Pää­si­äis­juh­la oli muu­ta­man päi­vän pääs­sä, ja juu­ta­lai­nen kan­sa val­mis­tau­tui viet­tä­mään pää­si­äis­tä Egyp­tis­tä va­pau­tu­mi­sen muis­tok­si. Je­ru­sa­le­mis­sa oli pal­jon kan­saa liik­keel­lä. Mo­net tu­li­vat maa­seu­dul­ta Je­ru­sa­le­miin jo en­nen pää­si­äis­tä puh­dis­tus­me­no­ja var­ten. Pää­si­äi­se­nä yli­pa­pin oli mää­rä uh­ra­ta en­sin omien syn­tien­sä ja sit­ten koko kan­san syn­tien edes­tä vir­hee­tön uh­ri­lam­mas.

Yli­pa­pit ja fa­ri­seuk­set val­mis­tau­tui­vat myös omal­la ta­hol­laan pää­si­äis­juh­laan. He kut­sui­vat suu­ren neu­vos­ton kool­le kuul­tu­aan, et­tä Jee­sus oli he­rät­tä­nyt La­sa­ruk­sen kuol­leis­ta ja et­tä mo­net juu­ta­lai­sis­ta us­koi­vat Jee­suk­seen.

Pi­dä­tys­mää­räys

Päi­vän evan­ke­liu­min edel­lä Jo­han­nes kir­joit­taa yli­pap­pien ja fa­ri­seus­ten an­ta­neen mää­räyk­sen, et­tä jos joku tie­si Jee­suk­sen olin­pai­kan, sii­tä oli il­moi­tet­ta­va heil­le, jot­ta he voi­si­vat pi­dät­tää Jee­suk­sen (Joh. 11:57). Suu­ri neu­vos­to oli ko­koon­tu­nut yli­pap­pi Kai­fak­sen luo­na ja suun­ni­tel­lut Jee­suk­sen sur­maa­mis­ta. He kui­ten­kin sa­noi­vat, et­tei se sai­si ta­pah­tua kes­ken juh­lan, jot­tei kan­sa ala mel­la­koi­da. (Matt. 26:5.)

Myös Jee­sus val­mis­tau­tui pää­si­äis­juh­laan. Hän tie­si, et­tä tämä pää­si­äi­nen tu­li­si ole­maan ai­nut­ker­tai­nen koko ih­mis­kun­nan his­to­ri­as­sa. Ju­ma­la oli va­ran­nut oman ai­no­an Poi­kan­sa ker­ta­kaik­ki­sek­si uh­rik­si, jot­ta esi­ku­val­li­sen uh­ri­ju­ma­lan­pal­ve­luk­sen ai­ka päät­tyi­si.

Pi­dä­tys­mää­räyk­sen ta­kia Jee­sus oli ope­tus­las­ten­sa kans­sa erä­maas­sa pää­si­äis­tä edel­tä­vän ajan (Joh. 11:54). Päi­vän evan­ke­liu­mi ker­too, et­tä kuu­si päi­vää en­nen pää­si­äis­tä Jee­sus meni Be­ta­ni­aan. Pää­si­äi­sen ta­pah­tu­miin val­mis­tau­tu­es­saan hän ha­lu­si vie­rail­la rak­kaak­si tul­lees­sa Mar­tan ja Ma­ri­an ko­dis­sa. Ate­ri­al­la oli­vat läs­nä myös La­sa­rus ja ope­tus­lap­set. Mart­ta pal­ve­li vie­rai­ta, mut­ta Ma­ria ot­ti pul­lon kal­li­sar­vois­ta nar­du­söl­jyä, voi­te­li Jee­suk­sen ja­lat ja kui­va­si ne hiuk­sil­laan.

Jee­suk­sen tuli kuol­la

Juu­das Is­ka­ri­ot, joka myö­hem­min ka­val­si Jee­suk­sen, när­käs­tyi Ma­ri­an toi­min­nas­ta. Juu­das sa­noi, et­tä oli­si ol­lut pa­rem­pi myy­dä öl­jy ja an­taa ra­hat köy­hil­le. Teks­tim­me mu­kaan Juu­das ei kui­ten­kaan sy­dä­mes­sään aja­tel­lut näin, vaan hä­nen sy­dä­men­sä oli täyt­tä­nyt ah­neus ja hän oli va­ras.

Jee­sus sa­noi Juu­dak­sel­le: ”An­na hä­nen ol­la, hän te­kee tä­män hau­taa­mis­ta­ni var­ten. Köy­hät teil­lä on ai­na luo­nan­ne, mut­ta mi­nua teil­lä ei ai­na ole.” Jee­sus kyl­lä huo­leh­ti köy­his­tä ja huo­leh­tii edel­leen, mut­ta täs­sä oli ky­sy­mys Jee­suk­sen val­mis­tau­tu­mi­ses­ta ris­tin­kuo­le­maan ja hau­taa­mi­seen.

Us­kon vai­kut­ta­ma rak­kaus sai Ma­ri­an voi­te­le­maan Jee­suk­sen. Evan­ke­lis­tat Mat­teus ja Mar­kus ker­to­vat Jee­suk­sen sa­no­neen, et­tä mis­sä iki­nä evan­ke­liu­min sa­no­maa ju­lis­te­taan, tul­laan myös muis­ta­maan Ma­ria ja hä­nen te­kon­sa (Matt. 26:13, Mark. 14:9). Kes­keis­tä ei kui­ten­kaan ol­lut se, mitä Ma­ria teki, vaan se, mitä teko ju­lis­ti: Jee­suk­sen tuli kuol­la ih­mis­ten syn­tien täh­den.

Evan­ke­liu­min ydin­sa­no­maan kuu­luu to­dis­tus sii­tä, et­tä Jee­sus kär­si, kuo­li ja hau­dat­tiin kaik­kien ih­mis­ten syn­tien täh­den ja et­tä hän ylös­nou­si kuo­le­man voit­ta­ja­na (Room. 4:25.) Tätä sa­no­maa kuu­lu­te­taan edel­leen Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­ta Py­hän Hen­gen voi­mas­ta ju­lis­te­tus­sa evan­ke­liu­min sa­nas­sa. Us­ko­jal­leen se an­taa rau­han sy­dä­meen ja syn­nyt­tää rak­kau­den Jee­suk­seen ja hä­nen omiin­sa.

Mik­ko Hal­li­kai­nen

Raa­ma­tun­koh­tia, joi­hin kir­joi­tus poh­jau­tuu:

Pal­mu­sun­nun­tai: Joh. 12:1–8, Ps. 22:2–6, Jes. 50:4–10 tai Sak. 9:9–10, Fil. 2:5–11 tai 2. Kor. 2:14–17

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 9.4.2014