JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Sana sunnuntaiksi

Hy­vät teot so­pi­vat sa­pat­tiin

Sana sunnuntaiksi
13.9.2020 6.00

Juttua muokattu:

11.9. 16:31
2020091116315520200913060000

Anita Keränen/Lukijan kuva

Anita Keränen/Lukijan kuva

Timo Lii­ka­nen

Le­po­päi­vä eli sa­pat­ti pa­laut­taa tär­keim­pien asi­oi­den ää­rel­le.

Vii­me ai­koi­na mo­net ovat li­sän­neet mi­nul­le tut­tui­hin ter­veh­dyk­siin mai­nin­nan ”py­sy­tään ter­vei­nä”. Sa­nat ovat saa­neet mer­ki­tyk­sen­sä ajan­koh­tai­sen ko­ro­na­pan­de­mi­an vuok­si. On tär­ke­ää, et­tä asi­as­ta näin muis­tu­tel­laan.

Ter­veys kuu­luu asi­oi­hin, joi­ta elä­mäs­sä voi ereh­tyä pi­tä­mään it­ses­tään sel­vyy­te­nä sil­loin, kun mi­tään on­gel­mia ei ole. Sai­rau­den ko­et­te­le­mus voi kui­ten­kin koh­da­ta yl­lät­tä­en. Ny­kyih­mi­nen saa kiit­tää Ju­ma­laa sii­tä, et­tä ter­vey­den­huol­lon kaut­ta moni ai­kai­sem­min koh­ta­lo­kas sai­raus on mah­dol­lis­ta hoi­taa.

Sai­raus ei ole ran­gais­tus

Jee­suk­sen ai­ka­na sai­rai­den ih­mis­ten ar­ki oli toi­sen­lais­ta. Lää­ke­tie­de ei ol­lut ke­hit­ty­nyt. Sai­raat syr­jäy­tyi­vät sekä yh­teis­kun­nas­ta et­tä hen­gel­li­ses­tä elä­mäs­tä.

Sit­ke­äs­sä val­lit­si aja­tus sii­tä, et­tä sai­raus oli­si ran­gais­tus syn­nis­tä. Tämä aja­tus esiin­tyi ope­tus­las­ten­kin pu­heis­sa.

Jo­han­nek­sen evan­ke­liu­min 9. lu­vus­sa ope­tus­lap­set ky­syi­vät so­ke­a­na syn­ty­nees­tä ih­mi­ses­tä: ”Kuka on teh­nyt sen syn­nin, jon­ka vuok­si hän on syn­ty­nyt so­ke­a­na? Hän it­se vai hä­nen van­hem­pan­sa?” (Joh. 9:2.)

Jee­sus tah­toi oh­ja­ta hei­dän ajat­te­lu­aan sii­hen, et­tä elä­mä ja ter­veys ovat Ju­ma­lan lah­jaa, ja Ju­ma­lan teot tu­le­vat nä­ky­viin eri­lais­ten ih­mis­ten kaut­ta. Jee­sus sa­noi: ”Näin on ta­pah­tu­nut, et­tä Ju­ma­lan teot tu­li­si­vat jul­ki” (Joh. 9:3). Eri­lai­suus ker­too Ju­ma­lan luo­mis­työn ai­nut­laa­tui­suu­des­ta. Kun Ju­ma­la on an­ta­nut ter­veyt­tä, sii­tä saa kiit­tää hän­tä.

Mies Be­tes­dan lam­mi­kol­la

En­si sun­nun­tain evan­ke­liu­mis­sa ker­ro­taan mie­hes­tä, joka oli sai­ras­ta­nut 38 vuot­ta (Joh. 5:5). Hän odot­ti Be­tes­dan lam­mi­kon ää­rel­lä ih­me­pa­ran­tu­mis­taan.

Joi­den­kin Raa­ma­tun kä­si­kir­joi­tus­ten mu­kaan en­ke­li las­keu­tui ai­ka ajoin lam­mik­koon ja pani ve­den kuo­hu­maan. En­sim­mäi­se­nä kuo­hu­vaan ve­teen eh­ti­nyt pa­ran­tui, sai­ras­ti­pa hän mitä tau­tia ta­han­sa (Joh. 5:4).

Täl­lai­nen ih­me­pa­ran­tu­mi­nen ei ol­lut teks­tis­sä ker­ro­tun mie­hen koh­dal­la to­teu­tu­nut, ei­kä hän it­se­kään sen mah­dol­li­suu­teen us­ko­nut. Tämä kävi il­mi hä­nen vas­tauk­ses­taan, kun Jee­sus ky­syi hä­nel­tä ter­veek­si tu­le­mi­ses­ta: ”Her­ra, mi­nul­la ei ole ke­tään, joka aut­tai­si mi­nut al­taa­seen, kun vesi kuo­hah­taa” (Joh. 5:7).

Sai­ras mies sai koh­da­ta pa­ran­tu­mi­sen ih­meen – ei al­taan ve­des­sä, vaan Jee­suk­sen sa­no­jen kaut­ta. Ju­ma­lan po­jal­la oli val­ta teh­dä ih­mei­tä ja pa­ran­taa. Voim­me ku­vi­tel­la, mil­lai­sen ilon ja kii­tol­li­suu­den tun­teen mies koki. Hän pää­si elä­mäs­sään ja­loil­leen sa­nan var­si­nai­ses­sa ja ver­taus­ku­val­li­ses­sa mer­ki­tyk­ses­sä. Mies läh­ti it­se ker­to­maan ko­ke­mas­taan ja nä­ke­mäs­tään (Joh. 5:15).

Jee­sus on sa­pa­tin Her­ra

Le­po­päi­vän py­hit­tä­mi­nen on tär­ke­ää, muis­tut­taa­han sii­tä jo kol­mas käs­ky­kin. On hyvä, et­tä vii­kos­sa on yk­si päi­vä, jol­loin on ai­kaa py­säh­tyä kaik­kein tär­keim­pien asi­oi­den ää­rel­le ja le­vä­tä ar­jen töis­tä. Jo­kai­nen sun­nun­tai muis­tut­taa Her­ran ylös­nou­se­muk­ses­ta.

Le­po­päi­vä on ai­heel­lis­ta py­hit­tää en­nen kaik­kea Ju­ma­lan sa­nan kuu­le­mi­sel­le ja tut­ki­mi­sel­le. On tär­ke­ää hil­jen­tyä ja rau­hoit­tua.

Juu­ta­lai­sil­la oli tar­kat sa­pat­ti­sää­dök­set, joi­ta sen ajan hurs­kaat pyr­ki­vät mah­dol­li­sim­man tark­kaan nou­dat­ta­maan. Osa sää­dök­sis­tä kään­tyi kui­ten­kin it­se­ään vas­taan.

Tä­män sai­vat koh­da­ta sekä Jee­sus et­tä hä­nen pa­ran­ta­man­sa mies. Sa­pat­ti­sää­dös­ten mu­kaan kai­ken­lai­nen ta­va­roi­den kan­te­lu oli kiel­let­tyä sa­pat­ti­na (Neh. 13:19). Täs­tä juu­ta­lai­set nuh­te­li­vat mies­tä.

Jee­sus­ta alet­tiin vai­no­ta, kun hän oli pa­ran­ta­nut sa­pat­ti­na (Joh. 5:10, 16). Toi­ses­sa yh­tey­des­sä sa­man kiis­ta­ky­sy­myk­sen, sa­pat­ti­na pa­ran­ta­mi­sen ää­rel­lä Jee­sus vas­taa kri­tiik­kiin: ”Jos jol­la­kul­la on lam­mas ja se pu­to­aa sa­pat­ti­na kuop­paan, niin kai hän tart­tuu sii­hen ja nos­taa sen siel­tä ylös. Ja on­han ih­mi­nen pal­jon ar­vok­kaam­pi kuin lam­mas. Kyl­lä sa­pat­ti­na on lupa teh­dä hy­vää.” (Matt. 12:11–12). Jee­sus osoit­ti sa­noil­laan, et­tä hän on sa­pa­tin Her­ra. Sun­nun­tai, le­po­päi­vä, on ih­mis­tä var­ten. Se on Ju­ma­lan lah­ja ih­mi­sil­le.

Us­ko syn­tyy Kris­tuk­sen sa­no­jen kuu­le­mi­sen kaut­ta

Jee­suk­sen mo­net ih­me­te­ot kut­sui­vat ih­mi­siä us­ko­maan hä­neen. Näin kävi myös Be­tes­dan lam­mi­kon luo­na maan­neen mie­hen koh­dal­la. Jee­suk­sen sa­nat syn­nyt­ti­vät us­kon. Paa­va­li kir­joit­taa täs­tä roo­ma­lai­sil­le: ”Us­ko syn­tyy kuu­le­mi­ses­ta, mut­ta kuu­le­mi­sen syn­nyt­tää Kris­tuk­sen sana” (Room. 10:17).

Her­ra on an­ta­nut seu­ra­kun­nal­leen teh­tä­vän ju­lis­taa pe­las­ta­vaa sa­no­maa kai­kil­le kan­soil­le (Matt. 28:18–20). Evan­ke­liu­min työ jat­kuu yhä Py­hän Hen­gen voi­mal­la.

Evan­ke­liu­mi: Joh. 5:1–15

RAA­MAT­TU 1992: Oli eräs juu­ta­lais­ten juh­la, ja Jee­sus läh­ti Je­ru­sa­le­miin. Je­ru­sa­le­mis­sa on Lam­mas­por­tin lä­hel­lä al­las, jon­ka hep­re­an­kie­li­nen nimi on Be­tes­da. Sitä reu­nus­taa vii­si pyl­väs­hal­lia, ja niis­sä ma­ka­si suu­ri jouk­ko sai­rai­ta: so­kei­ta, ram­po­ja ja hal­vaan­tu­nei­ta. Nämä odot­ti­vat, et­tä vesi al­kai­si liik­kua. Ai­ka ajoin näet Her­ran en­ke­li las­keu­tui lam­mik­koon ja pani ve­den kuo­hu­maan, ja se, joka en­sim­mäi­se­nä as­tui kuo­hu­vaan ve­teen, tuli ter­veek­si, sai­ras­ti­pa hän mitä tau­tia ta­han­sa.

Siel­lä oli mies, joka oli sai­ras­ta­nut kol­me­kym­men­tä­kah­dek­san vuot­ta. Jee­sus näki hä­net siel­lä ma­kaa­mas­sa vuo­de­ma­tol­la ja tie­si, et­tä hän oli jo pit­kään ol­lut sai­ras. Jee­sus ky­syi: ”Tah­dot­ko tul­la ter­veek­si?” Sai­ras vas­ta­si: ”Her­ra, mi­nul­la ei ole ke­tään, joka aut­tai­si mi­nut al­taa­seen, kun vesi kuo­hah­taa. Ai­na kun yri­tän sin­ne, joku toi­nen eh­tii en­nen mi­nua.” Jee­sus sa­noi hä­nel­le: ”Nou­se, ota vuo­tee­si ja kä­ve­le.” Mies tuli heti ter­veek­si, ot­ti vuo­teen­sa ja kä­ve­li.

Mut­ta se päi­vä oli sa­pat­ti. Niin­pä juu­ta­lai­set sa­noi­vat pa­ran­ne­tul­le: ”Nyt on sa­pat­ti, ei si­nun ole lupa kan­taa vuo­det­ta­si.” Mies vas­ta­si heil­le: ”Se, joka teki mi­nut ter­veek­si, sa­noi mi­nul­le: ’Ota vuo­tee­si ja kä­ve­le.’” Sil­loin juu­ta­lai­set ky­syi­vät: ”Kuka se mies oli, joka käs­ki si­nun ot­taa vuo­tee­si ja kä­vel­lä?” Pa­ran­net­tu ei kui­ten­kaan tien­nyt, kuka hän oli, sil­lä Jee­sus oli jo hä­vin­nyt vä­ki­jouk­koon. Myö­hem­min Jee­sus ta­pa­si mie­hen temp­pe­lis­sä ja sa­noi hä­nel­le: ”Sinä olet nyt ter­ve. Älä enää tee syn­tiä, et­tei si­nul­le kä­vi­si en­tis­tä pa­hem­min.” Mies läh­ti siel­tä ja ker­toi juu­ta­lai­sil­le, et­tä Jee­sus oli hä­net pa­ran­ta­nut.

BIB­LIA: Sit­te oli Juu­da­lais­ten juh­la­päi­vä, ja Je­sus meni ylös Je­ru­sa­le­miin. Mut­ta Je­ru­sa­le­mis­sa on Lam­mas­por­tin ty­kö­nä lam­mik­ko, joka Heb­re­an kie­lel­lä kut­su­taan Be­tes­da, jos­sa oli vii­si va­jaa, jois­sa ma­ka­si suu­ri jouk­ko sai­rai­ta, so­kei­ta, on­tu­via, hal­va­tui­ta, jot­ka ve­den lii­kut­ta­mis­ta odot­ti­vat.

Sil­lä en­ke­li tuli alas mää­rä­tyl­lä ajal­la lam­mik­koon ja se­koit­ti ve­den: joka siis en­si­mäi­se­nä ve­teen as­tui, kuin se se­koi­tet­tu oli, niin se pa­ra­ni, eh­kä mis­sä ikä­nä tau­dis­sa hän oli.

Niin oli siel­lä mies, joka kah­dek­san­nel­jät­tä­kym­men­tä ajas­tai­kaa oli sai­ras­ta­nut. Kuin Je­sus hä­nen näki ma­kaa­van ja tun­si hä­nen jo kau­van sai­ras­ta­neen, sa­noi hän hä­nel­le: tah­dot­kos tul­la ter­veek­si? Sai­ras vas­ta­si hän­tä: Her­ra, ei ole mi­nul­la sitä ih­mis­tä, joka mi­nun vie, kuin vesi se­koi­tet­tu on, lam­mik­koon; mut­ta kuin minä tu­len, niin on toi­nen mi­nun edel­lä­ni sii­hen as­tu­nut. Je­sus sa­noi hä­nel­le: nou­se, ota vuo­tees ja käy. Ja koh­ta pa­ra­ni se ih­mi­nen, ja ot­ti vuo­teen­sa ja kävi.

Ja se päi­vä oli sab­ba­ti. Sa­noi­vat siis Juu­da­lai­set pa­ra­tul­le: nyt on sab­ba­ti, ei si­nun sovi vuo­det­ta kan­taa. Hän vas­ta­si hei­tä: joka mi­nun pa­ran­si, se sa­noi mi­nul­le: ota vuo­tees ja käy. Niin he ky­syi­vät hä­nel­tä: kuka on se ih­mi­nen, joka si­nul­le sa­noi: ota vuo­tees ja käy? Mut­ta ei pa­rat­tu tie­tä­nyt, kuka se oli; sil­lä Je­sus oli men­nyt pois kan­san täh­den, joka sii­nä pai­kas­sa oli. Sit­te löy­si Je­sus hä­nen temp­lis­sä ja sa­noi hä­nel­le: kat­so, sinä olet pa­rat­tu: älä sil­leen syn­tiä tee, et­tei jo­tain pa­hem­paa si­nul­le ta­pah­tui­si. Niin se ih­mi­nen meni pois ja il­moit­ti Juu­da­lai­sil­le, et­tä Je­sus oli se, joka hä­nen pa­ran­ta­nut oli.

19.9.2020

Muis­ta­kaa tämä: joka niu­kas­ti kyl­vää, se niu­kas­ti niit­tää, ja joka run­saas­ti kyl­vää, se run­saas­ti niit­tää. 2. Kor. 9:6

Viikon kysymys