Na­sa­re­tin kau­pun­gis­ta läh­te­neen, maa­kun­tia kier­tä­vän ih­me­mie­hen mai­ne oli kii­ri­nyt yli koko Syy­ri­an ja Ga­li­le­an maa­kun­nan. Jee­sus to­teut­ti Isän­sä tah­toa. Hän kut­sui ih­mi­siä Ju­ma­lan val­ta­kun­taan: ”Teh­kää pa­ran­nus ja us­ko­kaa evan­ke­liu­mi” (Mark. 1:15).

Jee­sus loh­dut­ti su­re­via, roh­kai­si heik­ko­ja, pa­ran­si sai­rai­ta, kar­kot­ti pa­ho­ja hen­kiä, he­rät­ti jopa kuol­lei­ta. Nämä ai­heut­ti­vat suur­ta ih­me­tys­tä ih­mis­ten kes­kel­lä.

Ih­mi­nen ei ole muut­tu­nut ai­ko­jen ku­lu­es­sa. Kan­sa seu­ra­si Jee­sus­ta, ai­kan­sa jul­ki­suu­den hen­ki­löä, suu­rin jou­koin mi­hin hän iki­nä meni. Osa us­koi hä­nen sa­nan­sa ja kään­tyi pa­ran­nuk­seen. Osa seu­ra­si hän­tä ute­li­aa­na näh­däk­seen uu­sia ih­me­te­ko­ja. Oli myös nii­tä, jot­ka kuun­te­li­vat hä­nen ope­tuk­si­aan ja seu­ra­si­vat hä­nen te­ko­jaan löy­tääk­seen syyn tuo­mi­ta hä­net maal­li­sen lain pe­rus­teel­la. He nä­ki­vät hä­nes­sä kan­san vil­lit­si­jän, joka oli uh­ka yli­pap­pien val­lal­le.

Kuu­rot kuu­le­vat

Ko­ti­kau­pun­kiin­sa Ka­per­nau­miin, Ga­li­le­an­jär­ven mai­se­miin pa­lat­tu­aan Jee­suk­sen luo tuo­tiin kuu­ro mies. Hän ha­lu­si kuu­lon­sa ta­kai­sin. Voi vain ar­va­ta, kuin­ka hän oli odot­ta­nut Jee­suk­sen koh­taa­mis­ta.

Jee­sus ot­ti ta­pan­sa mu­kaan mie­hen eril­leen vä­ki­jou­kos­ta. Hän pyr­ki ai­na te­ke­mään ih­me­te­ot vä­hä­e­lei­ses­ti ja vaa­ti­mat­to­mas­ti, kiel­si jopa to­dis­ta­jia ker­to­mas­ta ta­pah­tu­nees­ta. Hän kos­ket­ti pa­ran­ta­van kä­den sor­mil­la kor­via ja kiel­tä ja ru­koi­li tai­vaa­seen kat­sah­ta­en: ”Ef­fa­ta, au­ke­ne.”. Ih­me ta­pah­tui. Mie­hen kuu­lo pa­lau­tui ja hän puh­ke­si pu­hu­maan.

Je­sa­jan en­nus­tus täyt­tyi jäl­leen ker­ran: ”Sinä päi­vä­nä kuu­rot kuu­le­vat kir­jan sa­nat, so­ke­at pää­se­vät syn­käs­tä pi­mey­des­tä ja hei­dän sil­män­sä nä­ke­vät (Jes. 29:18).”

Ju­ma­lan sa­nan voi­mal­la

Jee­suk­sen ih­me­työt pe­rus­tui­vat hä­nen ju­ma­lal­li­seen voi­maan, Ju­ma­lan sa­naan. Sa­nal­laan Ju­ma­la loi koko maa­il­man. Sa­nal­laan hän hal­lit­see sitä edel­leen. Kuu­lon­sa saa­nut mies sai ko­kea ih­meen koh­dal­leen. Us­ko­mal­la Jee­suk­sen sa­nan hän pää­si Ju­ma­lan val­ta­kun­taan ja hä­nen kuu­rou­ten­sa pa­ra­ni.

Jee­sus opet­ti kan­saa: ”He­del­mäs­tä puu tun­ne­taan – – sy­dä­men kyl­lyy­des­tä suu pu­huu” (Matt. 12:33, 34). Kuu­lon­sa ta­kai­sin saa­nut mies iloit­si koh­dal­leen tul­lees­ta Ju­ma­lan suu­res­ta ar­mos­ta. Hän ha­lu­si ker­toa ta­pah­tu­nees­ta kai­kil­le. Sa­moin te­ki­vät ne, jot­ka sai­vat ol­la to­dis­ta­mas­sa ta­pah­tu­nut­ta. He us­koi­vat sen evan­ke­liu­min sa­nan, jota Jee­sus ju­lis­ti. Nämä to­dis­ta­jat hän lä­het­ti edel­leen vie­mään kut­sua val­ta­kun­taan­sa.

Kut­su kuu­luu edel­leen

Jee­sus ei ole enää ajal­li­se­na ih­mi­se­nä pa­ran­ta­mas­sa sai­rai­ta ja te­ke­mäs­sä mui­ta ih­me­te­ko­ja. Evan­ke­liu­min työ jat­kuu hä­nen val­ta­kun­tan­sa las­ten kaut­ta.

Ih­mi­si­nä lan­ke­am­me kaik­ki­al­la läs­nä ole­viin syn­nin hou­ku­tuk­siin. Tar­vit­sem­me an­teek­si­an­ta­muk­sen ar­moa. Mo­net syn­ti­sai­rau­det, muun mu­as­sa epä­us­ko, ka­teus, ah­neet ja it­sek­käät teot, hi­mo­jen ja ha­lu­jen mu­kaan elä­mi­nen, pa­ra­ne­vat us­ko­mal­la ne an­teek­si Jee­suk­sen ni­mes­sä ja ve­res­sä.

Tätä tar­jo­taan kai­kil­le us­kot­ta­vak­si. Sama evan­ke­liu­mi on Ju­ma­lan las­ten­kin us­kon voi­ma­na.

Kyös­ti Mar­ja­nen

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 4.9.2019

Kuva: Ee­ro Au­tio

EVAN­KE­LIU­MI Mark. 7:31–37

Raa­mat­tu 1992

Jee­sus läh­ti sit­ten taas Ty­rok­sen seu­dul­ta ja tuli Si­do­nin ja De­ka­po­liin alu­een kaut­ta Ga­li­le­an­jär­vel­le. Siel­lä hä­nen luok­seen tuo­tiin kuu­ro mies, joka ei pys­ty­nyt kun­nol­la pu­hu­maan, ja hän­tä pyy­det­tiin pa­ne­maan kä­ten­sä mie­hen pääl­le. Jee­sus ot­ti hä­net eril­leen vä­ki­jou­kos­ta, pani sor­men­sa hä­nen kor­viin­sa, syl­käi­si ja kos­ket­ti hä­nen kiel­tään.

Sit­ten hän kat­sah­ti tai­vaal­le, huo­ka­si ja sa­noi kuu­rol­le: ”Ef­fa­ta.” Se mer­kit­see: au­ke­ne.

35 Sil­loin mie­hen kor­vat au­ke­ni­vat ja hä­nen kie­len­sä va­pau­tui, niin et­tä hän pu­hui sel­ke­äs­ti. Jee­sus kiel­si ih­mi­siä ker­to­mas­ta täs­tä ke­nel­le­kään, mut­ta mitä enem­män hän hei­tä kiel­si, sitä enem­män he le­vit­ti­vät sii­tä tie­toa. Kaik­ki oli­vat ylen mää­rin häm­mäs­tyk­sis­sään ja sa­noi­vat: ”Hy­vin hän on kai­ken teh­nyt. Kuu­rot hän saa kuu­le­maan ja my­kät pu­hu­maan.”

BIB­LIA

Ja taas kuin hän läk­si Ty­ron ja Si­do­nin maan ää­ris­tä, tuli hän Ga­li­le­an me­ren tykö, kym­me­nen kau­pun­gin maan äär­ten kes­kit­se. Ja he toi­vat hä­nen ty­kön­sä kuu­ron, joka myös myk­kä oli, ja he ru­koi­li­vat hän­tä pa­ne­maan kä­ten­sä hä­nen pääl­len­sä, ja hän ot­ti hä­nen eri­nän­sä kan­sas­ta ja pis­ti sor­men­sa hä­nen kor­viin­sa, syl­ki ja ru­pe­si hä­nen kie­leen­sä. Ja kat­sah­tain tai­vaa­seen huo­ka­si, ja sa­noi hä­nel­le; ephp­ha­ta, se on: au­ke­ne. Ja koh­ta au­ke­ni­vat hä­nen kor­van­sa, ja hä­nen kie­len­sä side pää­si val­lal­len­sa ja pu­hui sel­ki­äs­ti. Ja hän haas­ti hei­dät kel­len­kään sa­no­mas­ta. Mut­ta jota enem­män hän haas­ti, sitä enem­min he il­moit­ti­vat. Ja he suu­res­ti häm­mäs­tyi­vät, sa­no­en: hy­väs­ti hän kaik­ki teki: kuu­rot hän te­kee kuu­le­maan ja my­kät pu­hu­maan.