Sep­po Aho

Her­ran huo­nees­sa, Ju­ma­lan elä­väs­sä seu­ra­kun­nas­sa kuu­luu Hy­vän Pai­me­nen ää­ni ja on syn­tien an­teek­si­an­ta­mus.

Raa­ma­tun ker­to­muk­sis­sa il­mes­tys­ma­jal­la ja Je­ru­sa­le­min temp­pe­lil­lä oli eri­tyi­nen mer­ki­tys. Temp­pe­lin läh­tö­koh­dat ulot­tui­vat vuo­si­tu­han­sien taak­se. Is­ra­e­lin kan­san kor­pi­va­el­luk­sen ai­ka­na otet­tiin käyt­töön ke­vyt­ra­ken­tei­nen il­mes­tys­ma­ja. Sen ra­ken­ta­mi­sek­si ke­rät­tiin lah­joi­tuk­sia. Eri­tyi­nen piir­re täs­sä oli, et­tä lah­joit­ta­jat ra­jat­tiin nii­hin, joi­den sy­dän ke­ho­tet­tiin ja joil­la oli ha­lua ja uh­ri­miel­tä (2. Moos. 21). Us­kom­me, et­tä Ju­ma­lan hen­ki vai­kut­taa vie­lä­kin täl­lai­sen mie­len eri­lai­sis­sa teh­tä­vis­sä Sii­o­nin töis­sä.

Kun is­ra­e­li­lai­set aset­ti­vat py­sy­väs­ti asuin­si­joil­leen, ku­nin­gas Sa­lo­mo sai teh­tä­väk­si ra­ken­taa temp­pe­lin (1. Kun. 8:18–19).
Se hä­vi­tet­tiin noin vuon­na 500 eKr. ja kan­sa vie­tiin pak­ko­siir­to­lai­suu­teen. Ne­he­mi­an ajal­la noin vuon­na 400 eKr. temp­pe­liä kun­nos­tet­tiin. Lo­pul­li­ses­ti temp­pe­lin hä­vit­ti­vät roo­ma­lai­set vuon­na 70. Myö­hem­min temp­pe­li­vuo­rel­le on ra­ken­net­tu kak­si mos­kei­jaa.

Temp­pe­li, Ju­ma­lan huo­ne

Temp­pe­li ra­ken­nuk­se­na oli hy­vin tar­peel­li­nen ja hyö­dyl­li­nen, sa­moin kuin ny­ky­a­jan kir­kot ja seu­ra­huo­neis­tot. Sen rin­nal­la on kui­ten­kin pal­jon tär­ke­äm­pi ku­vaus temp­pe­lis­tä, jota ei ole kä­sil­lä teh­ty. Ste­fa­nos saar­na­si vii­mei­ses­sä saar­nas­saan, et­tä Kor­kein ei asu ih­mis­kä­sin teh­dyis­sä ra­ken­nuk­sis­sa (Ap. t. 7:47). Psal­min­kir­joit­ta­ja ku­va­si temp­pe­liä huo­neek­si ja sa­lai­sek­si ma­jak­si, jo­hon hä­net kät­ke­tään, kun vaa­ra uh­kaa (Ps. 27:5). Se on myös paik­ka, jos­sa ker­ro­taan Ju­ma­lan ar­mol­li­sis­ta te­ois­ta (Ps. 48:9).

Nä­ky­vä temp­pe­li ja il­mes­tys­ma­ja oli­vat ku­via Ju­ma­lan huo­nees­ta, Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­ta. Temp­pe­li ja il­mes­tys­ma­ja ku­va­si­vat myös Ju­ma­lan sää­tä­mys­tä val­ta­kun­nan ra­jois­ta. Syn­tiuh­re­ja oli lupa toi­mit­taa vain temp­pe­lis­sä.

Ku­nin­gas Sa­lo­mo­nis­ta ker­rot­tiin, et­tä hän uh­ra­si myös kuk­ku­loil­la eli muu­al­la kuin sää­de­tys­sä uh­ri­pai­kas­sa, Her­ran huo­nees­sa. Sii­nä on kuva pyr­ki­myk­ses­tä so­pia asi­oi­ta kah­den kes­ken Ju­ma­lan kans­sa ja eril­lään Ju­ma­lan kan­san yh­tey­des­tä (1. Kun. 3:3). Eri­lai­sis­ta temp­pe­lin uh­ri­toi­mi­tuk­sis­ta oli run­saas­ti sää­dök­siä (3. Moo.s 4–7).

Pai­me­nen tut­tu ää­ni

Päi­vän evan­ke­liu­mi­teks­tis­sä Jee­sus oli jäl­leen temp­pe­lis­sä ja kävi kes­kus­te­lu­ja. Hä­nen ju­ma­luu­des­taan ja mes­si­aa­ni­ses­ta teh­tä­väs­tään oli sel­keä eri­mie­li­syys. Jee­sus ve­to­si tun­nus­te­koi­hin­sa ja jou­tui to­te­a­maan eräil­le juu­ta­lai­sil­le, et­tä te et­te us­ko, kos­ka et­te ole mi­nun seu­raa­ji­a­ni. Hän ver­ta­si seu­raa­ji­an­sa lam­pai­siin, jot­ka tun­nis­ta­vat pai­me­nen­sa ää­nen ja seu­raa­vat hän­tä. Hän va­kuut­ti ole­van­sa yh­tä Ju­ma­lan kans­sa, mikä eri­tyi­ses­ti suu­tut­ti juu­ta­lai­sia (Joh. 10:22–30).

Edel­lä ku­vat­tu tär­keä mut­ta su­rul­li­nen ra­jan­käyn­ti to­teu­tui ja voi to­teu­tua myös Jee­suk­sen seu­raa­jien jou­kos­sa. Va­pah­ta­jan ope­tus tun­tui sil­loin so­pi­mat­to­mal­ta, ja mo­net jät­ti­vät hä­net. Mut­ta Pie­ta­rin ja mui­den ope­tus­las­ten ko­ke­mus oli, et­tä Jee­suk­sel­la on ian­kaik­ki­sen elä­män sa­nat (Joh. 6:53–69).

An­teek­si­an­ta­muk­sen huo­ne

Je­ru­sa­le­min temp­pe­lin koh­ta­loon liit­tyi suu­ri tai­te­koh­ta. Temp­pe­li­ju­ma­lan­pal­ve­luk­ses­sa ylim­mäi­nen pap­pi ker­ran vuo­des­sa meni kaik­kein py­him­pään osaan temp­pe­lis­sä ja uh­ra­si it­sen­sä ja kan­san syn­tien edes­tä. Mut­ta kun Jee­sus kuo­li, temp­pe­lin esi­rip­pu re­pe­si yl­hääl­tä alas as­ti (Mark. 15:38).

Pian tä­män jäl­keen roo­ma­lai­set ha­joit­ti­vat koko temp­pe­lin. Tä­män mer­ki­tys­tä se­lit­ti Hep­re­a­lais­kir­je niin, et­tä nyt meil­lä on kai­kil­la lupa men­nä kaik­kein py­him­pään. Sa­mal­la ke­ho­tet­tiin vil­pit­tö­mään us­koon, kes­ki­näi­seen huo­len­pi­toon, oman­tun­non hoi­toon. Eri­tyi­ses­ti va­roi­te­taan hyl­kää­mäs­tä seu­ra­kun­nan yh­tei­siä ko­kouk­sia. Näin sitä enem­män mitä lä­hem­pä­nä näh­dään Her­ran päi­vän ole­van. (Hepr. 10:19–25.)

Tämä Her­ran huo­ne, Ju­ma­lan elä­vä seu­ra­kun­ta on kes­kel­läm­me, ja Jee­sus on lu­van­nut ol­la omien­sa kes­kel­lä maa­il­man lop­puun as­ti. Tämä seu­ra­kun­ta kut­suu vie­lä ih­mi­siä kes­kuu­teen­sa. Kut­sun ydin­tä ku­vaa pro­feet­ta, joka ni­mit­tää hen­gel­lis­tä Her­ran huo­net­ta Sii­o­nik­si ja juh­la­kau­pun­gik­si, jon­ka asuk­kaat ovat saa­neet syn­tin­sä an­teek­si (Jes. 33:20–24).