Jeesus meni Isänsä luokse
Jeesuksen tehtävä maan päällä lähestyi raskainta vaihettaan. Hän jätti pelkoa tunteville opetuslapsilleen lupauksen Pyhästä Hengestä, joka kirkastaa Kristusta ja lohduttaa ja puolustaa hänen seuraajiaan.
Jeesuksen jäähyväispuhe oli päättymässä. Lopuksi hän kääntyi rukoillen Isänsä puoleen. ”Nyt minä tulen sinun luoksesi. Puhun tämän, kun olen vielä maailmassa, jotta minun iloni täyttäisi heidät.” (Joh. 17:13.)
Jäähyväispuheessa on viimeisen tahdon eli testamentin olemus. Jeesus oli nostanut katseensa kohti taivasta ja rakasta Isäänsä. Hänen opetuslapsensa olivat vielä jäämässä maailman keskelle.
Opetuslapsia yhdisti se, mitä he olivat nähneet, kuulleet ja uskoneet (1. Joh. 1:1–5). Jeesus oli antanut lupauksen Lohduttajasta, Totuuden Hengestä, jonka Isä on heille lähettävä (Joh. 14:16–17). Pyhän Hengen tehtävänä on tulevina aikoina kirkastaa Kristusta ja ilmoittaa Jumalan tahtoa (Joh. 16:12–13, Ko. 44).
Jumala ilmoittaa itsensä sanassaan
Jeesus oli suuren suosion, mutta myös kiistelyn kohteena. Hänen todellinen olemuksensa Jumalan Poikana avautui vain vähäiselle joukolle (Matt. 16:13–18). Pyhän Hengen täyttämänä Jeesus ylisti Isää Jumalaa, joka on ilmoittanut Jumalan valtakunnan lapsenmielisille. ”Näin sinä, Isä, olet hyväksi nähnyt.” (Luuk. 10:21.)
Ihmisen oma ymmärrys ei riitä avaamaan uskon tietä. Kirkkomme vuoden 1948 Kristinoppi toteaa: ”Voimme oppia tuntemaan Jumalan vain siten, että hän ilmoittaa itsensä meille. Rakkaudessaan Jumala lähestyy meitä ja vetää meitä puoleensa.” (Ko. 3.)
Seurakunta rakentuu Jumalan sanan perustukselle (1. Piet. 2:4–8). Ilman sitä ajaudutaan ihmismielipiteiden virran kuljetettavaksi (Ef. 4:14). Jeesus puhui rukouksessa Isälleen: ”Minä olen ilmoittanut sinun nimesi ihmisille, jotka valitsit maailmasta ja annoit ne minulle. He ovat sinun, ja sinä uskoit heidät minulle. He ovat ottaneet omakseen sinun sanasi.” (Joh. 17:6.)
Rakkaus liittää uskovaiset toisiinsa
Jeesuksen rukouksen viimeinen viesti ulottuu tähän aikaan saakka: ”Olen opettanut –– ja opetan yhä” (Joh. 17:26). Jumalan rakkaus on suuruudessaan mittaamaton. Voimme katsella sitä ”kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta” (1. Kor. 13:12).
Olemme päässeet tästä rakkaudesta osallisiksi uskomalla evankeliumin hyvän sanoman. Rakkaus on liittänyt uskovaisen ihmisen hyvään viinipuuhun, Herraan Jeesukseen ja toisten, elävien oksien yhteyteen (Joh. 15:1–5).
Vapahtajamme jäähyväispuheessa oli vahva viesti yhtä olemisesta (Joh. 17:23). Ihmeellisintä on, että monista erilaisista ihmisistä voi muodostua seurakunta, joka kilvoittelee yhdessä uskossa, toivossa ja rakkaudessa. Tämän yhteyden voi rakentaa vain Jumalan Pyhä Henki (Ef. 4:1–6). Jumalan seurakunta ei voi ohittaa Jeesuksen puhetta keskinäisestä yhteydestä. Sen säilyttäminen merkitsee myös henkilökohtaista uskonkilvoitusta. (1. Tess. 5:1–11.)
Jeesuksen seuraajien tehtävänä on viedä sanomaa korotetusta Herrasta koko maailmaan. Työn keskellä koetaan osaamattomuutta ja pelkoakin (1. Kor. 2:1–5). Jumala auttaa ja vahvistaa meitä antamassaan tehtävässä, ja silloin keskellämme on yhä nähtävissä alkuseurakunnan merkit: ”Seurakunta kuunteli ja noudatti uskollisesti apostolien opetusta. Uskovat elivät keskinäisessä yhteydessä, mursivat yhdessä leipää ja rukoilivat.” (Ap. t. 2:42.)
Usko ylösnousemukseen
Jeesuksen sanat Isän luokse menemisestä olivat toteutumassa. Vapahtajamme antaa kuoleman pelon keskelle iankaikkisen elämän toivon. Jumalan kansa kokoontuu kerran Jeesuksen luona taivaassa (Joh. 14:1–3). Saamme kohota Herramme lailla vajavaisuuden maasta Jumalan kirkkauteen (1. Tess. 4:13–18).
”Rakkaat ystävät, jo nyt me olemme Jumalan lapsia, mutta vielä ei ole käynyt ilmi, mikä meistä tulee. Sen me tiedämme, että kun se käy ilmi, meistä tulee hänen kaltaisiaan, sillä me saamme nähdä hänet sellaisena kuin hän on.” (1. Joh. 3:2.).
Joh. 17:24–26
Aarno Sassi
Julkaistu Päivämiehessä 24.5.2017
Kuvituskuva: Heta Vesamäki
Vaikka ulkonainen ihmisemme murtuukin, niin sisäinen ihmisemme uudistuu päivä päivältä. 2. Kor. 4:16
Blogit
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys
