Tar­vi­taan kan­ta­jia, jot­ka tuo­vat avut­to­man Jee­suk­sen luo. Jee­suk­sen hoi­ta­vat sa­nat pa­ran­ta­vat.

Jee­sus ja ope­tus­lap­set oli­vat kier­tä­neet Ga­li­le­an ky­liä. Jee­sus oli saar­nan­nut sy­na­go­gis­sa ja kar­kot­ta­nut pa­ho­ja hen­kiä. Sana opet­ta­jas­ta ja Jee­suk­sen te­ke­mis­tä ih­meis­tä le­vi­si no­pe­as­ti ym­pä­ri maa­kun­taa.

Mo­net läh­ti­vät kat­so­maan ja kuun­te­le­maan. Toi­si­naan Jee­sus jopa kiel­si ker­to­mas­ta ta­pah­tu­mis­ta. Spi­taa­lis­ta mies­tä hän va­roit­ti an­ka­ras­ti: ”Kat­so, et­tet puhu täs­tä ke­nel­le­kään mi­tään” (Mark 1:44).

Ih­mi­nen on iloi­nen, kun saa va­ka­van sai­rau­den jäl­keen ter­vey­den ta­kai­sin. Hän ei voi ol­la ker­to­mat­ta pa­ran­tu­mi­ses­ta toi­sil­le. Vie­lä enem­män oli hei­tä, jot­ka us­koi­vat Jee­suk­sen ope­tuk­sen. He oli­vat kuul­leet kut­sun: ”Ai­ka on täyt­ty­nyt, Ju­ma­lan val­ta­kun­ta on tul­lut lä­hel­le. Kään­ty­kää ja us­ko­kaa hyvä sa­no­ma.” (Mark 1:15.)

Kun ko­kee omal­le koh­dal­leen hy­vän sa­no­man, saa omat syn­nit an­teek­si, tu­lee halu vie­dä sa­no­maa eteen­päin. Ys­tä­vien­kin täy­tyy ko­kea sama. Lo­pul­ta Jee­suk­sen luo tuli niin pal­jon ih­mi­siä, et­tei­vät he voi­neet men­nä jul­ki­ses­ti yh­teen­kään kau­pun­kiin.

Seu­roi­hin ka­ton kaut­ta

Päi­vän evan­ke­liu­mi­teks­tis­sä Jee­sus ja ope­tus­lap­set oli­vat pa­lan­neet Ka­per­nau­miin. Kun ih­mi­set kuu­li­vat hä­nen ole­van ko­to­na, pal­jon vä­keä tuli pai­kal­le. Talo oli täyn­nä ih­mi­siä. Ul­ko­puo­lel­la­kin oli niin pal­jon ih­mi­siä, et­tei kaik­ki mah­tu­neet edes oven edus­tal­le. Jee­sus ju­lis­ti heil­le sa­naa.

Teks­ti ei ker­ro, mis­tä Jee­sus juu­ri sil­loin opet­ti. Hä­nen ope­tuk­ses­saan oli jo­tain ih­meel­lis­tä, kos­ket­ta­vaa. Ih­mi­set oli­vat hä­nen ope­tuk­ses­taan häm­mäs­tyk­sis­sään: ”Hän opet­ti hei­tä niin kuin se, jol­le on an­net­tu val­ta” (Mark 1:22).

Nel­jä ys­tä­vää kan­toi seu­roi­hin hal­vaan­tu­nut­ta mies­tä, kos­ka hän ei voi­nut sai­rau­den vuok­si it­se liik­kua. Näyt­ti sil­tä, et­tä Jee­suk­sen luo ei pääs­syt. Oven edus­ta­kin oli täyn­nä ih­mi­siä. Mie­het ei­vät luo­vut­ta­neet, he kan­toi­vat sai­raan ta­lon ka­tol­le. He pur­ki­vat kat­toa sen ver­ran, et­tä sai­vat las­ket­tua hal­vaan­tu­neen siel­tä Jee­suk­sen luok­se.

Ta­lon si­säl­lä oli me­nos­sa seu­rat. Jee­sus opet­ti, ja huo­ne oli täyn­nä seu­ra­vie­rai­ta. Var­mas­ti seu­ra­vie­raat huo­ma­si­vat, et­tä seu­ra­huo­neen kat­toa pu­ret­tiin. Huo­mio oli jo taat­tu, kun mies­tä las­ket­tiin vuo­de­ma­tol­la Jee­suk­sen eteen. Seu­ra­vie­raat odot­ti­vat, mitä opet­ta­ja nyt te­kee.

Kak­sin­ker­tai­nen pa­ran­tu­mi­nen

Jee­sus näki aut­ta­jien us­kon. Yl­lät­tä­en Jee­sus ei pa­ran­ta­nut mies­tä hä­nen sai­rau­des­taan, vaan sa­noi: ”Poi­ka­ni, si­nun syn­nit an­ne­taan an­teek­si.” Täs­sä on us­kon ydin. Us­kol­la saa omis­taa koko so­vin­to­työn omal­le koh­dal­leen. Kaik­ki syn­nit saa an­teek­si ar­mos­ta.

Kai­kil­le huo­nees­sa oli­joil­le tämä ei so­pi­nut. Heil­le Jee­suk­sen sa­nat kuu­los­ti­vat her­jauk­sel­ta. ”Mi­ten hän tuol­la ta­val­la pu­huu? Hän her­jaa Ju­ma­laa. Kuka muu kuin Ju­ma­la voi an­taa syn­te­jä an­teek­si.”

Jee­sus tun­si hei­dän aja­tuk­sen­sa. Sik­si hän esit­ti ky­sy­myk­sen: ”Kum­pi on hel­pom­paa, sa­noa hal­vaan­tu­neel­le: ’Si­nun syn­ti­si an­ne­taan an­teek­si’, vai sa­noa: ’Nou­se, ota vuo­tee­si ja kä­ve­le.’”

Jee­sus ei odot­ta­nut vas­taus­ta. En­sik­si hän sa­noi epäi­li­jöil­le: ”Mut­ta jot­ta te tie­täi­sit­te, et­tä Ih­mi­sen Po­jal­la on val­ta an­taa syn­te­jä an­teek­si”, ja jat­koi hal­vaan­tu­neel­le: ”Nou­se, ota vuo­tee­si ja mene ko­tii­si.”

Ih­me ta­pah­tui: mies pa­ra­ni, ot­ti vuo­teen­sa ja kä­ve­li kaik­kien näh­den ko­tiin­sa. Ih­mi­set oli­vat häm­mäs­ty­nei­tä ja ylis­ti­vät Ju­ma­laa: ”Täl­lais­ta em­me ole iki­nä näh­neet”.

Mies kuu­li ja us­koi

Hal­vaan­tu­nut mies tuo­tiin avut­to­ma­na Jee­suk­sen eteen. Hän kuu­li Jee­suk­sen sa­nat ja us­koi. Se riit­ti.

Va­pah­ta­ja tar­jo­aa yhä pa­ran­ta­vaa sa­naan­sa val­ta­kun­nas­saan. Tar­vi­taan kan­ta­jia, jot­ka tuo­vat avut­to­man, mut­ta ar­moa kai­paa­van ih­mi­sen Jee­suk­sen luo. Sa­man evan­ke­liu­min voi vie­lä­kin ot­taa us­kol­la vas­taan.

Teri Hil­tu­nen

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 23.10.2019

Ku­vi­tus­ku­va: A.-L. S.

Evan­ke­liu­mi: Mark. 2:1-12

RAA­MAT­TU 1992: Jon­kin­ ajan ku­lut­tua Jee­sus meni taas Ka­per­nau­miin. Kun ih­mi­set kuu­li­vat hä­nen ole­van ko­to­na, vä­keä tuli kool­le niin pal­jon, et­tei­vät kaik­ki mah­tu­neet edes oven edus­tal­le. Jee­sus ju­lis­ti heil­le sa­naa. Hä­nen luok­seen ol­tiin tuo­mas­sa hal­vaan­tu­nut­ta. Sai­ras­ta kan­ta­mas­sa oli nel­jä mies­tä, jot­ka ei­vät tun­gok­ses­sa kui­ten­kaan pääs­seet tuo­maan hän­tä Jee­suk­sen eteen. Sil­loin he pur­ki­vat ka­ton sil­tä koh­den, mis­sä Jee­sus oli, ja au­kon teh­ty­ään las­ki­vat sii­tä alas vuo­de­ma­ton, jol­la hal­vaan­tu­nut ma­ka­si. Kun Jee­sus näki hei­dän us­kon­sa, hän sa­noi hal­vaan­tu­neel­le: ”Poi­ka­ni, si­nun syn­ti­si an­ne­taan an­teek­si.”

Mut­ta siel­lä is­tui myös muu­ta­mia lai­no­pet­ta­jia, ja he sa­noi­vat it­sek­seen: ”Mi­ten hän tuol­la ta­val­la pu­huu? Hän her­jaa Ju­ma­laa. Kuka muu kuin Ju­ma­la voi an­taa syn­te­jä an­teek­si?” Jee­sus tun­si heti hen­ges­sään, mitä he ajat­te­li­vat, ja sa­noi heil­le: ”Kuin­ka te tuol­lais­ta ajat­te­let­te? Kum­pi on hel­pom­paa, sa­noa hal­vaan­tu­neel­le: ’Si­nun syn­ti­si an­ne­taan an­teek­si’, vai sa­noa: ’Nou­se, ota vuo­tee­si ja kä­ve­le’? Mut­ta jot­ta te tie­täi­sit­te, et­tä Ih­mi­sen Po­jal­la on val­ta an­taa maan pääl­lä syn­te­jä an­teek­si” – hän pu­hui nyt hal­vaan­tu­neel­le – ”nou­se, ota vuo­tee­si ja mene ko­tii­si.” Sil­loin mies heti nou­si, ot­ti vuo­teen­sa ja kä­ve­li pois kaik­kien näh­den. Kaik­ki oli­vat täs­tä häm­mäs­tyk­sis­sään, ylis­ti­vät Ju­ma­laa ja sa­noi­vat: ”Täl­lais­ta em­me ole iki­nä näh­neet.

BIB­LIA: Ja taas muu­ta­main päi­väin jäl­keen meni hän Ka­per­nau­miin, ja se kuul­tiin, et­tä hän huo­nees­sa oli, ja koh­ta ko­koon­tui­vat mon­ta, niin et­tei enää siaa ol­lut, ei oven­kaan ty­kö­nä; ja hän pu­hui heil­le sa­nan. Ja hä­nen ty­kön­sä tu­li­vat, jot­ka toi­vat yh­tä hal­vat­tua, joka nel­jäl­tä kan­net­tiin. Ja kuin ei he saa­neet hän­tä lä­hes­tyä kan­san täh­den, niin he kis­koi­vat huo­neen ka­ton, jos­sa hän oli, ja kai­voi­vat lä­vit­se, ja las­ki­vat vuo­teen alas, jos­sa hal­vat­tu ma­ka­si. Mut­ta kuin Je­sus näki hei­dän us­kon­sa, sa­noi hän hal­va­tul­le: poi­ka­ni, si­nun syn­tis an­ne­taan si­nul­le an­teek­si.

Niin siel­lä oli­vat muu­ta­mat kir­ja­nop­pi­neis­ta, jot­ka is­tui­vat ja ajat­te­li­vat sy­dä­mes­sän­sä: Mitä tämä niin pilk­kaa pu­huu? Kuka voi syn­nit an­taa an­teek­si pait­si ai­no­aa Ju­ma­laa? Ja koh­ta kuin Je­sus tun­si hen­ges­sän­sä, et­tä he niin it­sel­län­sä ajat­te­li­vat, sa­noi hän heil­le: mitä te näi­tä ajat­te­let­te tei­dän sy­dä­mes­sän­ne? Kum­pi on ke­vi­äm­pi, sa­noa hal­va­tul­le: syn­nit an­ne­taan si­nul­le an­teek­si, taik­ka sa­noa: nou­se, ja ota si­nun vuo­tees ja käy? Mut­ta et­tä tei­dän pi­tää tie­tä­män Ih­mi­sen Po­jal­la ole­van val­lan maan pääl­lä syn­nit an­teek­si an­taa, (sa­noi hän hal­va­tul­le:) Minä sa­non si­nul­le: nou­se ja ota vuo­tees, ja mene ko­ti­as. Ja hän nou­si koh­ta ja ot­ti vuo­teen ja meni ulos kaik­kein näh­den, et­tä he kaik­ki häm­mäs­tyi­vät ja kun­ni­oit­ti­vat Ju­ma­laa, sa­no­en: em­me ole ikä­nä sen muo­tois­ta näh­neet.