JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Sana sunnuntaiksi

Jee­suk­sen pa­luu muut­taa kai­ken

Sana sunnuntaiksi
17.11.2019 7.00

Kun Kris­tus tu­lee ta­kai­sin, hä­nen kul­ku­ee­seen­sa pää­se­vät vain ne, joil­la on öl­jyä omas­sa us­kon lam­pus­saan.

Luo­ma­kun­ta on kuo­let­ta­vas­ti haa­voit­tu­nut. Syn­tiin­lan­kee­muk­sen haa­va tuot­taa vää­ryy­den ai­kaan­saa­maa kär­si­mys­tä. Kui­ten­kin Raa­ma­tun mu­kaan oi­keu­den­mu­kai­suu­den ja toi­von Ju­ma­la ker­ran va­paut­taa luo­man­sa maa­il­man vää­ryy­des­tä. Ny­kyi­nen luo­tu maa­il­man­kaik­keus ja to­del­li­suus tu­lee tien­sä pää­hän. Van­haa ei vain kor­jail­la, vaan kaik­ki luo­daan uu­dek­si.

Uu­den tes­ta­men­tin mu­kaan ny­kyi­sen maa­il­ma­na­jan pää­tös liit­tyy Kris­tuk­sen pa­luu­seen. Kuo­le­man voit­ta­ja­na ylös­nous­sut ja tai­vaa­seen ko­ro­tet­tu Her­ra tu­lee ta­kai­sin. Kris­tuk­sen pa­luus­ta käy­tet­ty krei­kan kie­len sa­naa pa­ruu­sia tar­koit­taa saa­pu­mis­ta, ja sitä käy­tet­tiin mui­noin kei­sa­rin vi­ral­li­sis­ta vie­rai­luis­ta kau­pun­geis­sa. Jee­suk­sen saa­pu­mi­nen ei kui­ten­kaan ole mi­kään ter­veh­dys­käyn­ti tai muo­dol­li­nen vie­rai­lu, vaan lo­pul­li­nen, kai­ken muu­tos.

Ver­taus Her­raan­sa odot­ta­vas­ta seu­ra­kun­nas­ta

Jee­sus opet­ti myös näis­tä tu­le­vis­ta ja koko ih­mis­kun­taa kos­ke­vis­ta suu­ris­ta ta­pah­tu­mis­ta. Ta­pan­sa mu­kaan hän käyt­ti ope­tuk­sen­sa vä­li­nee­nä ver­tauk­sia. Yk­si näis­tä on ver­taus vii­sais­ta ja tyh­mis­tä mor­sius­nei­dois­ta.

Jee­sus ku­vaa kuu­li­joil­leen kym­me­nen häi­hin kut­sut­tua tei­ni-ikäis­tä tyt­töä. Näi­den mor­sius­nei­to­jen teh­tä­vä­nä oli kan­taa lamp­pu­ja hää­kul­ku­ees­sa. Juh­la­kul­ku­een tar­koi­tus oli saat­taa hää­pa­ri mor­si­a­men ko­dis­ta sul­ha­sen ko­tiin. Ver­tauk­ses­sa mor­sius­nei­dot ot­ta­vat teh­tä­vän­sä mu­kai­ses­ti lamp­pun­sa ja läh­te­vät sul­has­ta vas­taan.

Ver­tauk­sen ydin­vies­ti on yk­sin­ker­tai­nen. Jee­sus on hää­vie­rai­den jou­kos­sa juh­li­va sul­ha­nen. Hää­juh­la ku­vaa täy­del­lis­tä tai­vaan iloa. Hää­juh­laan kut­sut­tu ja sul­has­ta odot­ta­va jouk­ko ovat Jee­suk­sen seu­raa­jat, kris­ti­tyt.

öl­jyk­rii­si jät­tää osan ul­ko­puo­lel­le

Ver­tauk­sen kaut­ta Jee­sus siis kiin­nit­tää huo­mi­o­ta sii­hen, mil­lai­nen on seu­ra­kun­ta, joka odot­taa hä­nen pa­luu­taan. Ku­van va­ka­vuus pa­kot­taa py­säh­ty­mään. Nei­dot, joil­la on kyl­lä lam­put mu­ka­na, mut­ta ei öl­jyä, saa­vat ty­lyn osan. On siis ole­mas­sa sel­lai­sia Jee­suk­sen seu­raa­jia, joil­la on ul­koi­ses­ti ja sil­min­näh­den kaik­ki se mitä kris­tit­ty­nä elä­mi­seen kuu­luu, mut­ta jo­tain rat­kai­se­van olen­nais­ta puut­tuu. Jo­tain, mi­hin kiin­ni­te­tään huo­mi­o­ta vas­ta sil­loin, kun on jo lii­an myö­häis­tä.

Jee­suk­sen mu­kaan sul­ha­sen odot­ta­mi­nen on vä­syt­tä­vää. Kul­ku­een rei­til­lä ole­van tien var­res­sa kaik­ki mor­sius­nei­dot vai­pu­vat uneen. äk­kiä hei­dät kaik­ki ra­vis­te­lee he­reil­le huu­to: ”Yl­kä tu­lee! Men­kää hän­tä vas­taan!” Juu­ri tätä het­keä he ovat odot­ta­neet. Hä­mä­räs­sä nei­dot lait­ta­vat lamp­pu­jaan toi­min­ta­kun­toon. Vii­si heis­tä huo­maa jär­ky­tyk­sek­seen, et­tei heil­lä ole öl­jyä, vain jääh­ty­nyt pi­meä lamp­pu.

Kai­kil­la ei kui­ten­kaan ole näin loh­du­ton ti­lan­ne. Jou­kos­ta puo­let, eli vii­si niin sa­not­tua vii­sas­ta mor­sius­nei­toa, on ot­ta­nut öl­jyä mu­kaan­sa. Se riit­tää juu­ri ja juu­ri hei­dän omaan tar­pee­seen­sa. öl­jy ei ole ja­et­ta­vis­sa, muu­ten kaik­kien lam­put sam­mui­si­vat lii­an ai­kai­sin.

Jee­sus ker­too, et­tä ne, joil­la ei ole öl­jyä, läh­te­vät liik­keel­le us­ko­en löy­tä­vän­sä vie­lä kau­pan, joka oli­si au­ki myö­hään yö­hön. Hei­dän pois­sa ol­les­saan Yl­kä tu­lee ja juh­la­kul­kue me­nee ohi. Hää­ta­lon ovi sul­je­taan kut­su­mat­to­mil­ta vie­rail­ta. Pai­kal­le saa­puu lo­pul­ta myös öl­jyn­ha­ku­reis­sul­la har­hail­lut jouk­ko, joka täyn­nä odo­tus­ta pyr­kii si­säl­le hää­ta­loon, mut­ta tur­haan. He saa­vat sa­man tuo­mi­on kuin vuo­ri­saar­nan vää­ryy­den te­ki­jät: ”En tun­ne tei­tä” (Matt 7:23).

Elä­vä us­ko pe­las­taa

Jee­sus ha­lu­si ava­ta sil­miä nä­ke­mään, et­tä kaik­ki ei ole suh­teel­lis­ta ja neu­vo­tel­ta­vis­sa. On jo­tain, mikä tin­ki­mät­tö­mäs­ti kuu­luu pe­las­tuk­seen, ja mitä ei voi luo­vut­taa toi­sil­le tai teh­dä tois­ten puo­les­ta. Se on hen­ki­lö­koh­tais­ta ja elin­tär­ke­ää. Sitä ei han­ki­ta mis­tään enää sil­loin, kun Jee­sus tu­lee ta­kai­sin ”yh­täk­kiä, sil­män­rä­päyk­ses­sä, vii­mei­sen pa­suu­nan soi­des­sa” (1. Kor. 15:52). Ky­sy­mys on us­kos­ta.

Mat­teuk­sen evan­ke­liu­min ja koko Uu­den tes­ta­men­tin vah­va vies­ti on se, et­tä ih­mi­nen, joka us­koo evan­ke­liu­min iha­nan, iloi­sen vies­tin ja tun­nus­taa Jee­suk­sen Kris­tuk­sek­si, elä­vän Ju­ma­lan po­jak­si, saa voi­man tul­la Ju­ma­lan lap­sek­si, tai­vaan pe­ril­li­sek­si. Elä­vä us­ko on se, mitä Ih­mi­sen Poi­ka pa­la­tes­saan ha­lu­aa löy­tää maan pääl­tä.

Al­bert Ha­lo­nen

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 13.11.2019

Ku­vi­tus­ku­va: Päi­vi Pel­to­nie­mi

Evan­ke­liu­mi: Matt. 25:1–13

RAA­MAT­TU 1992:

”Sil­loin tai­vas­ten val­ta­kun­ta on ole­va täl­lai­nen. Oli kym­me­nen mor­sius­nei­toa, jot­ka ot­ti­vat lamp­pun­sa ja läh­ti­vät sul­has­ta vas­taan. Vii­si heis­tä oli tyh­mää ja vii­si vii­sas­ta. Tyh­mät ot­ti­vat lamp­pun­sa mut­ta ei­vät va­ran­neet mu­kaan­sa öl­jyä. Vii­saat sitä vas­toin ot­ti­vat lam­pun li­säk­si mu­kaan­sa öl­jy­as­ti­an. Kun sul­ha­nen vii­pyi, hei­tä kaik­kia al­koi vä­syt­tää ja he nu­kah­ti­vat. Mut­ta kes­kel­lä yö­tä kuu­lui huu­to: ’Yl­kä tu­lee! Men­kää hän­tä vas­taan!’ Sil­loin kaik­ki mor­sius­nei­dot he­rä­si­vät ja pa­ni­vat lamp­pun­sa kun­toon. Tyh­mät sa­noi­vat vii­sail­le: ’An­ta­kaa meil­le vä­hän öl­jyä, mei­dän lamp­pum­me sam­mu­vat.’ Mut­ta vii­saat vas­ta­si­vat: ’Em­me me voi, ei se rii­tä meil­le kai­kil­le. Men­kää os­ta­maan kaup­pi­ail­ta.’ Mut­ta kun he oli­vat os­ta­mas­sa öl­jyä, sul­ha­nen tuli. Ne, jot­ka oli­vat val­miit, me­ni­vät hä­nen kans­saan hää­ta­loon, ja ovi sul­jet­tiin. Jon­kin ajan ku­lut­tua toi­set­kin saa­pui­vat sin­ne ja huu­si­vat: ’Her­ra, Her­ra, avaa meil­le!’ Mut­ta hän vas­ta­si: ’To­ti­ses­ti, minä en tun­ne tei­tä.’

Val­vo­kaa siis, sil­lä te et­te tie­dä päi­vää et­te­kä het­keä.”

BIB­LIA:

Sil­loin pi­tää tai­vaan val­ta­kun­ta ole­man kym­me­nen neit­seen kal­tai­nen, jot­ka ot­ti­vat lamp­pun­sa ja me­ni­vät ulos yl­kää vas­taan. Mut­ta vii­si heis­tä oli tai­ta­vaa, ja vii­si tyh­mää. Tyh­mät ot­ti­vat lamp­pun­sa, ja ei ot­ta­neet öl­jyä myö­tän­sä; Mut­ta tai­ta­vat ot­ti­va öl­jyä as­ti­oi­hin­sa, yn­nä lamp­pun­sa kans­sa. Kuin yl­kä vii­pyi, tu­li­vat he kaik­ki une­li­aik­si ja ma­ka­si­vat. Mut­ta puo­liy­ö­nä tuli huu­to: kat­so, yl­kä tu­lee, men­käät ulos hän­tä vas­taan. Niin nou­si­vat kaik­ki nä­mät neit­seet ja val­mis­ti­vat lamp­pun­sa. Mut­ta tyh­mät sa­noi­vat tai­ta­vil­le: an­ta­kaat meil­le öl­jys­tän­ne; sil­lä me­dän lamp­pum­me sam­mu­vat. Niin vas­ta­si­vat tai­ta­vat, sa­no­en: ei suin­kaan, et­tei meil­tä ja teil­tä puut­tui­si; mut­ta men­käät pa­rem­min nii­den tykö, jot­ka myy­vät, ja os­ta­kaat it­sel­len­ne. Mut­ta kuin he me­ni­vät os­ta­maan, tuli yl­kä. Ja jot­ka val­miit oli­vat, ne me­ni­vät hä­nen kans­san­sa häi­hin, ja ovi sul­jet­tiin. Vii­mein tu­li­vat ne­kin toi­set neit­seet, ja sa­noi­vat: Her­ra, Her­ra, avaa mei­dän eteem­me. Mut­ta hän vas­ta­si ja sa­noi: to­ti­ses­ti sa­non minä teil­le: en tun­ne minä tei­tä.

Val­vo­kaat sen­täh­den, sil­lä et­te tie­dä päi­vää ei­kä het­keä, jona Ih­mi­sen Poi­ka tu­lee.

19.1.2020

Jee­sus vas­ta­si nai­sel­le: "Joka juo tätä vet­tä, sen tu­lee uu­del­leen jano, mut­ta joka juo mi­nun an­ta­maa­ni vet­tä, ei enää kos­kaan ole ja­nois­saan." Joh. 4:13-14

Viikon kysymys