa vää­ryy­den kyl­vä­jäl­le hy­vää. Maa­il­man ilot ja vää­ryy­del­lä han­kit­tu yl­tä­kyl­läi­syys tuot­ta­vat sa­to­na tu­hon. Jee­suk­sen seu­raa­jat kyl­vä­vät kyy­ne­lil­lä Hen­gen pel­toon, mut­ta he saa­vat mo­nin­ker­tai­ses­ti ta­kai­sin, sil­lä he saa­vat kor­ja­ta sii­tä sa­to­na ikui­sen elä­män. (Gal. 6:8.)

Heik­koa mat­ka­ys­tä­vää ta­lu­te­taan

Jee­suk­sen eteen tuo­tu, avi­o­ri­kok­ses­ta ta­vat­tu nai­nen, tuli Moo­sek­sen lain mu­kaan ki­vit­tää. Ih­mi­sis­tä, joil­le Jee­sus an­toi mah­dol­li­suu­den an­taa tuo­mi­on, ei ol­lut­kaan tuo­ma­reik­si. (Joh. 8:3–11.) Tuo­mi­o­val­ta kuu­luu yk­sin Ju­ma­lal­le. Ih­mis­par­ka ei voi mi­ten­kään puo­lus­tau­tua tuo­mi­tes­saan mui­ta, kos­ka syn­ti­se­nä ih­mi­se­nä hän on syyl­li­nen it­se­kin (Room. 2:1).

Sen si­jaan an­teek­si­an­ta­mus ke­hot­taa pu­dot­ta­maan ki­ven kä­des­tä ja tart­tu­maan mat­ka­ys­tä­vän kä­teen. Jee­suk­sen seu­raa­jat roh­kai­se­vat hei­kok­si jou­tu­nut­ta kul­ke­mal­la käsi kä­des­sä: ”Kat­so, vie­rel­lä­si kul­jen, kär­si­vä­nä mi­nä­kin. Haa­voi­te­tun kä­teen tar­tu, rau­han löy­dät si­nä­kin.” (SL 235:4.) Kris­tuk­sen kas­vo­jen kirk­kau­des­ta, Ju­ma­lan kun­ni­as­ta ja sy­dä­men rau­has­ta pää­see osal­li­sek­si se, joka te­kee Kris­tuk­sen opin, ar­mol­li­suu­den, mu­kai­ses­ti hy­vää.

Jee­sus opet­ti tai­ta­vas­ti. Ju­ma­lan poi­ka­na hän näki ih­mis­ten sy­dä­miin. Syn­tin­sä tun­te­val­le ja syn­ti­syy­ten­sä tun­nus­ta­val­le Jee­suk­sen sa­nat kuu­lui­vat tai­vaan ter­vei­si­nä: ”En mi­nä­kään si­nua tuo­mit­se. Mene, älä­kä enää syn­tiä tee.” (Joh. 8:11.) Sa­nat pääs­tä­vät ih­mi­sen va­paak­si, an­ta­vat sy­dä­meen rau­han ja tai­vaan ilon.

Ku­kin vas­taa omis­ta te­ois­taan

Fa­ri­seuk­sil­le Jee­suk­sen sa­nat kuu­lui­vat Ju­ma­lan pilk­ka­na ja ar­mot­to­mi­na; he suut­tui­vat Jee­suk­sen sa­noi­hin. Jee­sus opet­ti, et­tei heis­tä pidä vä­lit­tää. He ovat so­kei­ta so­ke­ain ta­lut­ta­jia, ja sil­loin mo­lem­mat pu­to­a­vat kuop­paan. (Matt. 15:12–14.) Myös Jee­suk­sen ope­tus te­ko­py­hyy­des­tä on suo­ra. Mi­ten voi aut­taa tois­ta, jos ei en­sin it­se ole saa­nut apua? ”Ota en­sin hir­si omas­ta sil­mäs­tä­si, vas­ta sit­ten näet ot­taa ros­kan vel­je­si sil­mäs­tä” (Luuk. 6:42).

Ker­ran jo­kai­nen ih­mi­nen ku­mar­tuu ereh­ty­mät­tö­män tuo­ma­rin edes­sä. Sil­loin ku­kin vas­taa vain omis­ta te­ois­taan. Kun syn­nit on saa­tu us­koa ar­mos­ta an­teek­si, tuo­ma­ri ker­too­kin yl­lät­tä­en omien­sa teh­neen pel­käs­tään hy­vää. Us­ko muut­tuu nä­ke­mi­sek­si.

Evan­ke­liu­mi: Luuk. 6:36–42

Raa­mat­tu 1992: Jee­sus sa­noi: ”Ol­kaa val­miit ar­mah­ta­maan, niin kuin tei­dän Isän­ne­kin ar­mah­taa. Äl­kää tuo­mit­ko, niin ei tei­tä­kään tuo­mi­ta. Äl­kää ju­lis­ta­ko ke­tään syyl­li­sek­si, niin ei tei­tä­kään ju­lis­te­ta syyl­li­sik­si. Pääs­tä­kää va­paak­si, niin tei­dät­kin va­pau­te­taan. An­ta­kaa, niin teil­le an­ne­taan. Run­sas mit­ta, tii­viik­si pai­nel­tu, ra­vis­tel­tu ja kuk­ku­rai­nen, an­ne­taan tei­dän sy­liin­ne. Niin kuin te mit­taat­te, niin teil­le mi­ta­taan. Hän pu­hui heil­le vie­lä ver­tauk­sin: ”Mi­ten so­kea voi­si ta­lut­taa so­ke­aa? Mo­lem­mat­han sii­nä pu­to­a­vat kuop­paan. Ei op­pi­las ole opet­ta­jaan­sa ete­väm­pi, mut­ta kyl­lin op­pia saa­tu­aan jo­kai­nen on opet­ta­jan­sa ve­roi­nen. Kuin­ka näet ros­kan vel­je­si sil­mäs­sä, mut­ta et huo­maa, et­tä omas­sa sil­mäs­sä­si on hir­si? Kuin­ka voit sa­noa vel­jel­le­si: ’An­na­pa, veli, kun otan ros­kan sil­mäs­tä­si’? Et­hän sinä näe edes hirt­tä omas­sa sil­mäs­sä­si. Sinä te­ko­py­hä! Ota en­sin hir­si omas­ta sil­mäs­tä­si, vas­ta sit­ten näet ot­taa ros­kan vel­je­si sil­mäs­tä.”

Bib­lia: Ol­kaat sen­täh­den lau­pi­aat, niin­kuin tei­dän Isän­ne­kin lau­pi­as on. Äl­käät tuo­mit­ko, et­tei tei­tä tuo­mit­tai­si: äl­käät sa­da­tel­ko, et­tei tei­tä sa­da­tel­tai­si: an­teek­si an­ta­kaat, niin teil­le an­teek­si an­ne­taan. An­ta­kaat, ja teil­le an­ne­taan: hy­vän mi­tan, li­kis­te­tyn ja sul­lo­tun, ja ylit­se­vuo­ta­van he an­ta­vat tei­dän hel­maan­ne; sil­lä juu­ri sil­lä mi­tal­la, jol­la te mit­taat­te, pi­tää teil­le jäl­leen mi­tat­ta­man. Mut­ta hän sa­noi heil­le ver­tauk­sen: tai­taa­ko so­kia so­ki­aa ta­lut­taa? ei­kö he mo­lem­mat hau­taan lan­kee? Ei ole ope­tus­lap­si ylit­se mes­ta­rin­sa, mut­ta jo­kai­nen on täy­del­li­nen, kuin hän on niin­kuin hä­nen mes­ta­rin­sa. Mut­ta kuin­kas näet rais­kan, joka on vel­jes sil­mäs­sä, vaan et ha­vait­se mal­kaa, joka on omas­sa sil­mäs­säs? Eli kuin­kas tai­dat sa­noa vel­jel­les: vel­je­ni, pidä, minä otan rais­kan, joka on sil­mäs­säs, ja et it­se näe mal­kaa, joka on omas­sa sil­mäs­säs? Sinä ul­ko­kul­lat­tu, ota en­sin mal­ka omas­ta sil­mäs­täs, ja kat­so sit­te, jos tai­dat ot­taa rais­kan, joka on vel­jes sil­mäs­sä.

29.3.2024

Jeesus huusi kovalla äänellä: ”Isä, sinun käsiisi minä uskon henkeni.” Tämän sanottuaan hän henkäisi viimeisen kerran. Luuk. 23:46

Viikon kysymys