Har­ri Kor­te­nie­mi

Raa­mat­tu pu­huu et­si­ko­na­jas­ta, jol­loin Ju­ma­la eri­tyi­ses­ti kut­suu – sil­le ää­nel­le kan­nat­taa ol­la kuu­li­ai­nen.

Jee­sus meni sa­pat­ti­na ate­ri­al­le erään fa­ri­seus­ten joh­to­mie­hen ko­tiin. Ate­ri­al­le ko­koon­tu­nei­den ih­mis­ten käy­tös an­toi Jee­suk­sel­le ai­heen ker­toa myös ver­tauk­sen yl­pey­des­tä ja vaa­ti­mat­to­muu­des­ta (Luuk 14:1–13).

Kaik­ki on val­mii­na

Jee­suk­sen ope­tus fa­ri­seus­ten joh­to­mie­hen ko­dis­sa kos­ket­ti sel­väs­ti ai­na­kin yh­tä vie­ras­ta, kos­ka hän to­te­si: ”Au­tu­as se, joka saa ol­la ate­ri­al­la Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­sa” (Luuk. 14:15). Sun­nun­tain evan­ke­liu­mi­teks­tis­sä Jee­sus tart­tuu tuo­hon to­te­a­muk­seen ker­to­mal­la ver­tauk­sen suu­ris­ta pi­dois­ta.

Kun juh­la­jär­jes­te­lyt oli­vat val­miit, pal­ve­li­ja läh­ti vie­mään kut­sua: ”Tul­kaa, kaik­ki on jo val­mii­na.” Kut­sun vas­taa­not­to oli kui­ten­kin yl­lät­tä­vä, sil­lä ku­kaan en­sim­mäi­sis­tä kut­su­tuis­ta ei ot­ta­nut­kaan kut­sua vas­taan: Yk­si oli os­ta­nut pel­lon, jota piti men­nä kat­so­maan. Toi­nen oli os­ta­nut vii­si här­kä­pa­ria, joi­ta piti men­nä ko­kei­le­maan. Kol­mas kut­su­tuis­ta ker­toi men­neen­sä nai­mi­siin, ei­kä sik­si voi­nut tul­la.

Pal­ve­li­ja pa­la­si ja ker­toi kut­sut­tu­jen ter­vei­set. Isän­tä vi­has­tui ja käs­ki pal­ve­li­jan­sa men­nä kii­rees­ti vie­mään kut­sua köy­hil­le ja sai­rail­le. Pal­ve­li­ja meni to­reil­le ja ka­duil­le, ja ih­mi­set ot­ti­vat kut­sun vas­taan. Jot­ta juh­la­ta­lo saa­tai­siin täy­teen, her­ra pyy­si pal­ve­li­jaa me­ne­mään vie­lä kau­em­mas kau­pun­gis­ta ja vaa­tia maan­tei­den var­sil­ta ja ku­jil­ta ih­mi­siä tu­le­maan juh­liin. Jee­sus päät­ti ver­tauk­sen­sa ta­lon isän­nän lau­su­miin py­säyt­tä­viin sa­noi­hin: ”Ja sii­tä voit­te ol­la var­mat, et­tä yk­si­kään nois­ta, jot­ka minä kut­suin, ei pää­se mi­nun pi­to­pöy­tää­ni!”

Mi­ten suh­tau­dun kut­suun?

Jee­suk­sen ver­taus on si­säl­löl­tään ri­kas. Kut­sut­tu­jen syyt voi­si­vat ol­la ihan to­del­li­sia syi­tä; pel­lon os­ta­jal­le omai­suus, här­kä­pa­rien os­ta­jal­le työ­hön tai ta­va­raan liit­ty­vät asi­at ja nai­mi­siin äs­ket­täin men­neel­le lä­hei­nen ih­mis­suh­de oli­vat es­tee­nä ot­taa Ju­ma­lan val­ta­kun­nan kut­su vas­taan. Jee­sus opet­ti: ”Mis­sä on aar­tee­si, siel­lä on myös sy­dä­me­si” (Matt. 6:21). Jee­sus myös muis­tut­ti, et­tä joka ra­kas­taa lä­heis­tään enem­män kuin hän­tä, ei kel­paa Jee­suk­sel­le (Matt. 10:37).

Kun ajat­te­lem­me syi­den ol­leen te­ko­syi­tä kiel­täy­tyä kut­sus­ta, ver­taus saa vie­lä sy­vem­män mer­ki­tyk­sen. Kek­si­vät­kö nuo en­sim­mäi­set kut­su­tut ihan yh­täk­kiä tuol­lai­set te­ko­syyt? Ei var­maan­kaan, oli­vat­han he jo saa­neet sen ajan ta­van mu­kaan en­nak­ko­kut­sun tu­le­viin pi­toi­hin. Kun sit­ten kut­su lo­pul­ta tuli, oli­si täy­ty­nyt heti läh­teä.

Ai­na­kin kah­ta en­sim­mäis­tä kut­sut­tua tun­tui hä­vet­tä­vän, kos­ka pyy­te­li­vät koh­te­li­aas­ti an­teek­si, van­hem­man kään­nök­sen mu­kaan pyy­si­vät pal­ve­li­jaa oi­kein ker­to­maan pa­hoit­te­lut isän­näl­leen. Eh­kä he ha­lu­si­vat osoit­taa, et­tä asia oli kyl­lä tär­keä ja miet­ti­mi­sen ar­voi­nen, mut­ta juu­ri nyt se ei ol­lut ajan­koh­tai­nen.

Kut­su kuu­luu vie­lä

Kaut­ta ai­kain ih­mi­set ovat suh­tau­tu­neet Ju­ma­lan val­ta­kun­nan kut­suun mo­nel­la eri ta­val­la. Osa voi tor­jua heti. Toi­set taas voi­vat sa­noa ar­vos­ta­van­sa ja kuun­te­le­van­sa pu­hei­ta­kin, mut­ta ei­vät sil­ti ha­lua hen­ki­lö­koh­tai­ses­ti ot­taa vas­taan evan­ke­liu­mia.

Ju­ma­lan suu­ri ih­me on, et­tä vie­lä­kin on ih­mi­siä, jot­ka ha­lu­a­vat ot­taa kut­sun vas­taan. Raa­mat­tu pu­huu et­si­ko­na­jas­ta, jol­loin Ju­ma­la eri­tyi­ses­ti ve­tää ih­mis­tä puo­leen­sa (Luuk. 19:44). Ker­ran tu­lee ai­ka joko ih­mi­sel­le hen­ki­lö­koh­tai­ses­ti tai Jee­suk­sen toi­sen tu­le­mi­sen yh­tey­des­sä, jol­loin kut­sua ei voi enää esit­tää ei­kä vas­taa­not­taa (Saarn. 12 ja Matt. 24). Vie­lä kui­ten­kin on työn ai­ka.

Ju­ma­lan val­ta­kun­nan juh­la­pöy­däs­sä on ti­laa. Kun kut­su kuu­luu, kan­nat­taa ol­la kuu­li­ai­nen ja teh­dä pa­ran­nus (Hepr. 4:7 ja 2. Kor 6:2). Jee­suk­sen ju­lis­tuk­sen kes­kei­nen sa­no­ma oli kut­su­va: ”Ai­ka on täy­tet­ty, ja Ju­ma­lan val­ta­kun­ta on lä­hes­ty­nyt: teh­käät pa­ran­nus ja us­ko­kaat evan­ke­liu­mi” (Mark. 1:15).

Evan­ke­liu­mi­teks­ti: Luuk. 14:16–24

Raa­mat­tu 1992: Jee­sus vas­ta­si näin: ”Eräs mies jär­jes­ti suu­ret pi­dot ja oli kut­su­nut pal­jon vie­rai­ta. Kun pi­to­jen oli mää­rä al­kaa, hän lä­het­ti pal­ve­li­jan­sa sa­no­maan kut­su­tuil­le: ’Tul­kaa, kaik­ki on jo val­mii­na.’ Mut­ta yk­si toi­sen­sa jäl­keen nämä al­koi­vat esit­tää ve­ruk­kei­ta. ’Olen os­ta­nut pel­lon’, sa­noi yk­si, ’mi­nun täy­tyy men­nä kat­so­maan sitä. Suot­han an­teek­si, et­ten pää­se tu­le­maan.’ ’Os­tin vii­si här­kä­pa­ria’, sa­noi toi­nen, ’ja olen läh­dös­sä ko­kei­le­maan nii­tä. Suot­han an­teek­si, et­ten pää­se tu­le­maan.’ Kol­mas sa­noi: ’Olen juu­ri men­nyt nai­mi­siin en­kä sik­si voi tul­la.’ ”Pal­ve­li­ja pa­la­si ja ker­toi tä­män her­ral­leen. Sil­loin isän­tä vi­has­tui ja sa­noi pal­ve­li­jal­le: ’Mene kii­rees­ti kau­pun­gin ka­duil­le ja to­reil­le ja tuo tän­ne köy­hät ja raa­ja­ri­kot, so­ke­at ja ram­mat.’ Pal­ve­li­ja tuli sa­no­maan: ’Her­ra, olen teh­nyt niin kuin käs­kit, mut­ta vie­lä on ti­laa.’ Sil­loin her­ra sa­noi: ’Mene maan­teil­le ja ky­lien ku­jil­le ja vaa­di ih­mi­siä tu­le­maan, jot­ta ta­lo­ni täyt­tyi­si. Ja sii­tä voit­te ol­la var­mat, et­tä yk­si­kään nois­ta, jot­ka minä kut­suin, ei pää­se mi­nun pi­to­pöy­tää­ni!’”

Bib­lia: Jee­sus vas­ta­si näin: "Eräs mies jär­jes­ti suu­ret pi­dot ja oli kut­su­nut pal­jon vie­rai­ta. Kun pi­to­jen oli mää­rä al­kaa, hän lä­het­ti pal­ve­li­jan­sa sa­no­maan kut­su­tuil­le: 'Tul­kaa, kaik­ki on jo val­mii­na.' Mut­ta yk­si toi­sen­sa jäl­keen nämä al­koi­vat esit­tää ve­ruk­kei­ta. 'Olen os­ta­nut pel­lon', sa­noi yk­si, 'mi­nun täy­tyy men­nä kat­so­maan sitä. Suot­han an­teek­si, et­ten pää­se tu­le­maan.' 'Os­tin vii­si här­kä­pa­ria', sa­noi toi­nen, 'ja olen läh­dös­sä ko­kei­le­maan nii­tä. Suot­han an­teek­si, et­ten pää­se tu­le­maan.' Kol­mas sa­noi: 'Olen juu­ri men­nyt nai­mi­siin en­kä sik­si voi tul­la.' "Pal­ve­li­ja pa­la­si ja ker­toi tä­män her­ral­leen. Sil­loin isän­tä vi­has­tui ja sa­noi pal­ve­li­jal­le: 'Mene kii­rees­ti kau­pun­gin ka­duil­le ja to­reil­le ja tuo tän­ne köy­hät ja raa­ja­ri­kot, so­ke­at ja ram­mat.' Pal­ve­li­ja tuli sa­no­maan: 'Her­ra, olen teh­nyt niin kuin käs­kit, mut­ta vie­lä on ti­laa.' Sil­loin her­ra sa­noi: 'Mene maan­teil­le ja ky­lien ku­jil­le ja vaa­di ih­mi­siä tu­le­maan, jot­ta ta­lo­ni täyt­tyi­si. Ja sii­tä voit­te ol­la var­mat, et­tä yk­si­kään nois­ta, jot­ka minä kut­suin, ei pää­se mi­nun pi­to­pöy­tää­ni!'"