Har­ri Kor­te­nie­mi

Vaa­tii nöy­ryyt­tä tun­nus­taa vir­heen­sä ja syn­ti­syy­ten­sä Ju­ma­lan edes­sä, mut­ta nöy­ril­le Ju­ma­la on lu­van­nut an­taa ar­mon­sa.

En­sim­mäi­sen ad­vent­ti­sun­nun­tain evan­ke­liu­mi­teks­ti liit­tää ad­ven­tin ja jou­lun pal­mu­sun­nun­tai­hin ja pää­si­äi­sen ta­pah­tu­miin.

Ih­mi­set odot­ti­vat Jee­sus­ta

Jee­sus oli me­nos­sa vii­meis­tä ker­taa ope­tus­las­ten­sa kans­sa Je­ru­sa­le­miin. Kun hei­dän mat­kan­sa oli eden­nyt Öl­jy­mä­en rin­teel­le, Jee­sus an­toi kah­del­le ope­tus­lap­sel­leen teh­tä­vän men­nä edes­sä ole­vaan, to­den­nä­köi­ses­ti Bet­fa­gen ky­lään ja tuo­da siel­tä Jee­suk­sel­le aa­sin­var­sa, jon­ka se­läs­sä ku­kaan ei ol­lut vie­lä is­tu­nut.

Teh­tä­vän saa­neet ope­tus­lap­set löy­si­vät­kin aa­sin­var­san si­dot­tu­na erään ta­lon edes­tä. He ir­rot­ti­vat var­san. Omis­ta­jat al­koi­vat heti ky­sel­lä ih­meis­sään, mik­si ope­tus­lap­set vie­vät hei­dän aa­sin­sa. Jee­suk­sen ope­tus­lap­sil­leen val­miik­si an­ta­mat sa­nat rau­hoit­ti­vat ti­lan­teen. Ju­ma­la oli teh­nyt kai­ken val­miik­si rak­kaan Poi­kan­sa vii­mei­siin­kin het­kiin, aut­ta­en aa­sin omis­ta­jia us­ko­maan, et­tä ”Her­ra tar­vit­see sitä mut­ta lä­het­tää sen pian ta­kai­sin” (Mark. 11:3).

Ope­tus­lap­set pa­la­si­vat aa­sin­var­san kans­sa Jee­suk­sen luo. He aset­te­li­vat aa­sin sel­kään vaat­tei­taan ja Jee­sus nou­si sen sel­kään. Ih­mi­siä oli ke­rään­ty­nyt tei­den reu­noil­le. Jee­sus­ta oli odo­tet­tu! Kun­ni­an ku­nin­kaan tiel­le le­vi­tel­tiin vaat­tei­ta ja pal­mun­leh­viä, joi­ta oli kat­kot­tu tien­var­ren pal­mu­puis­ta. Ih­mi­set iloit­si­vat ja huu­si­vat Jee­suk­sen edes­sä ja jäl­jes­sä: ”Hoo­si­an­na, Daa­vi­din Poi­ka! Siu­nat­tu ol­koon hän, joka tu­lee Her­ran ni­mes­sä!” (Matt. 21:9.)

En­nus­tuk­set to­teu­tui­vat

En­sim­mäi­sen ad­vent­ti­sun­nun­tain evan­ke­liu­mi­teks­tis­sä saam­me kat­sel­la myös Van­han tes­ta­men­tin en­nus­tus­ten ja kir­joi­tus­ten to­teu­tu­mis­ta. Sa­kar­ja-pro­feet­ta oli en­nus­ta­nut Rau­han­ruh­ti­naan saa­pu­mis­ta lem­pe­ä­nä rat­sas­ta­en aa­sin­var­sal­la (Sak. 9:9). Psal­min­kir­joit­ta­ja­kin oli kir­joit­ta­nut: ”Hoo­si­an­na! Her­ra, an­na meil­le apu­si! Oi Her­ra, an­na me­nes­tys! Siu­nat­tu ol­koon se, joka tu­lee Her­ran ni­mes­sä. Her­ran huo­nees­ta tei­dät siu­na­taan.” (Ps. 118:25–26.) Vaat­teis­ta ja pal­mun­leh­vis­tä oli en­nen­kin teh­ty ai­van kuin ”pu­nais­ta mat­toa”, ja toi­vo­tet­tu ko­me­al­la rat­sul­la saa­pu­va ku­nin­gas tai yl­häi­nen ter­ve­tul­leek­si. Nyt kii­tok­sen ja kun­ni­oi­tuk­sen koh­tee­na oli vaa­ti­mat­to­mal­la aa­sin­var­sal­la nöy­räs­ti rat­sas­ta­va Tai­vaan val­ta­kun­nan ku­nin­gas. Je­ru­sa­le­mi­lai­sil­la ja sin­ne pää­si­äis­juh­liin ko­koon­tu­neil­la ih­mi­sil­lä oli tar­jol­la pe­las­tus, Ju­ma­lan val­ta­kun­ta lä­hes­tyi hei­tä.

Jee­sus ha­lu­si osoit­taa, et­tei hä­nen ku­nin­kuu­ten­sa ol­lut täs­tä maas­ta (Joh. 18:36). Hän ei ol­lut tul­lut va­pah­ta­maan kan­saan­sa voi­mal­la ei­kä vä­ki­val­lal­la. Hän oli lu­vat­tu Mes­si­as ja Rau­han­ruh­ti­nas (Mark. 8:29, Jes. 9:5). Hä­nen nöy­ryy­ten­sä ja vaa­ti­mat­to­muu­ten­sa oli kui­ten­kin mo­nel­le Jee­suk­sen ai­ka­lai­sel­le kom­pas­tus­ki­vi (1. Piet. 2:8). Niin voi ol­la nyt­kin, et­tä Her­ran huo­ne näh­dään hal­pa-ar­voi­se­na ei­kä kuul­la, et­tä siel­tä kuu­luu Ju­ma­lan val­ta­kun­nan siu­naa­va kut­su kai­kil­le ih­mi­sil­le us­kol­la omis­tet­ta­vak­si (Ps. 118:26).

Nöyr­ty­mi­sen ad­vent­ti

En­sim­mäis­tä ad­vent­ti­sun­nun­tai­ta kut­su­taan nöyr­ty­mi­sen ad­ven­tik­si. Apos­to­li­kin to­te­aa: ”Nöyr­ty­kää siis Ju­ma­lan vä­ke­vän kä­den al­le” (1. Piet. 5:6). Ju­ma­lan sa­nan lu­pauk­set ovat vah­vat, sil­lä Ju­ma­la an­taa nöy­ril­le ar­mon­sa (Sa­nanl. 3:34, Jaak. 4:6). Tä­nään­kin kaik­ki syn­nit saa us­koa an­teek­si Jee­suk­sen ni­mes­sä ja so­vin­to­ve­res­sä.

Kris­til­lis­ten ar­vo­jen mer­ki­tyk­sen ohen­tu­es­sa ajas­sam­me voi­daan ky­see­na­lais­taa ad­ven­tin ja jou­lun hen­gel­li­sen sa­no­man esil­lä­pi­to. Jee­suk­sen vas­tus­ta­jat­kin oli­vat Je­ru­sa­le­mis­sa vi­hai­sia, kun ope­tus­lap­set kiit­ti­vät ja ylis­ti­vät Ju­ma­laa. Fa­ri­seuk­set käs­ki­vät Jee­sus­ta kiel­tä­mään ope­tus­lap­sia. Jee­sus to­te­si py­säyt­tä­väs­ti, et­tä jos he ei­vät saa kiit­tää, ki­vet al­ka­vat kiit­tä­mään. (Luuk. 19: 37–40.) Kai­ku­koon Hoo­si­an­na ja Ju­ma­lan sa­nan saar­na rie­mul­li­se­na ja kut­su­va­na tä­nä­kin ad­vent­ti­na, kun val­mis­tau­dum­me Va­pah­ta­jam­me syn­ty­mä­juh­laan. Jee­suk­sen seu­raa­ja saa le­vol­li­ses­ti odot­taa Her­ran­sa saa­pu­mis­ta.

Evan­ke­liu­mi­teks­ti: Mark. 11:1–10

Raa­mat­tu 1992: Kun he lä­hes­tyi­vät Je­ru­sa­le­mia ja tu­li­vat Bet­fa­geen ja Be­ta­ni­aan Öl­jy­mä­en rin­teel­le, Jee­sus lä­het­ti edel­tä kak­si ope­tus­las­taan ja sa­noi heil­le: ”Men­kää tuol­la nä­ky­vään ky­lään. Heti kun te tu­let­te sin­ne, te nä­et­te kiin­ni si­do­tun aa­sin­var­san, jon­ka se­läs­sä ei ku­kaan vie­lä ole is­tu­nut. Ot­ta­kaa se sii­tä ja tuo­kaa tän­ne. Jos joku ky­syy, mik­si te niin teet­te, vas­tat­kaa, et­tä Her­ra tar­vit­see sitä mut­ta lä­het­tää sen pian ta­kai­sin.” Ope­tus­lap­set läh­ti­vät ja löy­si­vät var­san, joka oli si­dot­tu ku­jal­le oven eteen. He ot­ti­vat sen. Pai­kal­la ole­vat ih­mi­set ky­syi­vät: ”Mitä te oi­kein teet­te? Mik­si te viet­te var­san?” He vas­ta­si­vat niin kuin Jee­sus oli käs­ke­nyt, ja hei­dän an­net­tiin men­nä. He toi­vat var­san Jee­suk­sel­le ja heit­ti­vät vaat­tei­taan sen sel­kään, ja Jee­sus nou­si rat­sail­le. Mo­net le­vit­ti­vät vaat­tei­taan tiel­le, toi­set taas leh­viä, joi­ta he kat­koi­vat tien­var­res­ta. Ja ne, jot­ka kul­ki­vat hä­nen edel­lään ja pe­räs­sään, huu­si­vat: – Hoo­si­an­na! Siu­nat­tu ol­koon hän, joka tu­lee Her­ran ni­mes­sä! Siu­nat­tu isäm­me Daa­vi­din val­ta­kun­ta, joka nyt tu­lee! Hoo­si­an­na kor­keuk­sis­sa!