Ee­ro Nuo­li­o­ja

Kas­te kuu­lui Jee­suk­sen pe­las­tus­tie­hen, Ju­ma­lan van­hurs­kaan tah­don täyt­tä­mi­seen. Jee­sus tun­si Isän tah­don ja nou­dat­ti sitä.

Jee­sus tuli Ga­li­le­an Na­sa­re­tis­ta Jor­da­nil­le. Kun Jo­han­nes kas­toi Jee­suk­sen, Ju­ma­la it­se oli läs­nä ta­pah­tu­mas­sa ja lä­het­ti Poi­kan­sa, Mes­si­aan, suo­rit­ta­maan teh­tä­vään­sä.

Täs­tä kään­ne­koh­das­ta al­ka­en Jee­sus as­tui jul­ki­suu­teen ju­lis­ta­ja­na, pa­ran­ta­ja­na ja voi­ma­te­ko­jen te­ki­jä­nä ol­tu­aan en­sin 40 päi­vää ja yö­tä pa­ho­lai­sen kiu­sat­ta­va­na. Jul­ki­sen työn­sä hän aloit­ti Ga­li­le­an Ka­per­nau­mis­ta.

Jou­lu­a­jas­ta lop­pi­ai­sai­kaan

Jou­lun juh­la-ai­ka kes­tää jou­lu­aa­tos­ta lop­pi­ai­seen, jol­loin siir­ry­tään juh­lan jäl­ki­viet­toon. 1. lop­pi­ai­sen jäl­kei­sen sun­nun­tain ai­he on kas­teen lah­ja. Päi­vän evan­ke­liu­mit kes­kit­ty­vät Jee­suk­sen kas­tee­seen. Sen poh­jal­ta saar­na­taan usein myös kris­til­li­ses­tä kas­tees­ta yleen­sä.

Kas­tet­ta voi osu­vas­ti kut­sua ar­mo­lii­tok­si, jos­ta vir­taa siu­naus elä­määm­me. Mei­tä kut­su­taan ja roh­kais­taan joka päi­vä elä­mään lä­hel­lä Ju­ma­laa, us­kos­sa ja hy­väl­lä omal­la­tun­nol­la. Jee­sus ei tar­vin­nut ar­moa ei­kä kas­tet­ta sa­mas­sa mer­ki­tyk­ses­sä kuin ih­mi­set. Hän oli syn­ni­tön. Sil­ti Luu­kas sa­noo Jee­suk­sen lap­suus­ker­to­muk­ses­sa kos­ket­ta­vas­ti: ”Ju­ma­lan ar­mo seu­ra­si hän­tä” (Luuk. 2:40).

Si­nä­kö tu­let mi­nun luok­se­ni?

Jo­han­nes ih­met­te­li, mik­si Jee­sus tuli hä­nen kas­tet­ta­vak­seen. Ym­mär­ret­tä­väm­pää oli­si ol­lut Jo­han­nek­sen men­nä Jee­suk­sen kas­tet­ta­vak­si. Es­te­ly poh­jau­tui sy­väl­li­sem­pään pe­rus­tee­seen kuin koh­te­li­ai­suu­teen tai vaa­ti­mat­to­muu­teen. Jee­sus kui­ten­kin tun­si Isän tah­don ja pi­täy­tyi sii­nä. Kas­te kuu­lui Jee­suk­sen kul­ke­maan pe­las­tus­tie­hen.

Jo­han­nek­sen ja Jee­suk­sen kes­kus­te­lu vie pe­las­tu­so­pin sy­vään vir­taan: ih­mi­nen tu­lee van­hurs­kaak­si Ju­ma­lan van­hurs­kau­den kaut­ta. Kas­tees­sa Jee­sus myös nöy­ryyt­ti it­sen­sä Ju­ma­lan tah­don tiel­lä. Täs­sä­kin to­teu­tui Fi­lip­pi­läis­kir­jeen sana: ”Hä­nel­lä oli Ju­ma­lan muo­to, mut­ta hän ei pi­tä­nyt kiin­ni oi­keu­des­taan ol­la Ju­ma­lan ver­tai­nen – –. Hän ot­ti or­jan muo­don ja tuli ih­mis­ten kal­tai­sek­si.” (Fil. 2:6–7.)

Jee­suk­sen vas­tauk­sen kuul­tu­aan Jo­han­nes ei ky­sel­lyt enem­pää. Jee­suk­sen sa­noil­le kan­nat­taa ol­la ai­na kuu­li­ai­nen, vaik­ka nii­tä ei ym­mär­täi­si­kään. Ar­mo taas tu­lee ai­na yl­hääl­tä alas, niin ma­ta­lal­le, et­tä se ulot­tuu jo­kai­sel­le, sil­le­kin, joka epäi­lee, ky­se­lee ja huo­kai­lee. Mah­toi­ko 500-lu­vul­la eKr. pak­ko­siir­to­lai­suu­des­sa elä­nyt pro­feet­ta­kin aja­tel­la ku­val­li­ses­ti täl­lais­ta, kun hän näki, et­tä vet­tä kum­pu­si temp­pe­lin kyn­nyk­sen al­ta? (Hes. 47:1.)

Tämä on mi­nun ra­kas Poi­ka­ni

Kas­teen jäl­keen tai­vaat au­ke­ni­vat ja Jee­sus näki Ju­ma­lan Hen­gen las­keu­tu­van kyyh­ky­sen ta­voin hä­nen pääl­leen. Ne oli­vat merk­ke­jä sii­tä, et­tä Ju­ma­lal­la oli asi­aa. Tai­vais­ta kuu­lui ää­ni: ”Tämä on mi­nun ra­kas Poi­ka­ni, jo­hon minä olen miel­ty­nyt.” Sa­nois­sa oli kai­kua ku­nin­gasp­sal­mis­ta ja Je­sa­jan pro­fe­ti­as­ta (Ps. 2:7; Jes. 42:1, 61:1).

Sama ää­ni kuu­lui myö­hem­min myös kir­kas­tus­vuo­rel­la (Matt. 17:1–8). Pie­ta­ri muis­te­lee, et­tä Jee­sus sai ”Ju­ma­lal­ta, Isäl­tä, kun­ni­an ja kirk­kau­den, kun hä­nel­le kan­tau­tui Yl­häi­sim­män Kirk­kau­den ää­ni” (2. Piet. 1:17).

En­nen Jee­suk­sen kas­tet­ta Jo­han­nes oli sa­no­nut: ”Mi­nun jäl­kee­ni tu­lee toi­nen, joka on mi­nua vä­ke­väm­pi. Minä en kel­paa edes rii­su­maan ken­kiä hä­nen ja­las­taan.” (Matt. 3:11.) Suu­ri sa­lai­suus on se, mi­ten Jo­han­nes sai pal­vel­la Her­raan­sa tien rai­vaa­ja­na. Jo­han­nes­kin jää kui­ten­kin Jee­suk­sen var­joon, sil­lä vain Jee­suk­ses­ta kuu­lui tai­vaal­li­nen ää­ni.

Evan­ke­liu­mi: Matt. 3:13–17

Raa­mat­tu 1992: Sil­loin Jee­sus tuli Ga­li­le­as­ta Jor­da­nil­le Jo­han­nek­sen kas­tet­ta­vak­si. Jo­han­nes es­te­li ja sa­noi: ”Si­nä­kö tu­let mi­nun luok­se­ni? Mi­nun­han pi­täi­si saa­da si­nul­ta kas­te!” Mut­ta Jee­sus vas­ta­si hä­nel­le: ”Älä nyt vas­tus­te­le. Näin mei­dän on teh­tä­vä, jot­ta täyt­täi­sim­me Ju­ma­lan van­hurs­kaan tah­don.” Sil­loin Jo­han­nes suos­tui hä­nen pyyn­töön­sä.

Kun Jee­sus oli kas­tet­tu, hän nou­si heti ve­des­tä. Sa­mas­sa tai­vaat au­ke­ni­vat, ja Jee­sus näki Ju­ma­lan Hen­gen las­keu­tu­van kyyh­ky­sen ta­voin ja aset­tu­van hä­nen pääl­leen. Ja tai­vais­ta kuu­lui ää­ni: ”Tämä on mi­nun ra­kas Poi­ka­ni, jo­hon minä olen miel­ty­nyt.”

Bib­lia: Sil­loin tuli Je­sus Ga­li­le­as­ta Jor­da­niin Jo­han­nek­sen tykö, kas­tet­taa hä­nel­tä; Mut­ta Jo­han­nes kiel­si hä­nel­tä, sa­no­en: minä tar­vit­sen si­nul­ta kas­tet­taa, ja sinä tu­let mi­nun ty­kö­ni? Niin vas­ta­si Je­sus ja sa­noi hä­nel­le: sal­li nyt; sil­lä näin mei­dän so­pii kaik­kea van­hurs­kaut­ta täyt­tää. Ja hän sal­li hä­nen.

Kuin Je­sus kas­tet­tu oli, as­tui hän koh­ta ylös ve­des­tä: ja kat­so, tai­vaat au­ke­ni­vat hä­nel­le, ja hän näki Ju­ma­lan Hen­gen tu­le­van alas, niin­kuin kyyh­kyi­sen, ja tu­le­van hä­nen pääl­len­sä, Ja kat­so, ää­ni tai­vaas­ta sa­noi: tämä on se mi­nun ra­kas Poi­ka­ni, jo­hon­ka minä mie­lis­tyin.