JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Sana sunnuntaiksi

Jo­han­nes Kas­ta­jan pu­hees­sa kuu­lui Ju­ma­lan ar­mo

Päivämies
Sana sunnuntaiksi
24.6.2017 6.00

Juttua muokattu:

1.1. 11:16
2020010111162420170624060000

Jee­suk­sen edel­lä­kä­vi­jä, Jo­han­nes Kas­ta­ja ju­lis­ti voi­mal­li­ses­ti Ju­ma­lan hy­vyyt­tä ja pe­las­tus­ta ja saar­na­si an­teek­si­an­ta­mus­ta.

Ju­han­nus on kirk­kaan kes­ki­ke­sän juh­la­päi­vä. Se on Poh­jo­lan ly­hy­en ke­sän va­loi­sin­ta ai­kaa. Pit­kän tal­ven pi­meys ja kyl­myys ovat vaih­tu­neet kes­ki­ke­sän iha­nuu­teen. Koko luo­ma­kun­ta on muut­tu­nut läm­mön ja va­lon vai­ku­tuk­ses­ta.

Ju­han­nuk­se­na vie­täm­me Jo­han­nes Kas­ta­jan syn­ty­män muis­to­juh­laa. Tämä pe­rus­tuu Luuk­kaan evan­ke­liu­min tie­toon, et­tä Jo­han­nes Kas­ta­ja syn­tyi kuu­si kuu­kaut­ta en­nen Jee­sus­ta (Luuk. 1:26–36).

Jo­han­nes Kas­ta­jaa kut­su­taan Jee­suk­sen edel­lä­kä­vi­jäk­si ja Val­keu­den to­dis­ta­jak­si. Näin vuo­den va­loi­sin ai­ka so­pii myös Val­keu­den to­dis­ta­jan muis­to­päi­väk­si; Poh­jo­lan luon­non kes­ki­ke­sän kirk­kaus ai­van kuin ku­vas­taa Ju­ma­lan kirk­kaut­ta ja sy­dä­mel­lis­tä rak­kaut­ta sekä lau­peut­ta ja läm­pöä.

En­ke­li il­moit­ti Sa­ka­ri­aal­le Jo­han­nek­ses­ta

Päi­vän evan­ke­liu­mi­teks­ti ker­too Sa­ka­ri­aas­ta ja Eli­sa­be­tis­ta. He oli­vat mo­lem­mat hurs­kai­ta Ju­ma­lan edes­sä ja eli­vät nuh­teet­to­mas­ti kaik­kien Her­ran käs­ky­jen ja sää­dös­ten mu­kaan (Luuk. 1:6). He oli­vat jo van­huu­si­äs­sä, ja lap­set­to­muus oli heil­le ras­kas ko­et­te­le­mus. He oli­vat usein ru­koil­leet Ju­ma­lal­ta, et­tä hän siu­nai­si hei­tä ja an­tai­si heil­le pe­ril­li­sen.

En­ke­li Gab­riel il­mes­tyi Sa­ka­ri­aal­le kes­ken pap­pis­vi­ran toi­mi­tuk­sen ja il­moit­ti ilo­sa­no­man: ”älä pel­kää, Sa­ka­ri­as. Ru­kouk­se­si on kuul­tu, vai­mo­si Eli­sa­bet syn­nyt­tää si­nul­le po­jan ja sinä an­nat hä­nel­le ni­mek­si Jo­han­nes. Ilo ja rie­mu täyt­tä­vät si­nun, ja mo­net iloit­se­vat hä­nen syn­ty­mäs­tään.” (Luuk. 1:13–14.)

Sa­ka­ri­as to­te­si ole­van­sa jo van­ha ja vai­mon­sa­kin iä­käs. Sii­nä, mis­sä ih­mi­sen mah­dol­li­suu­det lop­pu­vat, al­ka­vat Ju­ma­lan mah­dol­li­suu­det. En­ke­li il­moit­ti Sa­ka­ri­aal­le myös, et­tä hän me­net­tää pu­he­ky­kyn­sä lap­sen syn­ty­mään saak­ka epäil­ty­ään en­ke­lin il­moi­tus­ta (Luuk. 1:20).

Sa­ka­ri­as to­teut­ti Ju­ma­lan tah­don

Teks­tim­me ker­too vain ly­hy­es­ti Jo­han­nek­sen syn­ty­mäs­tä, mut­ta pal­jon tar­kem­min hä­nen ni­me­nan­to­juh­las­taan. Juu­ta­lai­sen pe­rin­teen mu­kaan poi­ka­lap­si ym­pä­ri­lei­kat­tiin kah­dek­san­te­na päi­vä­nä syn­ty­mäs­tä, ja sa­mal­la hä­nel­le an­net­tiin nimi.

Eli­sa­be­tin ja Sa­ka­ri­aan lap­set­to­muu­den on­gel­ma oli vaih­tu­nut koko su­vun ja lä­hi­naa­pu­rei­den yh­tei­seen iloon. In­hi­mil­li­set mah­dol­li­suu­det pe­ril­li­seen oli­vat jo hä­vin­neet, mut­ta Ju­ma­la osoit­ti heil­le lau­peu­ten­sa.

Ta­pah­tu­maan liit­tyi ilon kes­kel­lä myös häm­men­nys­tä ja pel­koa, oli­han se ta­val­li­suu­des­ta poik­ke­a­va. Ih­mi­set ky­se­li­vät: ”’Mi­kä­hän täs­tä lap­ses­ta tu­lee?’ Sil­lä Her­ran käsi oli hä­nen yl­lään.” (Luuk. 1:66.)

Sen ajan pe­rin­ne oli, et­tä poi­ka­lap­si sai joko isän­sä ni­men tai jon­kin su­vus­sa käy­tös­sä ole­van ni­men. Eli­sa­bet il­moit­ti tois­ten häm­men­nyk­sek­si, et­tä lap­ses­ta tu­lee Jo­han­nes. Asi­aa ky­syt­tiin myös pu­he­ky­kyn­sä me­net­tä­neel­tä isäl­tä, joka kir­joit­ti tau­luun: ”Hä­nen ni­men­sä on Jo­han­nes” (Luuk. 1:63). Sa­ka­ri­as ha­lu­si to­tel­la Ju­ma­lan tah­toa ja en­ke­lin il­moi­tus­ta. Hän kes­ti ko­et­te­le­muk­sen: hä­nen pu­he­ky­kyn­sä pa­la­si ja hän kiit­ti Ju­ma­laa.

Ju­ma­la tun­tee lap­sen­sa ni­mel­tä

Jo­han­nes oli saa­nut ni­men­sä jo en­nen syn­ty­mään­sä. Ju­ma­la oli sen hä­nel­le an­ta­nut. Tai­vaal­li­nen Ju­ma­la tun­tee myös mei­dät, omat lap­sen­sa, ni­mel­tä. Tu­tus­sa vir­res­sä lau­lam­me: ”Hän tun­tee kaik­ki ni­mel­tä, jo­kai­sen lau­mas­san­sa” (Vk. 392:2).

Jo­han­nes-nimi mer­kit­see: Her­ra on ar­mol­li­nen. Saa­man­sa ni­men mu­kaan Jo­han­nes ju­lis­ti voi­mal­li­ses­ti Ju­ma­lan hy­vyyt­tä ja pe­las­tus­ta. Hän saar­na­si pa­ran­nus­ta ja syn­tien an­teek­si­saa­mis­ta, ja moni et­si­vä löy­si Ju­ma­lan ja hä­nen val­ta­kun­tan­sa.

Sama sa­no­ma on vie­lä­kin kuul­ta­vis­sa Ju­ma­lan val­ta­kun­nan saar­nas­sa. Ilo­sa­no­ma Jee­suk­ses­ta ja syn­tien an­teek­si­saa­mi­ses­ta tuo kes­ki­ke­sän va­lon ja läm­mön juh­laan tai­vaal­li­sen val­keu­den ja läm­mön. Täs­sä val­keu­des­sa saam­me tur­val­li­ses­ti va­el­taa pe­ril­le as­ti.

Il­ma­ri Kor­ho­nen

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 21.6.2017

Ku­vi­tus­ku­va: H.H.

Evan­ke­liu­mi­teks­ti Luuk. 1:57–66

Bib­lia

Mut­ta Eli­sa­be­tin syn­nyt­tä­mi­sen ai­ka täy­tet­tiin, ja hän syn­nyt­ti po­jan. Ja hä­nen ky­läl­li­sen­sä ja lan­kon­sa kuu­li­vat, et­tä Her­ra oli teh­nyt suu­ren lau­piu­den hä­nen kans­san­sa, ja he iloit­si­vat hä­nen kans­san­sa. Ja ta­pah­tui kah­dek­san­te­na päi­vä­nä, et­tä he tu­li­vat las­ta ym­pä­ri­leik­kaa­maan, ja kut­sui­vat hä­nen isän­sä ni­mel­tä Sa­ka­ri­as. Niin vas­ta­si hä­nen äi­tin­sä ja sa­noi: ei suin­kaan; vaan hän pi­tää kut­sut­ta­man Jo­han­nes. Ja he sa­noi­vat hä­nel­le: ei ole ke­tään si­nun su­ku­kun­nas­sas, joka kut­su­taan sil­lä ni­mel­lä. Niin he viit­ta­si­vat hä­nen isäl­len­sä, mik­si hän tah­toi hä­nen ni­mit­tää. Ja hän anoi tau­lua ja kir­joit­ti: Jo­han­nes on hä­nen ni­men­sä. Ja kaik­ki ih­met­te­li­vät. Niin koh­ta au­ke­ni hä­nen suun­sa ja hä­nen kie­len­sä, ja pu­hui kiit­täin Ju­ma­laa.

Ja pel­ko tuli kaik­kein hei­dän ky­läl­lis­ten­sä pääl­le, ja kai­kis­sa Juu­de­an mä­ki­ky­lis­sä il­moi­tet­tiin kaik­ki nämä sa­nat. Ja kaik­ki, jot­ka tä­män kuu­li­vat, pa­ni­vat sy­dä­miin­sä, sa­no­en: min­käs luu­let täs­tä lap­ses­ta tu­le­van? Sil­lä Her­ran käsi oli hä­nen kans­saan.

Raa­mat­tu 1992

Eli­sa­be­tin ai­ka tuli, ja hän syn­nyt­ti po­jan. Kun naa­pu­rit ja su­ku­lai­set kuu­li­vat suu­res­ta lau­peu­des­ta, jon­ka Her­ra oli hä­nel­le osoit­ta­nut, he iloit­si­vat yh­des­sä hä­nen kans­saan. Kah­dek­san­te­na päi­vä­nä ko­koon­nut­tiin ym­pä­ri­leik­kaa­maan las­ta. Muut tah­toi­vat an­taa hä­nel­le isän mu­kaan ni­mek­si Sa­ka­ri­as, mut­ta hä­nen äi­tin­sä sa­noi: ”Ei, hä­nen ni­mek­seen tu­lee Jo­han­nes.” Toi­set sa­noi­vat: ”Ei­hän si­nun su­vus­sa­si ole ke­tään sen ni­mis­tä.” He ky­syi­vät viit­to­mal­la isäl­tä, min­kä ni­men hän tah­toi an­taa lap­sel­le. Sa­ka­ri­as pyy­si kir­joi­tus­tau­lun ja kir­joit­ti sii­hen: ”Hä­nen ni­men­sä on Jo­han­nes.” Kaik­ki häm­mäs­tyi­vät. Sa­mal­la het­kel­lä Sa­ka­ri­as sai pu­he­ky­kyn­sä ta­kai­sin, ja hän puh­ke­si ylis­tä­mään Ju­ma­laa.

Sil­lä seu­dul­la jou­tui­vat kaik­ki pe­lon val­taan, ja näis­tä ta­pah­tu­mis­ta pu­hut­tiin laa­jal­ti koko Juu­de­an vuo­ri­seu­dul­la. Ne, jot­ka niis­tä kuu­li­vat, pai­noi­vat kai­ken mie­leen­sä ja sa­noi­vat: ”Mi­kä­hän täs­tä lap­ses­ta tu­lee?” Sil­lä Her­ran käsi oli hä­nen yl­lään.

5.7.2020

Jee­sus sa­noo: "Mene, älä­kä enää tee syn­tiä." Joh. 8:11

Viikon kysymys