JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Sana sunnuntaiksi

Jee­sus ei jät­tä­nyt omi­aan or­voik­si

Sana sunnuntaiksi
4.6.2017 6.00

Us­ko­vais­ten ih­mis­ten ker­to­muk­set voi­vat aut­taa nä­ke­mään Ju­ma­lan joh­da­tuk­sen vai­keis­sa elä­män­vai­heis­sa.

Van­hem­man me­net­tä­mi­nen voi tun­tua lap­sel­le ylit­se­pää­se­mät­tö­mäl­tä es­teel­tä; ku­kaan ei voi kor­va­ta isää tai äi­tiä. Hei­dän läs­nä­o­lon­sa tuo ko­tiin pe­rus­tur­van ja luot­ta­muk­sen tu­le­vai­suu­teen.

Jee­suk­sen ja ope­tus­las­ten lä­hei­nen suh­de sär­kyi, kun Jee­sus meni ta­kai­sin Isän luo. Läh­tö­het­ki tuot­ti tus­kaa hä­nen seu­raa­jil­leen. He jäi­vät ero­ni­kä­vään ja tun­si­vat Ju­ma­lan las­ten hä­tää maa­il­man kes­kel­lä. On­nek­si Jee­sus tie­si ope­tus­las­ten­sa us­kon heik­kou­den ja jät­ti Py­hän Hen­gen loh­dut­ta­maan ero­ni­kä­väs­sä.

Jee­sus oli teh­nyt jul­ki­sen toi­min­tan­sa ai­ka­na sel­väk­si, mi­ten Ju­ma­lan lap­set ovat hen­ges­sään köy­hiä. Py­hän Hen­gen teh­tä­vä­nä on syn­nyt­tää us­ko sekä vah­vis­taa us­ko­maan. Se myös aut­taa erot­ta­maan oi­ke­an vää­räs­tä.

Tai­vaal­li­nen esi­ru­koi­li­ja

Jee­suk­sen pu­het­ta kuun­nel­leet ope­tus­lap­set tun­si­vat maa­il­man kes­kel­lä vie­raut­ta ja muu­ka­lai­suut­ta. Jee­sus toi­voi omil­leen var­je­lus­ta ja sitä, ”et­tei us­kon­ne ko­e­tuk­sis­sa sor­tui­si” (Joh. 16:1).

Jee­suk­sen pu­hees­sa oli myös hä­nen ja hä­nen Isän­sä vä­lis­tä vuo­ro­pu­he­lua. Hän pyy­si kaik­ki­val­ti­aal­ta Isäl­tään apua seu­raa­jien­sa us­kon­tais­te­lui­hin.

Vä­li­mie­he­nä Jee­sus on myös tä­män ajan us­ko­vais­ten asi­a­na­ja­ja ja tai­vaal­li­nen esi­ru­koi­li­ja. Mi­ten usein unoh­dam­me­kaan, et­tä puo­les­tam­me ru­koil­laan!

Jee­suk­sen ru­kous ei jää­nyt tyh­jäk­si pu­heek­si, vaan hän lu­pa­si omil­leen Py­hän Hen­gen. Lu­paus on kau­as­kan­toi­nen, sil­lä ”Hen­ki on kans­san­ne ikui­ses­ti” (Joh. 14:16). Ju­ma­lan kol­mi­nai­nen per­soo­na tu­lee täy­dek­si Py­hän Hen­gen avul­la. Jee­sus pu­hut­te­lee Py­hää Hen­keä eri­tyi­se­nä ja it­se­näi­se­nä, ”te tun­net­te hä­net” (Joh. 14:7).

Otat­ko ar­mon vas­taan?

Jee­sus käyt­ti har­voin sa­naa jos. Hän pu­hui yleen­sä sel­ke­äs­ti, suo­raan ja il­man tur­hia täy­te­sa­no­ja. Evan­ke­liu­mi­teks­tin yh­tey-des­sä jos-sa­nan jäl­keen tu­lee kak­si sa­naa: rak­kaus ja käs­kyt.

Mo­net psal­mit pu­hu­vat käs­kyis­tä ja Ju­ma­lan lii­tos­ta. Psal­mit en­nus­ti­vat myös Mes­si­aan tu­lon. Ju­ma­lan pyhä tah­to oli kir­joi­tet­tu käs­kyi­hin, ja Jee­sus tuli täyt­tä­mään lain. Syn­tiin tai­pu­vai­nen ih­mi­nen ei kos­kaan saa­vu­ta käs­ky­jen kaut­ta pe­las­tus­ta, mut­ta us­kon la­kia nou­dat­ta­mal­la meil­le avau­tuu Ju­ma­lan rak­kau­den tie. (Room. 3:20–22, Room. 8:1–2.)

Ju­ma­la ei pa­ko­ta ke­tään us­ko­maan. Jo­kai­nen ih­mi­nen voi et­si­ko­nai­ka­na joko vas­taa­not­taa Ju­ma­lan ar­mon tai hy­lä­tä sen. Erään vir­ren sä­keis­töt päät­ty­vät jo­kai­nen sa­mal­la ta­val­la: ”kaik­ki lop­puu ai­ka­naan, ar­mon­sa ei mil­loin­kaan” (Vk. 270).

Jee­suk­sen maan­pääl­li­sen ju­lis­tus­toi­min­nan ai­ka lop­pui, mut­ta sa­no­man eteen­päin vie­mi­nen jat­kuu yhä. Ju­ma­la oli lä­het­tä­nyt Poi­kan­sa maa­il­maan (Joh. 8:28), ja tuon en­sim­mäi­sen vai­heen jäl­keen Isän luo­ta tuli toi­nen puo­lus­ta­ja, Pyhä Hen­ki. Jee­suk­sen työ maan pääl­lä jat­kuu Py­hän Hen­gen työ­nä hä­nen seu­ra­kun­nas­saan.

Rak­kaus kes­tää

Voi­ko ih­mi­nen ra­kas­taa omas­ta tah­dos­taan Ju­ma­laa? Jee­sus tois­ti pu­hees­saan sa­naa ra­kas­taa. Rak­kau­del­la on koh­de ja syy.

Jee­suk­sen pa­ran­ta­mil­la ih­mi­sil­lä oli rak­kaut­ta pa­ran­ta­jaa koh­taan, mut­ta vas­ta sen jäl­keen, kun tämä oli sa­no­nut ja teh­nyt heil­le hy­vää. Ih­mi­nen oli en­sin Ju­ma­lan rak­kau­den koh­de, ja sen jäl­keen rak­kaus oli mo­lem­min­puo­lis­ta.

Ih­mi­sen rak­kau­den­tun­nus­tuk­set il­me­ni­vät vil­pit­tö­mä­nä us­ko­na Jee­suk­seen ja ha­lu­na liit­tyä hä­nen seu­raa­jien­sa jouk­koon. Rak­kau­den ylis­tys (1. Kor. 13) ku­vaa rak­kaut­ta suu­rim­pa­na lah­ja­na, jopa us­koa suu­rem­pa­na. Rak­kaus kes­tää kai­ken ja us­koo kai­ken. Ju­ma­lan rak­kaus on ai­nut­laa­tuis­ta.

Evan­ke­liu­mi pa­ran­taa syn­nis­tä

Jee­suk­sen läs­nä­o­lo ei jää­nyt vain sa­no­jen va­raan, sil­lä hän va­kuut­ti: ”Py­sy­kää mi­nus­sa, niin minä py­syn teis­sä” (Joh. 15:4). Val­ta ju­lis­taa Jee­suk­sen ni­mes­sä so­vi­tuk­sen sa­naa pe­rus­tuu Raa­mat­tuun.

Kun us­ko­vai­nen ih­mi­nen Py­hän Hen­gen pap­pi­na ju­lis­taa syn­nit an­teek­si Jee­suk­sen ni­mes­sä, sil­loin tai­vaas­sa iloi­taan syn­ti­sen pa­ran­tu­mi­ses­ta. Ju­ma­lan val­ta­kun­ta on us­kon ja evan­ke­liu­min va­raan ra­ken­tu­va val­ta­kun­ta. Kan­nat­taa us­koa Ju­ma­lan val­ta­kun­ta omak­si.

Jaak­ko Sääs­ki­lah­ti

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 31.5.2017

Joh. 14:15–21

Bib­lia

Jos te ra­kas­tat­te mi­nua, niin pi­tä­käät mi­nun käs­ky­ni. Ja minä olen ru­koi­le­va Isää, ja hän an­taa teil­le toi­sen Loh­dut­ta­jan, et­tä hän tei­dän kans­san­ne olis ijan­kaik­ki­ses­ti: To­tuu­den Hen­gen, jota ei maa­il­ma tai­da ot­taa vas­taan, sil­lä ei he näe hän­tä, ei­kä tun­ne hän­tä: mut­ta te tun­net­te hä­nen, sil­lä hän py­syy tei­dän ty­kö­nän­ne ja on teis­sä ole­va. En minä jätä tei­tä or­voik­si, vaan minä tu­len tei­dän ty­kön­ne. Vie­lä on vä­hän ai­kaa, ja ei maa­il­ma sil­leen mi­nua näe, mut­ta te nä­et­te mi­nun; sil­lä minä elän, ja te myös elät­te. Sinä päi­vä­nä pi­tää tei­dän ym­mär­tä­män, et­tä minä olen Isäs­sä, ja te mi­nus­sa ja minä teis­sä. Jol­la mi­nun käs­ky­ni ovat ja ne kät­kee, se ra­kas­taa mi­nua: mut­ta joka mi­nua ra­kas­taa, hän ra­kas­te­taan mi­nun Isäl­tä­ni, ja minä tah­don hän­tä ra­kas­taa, ja il­moi­tan it­se­ni hä­nel­le.

Raa­mat­tu 1992

Jee­sus sa­noi: ”Jos te ra­kas­tat­te mi­nua, te nou­da­tat­te mi­nun käs­ky­jä­ni. Minä kään­nyn Isän puo­leen, ja hän an­taa teil­le toi­sen puo­lus­ta­jan, joka on kans­san­ne ikui­ses­ti. Tämä puo­lus­ta­ja on To­tuu­den Hen­ki. Maa­il­ma ei voi Hen­keä saa­da, sil­lä maa­il­ma ei näe ei­kä tun­ne hän­tä. Mut­ta te tun­net­te hä­net, sil­lä hän py­syy luo­nan­ne ja on teis­sä. En minä jätä tei­tä or­voik­si, vaan tu­len luok­sen­ne. Vie­lä vä­hän ai­kaa, ei­kä maa­il­ma enää näe mi­nua, mut­ta te nä­et­te, sil­lä minä elän ja te­kin tu­let­te elä­mään. Sinä päi­vä­nä te ym­mär­rät­te, et­tä minä olen Isäs­sä­ni ja et­tä te olet­te mi­nus­sa ja minä teis­sä. Joka on ot­ta­nut vas­taan mi­nun käs­ky­ni ja nou­dat­taa nii­tä, se ra­kas­taa mi­nua. Ja mi­nun Isä­ni ra­kas­taa sitä, joka ra­kas­taa mi­nua, ja hän­tä mi­nä­kin ra­kas­tan ja il­mai­sen hä­nel­le it­se­ni.”

29.2.2020

Jee­sus sa­noo: "Koot­kaa it­sel­len­ne aar­tei­ta tai­vaa­seen. Siel­lä ei koi ei­kä ruos­te tee tu­ho­jaan ei­vät­kä var­kaat mur­tau­du si­sään ja va­ras­ta. Mis­sä on aar­tee­si, siel­lä on myös sy­dä­me­si." Matt. 6:20-21

Viikon kysymys