Jee­suk­sen kans­sa ris­tiin­nau­lit­ta­vak­si oli tuo­mit­tu kak­si ri­kol­lis­ta. Kah­teen ri­kol­li­seen so­pii psal­min ku­vaus ih­mi­sen ka­to­a­vai­suu­des­ta: ”Kun tuu­li käy yli, ei hän­tä enää ole ei­kä hä­nen asuin­si­jan­sa hän­tä tun­ne” (Ps. 103:16).

Ajal­li­ses­sa elä­mäs­sä meil­le käy niin, et­tä kuo­le­mam­me jäl­keen tu­le­vat su­ku­pol­vet, jot­ka ei­vät mei­tä enää muis­ta ei­vät­kä tun­ne. Pap­pam­me ja mum­mom­me vie­lä jo­ten­kin muis­tam­me, mut­ta iso­pap­pam­me ja iso­mum­mom­me elä­mä on jo ai­ka tun­te­ma­ton­ta. Ka­to­a­vai­suu­tem­me vuok­si mei­dän oli­si­kin vii­sas­ta miet­tiä tu­le­vai­suut­tam­me ian­kaik­ki­sen elä­män nä­kö­kul­mas­ta.

Näin teki toi­nen Jee­suk­sen kans­sa ris­til­lä riip­pu­vis­ta pa­han­te­ki­jöis­tä. Hän al­koi miet­tiä omaa tu­le­vai­suut­taan. Hän pyy­si: ”Jee­sus, muis­ta mi­nua, kun tu­let val­ta­kun­taa­si” (Luuk. 23:42). Pa­han­te­ki­jäl­le oli avau­tu­nut se, et­tä Jee­sus on Ju­ma­lan Poi­ka, joka on Ju­ma­lan val­ta­kun­nan ku­nin­gas. Pa­han­te­ki­jä ha­lu­si viet­tää kuo­le­man­jäl­kei­sen elä­män­sä Jee­suk­sen seu­ras­sa. Jee­sus vas­ta­si pa­han­te­ki­jän ian­kaik­ki­sen elä­män kai­pauk­seen lu­paa­mal­la, et­tä jo tä­nään hän saa ol­la Jee­suk­sen kans­sa pa­ra­tii­sis­sa.

Ih­mis­kun­nan syn­tien so­vit­ta­ja

Toi­nen pa­han­te­ki­jöis­tä ha­lu­si jat­kaa elä­mään­sä vää­räl­lä tiel­lä. Hän her­ja­si ja pilk­ka­si Jee­sus­ta. Hän to­te­si ival­li­ses­ti Jee­suk­sel­le: ”Et­kö sinä ole Mes­si­as? Pe­las­ta nyt it­se­si ja mei­dät!” (Luuk. 23:39.) Pa­han­te­ki­jöi­den pe­las­tuk­sen kai­puus­sa oli suu­ri ero. Toi­nen ha­lu­si Jee­suk­sen pe­las­ta­van hä­net ajal­li­sen elä­män tu­ka­lim­mas­ta ti­lan­tees­ta, kuo­le­mas­ta. Toi­nen ha­lu­si hen­gel­li­ses­sä mie­les­sä pe­las­tua ja pääs­tä ian­kaik­ki­seen elä­mään.

Jee­sus riip­pui näi­den kah­den pa­han­te­ki­jän kes­kel­lä. Toi­nen pa­han­te­ki­jöis­tä us­koi, et­tä Jee­sus on ih­mis­kun­nan syn­tien so­vit­ta­ja. Toi­nen ajat­te­li, et­tä Jee­sus oli ajal­li­nen ku­nin­gas, jon­ka val­taan­nou­su näyt­ti epä­on­nis­tu­neen. Sa­mal­la ta­val­la Jee­sus ja­kaa koko ih­mis­kun­nan hä­neen us­ko­viin ja hä­net hyl­kää­viin. Jee­sus pu­hui elä­es­sään ope­tus­lap­sil­leen: ”Joka kuu­lee tei­tä, kuu­lee mi­nua, ja joka hyl­kää tei­dät, hyl­kää mi­nut. Mut­ta joka hyl­kää mi­nut, hyl­kää sen, joka on mi­nut lä­het­tä­nyt.” (Luuk. 10:16.)

Ih­mi­sen elä­män pe­rus­teh­tä­vä­nä on se, et­tä hän op­pii tun­te­maan Jee­suk­sen Kris­tuk­sen ja saa elää Ju­ma­lan lap­se­na. Sik­si Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­ta saar­na­taan pa­ran­nus­ta ja syn­tien an­teek­si­an­ta­mus­ta, jot­ta Ju­ma­lan lap­sen osan ka­dot­ta­nut ih­mi­nen sai­si us­kon­lah­jan­sa ta­kai­sin. Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­sa kai­kuu rak­kau­den vies­ti, joka ker­too sii­tä, et­tä Gol­ga­tal­la vuo­ta­nut Jee­suk­sen so­vin­to­ve­ri puh­dis­taa edel­leen­kin kai­kes­ta syn­nis­tä.

Ikui­nen ku­nin­gas

Gol­ga­tan kes­kim­mäi­sel­lä ris­til­lä riip­pu­nut Jee­sus huu­si en­nen kuo­le­maan­sa, et­tä kaik­ki on täy­tet­ty. Tai­vaal­li­sen Isän suun­ni­tel­mat ih­mis­kun­nan pe­las­ta­mi­sek­si kä­vi­vät to­teen. Kaik­ki, mitä psal­meis­sa, Moo­sek­sen kir­jois­sa ja pro­fee­tal­li­sis­sa kir­joi­tuk­sis­sa oli Mes­si­aas­ta en­nus­tet­tu, to­teu­tui­vat.

En­ke­li oli en­nus­ta­nut Ma­ri­al­le, Jee­suk­sen äi­dil­le, mil­lai­nen oli­si ole­va Ma­ri­an syn­nyt­tä­män Jee­suk­sen tu­le­vai­suus: ”Her­ra Ju­ma­la an­taa hä­nel­le hä­nen isän­sä Daa­vi­din val­tais­tui­men. Hän hal­lit­see Jaa­ko­bin su­kua ikui­ses­ti, hä­nen ku­nin­kuu­del­laan ei ole lop­pua.” (Luuk. 1:32–33.)

On ih­meel­lis­tä, et­tä kaik­ki tämä avau­tui toi­sel­le Jee­suk­sen kans­sa ris­til­lä riip­pu­vis­ta pa­han­te­ki­jöis­tä. Ih­meel­lis­tä on myös se, et­tä se on avau­tu­nut kai­kil­le Ju­ma­lan lap­sil­le. Saam­me ru­koil­la, et­tä Ju­ma­la an­tai­si val­ta­kun­tan­sa lä­hes­tyä kaik­kia sitä et­si­viä.

Jan­ne Iso­maa

Päi­vän evan­ke­liu­mi­teks­ti: Luuk. 23:32–46

Bib­lia: Niin vie­tiin myös hä­nen kans­san­sa kak­si muu­ta pa­han­te­ki­ää sur­mat­taa. Ja kuin he sii­hen si­aan tu­li­vat, joka Pää­kal­lon pai­kak­si kut­su­taan, sii­nä he hä­nen ris­tiin­nau­lit­si­vat ja ne pa­han­te­ki­ät, yh­den oi­ki­al­le ja toi­sen va­sem­mal­le puo­lel­le. Niin sa­noi Je­sus: Isä, an­na heil­le an­teek­si, sil­lä ei he tie­dä, mitä he te­ke­vät. Ja he ja­koi­vat hä­nen vaat­teen­sa ja heit­ti­vät niis­tä ar­paa. Ja kan­sa sei­soi ja kat­se­li, mut­ta pää­mie­het pilk­ka­si­vat hän­tä hei­dän kans­san­sa ja sa­noi­vat: mui­ta hän va­pah­ti, va­pah­ta­kaan it­sen­sä, jos hän on Kris­tus, Ju­ma­lan va­lit­tu. Ja huo­vit myös pilk­ka­si­vat hän­tä, me­ni­vät ja ko­kot­ti­vat hä­nel­le etik­kaa, ja sa­noi­vat: jos olet Juu­da­lais­ten ku­nin­gas, niin va­pah­da it­se si­nus. Oli myös hä­nes­tä pääl­le­kir­joi­tus Gre­kan, La­ti­nan ja Heb­re­an puus­ta­veil­la kir­joi­tet­tu: Tämä on Juu­da­lais­ten ku­nin­gas. Niin yk­si pa­han­te­ki­öis­tä, jot­ka ri­pus­te­tut oli­vat, pilk­ka­si hän­tä ja sa­noi: jos sinä olet Kris­tus, niin va­pah­da si­nus ja mei­tä. Mut­ta toi­nen vas­ta­si ja nuh­te­li hän­tä sa­no­en: et­kö si­nä­kään Ju­ma­laa pel­kää, et­täs olet yh­des­sä ka­do­tuk­ses­sa? Ja to­sin me olem­me oi­kein sii­nä, sil­lä me saam­me mei­dän töi­dem­me an­si­on jäl­keen; mut­ta ei tämä mi­tään pa­haa teh­nyt. Ja sa­noi Je­suk­sel­le: Her­ra, muis­ta mi­nua, kuin tu­let val­ta­kun­taas. Niin Je­sus sa­noi hä­nel­le: to­ti­ses­ti sa­non minä si­nul­le: tä­nä­pä­nä pi­tää si­nun ole­man mi­nun kans­sa­ni pa­ra­di­sis­sa. Ja se oli lä­hes kuu­des het­ki, ja pi­meys tuli kai­ken maan pääl­le, ha­maan yh­dek­sän­teen het­keen as­ti. Ja au­rin­ko pi­me­ni, ja temp­lin esi­vaa­te re­pe­si kah­tia, Ja Je­sus huu­si suu­rel­la ää­nel­lä ja sa­noi: Isä, si­nun kä­siis minä an­nan hen­ke­ni. Ja kuin hän sen oli sa­no­nut, an­toi hän hen­ken­sä.

Raa­mat­tu 1992: Jee­suk­sen kans­sa te­loi­tet­ta­vak­si vie­tiin kak­si muu­ta mies­tä, kak­si ri­kol­lis­ta. Kun tul­tiin paik­kaan, jota kut­su­taan Pää­kal­lok­si, he ris­tiin­nau­lit­si­vat Jee­suk­sen ja ri­kol­li­set, toi­sen hä­nen oi­ke­al­le puo­lel­leen, toi­sen va­sem­mal­le. Mut­ta Jee­sus sa­noi: "Isä, an­na heil­le an­teek­si. He ei­vät tie­dä, mitä te­ke­vät." So­ti­laat ja­koi­vat kes­ke­nään Jee­suk­sen vaat­teet heit­tä­mäl­lä niis­tä ar­paa. Kan­sa sei­soi kat­se­le­mas­sa. Hal­li­tus­mie­hi­ä­kin oli siel­lä ivai­le­mas­sa Jee­sus­ta. He sa­noi­vat: "Mui­ta hän kyl­lä on aut­ta­nut – aut­ta­koon nyt it­se­ään, jos hän ker­ran on Mes­si­as, Ju­ma­lan va­lit­tu." Myös so­ti­laat pilk­ka­si­vat hän­tä. He tu­li­vat hä­nen luok­seen, tar­jo­si­vat hä­nel­le ha­pan­vii­niä ja sa­noi­vat: "Jos olet juu­ta­lais­ten ku­nin­gas, niin pe­las­ta it­se­si." Jee­suk­sen pään ylä­puo­lel­la oli myös kir­joi­tus: "Tämä on juu­ta­lais­ten ku­nin­gas." Toi­nen ris­til­lä riip­pu­vis­ta pa­han­te­ki­jöis­tä her­ja­si hän­kin Jee­sus­ta. Hän sa­noi: "Et­kö sinä ole Mes­si­as? Pe­las­ta nyt it­se­si ja mei­dät!" Mut­ta toi­nen moit­ti hän­tä: "Et­kö edes sinä pel­kää Ju­ma­laa, vaik­ka kär­sit sa­maa ran­gais­tus­ta? Me­hän olem­me an­sain­neet tuo­mi­om­me, mei­tä ran­gais­taan te­ko­jem­me mu­kaan, mut­ta tämä mies ei ole teh­nyt mi­tään pa­haa." Ja hän sa­noi: "Jee­sus, muis­ta mi­nua, kun tu­let val­ta­kun­taa­si." Jee­sus vas­ta­si: "To­ti­ses­ti: jo tä­nään olet mi­nun kans­sa­ni pa­ra­tii­sis­sa." Oli jo kuu­des tun­ti. Sil­loin, kes­ki­päi­väl­lä, au­rin­ko pi­me­ni. Pi­meys tuli koko maan yl­le, ja sitä kes­ti yh­dek­sän­teen tun­tiin saak­ka. Temp­pe­lin vä­li­ver­ho re­pe­si kes­kel­tä kah­tia. Ja Jee­sus huu­si ko­val­la ää­nel­lä: "Isä, si­nun kä­sii­si minä us­kon hen­ke­ni." Tä­män sa­not­tu­aan hän hen­käi­si vii­mei­sen ker­ran.