Johannes Kastajan puheessa kuului Jumalan armo
Jeesuksen edelläkävijä, Johannes Kastaja julisti voimallisesti Jumalan hyvyyttä ja pelastusta ja saarnasi anteeksiantamusta.
Juhannus on kirkkaan keskikesän juhlapäivä. Se on Pohjolan lyhyen kesän valoisinta aikaa. Pitkän talven pimeys ja kylmyys ovat vaihtuneet keskikesän ihanuuteen. Koko luomakunta on muuttunut lämmön ja valon vaikutuksesta.
Juhannuksena vietämme Johannes Kastajan syntymän muistojuhlaa. Tämä perustuu Luukkaan evankeliumin tietoon, että Johannes Kastaja syntyi kuusi kuukautta ennen Jeesusta (Luuk. 1:26–36).
Johannes Kastajaa kutsutaan Jeesuksen edelläkävijäksi ja Valkeuden todistajaksi. Näin vuoden valoisin aika sopii myös Valkeuden todistajan muistopäiväksi; Pohjolan luonnon keskikesän kirkkaus aivan kuin kuvastaa Jumalan kirkkautta ja sydämellistä rakkautta sekä laupeutta ja lämpöä.
Enkeli ilmoitti Sakariaalle Johanneksesta
Päivän evankeliumiteksti kertoo Sakariaasta ja Elisabetista. He olivat molemmat hurskaita Jumalan edessä ja elivät nuhteettomasti kaikkien Herran käskyjen ja säädösten mukaan (Luuk. 1:6). He olivat jo vanhuusiässä, ja lapsettomuus oli heille raskas koettelemus. He olivat usein rukoilleet Jumalalta, että hän siunaisi heitä ja antaisi heille perillisen.
Enkeli Gabriel ilmestyi Sakariaalle kesken pappisviran toimituksen ja ilmoitti ilosanoman: ”älä pelkää, Sakarias. Rukouksesi on kuultu, vaimosi Elisabet synnyttää sinulle pojan ja sinä annat hänelle nimeksi Johannes. Ilo ja riemu täyttävät sinun, ja monet iloitsevat hänen syntymästään.” (Luuk. 1:13–14.)
Sakarias totesi olevansa jo vanha ja vaimonsakin iäkäs. Siinä, missä ihmisen mahdollisuudet loppuvat, alkavat Jumalan mahdollisuudet. Enkeli ilmoitti Sakariaalle myös, että hän menettää puhekykynsä lapsen syntymään saakka epäiltyään enkelin ilmoitusta (Luuk. 1:20).
Sakarias toteutti Jumalan tahdon
Tekstimme kertoo vain lyhyesti Johanneksen syntymästä, mutta paljon tarkemmin hänen nimenantojuhlastaan. Juutalaisen perinteen mukaan poikalapsi ympärileikattiin kahdeksantena päivänä syntymästä, ja samalla hänelle annettiin nimi.
Elisabetin ja Sakariaan lapsettomuuden ongelma oli vaihtunut koko suvun ja lähinaapureiden yhteiseen iloon. Inhimilliset mahdollisuudet perilliseen olivat jo hävinneet, mutta Jumala osoitti heille laupeutensa.
Tapahtumaan liittyi ilon keskellä myös hämmennystä ja pelkoa, olihan se tavallisuudesta poikkeava. Ihmiset kyselivät: ”’Mikähän tästä lapsesta tulee?’ Sillä Herran käsi oli hänen yllään.” (Luuk. 1:66.)
Sen ajan perinne oli, että poikalapsi sai joko isänsä nimen tai jonkin suvussa käytössä olevan nimen. Elisabet ilmoitti toisten hämmennykseksi, että lapsesta tulee Johannes. Asiaa kysyttiin myös puhekykynsä menettäneeltä isältä, joka kirjoitti tauluun: ”Hänen nimensä on Johannes” (Luuk. 1:63). Sakarias halusi totella Jumalan tahtoa ja enkelin ilmoitusta. Hän kesti koettelemuksen: hänen puhekykynsä palasi ja hän kiitti Jumalaa.
Jumala tuntee lapsensa nimeltä
Johannes oli saanut nimensä jo ennen syntymäänsä. Jumala oli sen hänelle antanut. Taivaallinen Jumala tuntee myös meidät, omat lapsensa, nimeltä. Tutussa virressä laulamme: ”Hän tuntee kaikki nimeltä, jokaisen laumassansa” (Vk. 392:2).
Johannes-nimi merkitsee: Herra on armollinen. Saamansa nimen mukaan Johannes julisti voimallisesti Jumalan hyvyyttä ja pelastusta. Hän saarnasi parannusta ja syntien anteeksisaamista, ja moni etsivä löysi Jumalan ja hänen valtakuntansa.
Sama sanoma on vieläkin kuultavissa Jumalan valtakunnan saarnassa. Ilosanoma Jeesuksesta ja syntien anteeksisaamisesta tuo keskikesän valon ja lämmön juhlaan taivaallisen valkeuden ja lämmön. Tässä valkeudessa saamme turvallisesti vaeltaa perille asti.
Ilmari Korhonen
Julkaistu Päivämiehessä 21.6.2017
Kuvituskuva: H.H.
Evankeliumiteksti Luuk. 1:57–66
Biblia
Mutta Elisabetin synnyttämisen aika täytettiin, ja hän synnytti pojan. Ja hänen kylällisensä ja lankonsa kuulivat, että Herra oli tehnyt suuren laupiuden hänen kanssansa, ja he iloitsivat hänen kanssansa. Ja tapahtui kahdeksantena päivänä, että he tulivat lasta ympärileikkaamaan, ja kutsuivat hänen isänsä nimeltä Sakarias. Niin vastasi hänen äitinsä ja sanoi: ei suinkaan; vaan hän pitää kutsuttaman Johannes. Ja he sanoivat hänelle: ei ole ketään sinun sukukunnassas, joka kutsutaan sillä nimellä. Niin he viittasivat hänen isällensä, miksi hän tahtoi hänen nimittää. Ja hän anoi taulua ja kirjoitti: Johannes on hänen nimensä. Ja kaikki ihmettelivät. Niin kohta aukeni hänen suunsa ja hänen kielensä, ja puhui kiittäin Jumalaa.
Ja pelko tuli kaikkein heidän kylällistensä päälle, ja kaikissa Juudean mäkikylissä ilmoitettiin kaikki nämä sanat. Ja kaikki, jotka tämän kuulivat, panivat sydämiinsä, sanoen: minkäs luulet tästä lapsesta tulevan? Sillä Herran käsi oli hänen kanssaan.
Raamattu 1992
Elisabetin aika tuli, ja hän synnytti pojan. Kun naapurit ja sukulaiset kuulivat suuresta laupeudesta, jonka Herra oli hänelle osoittanut, he iloitsivat yhdessä hänen kanssaan. Kahdeksantena päivänä kokoonnuttiin ympärileikkaamaan lasta. Muut tahtoivat antaa hänelle isän mukaan nimeksi Sakarias, mutta hänen äitinsä sanoi: ”Ei, hänen nimekseen tulee Johannes.” Toiset sanoivat: ”Eihän sinun suvussasi ole ketään sen nimistä.” He kysyivät viittomalla isältä, minkä nimen hän tahtoi antaa lapselle. Sakarias pyysi kirjoitustaulun ja kirjoitti siihen: ”Hänen nimensä on Johannes.” Kaikki hämmästyivät. Samalla hetkellä Sakarias sai puhekykynsä takaisin, ja hän puhkesi ylistämään Jumalaa.
Sillä seudulla joutuivat kaikki pelon valtaan, ja näistä tapahtumista puhuttiin laajalti koko Juudean vuoriseudulla. Ne, jotka niistä kuulivat, painoivat kaiken mieleensä ja sanoivat: ”Mikähän tästä lapsesta tulee?” Sillä Herran käsi oli hänen yllään.
Jotka kyynelin kylvävät, ne riemuiten korjaavat. Jotka itkien menevät kylvämään vakkaansa kantaen, ne riemuiten palaavat kotiin lyhteet sylissään. Ps. 126:5–6
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys
