JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Sana sunnuntaiksi

Jee­sus meni Isän­sä luok­se

Sana sunnuntaiksi
25.5.2017 7.00

Jee­suk­sen teh­tä­vä maan pääl­lä lä­hes­tyi ras­kain­ta vai­het­taan. Hän jät­ti pel­koa tun­te­vil­le ope­tus­lap­sil­leen lu­pauk­sen Py­häs­tä Hen­ges­tä, joka kir­kas­taa Kris­tus­ta ja loh­dut­taa ja puo­lus­taa hä­nen seu­raa­ji­aan.

Jee­suk­sen jää­hy­väis­pu­he oli päät­ty­mäs­sä. Lo­puk­si hän kään­tyi ru­koil­len Isän­sä puo­leen. ”Nyt minä tu­len si­nun luok­se­si. Pu­hun tä­män, kun olen vie­lä maa­il­mas­sa, jot­ta mi­nun ilo­ni täyt­täi­si hei­dät.” (Joh. 17:13.)

Jää­hy­väis­pu­hees­sa on vii­mei­sen tah­don eli tes­ta­men­tin ole­mus. Jee­sus oli nos­ta­nut kat­seen­sa koh­ti tai­vas­ta ja ra­kas­ta Isään­sä. Hä­nen ope­tus­lap­sen­sa oli­vat vie­lä jää­mäs­sä maa­il­man kes­kel­le.

Ope­tus­lap­sia yh­dis­ti se, mitä he oli­vat näh­neet, kuul­leet ja us­ko­neet (1. Joh. 1:1–5). Jee­sus oli an­ta­nut lu­pauk­sen Loh­dut­ta­jas­ta, To­tuu­den Hen­ges­tä, jon­ka Isä on heil­le lä­het­tä­vä (Joh. 14:16–17). Py­hän Hen­gen teh­tä­vä­nä on tu­le­vi­na ai­koi­na kir­kas­taa Kris­tus­ta ja il­moit­taa Ju­ma­lan tah­toa (Joh. 16:12–13, Ko. 44).

Ju­ma­la il­moit­taa it­sen­sä sa­nas­saan

Jee­sus oli suu­ren suo­si­on, mut­ta myös kiis­te­lyn koh­tee­na. Hä­nen to­del­li­nen ole­muk­sen­sa Ju­ma­lan Poi­ka­na avau­tui vain vä­häi­sel­le jou­kol­le (Matt. 16:13–18). Py­hän Hen­gen täyt­tä­mä­nä Jee­sus ylis­ti Isää Ju­ma­laa, joka on il­moit­ta­nut Ju­ma­lan val­ta­kun­nan lap­sen­mie­li­sil­le. ”Näin sinä, Isä, olet hy­väk­si näh­nyt.” (Luuk. 10:21.)

Ih­mi­sen oma ym­mär­rys ei rii­tä avaa­maan us­kon tie­tä. Kirk­kom­me vuo­den 1948 Kris­ti­nop­pi to­te­aa: ”Voim­me op­pia tun­te­maan Ju­ma­lan vain si­ten, et­tä hän il­moit­taa it­sen­sä meil­le. Rak­kau­des­saan Ju­ma­la lä­hes­tyy mei­tä ja ve­tää mei­tä puo­leen­sa.” (Ko. 3.)

Seu­ra­kun­ta ra­ken­tuu Ju­ma­lan sa­nan pe­rus­tuk­sel­le (1. Piet. 2:4–8). Il­man sitä ajau­du­taan ih­mis­mie­li­pi­tei­den vir­ran kul­je­tet­ta­vak­si (Ef. 4:14). Jee­sus pu­hui ru­kouk­ses­sa Isäl­leen: ”Minä olen il­moit­ta­nut si­nun ni­me­si ih­mi­sil­le, jot­ka va­lit­sit maa­il­mas­ta ja an­noit ne mi­nul­le. He ovat si­nun, ja sinä us­koit hei­dät mi­nul­le. He ovat ot­ta­neet omak­seen si­nun sa­na­si.” (Joh. 17:6.)

Rak­kaus liit­tää us­ko­vai­set toi­siin­sa

Jee­suk­sen ru­kouk­sen vii­mei­nen vies­ti ulot­tuu tä­hän ai­kaan saak­ka: ”Olen opet­ta­nut –– ja ope­tan yhä” (Joh. 17:26). Ju­ma­lan rak­kaus on suu­ruu­des­saan mit­taa­ma­ton. Voim­me kat­sel­la sitä ”kuin ku­vas­ti­mes­ta, kuin ar­voi­tus­ta” (1. Kor. 13:12).

Olem­me pääs­seet täs­tä rak­kau­des­ta osal­li­sik­si us­ko­mal­la evan­ke­liu­min hy­vän sa­no­man. Rak­kaus on liit­tä­nyt us­ko­vai­sen ih­mi­sen hy­vään vii­ni­puu­hun, Her­raan Jee­suk­seen ja tois­ten, elä­vien ok­sien yh­tey­teen (Joh. 15:1–5).

Va­pah­ta­jam­me jää­hy­väis­pu­hees­sa oli vah­va vies­ti yh­tä ole­mi­ses­ta (Joh. 17:23). Ih­meel­li­sin­tä on, et­tä mo­nis­ta eri­lai­sis­ta ih­mi­sis­tä voi muo­dos­tua seu­ra­kun­ta, joka kil­voit­te­lee yh­des­sä us­kos­sa, toi­vos­sa ja rak­kau­des­sa. Tä­män yh­tey­den voi ra­ken­taa vain Ju­ma­lan Pyhä Hen­ki (Ef. 4:1–6). Ju­ma­lan seu­ra­kun­ta ei voi ohit­taa Jee­suk­sen pu­het­ta kes­ki­näi­ses­tä yh­tey­des­tä. Sen säi­lyt­tä­mi­nen mer­kit­see myös hen­ki­lö­koh­tais­ta us­kon­kil­voi­tus­ta. (1. Tess. 5:1–11.)

Jee­suk­sen seu­raa­jien teh­tä­vä­nä on vie­dä sa­no­maa ko­ro­te­tus­ta Her­ras­ta koko maa­il­maan. Työn kes­kel­lä ko­e­taan osaa­mat­to­muut­ta ja pel­ko­a­kin (1. Kor. 2:1–5). Ju­ma­la aut­taa ja vah­vis­taa mei­tä an­ta­mas­saan teh­tä­väs­sä, ja sil­loin kes­kel­läm­me on yhä näh­tä­vis­sä al­ku­seu­ra­kun­nan mer­kit: ”Seu­ra­kun­ta kuun­te­li ja nou­dat­ti us­kol­li­ses­ti apos­to­lien ope­tus­ta. Us­ko­vat eli­vät kes­ki­näi­ses­sä yh­tey­des­sä, mur­si­vat yh­des­sä lei­pää ja ru­koi­li­vat.” (Ap. t. 2:42.)

Us­ko ylös­nou­se­muk­seen

Jee­suk­sen sa­nat Isän luok­se me­ne­mi­ses­tä oli­vat to­teu­tu­mas­sa. Va­pah­ta­jam­me an­taa kuo­le­man pe­lon kes­kel­le ian­kaik­ki­sen elä­män toi­von. Ju­ma­lan kan­sa ko­koon­tuu ker­ran Jee­suk­sen luo­na tai­vaas­sa (Joh. 14:1–3). Saam­me ko­ho­ta Her­ram­me lail­la va­ja­vai­suu­den maas­ta Ju­ma­lan kirk­kau­teen (1. Tess. 4:13–18).

”Rak­kaat ys­tä­vät, jo nyt me olem­me Ju­ma­lan lap­sia, mut­ta vie­lä ei ole käy­nyt il­mi, mikä meis­tä tu­lee. Sen me tie­däm­me, et­tä kun se käy il­mi, meis­tä tu­lee hä­nen kal­tai­si­aan, sil­lä me saam­me näh­dä hä­net sel­lai­se­na kuin hän on.” (1. Joh. 3:2.).

Joh. 17:24–26

Aar­no Sas­si

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 24.5.2017

Ku­vi­tus­ku­va: Heta Ve­sa­mä­ki

22.2.2020

Ku­kin kat­so­koon, mi­ten ra­ken­taa. Pe­rus­tus on jo las­ket­tu, ja se on Jee­sus Kris­tus. Muu­ta pe­rus­tus­ta ei ku­kaan voi las­kea. 1 Kor. 3:10-11

Viikon kysymys