Kirk­ko­vuo­des­sa siir­ry­tään jou­lun jäl­keen Jee­suk­sen syn­ty­mäs­tä ja lap­suu­des­ta hä­nen jul­ki­sen toi­min­tan­sa al­kuun. Toi­sen lop­pi­ai­sen jäl­kei­sen sun­nun­tain evan­ke­liu­mi­teks­ti kä­sit­te­lee Kaa­nan häi­tä. Var­si­nai­ses­ti Jee­sus aloit­ti jul­ki­sen toi­min­tan­sa vas­ta sen jäl­keen, kun Jo­han­nes kas­toi hä­net ja kiu­saa­ja ko­et­te­li hän­tä erä­maas­sa.

Kaa­nas­sa häi­tä var­ten va­rat­tu vii­ni lop­pui kes­ken. Jee­suk­sen äi­ti pyy­si poi­kaan­sa aut­ta­maan. Jee­sus vas­ta­si, et­tei hä­nen ”ai­kan­sa ol­lut vie­lä tul­lut”, ja sen vuok­si vas­tus­te­li äi­din pyyn­töä. Ma­ria ei vä­lit­tä­nyt täs­tä, vaan ke­hot­ti hää­ta­lon pal­ve­li­joi­ta te­ke­mään mitä ta­han­sa Jee­sus sa­noi­si. Jee­sus käs­ki hei­tä täyt­tä­mään ve­si­as­ti­at ve­del­lä. Kun he te­ki­vät näin, ta­pah­tui ih­me: vesi muut­tui vii­nik­si. Ih­mei­tä tär­ke­äm­pää on kui­ten­kin ol­la kuu­li­ai­nen Jee­suk­sen sa­noil­le. Hä­nen saar­nan­sa al­koi­vat ke­ho­tuk­sel­la: ”Teh­kää pa­ran­nus ja us­ko­kaa evan­ke­liu­mi” (Mark. 1:15).

Avi­o­liit­to, Ju­ma­lan sää­tä­mä elä­män­jär­jes­tys

Jee­suk­sen ai­ka­na avi­o­puo­li­sot lii­tet­tiin toi­siin­sa Ju­ma­lan sa­nal­la, ru­kouk­sel­la ja siu­nauk­sen toi­vo­tuk­sel­la, ku­ten ny­kyi­sin­kin. Hää­juh­lis­sa oli omat ta­pan­sa, jot­ka poik­ke­si­vat mei­dän pe­rin­teis­täm­me. Ruo­ka­juo­ma­na käy­tet­tiin tuo­hon ai­kaan ylei­ses­ti vii­niä. Vie­raat ei­vät edes huo­man­neet Jee­suk­sen te­ke­mää ih­met­tä, kos­ka suur­ten ve­si­as­ti­oi­den vesi muut­tui vii­nik­si pal­ve­li­joi­den kan­ta­es­sa nii­tä pi­to­jen­val­vo­jan tar­kas­tet­ta­vak­si. Pi­to­jen­val­vo­ja ke­hui sul­has­ta, mi­ten hyvä vii­ni sääs­tet­tiin juh­lien lop­puun.

Paa­va­li va­roit­ti efe­so­lais­kir­jees­sä vii­nin juo­vut­ta­vas­ta vai­ku­tuk­ses­ta ja sii­tä syn­ty­väs­tä pa­has­ta me­nos­ta (Ef. 5:18). Vää­rin käy­tet­ty­nä vii­ni te­kee ih­mi­sen har­kit­se­mat­to­mak­si ja muut­taa käy­tös­tä. Us­ko­vai­set ovat oman­tun­non täh­den kiel­täy­ty­neet ko­ko­naan vii­nis­tä ja muis­ta al­ko­ho­li­juo­mis­ta, kos­ka liha on heik­ko (Mark. 14:38).

Vaik­ka teks­ti on konk­reet­ti­nen ta­pah­tu­ma­ku­vaus, Ju­ma­lan sa­naan kät­key­tyy ai­na hen­gel­li­nen mer­ki­tys. Teks­ti il­mai­see Jee­suk­sen suh­tau­tu­neen ar­vos­ta­vas­ti avi­o­liit­toon, joka on Ju­ma­lan lah­jaa ja hä­nen sää­tä­män­sä elä­män­jär­jes­tys.

Tun­nus­te­ko, esi­ku­va Ju­ma­lan voi­mas­ta

Teks­ti lop­puu pää­tel­mään, et­tä Jee­sus il­mai­si täl­lä tun­nus­te­ol­la kirk­kau­ten­sa ja ope­tus­lap­set us­koi­vat tä­män jäl­keen yhä vah­vem­min hä­nen ole­van Ju­ma­lan lä­het­tä­mä Mes­si­as. Ju­ma­lan Po­jan tun­nus­te­ot ovat jär­jen ulot­tu­mat­to­mis­sa ole­via ja luon­non­la­kien vas­tai­sia ih­mei­tä. Ju­ma­lal­le kaik­ki on mah­dol­lis­ta, ja hän vah­vis­ti sa­nan­sa usein tun­nus­te­oil­la jo Van­han tes­ta­men­tin ai­ka­na. Jee­suk­sen tun­nus­te­ot to­dis­ti­vat, et­tä hän oli Ju­ma­lan lä­het­tä­mä pe­las­ta­ja. Ih­meet oli­vat hyö­dyk­si ih­mi­sil­le, jot­ka oli­vat avun tar­pees­sa, mut­ta nii­den va­raan ei voi us­koa ra­ken­taa.

Kaa­nan häis­sä pal­ve­li­jat täyt­ti­vät ve­si­as­ti­at ää­riä myö­ten. Psal­mis­sa 23 to­de­taan, et­tä ”mi­nun mal­ja­ni on ylit­se­vuo­ta­vai­nen” (Ps. 23:5). Ju­ma­lan pe­las­tu­sar­mo on tul­lut maa­il­maan kau­an sit­ten, meis­tä riip­pu­mat­ta. Jee­sus on so­vit­ta­nut mei­dän syn­tim­me. Hä­nen ni­mes­sään ja ve­res­sään saam­me us­koa syn­tim­me an­teek­si. Tä­mä­kin on jär­jen ulot­tu­mat­to­mis­sa ole­va ih­me, joka voi­daan omis­taa vain us­kon kaut­ta.

Vii­ni­puun ok­si­na

Vii­ni­köyn­nös on laa­jal­le ver­so­jaan le­vit­tä­vä kas­vi. Raa­ma­tun mu­kaan Jee­sus on tosi vii­ni­puu ja us­ko­vai­set ovat sen ok­sia (Joh. 15:1–6). Kun py­sym­me us­kon kaut­ta kiin­ni run­gos­sa, Jee­suk­ses­sa, saam­me hä­nel­tä elin­voi­maa ja ker­ran ian­kaik­ki­sen elä­män. Maa­han pu­don­nut ja kui­vet­tu­nut ok­sa voi he­rä­tä eloon vain, jos se lii­te­tään us­kon kaut­ta ta­kai­sin vii­ni­puu­hun, Kris­tuk­sen yh­tey­teen.

Jee­sus ver­ta­si Ju­ma­lan val­ta­kun­taa ku­nin­kaa­seen, joka val­mis­ti häät po­jal­leen (Matt. 22:1–14). Noi­hin häi­hin kut­sut­tiin kaik­kia, mut­ta kaik­ki ei­vät sin­ne tul­leet. Hää­vie­rail­ta edel­ly­tet­tiin vain, et­tä heil­lä oli yl­lään ku­nin­kaan lah­joit­ta­mat hää­vaat­teet. Us­kon kaut­ta olem­me nyt­kin pu­et­tu­ja Ju­ma­lan lah­joit­ta­miin van­hurs­kau­den vaat­tei­siin ja si­ten kel­vol­li­sia tai­vaal­li­sel­le hää­a­te­ri­al­le. Kut­sua kuu­lu­te­taan edel­leen Jee­suk­sen käs­kyn mu­kai­ses­ti saar­naa­mal­la hä­nen ni­mes­sään pa­ran­nus­ta ja syn­tien an­teek­si­an­ta­mis­ta (Luuk. 24:47).

Jaak­ko Sääs­ki­lah­ti

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 13.1.2016.

Päi­vän evan­ke­liu­mi­teks­ti: 1. Joh. 2:1–11

Bib­lia: Kol­man­te­na päi­vä­nä oli­vat häät Ga­li­le­an Kaa­nas­sa, ja Je­suk­sen äi­ti oli siel­lä; niin Je­sus ja hä­nen ope­tus­lap­sen­sa kut­sut­tiin myös häi­hin. Ja kun vii­na puut­tui, sa­noi Je­suk­sen äi­ti hä­nel­le: ei heil­lä ole vii­naa. Je­sus sa­noi hä­nel­le: Vai­mo! Mitä mi­nun on si­nun kans­sas? Ei mi­nun ai­ka­ni ole vie­lä tul­lut. Hä­nen äi­tin­sä sa­noi pal­ve­li­joil­le: mitä hän teil­le sa­noo, se teh­käät. Niin siel­lä oli kuu­si ki­vis­tä ve­si­as­ti­aa pan­tu­na Juu­da­lais­ten puh­dis­ta­mi­sen ta­van jäl­keen, ja ku­kin veti kak­si eli kol­me mit­taa. Je­sus sa­noi heil­le: täyt­tä­käät ve­si­as­ti­at ve­del­lä. Ja he täyt­ti­vät ne ylen täy­teen. Ja hän sa­noi heil­le: pan­kaat nyt si­säl­le ja vie­käät edes­käy­väl­le. Ja he vei­vät. Mut­ta kuin edes­käy­pä mais­ti sitä vet­tä, joka vii­nak­si tul­lut oli, kut­sui edes­käy­pä yl­jän, ja sa­noi hä­nel­le: jo­kai­nen an­taa en­sis­ti hy­vää vii­naa, ja kuin juo­vu­taan, niin sit­te huo­nom­paa: sinä kät­kit hy­vän vii­nan tä­hän as­ti. Tämä on en­sim­mäi­nen tun­nus­täh­ti, jon­ka Je­sus teki Ga­li­le­an Kaa­nas­sa, ja il­moit­ti kun­ni­an­sa. Ja hä­nen ope­tus­lap­sen­sa us­koi­vat hä­nen pääl­len­sä.

Raa­mat­tu 1992: Vii­kon kol­man­te­na päi­vä­nä vie­tet­tiin Ga­li­le­an Kaa­nas­sa häi­tä. Jee­suk­sen äi­ti oli siel­lä, ja myös Jee­sus ja hä­nen ope­tus­lap­sen­sa kut­sut­tiin häi­hin. Vii­ni lop­pui kes­ken, ja äi­ti sa­noi Jee­suk­sel­le: ”Heil­lä ei ole vii­niä.” Mut­ta Jee­sus vas­ta­si: ”An­na mi­nun ol­la, nai­nen. Mi­nun ai­ka­ni ei ole vie­lä tul­lut.” Hä­nen äi­tin­sä sa­noi pal­ve­li­joil­le: ”Mitä hän teil­le sa­noo­kin, teh­kää se.” Siel­lä oli kuu­si ki­vis­tä ve­si­as­ti­aa juu­ta­lais­ten ta­po­jen mu­kai­sia pe­su­ja var­ten; ne oli­vat pa­rin kol­men mi­tan ve­toi­sia. Jee­sus sa­noi pal­ve­li­joil­le: ”Täyt­tä­kää as­ti­at ve­del­lä”, ja he täyt­ti­vät ne reu­no­ja myö­ten. Sit­ten hän sa­noi: ”Ot­ta­kaa nyt sii­tä ja vie­kää pi­to­jen val­vo­jal­le”, ja he vei­vät. Val­vo­ja mais­toi vet­tä: se oli muut­tu­nut vii­nik­si. Toi­sin kuin pal­ve­li­jat, jot­ka oli­vat ve­den as­ti­as­ta ot­ta­neet, hän ei tien­nyt, mis­tä vii­ni oli pe­räi­sin. Hän kut­sui sul­ha­sen luok­seen ja sa­noi: ”Kaik­ki tar­jo­a­vat en­sik­si hy­vän vii­nin ja sit­ten, kun vie­raat al­ka­vat juo­pua, huo­nom­paa. Mut­ta sinä olet sääs­tä­nyt hy­vän vii­nin tä­hän as­ti.” Tämä oli Jee­suk­sen tun­nus­te­ois­ta en­sim­mäi­nen, ja hän teki sen Ga­li­le­an Kaa­nas­sa. Hän il­mai­si sil­lä kirk­kau­ten­sa, ja hä­nen ope­tus­lap­sen­sa us­koi­vat hä­neen.