Jee­sus teki tun­nus­te­ko­ja, jot­ta ih­mi­set us­koi­si­vat hä­neen.

Ih­meet osoit­ti­vat, et­tä Jee­sus on Van­han tes­ta­men­tin en­nus­ta­ma Mes­si­as. Tun­nus­te­ot oli pro­fe­toi­tu esi­mer­kik­si Je­sa­jan kir­jas­sa, jo­hon vii­ta­ten Jee­sus roh­kai­si van­ki­laan hei­tet­tyä Jo­han­nes Kas­ta­jaa.

Jee­suk­sen en­sim­mäi­nen tun­nus­te­ko oli ve­den muut­ta­mi­nen vii­nik­si Ga­li­le­an Kaa­nas­sa. Hän il­mai­si sil­lä kirk­kau­ten­sa, ja hä­nen ope­tus­lap­sen­sa us­koi­vat hä­neen. Teks­tim­me ker­too Jee­suk­sen toi­ses­ta tun­nus­te­os­ta, ku­nin­kaan vir­ka­mie­hen po­jan pa­ran­ta­mi­ses­ta. Kiin­toi­sa­na yk­si­tyis­koh­ta­na on ker­rot­tu jopa sen ta­pah­tu­ma-ai­ka, sil­lä ”seit­se­mäs tun­ti” oli noin kel­lo 12–13.

Jee­sus pa­ran­taa sai­raan

Jee­suk­sen mai­ne pa­ran­ta­ja­na oli le­vin­nyt. Ka­per­nau­mis­sa oli ku­nin­kaan vir­ka­mies, jon­ka poi­ka oli va­ka­vas­ti sai­raa­na. Vir­kan­sa vuok­si mie­hel­lä var­maan­kin oli va­ral­li­suut­ta pal­ka­ta lää­kä­ri jos toi­nen­kin, mut­ta mi­kään ei ol­lut aut­ta­nut. Poi­ka oli kuo­le­man kie­lis­sä.

Jee­suk­ses­sa mies näki vii­mei­sen toi­von­sa: ”Her­ra, tule, en­nen kuin poi­ka­ni kuo­lee.” Isä sai aluk­si ty­lyl­tä kuu­los­ta­van vas­tauk­sen: ”Te et­te us­ko, el­let­te näe tun­nus­te­ko­ja ja ih­mei­tä.” Jee­sus kui­ten­kin kuu­li mie­hen ane­lun ja pa­ran­si po­jan sa­nan­sa voi­mal­la, saa­pu­mat­ta it­se fyy­si­ses­ti pai­kal­le.

Mies us­koi Jee­suk­sen sa­nat ja läh­ti pit­käl­le pa­luu­mat­kal­le. Seu­raa­va­na päi­vä­nä, mie­hen ol­les­sa yhä mat­kal­la, hä­nen pal­ve­li­jan­sa rien­si­vät hän­tä vas­taan vah­vis­ta­en hy­vän uu­ti­sen. Poi­ka oli to­si­aan pa­ran­tu­nut!

Mut­ta mik­si vir­ka­mies näki tar­peel­li­sek­si ky­syä tark­kaa ajan­koh­taa? Aset­ti­ko jär­ki sit­ten­kin vie­lä oman tul­kin­tan­sa: ”Ei­hän se noin yk­sin­ker­tai­ses­ti voi toi­mia, poi­ka oli­si pa­ran­tu­nut muu­ten­kin.” Mut­ta pal­ve­li­jat vah­vis­ti­vat, et­tä ih­me oli ta­pah­tu­nut puo­len­päi­vän jäl­keen, siis sa­mal­la het­kel­lä kuin Jee­sus lau­sui sa­nat: ”Poi­ka­si elää.” Sil­loin vii­mei­set­kin epäi­lyk­set häl­ve­ni­vät.

Pa­ran­tu­mi­nen oli no­pea ja ker­ta­kaik­ki­nen; ih­me, joka me­nee yli ym­mär­ryk­sen. Kuu­me voi las­kea no­pe­as­ti jos­kus luon­nos­taan­kin, mut­ta se ei pois­tu sil­män­rä­päyk­ses­sä.

Evan­ke­liu­mi kul­kee jal­ko­jen pääl­lä

Maa­pääl­li­sen toi­min­tan­sa ai­ka­na Jee­sus pa­ran­si mui­ta­kin sai­rai­ta ja fyy­si­ses­ti vam­mai­sia. Suu­rim­pa­na voi­ma­te­ko­na voi sil­ti pi­tää, et­tä hän pa­ran­si ih­mi­siä syn­ti­sai­rau­des­ta. Ei vain ku­nin­kaan vir­ka­mie­hes­tä, vaan koko hä­nen ta­lon­vä­es­tään tuli Jee­suk­sen ope­tus­lap­sia.

Teks­tis­sä ei kui­ten­kaan sa­no­ta, et­tä he oli­si­vat tul­leet Ju­ma­lan val­ta­kun­taan mat­ko­jen pääs­tä, ku­kin omis­sa olois­saan. Ei­vät­hän he tien­neet, mil­lä voi­mal­la po­jan sai­raus oli hel­lit­tä­nyt. Lut­her se­lit­tää, et­tä vir­ka­mie­hen us­ko ei ol­lut pii­los­sa ja toi­met­to­ma­na, vaan mur­tau­tui esiin, saar­na­si ja ylis­ti Kris­tus­ta.

Ku­nin­kaan vir­ka­mie­hes­tä, joka oli it­se ol­lut kos­ke­tuk­sis­sa Jee­suk­seen, tuli myös Py­hän Hen­gen vir­ka­mies. Hän ker­toi suu­res­ta Pa­ran­ta­jas­ta ta­lon­vä­el­leen. Täl­lä ta­val­la Ju­ma­lan val­ta­kun­taan on tul­tu muis­sa­kin Raa­ma­tun esi­mer­keis­sä. Evan­ke­liu­mi kul­kee ja le­vi­ää jal­ko­jen pääl­lä.

Yk­sin­ker­tai­nen sy­dä­men us­ko

Oleel­lis­ta teks­tis­säm­me on­kin us­ko. Raa­ma­tun mu­kaan elä­vä us­ko on yk­sin­ker­tais­ta sy­dä­men us­koa, vaik­ka jär­ki te­ki­si sen mo­ni­mut­kai­sek­si. Us­ko on sy­dä­mel­lis­tä tur­vau­tu­mis­ta Kris­tuk­seen ja hä­nen an­si­oon­sa. Ju­ma­la lah­joit­taa us­kon il­man ra­haa ja hin­taa. Hä­nen tah­ton­sa on, et­tä nöyr­tyi­sim­me hä­nen vä­ke­vän kä­ten­sä al­le.

Ju­ma­la ei tar­vit­se pal­ve­luk­si­am­me, mut­ta me tar­vit­sem­me Ju­ma­laa. Us­kon luon­ne on sel­lai­nen, et­tä se ve­tää luok­seen myös mui­ta ih­mi­siä vai­kut­ta­en rak­kau­den kaut­ta. Teks­ti osoit­taa sen­kin, et­tä Ju­ma­lal­le on mah­dol­lis­ta sai­rau­den sal­li­mal­la siu­na­ta run­sain mi­toin.

Jo­kai­nen syn­ti­sai­ras voi tä­nä­kin päi­vä­nä ko­kea Jee­suk­sen pa­ran­ta­van voi­man. Jee­sus on siel­lä, mis­sä kak­si tai kol­me ko­koon­tuu hä­nen ni­meen­sä. Hän voi aut­taa mat­ko­jen pääs­tä, ole­mat­ta fyy­si­ses­ti läs­nä. Se ta­pah­tuu Py­hän Hen­gen voi­mal­la, joka si­säl­tää ylös­nous­seen Jee­suk­sen. Sen evan­ke­liu­min us­ko­jal­le on lu­vat­tu ian­kaik­ki­nen elä­mä.

Tuo­mo A. Ko­mu­lai­nen

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 12.10.2016

Ku­vi­tus­ku­va: Ma­ti­as Haa­ra­nie­mi

Evan­ke­liu­mi­teks­ti Joh. 4:46–53

Bib­lia

Niin Je­sus tuli taas Ga­li­le­an Kaa­naan, kus­sa hän me­den vii­nak­si teh­nyt oli. Ja oli ku­nin­kaan mies, jon­ka poi­ka sai­ras­ti Ka­per­nau­mis­sa. Kuin hän kuu­li, et­tä Je­sus oli tul­lut Juu­de­as­ta Ga­li­le­aan, meni hän hä­nen ty­kön­sä ja ru­koi­li hän­tä tu­le­maan alas ja pa­ran­ta­maan hä­nen poi­kan­sa, joka oli kuo­le­mal­lan­sa. Sa­noi siis Je­sus hä­nel­le: el­let­te näe tun­nus­täh­tiä ja ih­mei­tä, niin et­te us­ko. Sa­noi ku­nin­kaan mies hä­nel­le: Her­ra, tule alas en­nen­kuin mi­nun poi­ka­ni kuo­lee. Je­sus sa­noi hä­nel­le: mene, si­nun poi­kas elää. Ja mies us­koi sa­nan, jon­ka Je­sus sa­noi hä­nel­le, ja meni. Niin hä­nen men­nes­sän­sä, koh­ta­si­vat hä­nen pal­ve­li­an­sa hä­nen ja il­moit­ti­vat hä­nel­le, sa­no­en: si­nun poi­kas elää. Niin hän tut­ki heil­tä het­keä, jol­la hän pa­ra­ni, ja he sa­noi­vat hä­nel­le: ei­len seit­se­män­nel­lä het­kel­lä an­toi vi­lu­tau­ti hä­nen ylön. Niin isä ym­mär­si sen sik­si het­kek­si, jol­la Je­sus sa­noi hä­nel­le: si­nun poi­kas elää. Ja hän us­koi ja koko hä­nen huo­neen­sa.

Raa­mat­tu 1992

Jee­sus tuli taas Ga­li­le­an Kaa­naan, mis­sä hän oli muut­ta­nut ve­den vii­nik­si. Ka­per­nau­mis­sa oli ku­nin­kaan vir­ka­mies, jon­ka poi­ka oli sai­raa­na. Kuul­tu­aan Jee­suk­sen tul­leen Juu­de­as­ta Ga­li­le­aan hän läh­ti Jee­suk­sen luo ja pyy­si, et­tä tämä tu­li­si pa­ran­ta­maan po­jan, joka oli kuo­le­mai­sil­laan. Jee­sus sa­noi hä­nel­le: ”Te et­te us­ko, el­let­te näe tun­nus­te­ko­ja ja ih­mei­tä.” Mut­ta vir­ka­mies pyy­si: ”Her­ra, tule, en­nen kuin poi­ka­ni kuo­lee.”

Sil­loin Jee­sus sa­noi: ”Mene ko­tii­si. Poi­ka­si elää.” Mies us­koi, mitä Jee­sus hä­nel­le sa­noi, ja läh­ti. Jo kes­ken mat­kan tu­li­vat hä­nen pal­ve­li­jan­sa hän­tä vas­taan ja ker­toi­vat po­jan pa­ran­tu­neen. Mies ky­syi heil­tä, mi­hin ai­kaan poi­ka oli al­ka­nut toi­pua, ja he sa­noi­vat: ”Ei­len seit­se­män­nel­lä tun­nil­la* kuu­me hel­lit­ti.” Sil­loin isä ym­mär­si, et­tä se oli ta­pah­tu­nut juu­ri sil­loin, kun Jee­sus sa­noi hä­nel­le: ”Poi­ka­si elää”, ja hän ja koko hä­nen ta­lon­sa väki us­koi­vat Jee­suk­seen.