Jee­sus neu­voo luok­sen­sa tul­lut­ta mies­tä luo­pu­maan maal­li­sis­ta rik­kauk­sis­taan ja läh­te­mään seu­raa­maan hä­nen jäl­ki­ään. Niin toi­mi­mal­la tämä pe­ri­si ian­kaik­ki­sen elä­män ja rik­kau­den.

Ri­kas mies saa­pui Jee­suk­sen luo ja esit­ti tär­keim­män ky­sy­myk­sen, jon­ka epä­us­koi­nen ih­mi­nen voi ar­mon ajas­sa ky­syä: ”Hyvä opet­ta­ja, mitä mi­nun pi­tää teh­dä, jot­ta pe­ri­sin ian­kaik­ki­sen elä­män?” Teks­tiyh­teys pal­jas­taa hä­nen epä­us­kon­sa oma­van­hurs­kau­dek­si.

Oma­van­hurs­kas ih­mi­nen voi tun­tea hy­vin Raa­mat­tua, hä­nel­lä saat­taa ol­la mo­ni­puo­li­nen har­tau­se­lä­mä ja hän saat­taa ol­la avo­kä­ti­nen lä­him­mäi­nen. Sa­dan­pääl­lik­kö Kor­ne­liuk­ses­ta ker­ro­taan, et­tä en­nen pa­ran­nus­taan hän oli ah­ke­ra an­ta­maan al­mu­ja ja ru­koi­le­maan (Apt. 10:1–2). Myös evan­ke­liu­mi­teks­tin ri­kas mies tun­si lain kir­jai­men, ja sen nou­dat­ta­mi­seen pe­rus­tui hä­nen kil­voi­tuk­sen­sa.

Laki on Ju­ma­lan tah­to

Ri­kas mies tah­toi tie­tää, mil­lai­sil­la te­oil­la pe­ri­tään ian­kaik­ki­nen elä­mä. Hä­nel­lä oli hätä sie­lun­sa vuok­si: us­kon­nol­li­suu­des­ta ja hy­vis­tä te­ois­ta huo­li­mat­ta jo­tain olen­nais­ta tun­tui sy­dä­mel­tä puut­tu­van. Jee­sus pu­hut­te­li mies­tä rak­kau­des­sa. Hän osoit­ti, et­tei ri­kas mies tun­te­nut lain tar­koi­tus­ta, vaan luot­ti us­ko­ne­lä­mäs­sään omiin hy­viin te­koi­hin­sa. Jee­sus lu­et­te­li kym­me­nen käs­kyn lä­him­mäi­siin liit­ty­vät käs­kyt, jot­ka mies väit­ti pi­tä­neen­sä pie­nes­tä pi­tä­en. Mikä mah­toi ol­la pie­les­sä?

Ju­ma­la oli jää­nyt rik­kaal­le mie­hel­le vie­raak­si. Vas­tak­kain oli­vat la­ki­van­hurs­kaus ja us­kon­van­hurs­kaus. Van­hurs­kaus on Ju­ma­lal­le kel­paa­mis­ta, ja laki kuu­luu asi­aan erot­ta­mat­to­mal­la ta­val­la.

Moo­ses vas­taa­not­ti Ju­ma­lan lain Sii­nain vuo­rel­la. Sii­nä Ju­ma­la il­moit­taa py­hän, oi­keu­den­mu­kai­sen tah­ton­sa. Laki on ase­tet­tu ju­ma­lat­to­muut­ta vas­taan (1. Tim. 1:8–10) ja aja­maan syn­ti­nen Kris­tuk­sen luo (Gal. 3:24). La­kia ei ih­mi­nen voi täyt­tää. Jee­sus opet­taa, et­tä lain rik­ko­ja ei ole pel­käs­tään avi­o­ri­kok­sen teh­nyt ih­mi­nen, vaan jo hi­moi­ten kat­so­va on sy­dä­mes­sään teh­nyt avi­o­ri­kok­sen, sa­moin se, joka ni­mit­te­lee vel­je­ään, on jo rik­ko­nut käs­kyn ”älä tapa” (Matt. 5:21–22, 27–28).

Laki vaa­tii tuo­mi­o­ta rik­ko­jal­leen. Laki on kir­joi­tet­tu tu­li­sil­la kir­jai­mil­la ki­vi­tau­lui­hin. Jee­sus on vi­at­to­ma­na kan­ta­nut lain vaa­ti­man ran­gais­tuk­sen Gol­ga­tal­le ja huo­kais­sut ris­til­lä: ”Se on täy­tet­ty” (Joh. 19:30). Us­kon­van­hurs­kaus on Jee­suk­sen lu­nas­tus­työn omis­ta­mis­ta us­kol­la. ”Kris­tus on näet lain lop­pu, ja niin tu­lee van­hurs­kaak­si jo­kai­nen, joka us­koo” (Room. 10:4).

To­del­li­nen pa­ran­nus

Moo­sek­sen laki oli he­rät­tä­nyt rik­kaas­sa mie­hes­sä ha­lun löy­tää ar­mol­li­nen Ju­ma­la, mut­ta hän ei ol­lut val­mis luo­pu­maan omas­ta kel­vol­li­suu­des­taan Ju­ma­lan edes­sä. Hä­nel­lä oli pa­ran­nuk­sen en­sim­mäi­nen vai­he löy­det­ty­nä, eli tun­to oli he­rän­nyt. Et­si­kon ai­ka koit­ti, kun Ju­ma­lan val­ta­kun­ta lä­hes­tyi Jee­suk­ses­sa. Us­kon­van­hurs­kaus ei kui­ten­kaan kel­van­nut rik­kaal­le mie­hel­le. Su­rul­li­se­na hän läh­ti Jee­suk­sen luo­ta pois, et­si­mään it­sel­leen so­pi­vaa reit­tiä Ju­ma­lan luok­se.

Ih­mi­nen ei voi omil­la an­si­oil­laan kul­kea elä­mään vie­vän pa­ran­nuk­sen ah­taas­ta por­tis­ta. Paa­va­li muis­te­li fi­lip­pi­läi­sil­le ol­leen­sa la­ki­van­hurs­kau­des­saan moit­tee­ton, mut­ta pa­ran­nuk­sen kä­si­tet­ty­ään hän luki kai­ken en­ti­sen Kris­tuk­sen tun­te­mi­sen täh­den tap­pi­ok­si (Fil. 3:5–8).

Pol­vil­leen lan­gen­nut Kor­ne­lius löy­si rau­han Pie­ta­rin saar­nan al­la (Apt. 10:44). Rik­kaan on an­tau­dut­ta­va köy­hän ja an­si­ot­to­man pai­kal­le. Syn­nin­tun­toi­nen pes­tään puh­taak­si ve­ri­sen evan­ke­liu­min sa­no­mas­sa. Evan­ke­liu­mi on ilo­sa­no­maa lain ja syn­nin ras­kaut­ta­mal­le omal­le­tun­nol­le.

Rak­kau­den lain al­la

Pa­ran­nuk­sen ar­mon saa­nut ih­mi­nen on pääs­syt lain al­ta ar­mon al­le. Us­ko sy­tyt­tää rak­kau­den Ju­ma­laan ja hä­nen val­ta­kun­tan­sa asu­vai­siin. Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­sa us­ko­vai­nen on uu­den lain, rak­kau­den lain alai­nen. Jee­sus sa­noi seu­raa­jil­leen: ”Mi­nun käs­ky­ni on tämä: ra­kas­ta­kaa toi­si­an­ne, niin kuin minä olen ra­kas­ta­nut tei­tä” (Joh. 15:12).

Saam­me elää us­ko­vais­ten rak­kau­des­sa ja ar­mo­hoi­dos­sa. Se te­kee kil­voi­tuk­sen jos­kus hel­tei­ses­tä­kin mat­kas­ta hel­pom­man kul­kea. Kes­ki­näi­ses­sä rak­kau­des­sa kan­nam­me toi­nen tois­tem­me kuor­mia tä­hyil­len us­kon pää­mää­rää, kun­ni­an tai­vas­ta. Kil­voi­tuk­sen mat­kal­la saa Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­sa us­koa kaik­ki syn­nit ar­mos­ta an­teek­si Jee­suk­sen ni­mes­sä ja ve­res­sä. Rak­kau­den laki ei vaa­di tuo­mi­o­ta, vaan se lu­paa an­teek­si­an­ta­mus­ta.

Har­ri Hau­ta­la

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 197.2017

Ku­vi­tus­ku­va: SRK:n kuva-ar­kis­to

Evan­ke­liu­mi­teks­ti Mark. 10:17–27

Bib­lia

Ja kuin hän oli läh­te­nyt ulos tiel­le, tuli yk­si juos­ten, lan­ke­si pol­vil­len­sa hä­nen eteen­sä ja ky­syi hä­nel­tä: hyvä Mes­ta­ri! mitä mi­nun pi­tää te­ke­män, et­tä minä ijan­kaik­ki­sen elä­män pe­ri­sin? Niin Je­sus sa­noi hä­nel­le: mik­sis sa­not mi­nun hy­väk­si? Ei ken­kään ole hyvä, vaan yk­sin Ju­ma­la. Kyl­läs käs­kyt tie­dät: ei si­nun pidä huo­rin te­ke­män: ei si­nun pidä tap­pa­man: ei si­nun pidä va­ras­ta­man: ei si­nun pidä vää­rää to­dis­tus­ta sa­no­man: ei si­nun pidä pet­tä­män: kun­ni­oi­ta isääs ja äi­ti­äs.

Mut­ta se vas­ta­si ja sa­noi hä­nel­le: Mes­ta­ri, nämä kaik­ki olen minä pi­tä­nyt ha­mas­ta mi­nun nuo­ruu­des­ta­ni. Mut­ta kuin Je­sus kat­sah­ti hä­nen pääl­len­sä, ra­kas­ti hän hän­tä, ja sa­noi hä­nel­le: yk­si si­nul­ta puut­tuu: mene, myy kaik­ki, mitä si­nul­la on, ja an­na vai­vai­sil­le; ja si­nul­la pi­tää ole­man ta­va­ra tai­vaas­sa: ja tule, seu­raa mi­nua, ot­tain ris­ti. Mut­ta hän tuli sii­tä pu­hees­ta mur­heel­li­sek­si, ja meni pois mur­heis­san­sa; sil­lä hä­nel­lä oli pal­jo ta­va­raa.

Ja kuin Je­sus kat­sah­ti ym­pä­ril­len­sä, sa­noi hän ope­tus­lap­sil­len­sa: kuin­ka työ­lääs­ti ne, joil­la va­raa on, tu­le­vat Ju­ma­lan val­ta­kun­taan! Mut­ta ope­tus­lap­set häm­mäs­tyi­vät näis­tä hä­nen sa­nois­tan­sa. Niin Je­sus taas vas­ta­ten sa­noi: rak­kaat po­jat! kuin­kas työ­läs on nii­den tul­la Ju­ma­lan val­ta­kun­taan, jot­ka ta­va­roi­hin­sa us­kal­ta­vat. Huo­ki­am­pi on ka­me­lin käy­dä neu­lan sil­män lä­vit­se, kuin rik­kaan Ju­ma­lan val­ta­kun­taan si­säl­le tul­la. Mut­ta he häm­mäs­tyi­vät vie­lä sit­te san­gen suu­res­ti, sa­no­en kes­ke­nän­sä: ja kuka tai­taa au­tu­aak­si tul­la? Niin Je­sus kat­sah­ti hei­dän pääl­len­sä, ja sa­noi: ih­mis­ten ty­kö­nä on se mah­do­toin, mut­ta ei Ju­ma­lan ty­kö­nä; sil­lä kaik­ki ovat Ju­ma­lan ty­kö­nä mah­dol­li­set.

Raa­mat­tu 1992

Kun Jee­sus läh­ti jat­ka­maan mat­kaan­sa, muu­an mies tuli juok­su­jal­kaa, pol­vis­tui hä­nen eteen­sä ja ky­syi: "Hyvä opet­ta­ja, mitä mi­nun pi­tää teh­dä, jot­ta pe­ri­sin ian­kaik­ki­sen elä­män?" Jee­sus vas­ta­si hä­nel­le: "Mik­si sa­not mi­nua hy­väk­si? Ai­no­as­taan Ju­ma­la on hyvä, ei ku­kaan muu. Käs­kyt sinä tie­dät: älä tapa, älä tee avi­o­ri­kos­ta, älä va­ras­ta, älä to­dis­ta val­heel­li­ses­ti, älä riis­tä toi­sel­ta, kun­ni­oi­ta isää­si ja äi­ti­ä­si."

"Opet­ta­ja, kaik­kea tätä olen nou­dat­ta­nut nuo­res­ta pi­tä­en", vas­ta­si mies. Jee­sus kat­sah­ti hä­neen, ra­kas­ti hän­tä ja sa­noi: "Yk­si si­nul­ta puut­tuu. Mene ja myy kaik­ki, mitä si­nul­la on, ja an­na ra­hat köy­hil­le, niin si­nul­la on aar­re tai­vaas­sa. Tule sit­ten ja seu­raa mi­nua." Mies syn­kis­tyi näis­tä sa­nois­ta. Hän läh­ti su­rul­li­se­na pois, sil­lä hä­nel­lä oli pal­jon omai­suut­ta.

Jee­sus kään­tyi, kat­soi ope­tus­lap­siin­sa ja sa­noi: "Kuin­ka vai­kea on­kaan nii­den, jot­ka pal­jon omis­ta­vat, pääs­tä Ju­ma­lan val­ta­kun­taan!" Ope­tus­lap­set häm­mäs­te­li­vät hä­nen sa­no­jaan, mut­ta Jee­sus jat­koi: "Lap­se­ni, Ju­ma­lan val­ta­kun­taan on to­del­la vai­kea pääs­tä. Hel­pom­pi on ka­me­lin men­nä neu­lan­sil­mäs­tä kuin rik­kaan pääs­tä Ju­ma­lan val­ta­kun­taan." Ope­tus­lap­set oli­vat yhä enem­män ih­meis­sään ja ky­se­li­vät toi­sil­taan: "Kuka sit­ten voi pe­las­tua?" Jee­sus kat­soi hei­hin ja sa­noi: "Ih­mi­sel­le se on mah­do­ton­ta, mut­ta ei Ju­ma­lal­le. Ju­ma­lal­le on kaik­ki mah­dol­lis­ta."