Jee­suk­sen kär­si­myk­sen ja kuo­le­man, ylös­nou­se­muk­sen sekä kah­den il­mes­ty­mi­sen häm­men­tä­mä Pie­ta­ri oli päät­tä­nyt pa­la­ta ta­kai­sin Ti­be­ri­aan­me­rel­le ka­las­ta­maan.

Pie­ta­ril­la oli jo val­miik­si ka­las­tu­sa­lus kaik­ki­ne va­rus­tei­neen. Aluk­sen mie­his­tö­kin jär­jes­tyi, kun kuu­si ope­tus­las­ta päät­ti läh­teä Pie­ta­rin mu­kaan. Ken­ties Jee­suk­sen seu­ras­sa vie­tet­ty­jen ih­meel­lis­ten vuo­sien no­pea ja kau­hun täyt­tä­mä päät­ty­mi­nen oli tuot­ta­nut ope­tus­lap­sil­le ha­lun poh­dis­kel­la ta­pah­tu­mia omis­sa olois­saan–tai eh­kä heil­le oli syn­ty­nyt tar­ve häi­vyt­tää tun­ne­myl­ler­ryk­set ras­kaa­seen ruu­miil­li­seen työ­hön.

Tur­haa työ­tä koko yön

Pää­tös läh­teä ka­las­ta­maan oli py­sy­nyt voi­mas­sa, vaik­ka Mes­ta­rin il­mes­ty­mi­set oli­vat pa­laut­ta­neet ka­teis­sa ol­leen elä­män- ja us­ko­mi­sen ilon. Pää­tös oli pi­tä­nyt, vaik­ka ope­tus­lap­set oli­vat juu­ri saa­neet Her­ral­taan suu­rim­man ih­mi­sel­le us­ko­tuis­ta teh­tä­vis­tä: lä­he­tys­teh­tä­vän an­taa Py­hän Hen­gen voi­mal­la syn­nit an­teek­si.

Vuo­sien tau­on jäl­keen ope­tus­las­ten en­sim­mäi­nen työ­päi­vä ve­sil­lä oli pit­kä ja tur­haut­ta­va. Vaik­ka he oli­vat aher­ta­neet tun­ti­kau­sia, ka­laa ei ol­lut tul­lut. He oli­vat vain sa­dan met­rin pääs­sä ran­nas­ta, kun he ha­vait­si­vat mie­hen sei­so­mas­sa ran­nal­la. Eh­kä­pä he oli­vat jo luo­vut­ta­mas­sa, kun aa­mu­kin al­koi jo koit­taa. Ko­laus ve­si­pe­rän ve­tä­nei­den ka­las­ta­jien am­mat­tiyl­pey­teen sai yhä li­säys­tä, kun piti vas­ta­ta kiel­tä­väs­ti tuon ran­nan mie­hen hy­vän­tah­toi­seen ky­se­lyyn, oli­ko heil­lä mi­tään syö­tä­vää.

Suu­ri ka­lan­saa­lis Jee­suk­sen neu­voil­la

Vas­tauk­sen saa­tu­aan ran­nan mies neu­voi ka­las­ta­jia heit­tä­mään ver­kon ve­neen oi­ke­al­le puo­len va­kuut­ta­en, et­tä sil­lä ta­voin ka­laa tu­lee. Neu­von nou­dat­ta­mi­nen pal­kit­tiin. Vas­ta sil­loin ope­tus­lap­si, jota Jee­sus eri­tyi­ses­ti ra­kas­ti, tun­nis­ti Mes­ta­rin­sa.

Enää ei Jee­suk­sen ol­lut tar­peen esit­täy­tyä. Ku­kaan ei ky­sy­nyt Jee­suk­sel­ta mi­tään, kun hän mur­si heil­le lei­pää ja an­toi hiil­lok­sel­la pais­ta­maan­sa ka­laa.

Oli­ko tämä ta­pah­tu­ma lem­pe­än käy­tän­nöl­li­nen muis­tu­tus sii­tä, et­tä Jee­sus oli lä­het­tä­nyt ope­tus­lap­sen­sa ka­las­ta­maan ih­mi­siä eli vie­mään eteen­päin jät­ti­saa­lis­ta pal­jon suu­rem­paa ih­met­tä, syn­tien an­teek­si­an­ta­mus­ta? Ei niin­kään sou­ta­maan yö­kau­sia heit­to­verk­ko­ja Ti­be­ri­aal­la.

Jee­sus oli osoit­ta­nut, et­tä hän to­del­la tah­toi ope­tus­las­ten nou­dat­ta­van kut­su­mus­taan. Hän myös osoit­ti omin voi­min puur­ta­mi­sen tu­lok­set­to­muu­den, ku­ten niin usein en­nen­kin. Kun ol­laan oi­ke­as­sa ve­nees­sä, verk­ko­ja hei­tel­lään sin­ne, min­ne Her­ra ke­hot­taa. Sil­loin saa­lis­ta­kin tu­lee, ja sii­tä ote­taan lo­pul­li­nen luku vas­ta, kun alus on pääs­syt Mes­ta­rin luo ran­nal­le.

Ope­tus­las­ten saa­man lä­he­tys­teh­tä­vän mu­kai­ses­ti kut­sum­me ih­mi­siä pa­ran­nuk­seen ja saar­naam­me syn­nit an­teek­si an­ta­vaa so­vin­to­saar­naa Hen­gen voi­min Jee­suk­sen ni­mes­sä ja ve­res­sä. Se on yhä jat­ku­va Jee­suk­sen an­ta­ma ih­mis­ten ka­las­ta­mi­sen teh­tä­vä.

Ol­li Poh­jo­nen

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 12.4.2017

Ku­vi­tus­ku­va: H.H.