Heik­ki Saa­ri­kos­ki

Jee­sus tuli maan pääl­le lu­nas­ta­maan syn­nin ja epä­us­kon seu­rauk­se­na Ju­ma­las­ta eroon jou­tu­neet ih­mi­set. Hän kut­suu ih­mi­siä ta­kai­sin Ju­ma­lan yh­tey­teen pa­ran­nuk­sen kaut­ta.

Mar­kuk­sen evan­ke­liu­mis­sa on tii­vis­tet­ty Jee­suk­sen sa­no­ma: ”Ai­ka on täy­tet­ty, ja Ju­ma­lan val­ta­kun­ta on lä­hes­ty­nyt: teh­käät pa­ran­nus ja us­ko­kaat evan­ke­liu­mi” (Mark. 1:15). Tuon il­moi­tuk­sen va­kuu­dek­si Kris­tus, Ju­ma­lan Poi­ka, teki mo­nia tun­nus­te­ko­ja. Hän pa­ran­si sai­rai­ta ja he­rät­ti kuol­lei­ta, et­tä ih­mi­set us­koi­si­vat hä­nen ole­van Ju­ma­lan Poi­ka, jol­la on kaik­ki val­ta tai­vaas­sa ja maan pääl­lä. Hä­nel­lä on myös val­ta an­taa syn­nit an­teek­si.

Pal­jon oli ih­mi­siä, jot­ka ei­vät kui­ten­kaan us­ko­neet, vaik­ka oli­vat kuul­leet hy­vän sa­no­man ja näh­neet mo­nia ih­meel­li­siä te­ko­ja. Päi­vän evan­ke­liu­mis­sa Jee­sus moit­tii täl­lai­sia ih­mi­siä hei­dän epä­us­kon­sa täh­den.

Et­sik­ko­ai­ka

Ju­ma­la il­moit­taa it­sen­sä ih­mi­sel­le mo­nel­la ta­val­la. ”Ju­ma­la koh­taa mei­dät luon­nos­sa, elä­mäm­me koh­ta­lois­sa ja kan­so­jen vai­heis­sa. Hän pu­huu meil­le omas­sa­tun­nos­sam­me. Mut­ta eri­tyi­ses­ti Ju­ma­la il­mai­see it­sen­sä meil­le Py­häs­sä Raa­ma­tus­sa ja Va­pah­ta­jas­sam­me Jee­suk­ses­sa kris­tuk­ses­sa.” (KO 4.)

Ih­mi­nen elää koko elä­män­sä ajan ar­mo­na­jas­sa, jol­loin on mah­dol­li­suus teh­dä pa­ran­nus, us­koa evan­ke­liu­mi ja läh­teä Jee­suk­sen seu­raa­jak­si hä­nen val­ta­kun­nas­saan. Tä­hän ar­mo­nai­kaan si­säl­tyy et­sik­ko­ai­ka. Se on sel­lai­nen ai­ka, jol­loin Ju­ma­la eri­tyi­ses­ti kut­suu ih­mis­tä yh­tey­teen­sä pa­ran­nuk­sen kaut­ta.

Et­sik­ko­ai­ka voi ol­la hy­vin ly­hyt, jopa ohi­kii­tä­vä het­ki. Ju­ma­la ei vält­tä­mät­tä kut­su ih­mis­tä koko hä­nen elä­män­sä ajan. Ju­ma­la lä­hes­tyy epä­us­kois­ta ih­mis­tä mo­nel­la ta­val­la ja he­rät­tää syn­nin tun­non py­hän la­kin­sa kaut­ta, mut­ta hän van­hurs­kaut­taa eli pe­las­taa ih­mi­sen vain yh­del­lä ta­val­la eli val­ta­kun­nas­taan saar­na­tun syn­nin­pääs­tön evan­ke­liu­min kaut­ta.

Älä hyl­kää kut­sua

Ju­ma­lan kut­sun kuul­les­saan jo­kai­sel­la on kak­si mah­dol­li­suut­ta: joko ot­taa kut­su vas­taan tai hy­lä­tä se. Ju­ma­lan sana va­roit­taa hyl­kää­mäs­tä Her­ran kut­sua. Pa­ran­nus­ta ei saa siir­tää edes huo­mi­seen päi­vään. Raa­mat­tu tun­tee pa­ran­nuk­sen te­os­sa vain tä­män kä­sil­lä ole­van päi­vän ja het­ken. ”Kir­joi­tuk­sis­sa siis sa­no­taan: – Jos te tänä päi­vä­nä kuu­let­te hä­nen ää­nen­sä, äl­kää paa­dut­ta­ko sy­dän­tän­ne niin kuin sil­loin, kun nou­sit­te ka­pi­naan” (Hepr. 3:15).

Päi­vän teks­tis­sä Jee­sus opet­taa, et­tä kut­sun hyl­kää­jien osa on on­ne­ton. Se on kuo­le­ma ja ikui­nen ero Ju­ma­las­ta. Pa­ran­nus on teh­tä­vä ar­mo­na­jas­sa, sitä ei voi teh­dä enää kuo­le­man jäl­keen.

Ju­ma­lan kut­sun vas­taa­not­ta­mi­nen tar­koit­taa pa­ran­nus­ta eli mie­len muu­tos­ta ja evan­ke­liu­min us­ko­mis­ta. Niis­tä ih­mi­sis­tä, jot­ka us­koi­vat Jee­suk­sen saar­naa­man evan­ke­liu­min ja sai­vat syn­tin­sä an­teek­si, tuli Ju­ma­lan lap­sia. Pa­ran­nuk­ses­sa Ju­ma­la van­hurs­kaut­taa ih­mi­sen eli te­kee ih­mi­sen ar­mos­ta, Jee­suk­sen an­si­os­ta, it­sel­len­sä kel­paa­vak­si.

Mis­tä kut­su kuu­luu?

Jee­sus jät­ti syn­nin­pääs­tön saar­na­vi­ran maan pääl­le, us­ko­vai­sil­le, omaan seu­ra­kun­taan­sa. ”Jee­sus sa­noi uu­del­leen: ’Rau­ha teil­le! Niin kuin Isä on lä­het­tä­nyt mi­nut, niin lä­he­tän minä tei­dät.’ Sa­not­tu­aan tä­män hän pu­hal­si hei­tä koh­ti ja sa­noi: ’Ot­ta­kaa Pyhä Hen­ki. Jol­le te an­nat­te syn­nit an­teek­si, hä­nel­le ne ovat an­teek­si an­ne­tut.’” (Joh. 20:21–23.) Tuon käs­kyn mu­kai­ses­ti vie­lä kut­su­taan et­si­viä ja syn­tin­sä tun­te­via Ju­ma­lan val­ta­kun­taan ar­mos­ta us­ko­maan.

Ju­ma­lan tah­to on, et­tä jo­kai­nen ih­mi­nen pe­las­tuu ian­kaik­ki­seen elä­mään. Sitä var­ten hän lä­het­ti Poi­kan­sa tän­ne maan­pääl­le. Pa­ran­nus­ta seu­raa halu elää Ju­ma­lan yh­tey­des­sä hä­nen sa­nan­sa mu­kai­ses­ti. Usein us­ko­vai­nen epä­on­nis­tuu, mut­ta an­teek­si an­ta­va evan­ke­liu­mi kan­taa elä­män tiel­lä ja an­taa voi­man py­syä Ju­ma­lan yh­tey­des­sä hy­vän oman­tun­non omis­ta­ja­na.

Evan­ke­liu­mi: Matt. 11:20–24

Raa­mat­tu 1992: Jee­sus al­koi soi­ma­ta nii­tä kau­pun­ke­ja, jois­sa hän oli useim­mat voi­ma­te­kon­sa teh­nyt, sii­tä et­tei­vät ne ol­leet teh­neet pa­ran­nus­ta:

”Voi si­nua, Ko­ra­sin! Voi si­nua, Bet­sai­da! Jos tei­dän ka­duil­lan­ne teh­dyt voi­ma­te­ot oli­si teh­ty Ty­rok­ses­sa tai Si­do­nis­sa, nii­den asuk­kaat oli­si­vat jo ai­ko­ja sit­ten ver­hou­tu­neet säk­kiin ja tuh­kaan ja kään­ty­neet. Minä sa­non teil­le: Ty­ros ja Si­don pää­se­vät tuo­mi­o­päi­vä­nä vä­hem­mäl­lä kuin te. En­tä sinä, Ka­per­naum, ko­ro­te­taan­ko si­nut muka tai­vaa­seen? Alas si­nut syös­tään, alas tuo­ne­laan saak­ka! Jos si­nun ka­duil­la­si teh­dyt voi­ma­te­ot oli­si teh­ty So­do­mas­sa, se oli­si pys­tys­sä vie­lä tä­nä­kin päi­vä­nä. Minä sa­non: So­do­man maa pää­see tuo­mi­o­päi­vä­nä vä­hem­mäl­lä kuin sinä.”

Bib­lia: Sil­loin hän ru­pe­si soi­maa­maan nii­tä kau­pun­gei­ta, jois­sa oli­vat teh­dyt usi­am­mat hä­nen vä­ke­vät työn­sä, et­tei he it­si­än­sä pa­ran­ta­neet.

Voi si­nu­as Ko­rat­sin, voi si­nus Bet­sai­da! Jos sen­kal­tai­set vä­ke­vät työt oli­si­vat teh­dyt Ty­ros­sa ja Si­do­nis­sa kuin teis­sä teh­dyt ovat, niin he oli­si­vat ai­kaa sä­kis­sä ja tu­has­sa teh­neet pa­ran­nuk­sen. Jon­ka täh­den sa­non minä teil­le: Ty­rol­le ja Si­do­nil­le pi­tää ole­man huo­ki­am­man tuo­mi­o­päi­vä­nä kuin teil­le. Ja sinä Ka­per­naum, joka olet ko­ro­tet­tu tai­vaa­seen as­ti! sinä pi­tää ha­maan hel­vet­tiin sy­sät­tä­män; sil­lä jos So­do­mas­sa oli­si­vat sen­kal­tai­set vä­ke­vät työt teh­dyt kuin si­nus­sa, niin he vie­lä tä­nä­pä­nä sei­soi­si­vat. Jon­ka täh­den sa­non minä teil­le: So­do­man maal­le pi­tää huo­ki­am­man ole­man tuo­mi­o­päi­vä­nä kuin si­nul­le.