Pie­ta­ri ke­hot­taa ot­ta­maan ilol­la vas­taan us­kos­ta joh­tu­van kär­si­myk­sen, sil­lä se on osal­li­suut­ta Kris­tuk­sen kär­si­myk­seen.

Jee­sus pu­hui sun­nun­tain evan­ke­liu­mi­teks­tin sa­nat ris­tin­kan­ta­mi­ses­ta en­nen kuin hän jou­tui kan­ta­maan ris­ti­ään Gol­ga­tal­le.

Mei­dän mie­les­säm­me ris­tiin­nau­lit­se­mi­nen liit­tyy voi­mak­kaas­ti Jee­suk­sen kuo­le­maan. Ran­gais­tus­muo­to­na sitä ei kui­ten­kaan kek­sit­ty Jee­sus­ta var­ten. Roo­ma­lai­set oli­vat op­pi­neet täl­lai­sen te­loi­tus­ta­van muil­ta kan­soil­ta jo kau­an en­nen Jee­suk­sen ai­kaa. Se oli käy­tös­sä, kun­nes kei­sa­ri Kons­tan­ti­nus kiel­si sen 300-lu­vul­la.

Ris­tiin­nau­lit­se­mi­nen oli ki­vu­li­as ja hä­pe­äl­li­nen ran­gais­tus, jon­ka sai­vat osak­seen or­jat, so­ti­las­kar­ku­rit ja pa­him­mat ri­kol­li­set. Ris­tin kan­ta­mi­nen kau­pun­gin läpi tuo­mi­on syys­tä ker­to­van tau­lun kans­sa li­sä­si ran­gais­tuk­sen tuo­maa hä­pe­ää.

Jee­suk­sen tuo­mi­on syy pis­ti var­mas­ti sil­mään. Pi­la­tus oli kir­joit­ta­nut tau­luun: ”Jee­sus Na­sa­re­ti­lai­nen, juu­ta­lais­ten ku­nin­gas”. Yk­sin­ker­tai­sel­la ta­val­la se ko­ros­ti tuo­mi­tun syyt­tö­myyt­tä.

Pi­la­tus ei ol­lut löy­tä­nyt to­del­lis­ta syy­tä kuo­le­man­tuo­mi­oon. Sii­tä huo­li­mat­ta Jee­sus jou­tui kes­tä­mään ris­tin­kan­ta­mi­sen tuo­man hä­pe­än.

Mitä muut us­kos­ta­ni ajat­te­le­vat?

Kun Jee­sus sa­noi, et­tä hä­nen seu­raa­jan­sa jou­tuu kan­ta­maan ris­tiä, hän tar­koit­ti, et­tä us­ko­vai­nen jou­tuu ko­ke­maan us­kon­sa ta­kia hä­pe­ää ja vai­vaa. Tämä ei ole ai­na help­poa.

Ih­mi­sel­le on lii­an­kin tär­ke­ää se, mitä muut ajat­te­le­vat. Em­me tah­toi­si jou­tua sil­mä­ti­kuk­si sen ta­kia, et­tä olem­me us­ko­vai­sia.

Apos­to­li Pie­ta­ri kui­ten­kin ke­hot­taa mei­tä­kin jopa ilol­la ot­ta­maan vas­taan us­kos­ta joh­tu­van kär­si­myk­sen. Se on osal­li­suut­ta Kris­tuk­sen kär­si­myk­seen. Aja­tus tu­le­vas­ta ilos­ta an­taa voi­maa kes­tää kär­si­myk­siä (1. Piet. 4:12–19).

Help­po elä­mä vai nimi elä­män kir­jas­sa?

Hä­peä ja pilk­ka voi­vat ai­heut­taa sen, et­tä us­ko­vai­nen ei ha­lua enää tun­nus­taa us­ko­aan ja kan­taa ris­ti­ään. Hou­ku­tuk­se­na on läh­teä voit­ta­maan maa­il­ma puo­lel­leen, mi­hin Jee­sus viit­taa­kin.

Suu­ris­sa elä­män­va­lin­nois­sa on ky­sy­mys sii­tä, mil­lai­sis­ta asi­ois­ta ajat­te­lem­me on­nen ra­ken­tu­van. Mo­nien ta­voit­tee­na on help­po elä­mä. Sitä ta­voi­tel­les­sa saat­taa tun­tua, et­tä us­ko ra­joit­taa lii­kaa.

Jee­sus kui­ten­kin muis­tut­taa: ”Mitä hyö­dyt­tää ih­mis­tä, jos hän voit­taa omak­seen koko maa­il­man, mut­ta me­net­tää sie­lun­sa?” Elä­män päät­ty­es­sä ei au­ta, vaik­ka oli­si kuin­ka ri­kas ja suo­sit­tu, jos oma nimi puut­tuu elä­män kir­jas­ta.

Jee­sus ru­koi­li kär­si­myk­sen kes­kel­lä

Mitä Jee­sus tar­koit­ti it­sen­sä kiel­tä­mi­sel­lä? Sii­hen löy­tyy nä­kö­kul­ma hä­nen omas­ta elä­män­koh­ta­los­taan.

Paa­va­li kir­joit­taa Je­sa­jaa lai­na­ten: ”Ol­koon teil­lä­kin sel­lai­nen mie­li, joka Kris­tuk­sel­la Jee­suk­sel­la oli. Hä­nel­lä oli Ju­ma­lan muo­to, mut­ta hän ei pi­tä­nyt kiin­ni oi­keu­des­taan ol­la Ju­ma­lan ver­tai­nen vaan luo­pui omas­taan. Hän ot­ti or­jan muo­don ja tuli ih­mis­ten kal­tai­sek­si.” (Fil. 2:5–7.)

Jee­sus luo­pui pal­jos­ta, jot­ta hän voi­si täyt­tää Ju­ma­lan vaa­ti­van lain ja so­vit­taa mei­dän syn­tim­me. Ris­tin­kuo­le­man lä­he­tes­sä hän pyy­si, et­tä Isä ot­tai­si kär­si­myk­sen hä­nel­tä pois. Sa­mal­la hän kui­ten­kin ha­lu­si tyy­tyä Ju­ma­lan tah­toon. (Luuk. 22:42.)

It­sen­sä kiel­tä­mi­nen on Ju­ma­lan tah­don to­teut­ta­mis­ta

Elä­mäm­me on täyn­nä va­lin­to­ja. Kuin­ka usein va­lin­to­jen het­kel­lä olem­me it­sek­käi­tä ja ajat­te­lem­me lii­kaa maal­li­sia?

Ju­ma­lan sana ke­hot­taa mei­tä ajat­te­le­maan sitä, mikä on yl­hääl­lä, ei sitä mikä on maan pääl­lä (Kol. 3:1–2).

It­sen­sä kiel­tä­mi­nen voi­si ol­la sitä, et­tä lai­tam­me syr­jään it­sek­kään ja syn­ti­sen luon­tom­me toi­vei­ta ja py­rim­me sii­hen, et­tä us­ko oh­jai­si va­lin­to­jam­me ja Tai­vaan Isän tah­to to­teu­tui­si mei­dän­kin elä­mäs­säm­me.

Kiu­saus­ten kes­kel­lä voim­me saa­da voi­maa, kun ajat­te­lem­me Jee­suk­sen us­kol­li­suut­ta. Lan­kee­mus­ten tul­les­sa hä­nen voit­ton­sa syn­nis­tä ja kuo­le­mas­ta on mei­dän pe­las­tuk­sem­me.

Jee­suk­sen ope­tus osoit­taa, et­tä kan­nat­taa kil­voi­tel­la us­kos­sa, vaik­ka se oli­si­kin vä­lil­lä ris­tin vai­vaa ja it­sen­sä kiel­tä­mis­tä. Kun­ni­an kruu­nu odot­taa sitä, joka on us­kol­li­nen lop­puun as­ti.

Ila­ri Kin­nu­nen

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 30.5.2018

Ku­vi­tus­ku­va: A.-L. S.

Raa­mat­tu 1992

Jee­sus sa­noi ope­tus­lap­sil­leen: ”Jos joku tah­too kul­kea mi­nun jäl­jes­sä­ni, hän kiel­tä­köön it­sen­sä, ot­ta­koon ris­tin­sä ja seu­rat­koon mi­nua.

Sil­lä se, joka tah­too pe­las­taa elä­män­sä, ka­dot­taa sen, mut­ta joka elä­män­sä mi­nun täh­te­ni ka­dot­taa, on sen löy­tä­vä.

Mitä hyö­dyt­tää ih­mis­tä, jos hän voit­taa omak­seen koko maa­il­man mut­ta me­net­tää sie­lun­sa? Mil­lä ih­mi­nen voi os­taa sie­lun­sa ta­kai­sin?

Ih­mi­sen Poi­ka on tu­le­va Isän­sä kirk­kau­des­sa en­ke­lien­sä kans­sa, ja sil­loin hän mak­saa jo­kai­sel­le tä­män te­ko­jen mu­kaan.

Bib­lia:

Sil­loin Je­sus sa­noi ope­tus­lap­sil­len­sa: jos joku tah­too mi­nun pe­räs­sä­ni tul­la, hän kiel­tä­kään it­sen­sä, ja ot­ta­kaan ris­tin­sä, ja seu­rat­kaan mi­nua;

Sil­lä joka tah­too hen­ken­sä va­pah­taa, hän hu­kut­taa sen; mut­ta joka hen­ken­sä hu­kut­taa mi­nun täh­te­ni, hän löy­tää sen.

Sil­lä mitä se aut­taa ih­mis­tä, jos hän kai­ken maa­il­man voit­tais, ja sie­lul­len­sa sais va­hin­gon? taik­ka mitä an­taa ih­mi­nen sie­lun­sa lu­nas­tuk­sek­si?

Sil­lä Ih­mi­sen Poi­ka on tu­le­va Isän­sä kun­ni­as­sa en­ke­lit­ten­sä kans­sa, ja sil­loin hän mak­saa kul­le­kin töit­ten­sä jäl­keen.