Apos­to­li Jo­han­nes on tal­let­ta­nut meil­le Jee­suk­sen jää­hy­väis­ru­kouk­sen, jota kut­su­taan myös yli­pa­pil­li­sek­si ru­kouk­sek­si. Jee­sus nos­ti kat­seen­sa koh­ti tai­vas­ta ja al­koi ru­koil­la. Mitä Jee­sus ru­koi­li? Ke­nen puo­les­ta hän ru­koi­li?

Jee­sus tun­si koh­ta­lon­sa. Hän tie­si, et­tä edes­sä oli kär­si­mys. Hän kat­soi jo Isän luo tai­vaa­seen. ”Ota mi­nut luok­se­si ja an­na mi­nul­le – – kirk­kaus”, hän huu­dah­ti (Joh. 17:5).

Jee­suk­sen tus­kien tie oli al­ka­nut. Sil­ti hän jak­soi huo­leh­tia omis­taan. ”Minä ru­koi­len hei­dän puo­les­taan. Maa­il­man puo­les­ta minä en ru­koi­le, vaan nii­den, jot­ka sinä olet mi­nul­le an­ta­nut, kos­ka he kuu­lu­vat si­nul­le” (Joh. 17:9).

Us­ko vai­kut­taa rak­kau­den

Jee­sus toi Isän­sä sy­dä­mel­le hä­neen us­ko­vat. Hän koki vah­vas­ti, et­tä Ju­ma­la oli va­lin­nut maa­il­mas­ta hä­nen seu­raa­jan­sa. Nyt kun hän oli ero­a­mas­sa heis­tä, hän ru­koi­li heil­le suo­je­lua.

Oli­ko ole­mas­sa jo­kin vaa­ra, jol­ta Jee­sus ha­lu­si suo­ja­ta oman­sa? Jee­sus näki suu­rim­pa­na vaa­ra­na, et­tä hä­neen us­ko­vat ek­sy­vät yh­tei­ses­tä us­kos­ta ja rak­kau­des­ta.

Jee­sus ot­ti niin­kin vah­van ver­tauk­sen kuin hä­nen ja hä­nen Isän­sä yh­tey­den ja ru­koi­li, et­tä us­ko­vai­set sa­mal­la ta­voin pi­täi­si­vät yh­tä. Näin tär­keä asia on us­ko­nyh­teys. Sen rik­koon­tu­mi­ses­ta ai­heu­tuu mur­het­ta. Raa­ma­tun mu­kaan Ju­ma­lan las­ten tär­kein tun­to­merk­ki on­kin kes­ki­näi­nen rak­kaus (Joh. 13:35).

Tun­to­mer­kit löy­ty­vät Raa­ma­tus­ta

Jee­suk­sen seu­raa­jat ko­ki­vat vai­noa ja pilk­kaa. Tä­män Jee­sus en­nus­ti päi­vän evan­ke­liu­mi­teks­tis­sä. ”He ovat saa­neet osak­seen maa­il­man vi­han, kos­ka ei­vät kuu­lu maa­il­maan, niin kuin en mi­nä­kään kuu­lu.”

Us­ko­vai­set ei­vät ole tä­nään­kään maa­il­man suo­si­os­sa. Elä­es­sään us­kon­sa mu­kaan he ko­ke­vat hal­vek­sun­taa, jopa hä­väis­tys­tä. Raa­ma­tun mu­kaan se on us­ko­vai­sen osa, vaik­kem­me sitä ha­lu­ai­si.

Ju­ma­la on tar­koit­ta­nut us­ko­vai­set elä­mään maa­il­man kes­kel­lä. Jos näin ei oli­si, mi­ten epä­us­koi­nen ih­mi­nen voi­si löy­tää Ju­ma­lan val­ta­kun­nan? Moni on ker­to­nut, kuin­ka löy­si ar­mol­li­sen Ju­ma­lan ja Jee­suk­sen seu­raa­jat Raa­ma­tun avul­la. Siel­lä ker­ro­taan elä­vän us­kon ja us­ko­vais­ten tun­to­mer­keis­tä. Jee­sus­kaan ei pyy­tä­nyt Isäl­tään, et­tä hän ot­tai­si us­ko­vai­set pois maa­il­mas­ta, vaan et­tä hän var­je­li­si hei­dät pa­hal­ta.

Mi­ten Ju­ma­la löy­tyy?

On ih­mi­siä, jot­ka et­si­vät elä­vää yh­teyt­tä Ju­ma­laan. Sy­dä­mes­sä on rau­hat­to­muus ja elä­män vir­heet pai­na­vat omal­la­tun­nol­la. Raa­mat­tu ker­too, mi­ten ih­mi­nen saa syn­tin­sä an­teek­si. Se ta­pah­tuu si­ten, et­tä us­ko­vai­nen, Jee­suk­sen seu­raa­ja, saar­naa hä­nel­le syn­nit an­teek­si.

Raa­ma­tus­sa ker­ro­taan Sau­lus Tar­so­lai­sen kään­ty­mi­ses­tä (Ap. t. 9:17) ja Eti­o­pi­an ho­vi­her­ran us­koon­tu­los­ta (Ap. t. 8:37). Näin Ju­ma­lan pe­las­tus­suun­ni­tel­ma toi­mii vie­lä­kin. Et­si­vä ys­tä­vä, si­nä­kin saat ru­koil­la Ju­ma­laa, et­tä hän joh­dat­tai­si tie­si Ju­ma­lan val­ta­kun­taan.

Kari Huh­ta­la

Raa­ma­tun­koh­tia, joi­hin kir­joi­tus poh­jau­tuu:

3. sun­nun­tai pää­si­äi­ses­tä: Ps. 66:3–9, Jes. 54:7–10, 1. Piet. 1:3–9 tai 2. Kor. 4:16–18, Joh. 17:11–17

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 7.5.2014.