Epäi­le­vä Pie­ta­ri sai to­dis­tuk­sen Ju­ma­lan voi­mas­ta. Se vah­vis­ti hän­tä tu­le­vaan apos­to­lin teh­tä­vään.

Apos­to­lien päi­vä on kuu­des sun­nun­tai hel­lun­tais­ta. Päi­vää on vie­tet­ty kes­ki­a­jal­la Pie­ta­rin ja Paa­va­lin mart­tyy­ri­kuo­le­mien muis­tok­si. Ny­ky­ään Apos­to­lien päi­vä­nä muis­tel­laan kaik­ki apos­to­le­ja. Sana apos­to­li tu­lee krei­kan kie­les­tä ja mer­kit­see lä­he­tet­tyä.

Jee­sus näyt­tää voi­man­sa

Luu­kas ker­too, kuin­ka Jee­sus pu­hui ker­ran Gen­ne­sa­re­tin­jär­ven ran­nal­la suu­res­sa ih­mis­jou­kos­sa. Ih­mi­set oli­vat ko­koon­tu­neet kuun­te­le­maan hän­tä. Jee­sus opet­ti niin kuin ”se, jol­le on an­net­tu val­ta, ei niin kuin lai­no­pet­ta­jat” (Matt. 7:27).

Ih­mi­set yrit­ti­vät pääs­tä lä­hem­mäk­si kuul­lak­seen pa­rem­min Ju­ma­lan sa­naa. Jee­sus ve­täy­tyi tun­gok­ses­ta, lai­na­si Si­mon Pie­ta­rin ve­net­tä ja pyy­si hän­tä sou­ta­maan kau­em­mak­si. Näin ih­mi­set sai­vat sel­ke­äm­män näkö- ja kuu­lo­yh­tey­den Jee­suk­seen.

Kun Jee­sus oli lo­pet­ta­nut pu­heen­sa, hän neu­voi Pie­ta­ria las­ke­maan ver­kot sy­vään ve­teen. Pie­ta­ri vas­tus­te­li, kos­ka oli juu­ri tul­lut koko yön kes­tä­neel­tä ka­las­tus­reis­sul­ta saa­mat­ta ai­nut­ta­kaan ka­laa. Oli jär­jen vas­tais­ta läh­teä nyt ka­las­ta­maan.

Kui­ten­kin Pie­ta­ri oli kuu­li­ai­nen Jee­suk­sen sa­nal­le ja heit­ti ver­kot neu­von mu­kaan sy­vään ve­teen. Ta­pah­tui ih­me: sekä Si­mo­nin et­tä ys­tä­vien ve­neet tu­li­vat niin täy­teen ka­laa, et­tä ne oli­vat upo­ta.

Jee­sus lä­het­tää työ­hön

Run­saan saa­liin to­te­a­mi­sen jäl­keen Pie­ta­ri käyt­täy­tyi yl­lät­tä­väl­lä ta­val­la. Hän ei osoit­ta­nut iloa. Luu­kas ker­too: ”Tä­män näh­des­sään Si­mon Pie­ta­ri lan­ke­si Jee­suk­sen jal­koi­hin ja sa­noi: ”Mene pois mi­nun luo­ta­ni, Her­ra! Minä olen syn­ti­nen mies.”

Pie­ta­ri muis­ti epäil­leen­sä. Ju­ma­lan voi­ma pu­hut­te­li hän­tä ih­meen kaut­ta. Pie­ta­ri ei ko­ke­nut it­se­ään ar­vol­li­sek­si Jee­suk­sen seu­raan ja käs­ki Jee­sus­ta pois­tu­maan luo­taan. Myös koko ve­ne­kun­ta, Gen­ne­sa­re­tin ka­las­ta­jien jouk­ko, oli suu­ren häm­men­nyk­sen ja pe­lon val­taa­ma. Jee­sus rau­hoit­te­li Pie­ta­ria sa­no­mal­la: ”älä pel­kää.”

Run­saan ka­la­saa­liin kaut­ta Pie­ta­ri sai to­dis­tuk­sen Ju­ma­lan voi­mas­ta. Us­kon vah­vis­tus­ta tar­vit­tiin tu­le­vas­sa teh­tä­väs­sä. Jee­sus ni­mit­täin sa­noi Pie­ta­ril­le: ”Täs­tä läh­tien sinä olet ih­mis­ten ka­las­ta­ja.”

Kut­su ih­mis­ten ka­las­ta­jik­si kos­ki koko Si­mon Pie­ta­rin ve­ne­kun­taa. Luu­kas ker­too, kuin­ka sil­lä sa­mal­la het­kel­lä mie­het ve­ti­vät ve­neet mai­hin, jät­ti­vät kai­ken ja seu­ra­si­vat Jee­sus­ta.

Ih­mis­ten ka­las­ta­ji­na

Ope­tus­las­ten työ Ju­ma­lan val­ta­kun­nan lä­het­ti­läi­nä oli al­ka­mas­sa. Jee­suk­sen seu­raa­mi­nen, kai­ken jät­tä­mi­nen ja ope­tus­lap­sek­si ryh­ty­mi­nen saat­toi tun­tua elä­män ra­ken­ta­mi­sel­ta tyh­jän pääl­le. Pe­rus­tus oli kui­ten­kin vah­va, kun ope­tus­las­ten koko elä­mä sai ra­ken­tua Ju­ma­lan lu­pauk­sen va­raan Kris­tuk­sen so­vi­tus­työs­tä.

Juu­ri ta­pah­tu­nut ih­me Gen­ne­sa­re­tin jär­vel­lä oli konk­reet­ti­nen, mut­ta sil­lä oli yh­ty­mä­koh­tia apos­to­lien tu­le­vaan työ­hön. Myö­hem­min ope­tus­lap­set sai­vat ko­kea, kuin­ka Ju­ma­lan val­ta­kun­nan työ saat­toi tun­tua jos­kus jopa tur­hal­ta.

Ih­mi­set oli­vat usein ha­lut­to­mia kuu­le­maan ja vas­taa­not­ta­maan kut­sua Ju­ma­lan val­ta­kun­taan. Toi­si­naan apos­to­lit sai­vat ko­kea myös nii­tä ilon het­kiä, kun Ju­ma­lan ar­mo sai vai­kut­taa ja Ju­ma­lan val­ta­kun­nan nuot­taan ker­tyi ka­lo­ja.

Pe­las­tuk­sen ih­me on mah­dol­li­nen

Jee­suk­sen sa­no­jen kuu­los­sa mo­nien ih­mis­ten sy­dä­mis­sä syn­tyi us­ko hä­neen. Us­ko toi sil­loin rau­han ja ilon. Nyt­kin on voi­mas­sa Jee­suk­sen käs­ky saar­na­ta evan­ke­liu­mia kai­kil­le luo­duil­le (Mark. 16:15).

Ju­ma­la osoit­taa ajan, pai­kan ja an­taa työ­hön mah­dol­li­suu­det. Hä­nen oman­sa jat­ka­vat ope­tus­las­ten työ­tä. Edel­leen ta­pah­tuu suu­ria ih­mei­tä, kun ka­don­nut löy­tää jäl­leen ta­kai­sin Isän ko­tiin. Sil­loin ih­mi­set ko­ke­vat Pie­ta­rin ta­voin oman pie­nuu­ten­sa Ju­ma­lan voi­man edes­sä.

Jo­kai­nen us­ko­vai­nen toi­mii Ju­ma­lan val­ta­kun­nan sa­nan­saat­ta­ja­na ja lä­het­ti­lää­nä omas­sa lä­hi­pii­ris­sään, työ­pai­kal­la ja kou­lus­sa. Us­ko­vais­ten ei tar­vit­se tun­tea ar­kuut­ta ker­toa omas­ta us­kos­taan, sil­lä Ju­ma­lan las­ten us­ko kiin­nos­taa mo­nia.

Us­ko­vai­set ei­vät tie­dä, mitä heil­le teh­tyi­hin ky­sy­myk­siin voi kät­key­tyä. Ju­ma­la voi joh­dat­taa val­ta­kun­taan­sa ih­meel­li­siä tei­tä. Jee­sus sa­noi ker­ran pa­ran­nuk­ses­ta: ”Ih­mi­sel­le se on mah­do­ton­ta, mut­ta Ju­ma­lal­le on kaik­ki mah­dol­lis­ta” (Matt. 19:25–26).

Vil­le Lai­va­maa

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä nro 29_17.7.2019

Ku­vi­tus­ku­va: SRK:n kuva-ar­kis­to