JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Sana sunnuntaiksi

Ju­ma­la lä­hes­tyy sa­nan­sa kaut­ta

Päivämies
Sana sunnuntaiksi
28.3.2016 7.00

Juttua muokattu:

1.1. 23:29
2020010123291820160328070000

KUVA: MAARIT MääTTä

KUVA: MAARIT MääTTä

Jee­suk­sen kuo­le­ma oli jär­ky­tys hä­nen seu­raa­jil­leen. Kaik­ki en­ti­nen oli ka­don­nut, ja oli läh­det­tä­vä uu­teen elä­män­vai­hee­seen. Näyt­ti sil­tä, et­tä val­ta­kun­ta, jos­ta Jee­sus oli pu­hu­nut, ei to­teu­tui­si­kaan.

Kak­si ope­tus­las­ta kul­ki Em­mauk­sen ky­lään sy­vän su­run ja epäi­lyk­sen täyt­tä­min sy­dä­min. Mi­ten moni kul­ke­nee yhä sa­man­lais­ta tie­tä? Mi­kään ih­mis­vii­sau­des­ta nou­se­va ei kui­ten­kaan tuo vas­taus­ta us­ko­ne­lä­män sy­vim­piin ky­sy­myk­siin (1. Kor. 2:14).

Ju­ma­la pu­huu

Ju­ma­la lä­hes­tyy luo­tu­jaan. Hän koh­taa mei­tä luon­nos­sa, elä­mäm­me koh­ta­lois­sa ja kan­so­jen vai­heis­sa. Hän pu­huu meil­le omas­sa­tun­nos­sam­me. Eri­tyi­ses­ti Ju­ma­la il­moit­taa it­sen­sä meil­le Py­häs­sä Raa­ma­tus­sa ja Va­pah­ta­jas­sam­me Jee­suk­ses­sa Kris­tuk­ses­sa. (KO 4.)

Kun tut­kim­me kir­joi­tet­tua Ju­ma­lan sa­naa tai kuun­te­lem­me Ju­ma­lan sa­nan saar­naa, olem­me Jee­suk­sen seu­ras­sa. Sa­nan ää­rel­le Jee­sus joh­dat­te­li Em­mauk­sen tien kul­ki­joi­ta­kin. Sen kaut­ta epäi­le­vät ope­tus­lap­set pää­si­vät sy­dä­mes­sään tun­te­maan Ju­ma­lan lu­paus­ten täyt­ty­neen niin kuin oli kir­joi­tet­tu. Jee­sus an­toi täs­sä toi­min­ta­mal­lin myös seu­ra­kun­nal­leen: köy­hil­le ju­lis­te­taan ilo­sa­no­maa (Matt. 11:5; Luuk. 4:18).

Ju­ma­lan sa­nan roh­kais­ta­va­na

Epäi­ly ku­lut­taa us­kon voi­mia. Va­ka­vim­mil­laan epäi­lyk­set voi­vat nä­kyä etään­ty­mi­se­nä tois­ten us­ko­vais­ten ja sa­mal­la it­sen­sä Jee­suk­sen seu­ras­ta. Jee­sus nuh­te­li sii­tä, et­tä pro­feet­to­jen il­moi­tus­ta us­kot­tiin niin hi­taas­ti, vaik­ka sitä oli­si pi­tä­nyt rien­tää tut­ki­maan.

Ju­ma­la ei hyl­kää mei­tä heik­kou­tem­me täh­den. Hän lä­hes­tyy rak­kau­del­la ja et­sii eri­tyi­ses­ti nii­tä, jot­ka kul­ke­vat ek­syk­sis­sä (Hes. 34:16).

Jää mei­dän luok­sem­me

Ju­ma­lan val­ta­kun­nan saar­nal­la on tun­nis­tet­ta­vat piir­teet. Sitä kuun­nel­les­sa mo­nil­le, pit­kän­kin tien kul­ke­neil­le, ovat pa­lau­tu­tu­neet mie­leen tu­tut ja tur­val­li­set seu­ra­ti­lai­suu­det. On löy­det­ty se yh­teys, joka oli ka­dok­sis­sa, ja vie­lä pal­jon enem­män­kin (Matt. 6:33). Jee­sus Kris­tus on it­se elä­män lei­pä (Joh. 6:35).

Jo­ka­päi­väi­nen lei­päm­me on­kin sy­vim­mil­tään Ju­ma­lan ar­mon jat­ku­vaa läs­nä­o­loa. Sen omis­ta­neet ovat saa­neet ilon, jopa in­nos­ta heh­ku­van sy­dä­men evan­ke­liu­min työ­hön. Mat­kan vai­vat ovat het­kek­si unoh­tu­neet, ja olem­me voi­mis­tu­neet ker­to­maan Her­ras­ta, jon­ka ni­mes­sä on syn­tiem­me an­teek­si­an­ta­mus.

Aar­no Sas­si

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 23.3.2016.

Päi­vän evan­ke­liu­mi­teks­ti: Luuk. 24:13–35

Bib­lia: Ja kat­so, kak­si heis­tä meni sinä päi­vä­nä yh­teen ky­lään, joka oli Je­ru­sa­le­mis­ta kuu­den­kym­me­nen va­ko­mi­tan pääs­sä, Emaus ni­mel­tä, ja pu­hui­vat kes­ke­nän­sä kai­kis­ta niis­tä, mit­kä ta­pah­tu­nut oli. Ja ta­pah­tui hei­dän pu­huis­san­sa ja tut­kis­tel­les­san­sa kes­ke­nän­sä, et­tä Je­sus it­se hei­tä lä­hes­tyi ja mat­kus­ti hei­dän kans­san­sa. Mut­ta hei­dän sil­män­sä pi­det­tiin, et­tei he hän­tä tun­te­neet. Niin hän sa­noi heil­le: mit­kä pu­heet ne ovat, joi­ta te pi­dät­te kes­ke­nän­ne käy­des­sän­ne, ja olet­te mur­heel­li­set? Niin vas­ta­si yk­si, Kle­o­pas ni­mel­tä, ja sa­noi hä­nel­le: olet­kos ai­noa muu­ka­lai­nen Je­ru­sa­le­mis­sa, joka et tie­dä, mitä siel­lä näi­nä päi­vi­nä ta­pah­tui? Ja hän sa­noi heil­le: mitä? He sa­noi­vat hä­nel­le: Je­suk­ses­ta Nat­sa­re­a­lai­ses­ta, joka oli vä­ke­vä prop­he­ta töis­sä ja sa­nois­sa, Ju­ma­lan ja kai­ken kan­san edes­sä. Kuin­ka mei­dän ylim­mäi­set pa­pit ja pää­mie­het an­toi­vat ylön hä­nen kuo­le­man ka­do­tuk­seen, ja ris­tiin­nau­lit­si­vat hä­nen. Mut­ta me luu­lim­me hä­nen sik­si, joka Is­ra­e­lin piti lu­nas­ta­man. Ja pait­si kaik­kia näi­tä on jo kol­mas päi­vä tä­nä­pä­nä, kuin nä­mät ta­pah­tui­vat. Mut­ta myös muu­ta­mat vai­mot meis­tä ovat mei­tä pel­jät­tä­neet, jot­ka var­hain aa­mul­la tu­li­vat hau­dal­le, ja kuin ei löy­tä­neet hä­nen ruu­mis­tan­sa, tu­li­vat he ja sa­noi­vat, et­tä he en­ke­lein­kin näyn näh­neet oli­vat, jot­ka sa­noi­vat hä­nen elä­vän. Ja muu­ta­mat niis­tä, jot­ka mei­dän kans­sam­me oli­vat, me­ni­vät hau­dal­le ja löy­si­vät niin­kuin vai­mot oli­vat sa­no­neet; mut­ta ei he hän­tä näh­neet. Ja hän sa­noi heil­le: oi te tomp­pe­lit ja hi­taan sy­dä­mes­tä us­ko­maan nii­tä kaik­kia, mitä prop­he­tat pu­hu­neet ovat! Ei­kö Kris­tuk­sen pi­tä­nyt näi­tä kär­si­män ja kun­ni­aan­sa käy­män si­säl­le? Ja hän ru­pe­si Mo­sek­ses­ta ja kai­kis­ta prop­he­tais­ta, ja se­lit­ti heil­le kir­joi­tuk­set, jot­ka hä­nes­tä oli­vat. Ja he lä­hes­tyi­vät ky­lää, jo­hon­ka he me­ni­vät, ja hän teet­te­li it­sen­sä edem­mä käy­mään. Ja he vaa­ti­vat hän­tä, sa­no­en: ole mei­dän kans­sam­me, sil­lä eh­too jou­tuu ja päi­vä on las­ke­nut; ja hän meni ole­maan hei­dän kans­san­sa. Ja ta­pah­tui, kuin hän at­ri­oit­si hei­dän kans­san­sa, ot­ti hän lei­vän, kiit­ti, mur­si ja an­toi heil­le. Niin hei­dän sil­män­sä au­ke­ni­vat ja he tun­si­vat hä­nen. Ja hän ka­to­si hei­dän edes­tän­sä. Ja he sa­noi­vat kes­ke­nän­sä: ei­kö mei­dän sy­dä­mem­me meis­sä pa­la­nut, kuin hän tiel­lä mei­tä pu­hut­te­li ja se­lit­ti meil­le kir­joi­tuk­set? Ja he nou­si­vat sil­lä het­kel­lä ja pa­la­si­vat Je­ru­sa­le­miin, ja löy­si­vät ne yk­si­tois­ta­kym­men­tä koos­sa ja ne, jot­ka nii­den kans­sa oli­vat, jot­ka sa­noi­vat: Her­ra on to­ti­ses­ti nous­sut ylös ja il­maan­tui Si­mo­nil­le. Ja he jut­te­li­vat heil­le, mitä tiel­lä ta­pah­tu­nut oli, ja kuin­ka hän heil­tä oli tut­tu lei­vän mur­ta­mi­ses­sa.

Raa­mat­tu 1992: Sa­ma­na päi­vä­nä oli kak­si ope­tus­las­ta me­nos­sa Em­maus-ni­mi­seen ky­lään, jon­ne on Je­ru­sa­le­mis­ta noin kah­den tun­nin kä­ve­ly­mat­ka. He kes­kus­te­li­vat kai­kes­ta sii­tä, mitä oli ta­pah­tu­nut. Hei­dän sii­nä pu­hel­les­saan ja poh­dis­kel­les­saan Jee­sus it­se liit­tyi hei­dän seu­raan­sa ja kul­ki hei­dän kans­saan. He ei­vät kui­ten­kaan tun­te­neet hän­tä, sil­lä hei­dän sil­män­sä oli­vat kuin so­kais­tut. Jee­sus ky­syi heil­tä: "Mis­tä te oi­kein kes­kus­te­let­te, mat­ka­mie­het?" He py­säh­tyi­vät mur­heel­li­si­na, ja toi­nen heis­tä, Kle­o­pas ni­mel­tään, vas­ta­si: "Tai­dat ol­la Je­ru­sa­le­mis­sa ai­noa muu­ka­lai­nen, joka ei tie­dä, mitä siel­lä on näi­nä päi­vi­nä ta­pah­tu­nut." "Mitä te tar­koi­tat­te?" Jee­sus ky­syi. He vas­ta­si­vat: "Sitä, mitä ta­pah­tui Jee­sus Na­sa­re­ti­lai­sel­le. Se mies oli tosi pro­feet­ta, voi­mal­li­nen sa­nois­sa ja te­ois­sa, sekä Ju­ma­lan et­tä kai­ken kan­san edes­sä. Mei­dän yli­pap­pim­me ja hal­li­tus­mie­hem­me luo­vut­ti­vat hä­net tuo­mit­ta­vak­si kuo­le­maan ja ris­tiin­nau­lit­si­vat hä­net. Me kui­ten­kin olim­me elä­neet sii­nä toi­vos­sa, et­tä hän oli­si se, joka lu­nas­taa Is­ra­e­lin. Ei­kä sii­nä kaik­ki. Tä­nään on jo kol­mas päi­vä sii­tä kun se ta­pah­tui, ja nyt ovat muu­ta­mat nai­set mei­dän jou­kos­tam­me saat­ta­neet mei­dät ker­ta kaik­ki­aan häm­men­nyk­siin. He kä­vi­vät var­hain aa­mul­la hau­dal­la mut­ta ei­vät löy­tä­neet hä­nen ruu­mis­taan. Siel­tä tul­tu­aan he li­säk­si ker­toi­vat näh­neen­sä näyn: en­ke­lei­tä, jot­ka sa­noi­vat, et­tä Jee­sus elää. Muu­ta­mat meis­tä me­ni­vät sil­loin hau­dal­le ja to­te­si­vat, et­tä asia oli niin kuin nai­set oli­vat sa­no­neet. Jee­sus­ta he ei­vät näh­neet." Sil­loin Jee­sus sa­noi heil­le: "Voi tei­tä ym­mär­tä­mät­tö­miä! Noin­ko hi­tai­ta te olet­te us­ko­maan kaik­kea sitä, mitä pro­fee­tat ovat pu­hu­neet? Juu­ri niin­hän Mes­si­aan piti kär­siä ja sit­ten men­nä kirk­kau­teen­sa." Ja hän se­lit­ti heil­le Moo­sek­ses­ta ja kai­kis­ta pro­fee­tois­ta al­ka­en, mitä hä­nes­tä oli kai­kis­sa kir­joi­tuk­sis­sa sa­not­tu. He oli­vat jo saa­pu­mas­sa ky­lään, jon­ne oli­vat me­nos­sa. Jee­sus oli jat­ka­vi­naan mat­kaan­sa, mut­ta he es­ti­vät hän­tä läh­te­mäs­tä ja sa­noi­vat: "Jää mei­dän luok­sem­me. Päi­vä on jo kään­ty­mäs­sä il­taan." Niin hän meni si­sään ja jäi hei­dän luok­seen. Kun hän sit­ten ate­ri­oi hei­dän kans­saan, hän ot­ti lei­vän, kiit­ti Ju­ma­laa, mur­si lei­vän ja an­toi sen heil­le. Sil­loin hei­dän sil­män­sä au­ke­ni­vat ja he tun­si­vat hä­net. Mut­ta sa­mas­sa hän jo oli pois­sa hei­dän nä­ky­vis­tään. He sa­noi­vat toi­sil­leen: "Ei­kö sy­dä­mem­me heh­ku­nut in­nos­ta, kun hän kul­kies­sam­me pu­hui meil­le ja opet­ti mei­tä ym­mär­tä­mään kir­joi­tuk­set? Heti pai­kal­la he läh­ti­vät mat­kaan ja pa­la­si­vat Je­ru­sa­le­miin. Siel­lä oli­vat kool­la yk­si­tois­ta ope­tus­las­ta ja muut hei­dän jouk­koon­sa kuu­lu­vat. Nämä sa­noi­vat: "Her­ra on to­del­la nous­sut kuol­leis­ta! Hän on il­mes­ty­nyt Si­mo­nil­le." Nuo kak­si puo­les­taan ker­toi­vat, mitä mat­kal­la oli ta­pah­tu­nut ja mi­ten he oli­vat tun­te­neet Jee­suk­sen, kun hän mur­si lei­vän.

4.6.2020

Ku­kaan, joka pu­huu Ju­ma­lan Hen­gen val­taa­ma­na, ei voi sa­noa: "Jee­sus on ki­rot­tu." Ku­kaan ei myös­kään voi sa­noa: "Jee­sus on Her­ra", muu­ten kuin Py­hän Hen­gen vai­ku­tuk­ses­ta. 1 Kor. 12:3

Viikon kysymys