JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Sana sunnuntaiksi

Huoneenhaltijan tärkeässä tehtävässä

Päivämies
Sana sunnuntaiksi
18.8.2019 6.37

Juttua muokattu:

23.12. 02:44
2019122302444920190818063700

Jee­suk­sen ym­pä­ril­le oli ko­koon­tu­nut jouk­ko ih­mi­siä kuul­lak­seen tä­män tai­ta­va­na pu­hu­ja­na pi­de­tyn mie­hen ope­tus­ta ja nä­ke­myk­siä us­kos­ta ja elä­mäs­tä. Kuu­li­ja­kun­ta oli kir­ja­vaa.

Jo­kai­nen kuu­li­ja sai pu­heis­ta aja­tel­ta­vaa, sana kävi koh­ti.

Jee­suk­sen en­sim­mäi­set ver­tauk­set oli­vat ker­to­neet ka­don­nees­ta lam­paas­ta, ka­do­te­tus­ta ra­has­ta ja tuh­laa­ja­po­jas­ta. He oli­vat kuul­leet Ju­ma­lan val­ta­kun­nan ar­mol­li­suu­des­ta ja rak­kau­des­ta syn­tis­tä koh­taan. Sit­ten tuli ver­taus, jon­ka Jee­sus osoit­ti ope­tus­lap­sil­leen, mut­ta jon­ka kuu­li­vat myös muut ym­pä­ril­lä ole­vat.

Ver­taus us­kol­li­suu­des­ta

Jee­suk­sen pu­heen kes­kei­nen si­säl­tö kä­sit­te­lee us­kol­li­suut­ta an­net­tu­jen teh­tä­vien hoi­dos­sa. Ope­tus­lap­sil­le suun­nat­tu­na ker­to­muk­sen vies­ti suun­tau­tuu us­ko­vai­sen ih­mi­sen va­el­luk­seen ja elä­mään.

Ver­tauk­ses­sa oli ri­kas mies, eh­kä suu­ren maa­ti­lan omis­ta­ja tai ny­ky­ai­kaan si­joi­tet­tu­na esi­mer­kik­si suu­ren yri­tyk­sen toi­mi­tus­joh­ta­ja. Omai­suu­ten­sa hoi­ta­jak­si isän­tä oli pal­kan­nut ti­lan­hoi­ta­jan, jos­ta teks­ti käyt­tää sa­naa ta­lou­den­hoi­ta­ja.

Ta­lou­den­hoi­ta­ja oli jos­ta­kin syys­tä jou­tu­nut ti­lan­tee­seen, jos­sa hou­ku­tus tuh­la­ta ja käyt­tää vää­rin huo­leh­dit­ta­vak­si an­net­tua omai­suut­ta oli käy­nyt yli­voi­mai­sek­si. Ai­kaa myö­ten tämä ta­lou­den­hoi­ta­jan vää­rä toi­min­ta tuli omis­ta­jan tie­toon. Sen seu­rauk­se­na isän­tä sa­noi ta­lou­den­hoi­ta­jan ir­ti.

”Mitä minä nyt teen? Isän­tä pa­nee mi­nut pois ta­lou­den­hoi­ta­jan toi­mes­ta. Kai­vaa en jak­sa, ker­jä­tä en keh­taa.” (Luuk. 16:3.) Ti­lan­hoi­ta­jan suu­rim­pa­na mur­hee­na ei ker­to­muk­sen mu­kaan ol­lut ka­tu­mus vää­rin teh­dys­tä työs­tä vaan huo­li tu­le­vai­suu­des­ta.

Ti­lan­hoi­ta­jan toi­min­ta­pa jat­kui en­ti­seen mal­liin. Tur­va­tak­seen tu­le­vai­suu­ten­sa hän jat­koi isän­tän­sä omai­suu­den tuh­laa­mis­ta kut­su­mal­la luok­seen isän­tän­sä ve­lal­li­set ja alen­ta­mal­la näi­den vel­ka­kir­joi­hin mer­kit­ty­jä vel­ka­mää­riä. Kos­ka teks­tis­sä mai­ni­tut vel­ka­mää­rien vä­hen­nyk­set oli­vat suu­ruu­del­taan to­del­la mer­kit­tä­viä sen ai­kai­ses­sa elin­ta­sos­sa, sai ti­lan­hoi­ta­ja me­net­te­lyl­lään ys­tä­viä, jot­ka huo­leh­ti­si­vat hä­nes­tä, kun pal­kan­mak­su lop­pui­si.

Ju­ma­lan ta­lou­den­hoi­ta­ja­na

Sit­ten tuli teks­tis­sä koh­ta, joka yl­lät­tää. Jee­sus ke­hui ta­lou­den­hoi­ta­jan me­net­te­lyä ja suo­sit­te­li ot­ta­maan sii­tä op­pia. Mi­ten tämä on ym­mär­ret­tä­vä?

Uu­den tes­ta­men­tin ku­vauk­set ta­lou­den­hoi­ta­jan toi­min­nas­ta liit­ty­vät us­kol­li­suu­den ja vas­tuun­tun­toi­sen toi­me­li­ai­suu­den ko­ros­ta­mi­seen. Sii­tä on esi­merk­ki­nä Jee­suk­sen puhe ope­tus­lap­sil­le, jos­sa ko­ros­te­taan huo­neen­hal­ti­jan us­kol­li­suut­ta. (Luuk. 12:42–48.)

Apos­to­lit kä­sit­ti­vät oman teh­tä­vän­sä sa­na­pal­ve­li­joi­na huo­neen­hal­ti­jan teh­tä­väk­si seu­ra­kun­nan kes­kel­lä (1. Kor. 4:1–2). Apos­to­lien apu­na toi­mi­vil­la seu­ra­kun­nan van­him­mil­la oli myös sama huo­neen­hal­ti­jan vas­tuu (1. Piet. 5:2–4). Jee­suk­sen ja apos­to­lien ope­tuk­ses­ta voi­daan pää­tel­lä, et­tä huo­neen­hal­ti­jan ja ta­lou­den­hoi­ta­jan teh­tä­vään on kut­sut­tu jo­kai­nen Ju­ma­lan lap­si omas­sa osas­saan.

Me­nes­tys – omaa an­si­o­ta­ko?

Pu­heen­sa lo­pus­sa Jee­sus teks­tin ul­ko­puo­lel­la mai­nit­see: ”Joka on vä­him­mäs­sä luo­tet­ta­va, se on luo­tet­ta­va pal­jos­sa­kin, ja joka on vä­him­mäs­sä vil­pil­li­nen, se on vil­pil­li­nen myös pal­jos­sa” (Luuk. 16:10–13). Ope­tuk­sen kes­kei­nen si­säl­tö koh­dis­tuu val­vo­mi­seen ja us­kol­li­suu­teen Ju­ma­lan an­ta­mien lah­jo­jen hoi­ta­mi­ses­sa sekä elä­mäs­sä yleen­sä, et­tä eri­tyi­ses­ti Ju­ma­lan val­ta­kun­nan työs­sä.

Käyt­töön an­net­tu omai­suus oli ta­lou­den­hoi­ta­jal­la al­ka­nut tun­tua omal­ta ja it­se han­ki­tul­ta. Ny­ky­päi­vän ih­mi­sil­lä­kin on vaa­ra näh­dä me­nes­tys oma­na an­si­o­naan. Ker­to­mus tuo esil­le myös sen, kuin­ka val­vo­mat­to­muu­den ta­kia oma­tun­to voi paa­tua – ei ”keh­taa ker­jä­tä”. Teks­ti ke­hot­taa Ju­ma­lan val­ta­kun­nan työn­te­ki­jöi­tä pi­täy­ty­mään Ju­ma­lan sa­nan mu­kai­ses­sa opis­sa tuo­mat­ta mu­kaan mi­tään omaa.

En­tä ta­lou­den­hoi­ta­jan toi­min­nan saa­ma kehu ja ke­ho­tus toi­mia sa­mal­la ta­val­la pääs­täk­seen iä­i­siin asun­toi­hin? Jee­suk­sen ke­ho­tus voi­daan tul­ki­ta iro­ni­sek­si: teh­kää­pä vain näin, niin mitä ar­ve­let­te, pää­set­te­kö tai­vaa­seen. To­del­li­suu­des­sa epä­re­hel­li­syy­del­lä ei ole ian­kaik­kis­ta siu­naus­ta.

Ta­lou­den­hoi­ta­ja ei tun­nus­ta­nut ei­kä ka­tu­nut epä­on­nis­tu­mis­taan. Ju­ma­lan val­ta­kun­nan evan­ke­liu­mi on tar­jol­la kai­kil­le ka­tu­vil­le ja epä­on­nis­tu­neil­le. Sen us­ko­mi­nen tuo tun­nol­le rau­han ja ker­ran ian­kaik­ki­sen elä­män, jos­sa us­kol­li­nen työn­te­ki­jä saa kuul­la ”Hy­vin teh­ty! Olet hyvä ja luo­tet­ta­va pal­ve­li­ja. Vä­häs­sä olet ol­lut us­kol­li­nen, minä pa­nen si­nut pal­jon hal­ti­jak­si. Tule her­ra­si ilo­juh­laan!” (Matt. 25:23.)

Teks­ti: Mau­no Ku­run­lah­ti

Ku­vi­tus­ku­va: H. H.

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 14.8.2019

Evan­ke­liu­mi: Luuk. 16:1–9

RAA­MAT­TU 1992: Jee­sus pu­hui sit­ten ope­tus­lap­sil­leen: ”Oli ri­kas mies, jol­la oli ta­lou­den­hoi­ta­ja. Hä­nel­le kan­nel­tiin, et­tä ta­lou­den­hoi­ta­ja tuh­la­si hä­nen omai­suut­taan. Hän kut­sui tä­män luok­seen ja sa­noi: ’Mitä minä si­nus­ta kuu­len! Tee tili toi­mis­ta­si, mi­nun ta­lout­ta­ni sinä et enää hoi­da.’ Mies miet­ti: ’Mitä minä nyt teen? Isän­tä pa­nee mi­nut pois ta­lou­den­hoi­ta­jan toi­mes­ta. Kai­vaa en jak­sa, ker­jä­tä en keh­taa. – – Nyt­pä tie­dän! Jär­jes­tän niin, et­tä toi­set ot­ta­vat mi­nut ta­loon­sa, kun jou­dun läh­te­mään työ­pai­kas­ta­ni.’ Hän kut­sui isän­tän­sä ve­lal­li­set vuo­ron pe­rään luok­seen. ’Pal­jon­ko olet vel­kaa isän­näl­le­ni?’ hän ky­syi en­sim­mäi­sel­tä. ’Sata as­ti­aa öl­jyä’, tämä vas­ta­si. Ta­lou­den­hoi­ta­ja sa­noi: ’Täs­sä on vel­ka­kir­ja­si, is­tu ja mer­kit­se äk­kiä vii­si­kym­men­tä.’ Sit­ten hän ky­syi toi­sel­ta: ’En­tä sinä, pal­jon­ko sinä olet vel­kaa?’ Tämä vas­ta­si: ’Sata tyn­ny­riä veh­nää.’ Ta­lou­den­hoi­ta­ja sa­noi: ’Täs­sä on vel­ka­kir­ja­si, mer­kit­se kah­dek­san­kym­men­tä.’” Ja Her­ra ke­hui epä­re­hel­li­sen ta­lou­den­hoi­ta­jan vii­saut­ta. Hän sa­noi: ”Tä­män maa­il­man lap­set me­net­te­le­vät toi­si­aan koh­taan vii­saam­min kuin va­lon lap­set. Minä sa­non­kin teil­le: hank­ki­kaa vää­räl­lä rik­kau­del­la ys­tä­viä, jot­ka ot­ta­vat tei­dät iä­i­siin asun­toi­hin, kun tuo­ta rik­kaut­ta ei enää ole.”

BIB­LIA: Mut­ta hän sa­noi myös­kin ope­tus­lap­sil­len­sa: oli ri­kas mies, jol­la oli huo­neen­hal­tia, ja hä­nen edes­sän­sä kan­net­tiin hä­nen pääl­len­sä, et­tä hän oli hu­kut­ta­nut hä­nen hy­vyy­ten­sä. Ja hän kut­sui hä­nen ja sa­noi hä­nel­le: mik­si minä si­nus­ta sen kuu­len? Tee luku hal­li­tuk­ses­tas; sil­lä et sinä saa täs­te­des hal­li­ta. Niin huo­neen­hal­tia sa­noi it­sel­len­sä: mitä minä teen, sil­lä mi­nun her­ra­ni ot­taa mi­nul­ta pois hal­li­tuk­sen? en minä voi kai­vaa, hä­peen minä ker­jä­tä. Minä tie­dän, mitä minä teen, et­tä kuin minä vi­ral­ta pan­naan pois, niin he kor­jaa­vat mi­nun huo­nee­sen­sa. Ja hän kut­sui ty­kön­sä kaik­ki her­ran­sa vel­vol­li­set ja sa­noi en­si­mäi­sel­le: kuin­ka pal­jo sinä olet mi­nun her­ral­le­ni vel­kaa? Mut­ta se sa­noi: sata tyn­ny­riä öl­jyä. Ja hän sa­noi hä­nel­le: ota kir­jas ja is­tu pian, ja kir­joi­ta vii­si­kym­men­tä. Sit­te hän sa­noi toi­sel­le: kuin­ka pal­jon sinä olet vel­kaa? ja se sa­noi: sata pun­taa ni­su­ja. Hän sa­noi hä­nel­le: ota kir­jas ja kir­joi­ta kah­dek­san­kym­men­tä. Ja her­ra kiit­ti vää­rää huo­neen­hal­ti­a­ta, et­tä hän toi­mel­li­ses­ti teki; sil­lä tä­män maa­il­man lap­set ovat toi­mel­li­sem­mat kuin val­keu­den lap­set hei­dän su­ku­kun­nas­san­sa. Ja minä myös sa­non teil­le: teh­käät teil­len­ne ys­tä­viä vää­räs­tä mam­mo­nas­ta, et­tä kuin te tar­vit­set­te, niin he kor­jaa­vat tei­tä ijan­kaik­ki­siin ma­joi­hin.

29.3.2024

Jeesus huusi kovalla äänellä: ”Isä, sinun käsiisi minä uskon henkeni.” Tämän sanottuaan hän henkäisi viimeisen kerran. Luuk. 23:46

Viikon kysymys