Jos­kus kai­paam­me elä­määm­me ko­ke­muk­sia Ju­ma­lan kos­ke­tuk­ses­ta. Epäi­lys­tem­me kes­kel­le pyy­däm­me Ju­ma­lal­ta vah­vis­tus­ta us­kol­lem­me ja ken­ties merk­kiä hä­nen ole­mas­sa­o­los­taan.

Mo­net ovat koh­dan­neet Ju­ma­lan ke­sän suu­ris­sa seu­rois­sa. Ju­ma­la lä­hes­tyy mei­tä sa­nas­saan, sak­ra­men­teis­saan ja py­hien­sä yh­tey­des­sä, seu­ra­kun­nas­saan.

Ju­ma­lan koh­taa­mi­nen voi ol­la to­del­li­nen vau-ko­ke­mus. Sel­lai­nen ko­ke­mus kos­ket­taa ih­mis­tä ja hä­nen si­sin­tään ko­ko­nais­val­tai­ses­ti ja tun­ne­ta­sol­la. Sii­nä het­kes­sä elä­mä tun­tuu mer­ki­tyk­sel­li­sel­tä ja kaik­ki mah­dol­li­sel­ta. Kir­kas­tus­vuo­rel­la Pie­ta­ri näki Jee­suk­sen ju­ma­lal­li­suu­den ja kirk­kau­den ja sa­noit­ti ko­ke­muk­sen­sa: "On hyvä, et­tä me olem­me tääl­lä."

Ju­ma­lan koh­taa­mi­sen pel­ko

Ih­meel­li­ses­tä ko­ke­muk­ses­ta huo­li­mat­ta – tai juu­ri sik­si – Pie­ta­ri oli pe­lois­saan. Ju­ma­lal­li­nen näky häm­men­si hän­tä ja mui­ta pai­kal­la ol­lei­ta ope­tus­lap­sia, Jaa­ko­bia ja Jo­han­nes­ta. Sil­lä het­kel­lä he ei­vät näh­neet Jee­sus­ta na­sa­re­ti­lai­se­na kir­ves­mie­he­nä, vaan Ju­ma­lan kirk­kau­den ruu­miil­lis­tu­ma­na. Sa­mal­la heil­le il­mes­tyi­vät Moo­ses ja Elia – kak­si py­hien kir­joi­tus­ten mer­kit­tä­vää hen­ki­löä. Myös Moo­ses ja Elia oli­vat ol­leet pe­lois­saan koh­da­tes­saan Ju­ma­lan.

Moo­ses sai ol­la Ju­ma­lan kans­sa te­ke­mi­sis­sä usei­ta ker­to­ja elä­män­sä ai­ka­na. Hän kii­pe­si vuo­rel­le ope­tus­las­ten ta­voin koh­taa­maan Ju­ma­lan. Moo­sek­sel­le ja kan­sal­le Ju­ma­la näyt­täy­tyi sa­la­moi­vas­sa pil­ves­sä. Se oli pe­lot­ta­vaa. (2. Moos. 19:16–20.)

Myös Eli­al­la oli vuo­ri­ko­ke­mus Ju­ma­lan kans­sa. Koh­taa­mis­ta edel­si­vät myrs­ky, maan­jä­ris­tys ja tu­len­lies­kat, mut­ta niis­sä Ju­ma­la ei ol­lut. Kuu­lui hil­jais­ta hu­mi­naa, ja Elia tie­si Ju­ma­lan tul­leen hä­nen luok­seen. (1. Kun. 19:11–13.)

Ih­mi­nen saat­taa pe­läs­tyä Ju­ma­lan kirk­kaut­ta, sil­lä se tuo esil­le hä­nen syn­ti­syy­ten­sä (Joh. 3:19–20). Ju­ma­la on kui­ten­kin lä­hes­ty­nyt ih­mis­tä vä­hem­män pe­lot­ta­val­la ta­val­la: Po­jas­saan Jee­suk­ses­sa Kris­tuk­ses­sa.

Ope­tus­lap­set nä­ki­vät ar­jes­saan Jee­suk­sen to­del­li­se­na ih­mi­se­nä. Vain sil­loin täl­löin Jee­sus näyt­ti ju­ma­lal­lis­ta voi­maan­sa. Hep­re­a­lais­kir­jeen mu­kaan Jee­sus ym­mär­tää mei­tä ih­mi­siä oman in­hi­mil­li­syy­ten­sä vuok­si, ja hä­neen tur­vau­tu­en us­ko­vat voi­vat as­tua pe­lot­ta Ju­ma­lan eteen (Hepr. 4:15–16).

Tun­tui mil­tä tun­tui, näyt­ti mil­tä näyt­ti

Ju­ma­la on koko ajan läs­nä. Hän näyt­tää voi­man­sa luo­ma­kun­nas­sa ja heik­kou­teen pu­e­tun vah­vuu­ten­sa Jee­suk­sen so­vi­tus­työs­sä ja sak­ra­men­teis­sa. Hän on koko ajan läs­nä seu­ra­kun­tan­sa kes­kel­lä ja py­häs­sä sa­nas­saan.

Ju­ma­lan il­mes­ty­mi­nen pil­vi­pat­saas­sa ei hel­pot­ta­nut Moo­sek­sen seu­ras­sa ol­lei­den is­ra­e­li­lais­ten us­ko­ne­lä­mää (ks. 2. Moos. 32:1–9). Pie­ta­ri, joka näki Jee­suk­sen ju­ma­lal­li­sen voi­man, koki ole­van­sa Jee­suk­sen seu­ras­sa en­tis­tä epä­us­koi­sem­pi ja syn­ti­sem­pi (Luuk. 5:1–11). Pie­ta­ri jopa kiel­si Jee­suk­sen (Luuk. 22:54–62). Jee­sus, Moo­ses ja Elia ovat tun­ne­tuim­pia ih­mei­den te­ki­jöi­tä Raa­ma­tus­sa. Sil­ti he jou­tui­vat kamp­pai­le­maan ih­mis­ten epä­us­koa vas­taan.

Us­kos­sa suu­rim­pa­na aar­tee­na ei­vät ole ih­me­te­ot, Ju­ma­lan ma­jes­teet­ti­suu­den koh­taa­mi­nen ei­vät­kä vau-ko­ke­muk­set. Suu­rin aar­re on Jee­suk­sen tun­te­mi­nen ja hä­nen oma­naan ole­mi­nen.

Pie­ta­ri tun­si it­sen­sä syn­ti­sek­si Jee­suk­sen edes­sä, mut­ta Jee­sus ei aja­nut hän­tä pois, vaan vah­vis­ti hä­nen us­ko­aan (Joh. 21:15–19). Paa­va­lin mu­kaan Kris­tus oli hä­nen elä­mäs­sään läs­nä us­kos­sa: "Kris­tus elää mi­nus­sa" (Gal. 2:20).

Jee­suk­sen koh­taa­mi­seen ja tun­te­mi­seen on kut­sut­tu kaik­ki ih­mi­set. Kaik­ki kut­sun vas­taa­not­ta­neet voi­vat Pie­ta­rin ta­voin ko­kea Jee­suk­sen seu­ras­sa ole­van­sa tur­vas­sa.

Jani Muik­ku

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 26.7.2017

Evan­ke­liu­mi­teks­ti Mark. 9:2–8

Bib­lia

Ja kuu­den päi­vän pe­räs­tä, ot­ti Je­sus ty­kön­sä Pie­ta­rin ja Ja­ko­bin ja Jo­han­nek­sen, ja vei hei­dät eri­nän­sä kor­ki­al­le vuo­rel­le yk­si­nän­sä: ja hän kir­kas­tet­tiin hei­dän edes­sän­sä, Ja hä­nen vaat­teen­sa tu­li­vat kiil­tä­väk­si ja san­gen val­ki­ak­si niin­kuin lumi, et­tei yk­si­kään vaat­teen pai­na­ja tai­da niin val­ki­ak­si pai­naa maan pääl­lä.

Ja heil­le il­mes­tyi Eli­as Mo­sek­sen kans­sa, jot­ka pu­hui­vat Je­suk­sen kans­sa. Ja Pie­ta­ri vas­ta­ten sa­noi Je­suk­sel­le: Rab­bi, hyvä on mei­dän täs­sä ol­la: teh­kääm­me siis tä­hän kol­me ma­jaa, si­nul­le yh­den, Mo­sek­sel­le yh­den ja Eli­aal­le yh­den. Vaan ei hän tie­tä­nyt, mitä hän pu­hui; sil­lä he oli­vat häm­mäs­ty­neet.

Ja pil­vi tuli, joka ym­pä­ri var­jo­si hei­dät, ja ää­ni tuli pil­ves­tä, sa­no­en: tämä on mi­nun ra­kas Poi­ka­ni, kuul­kaat hän­tä. Ja koh­ta kuin he ym­pä­ri kat­sah­ti­vat, ei he enään ke­tään näh­neet, vaan Je­suk­sen yk­sin hei­dän kans­san­sa.

Raa­mat­tu 1992

Kuu­den päi­vän ku­lut­tua Jee­sus ot­ti mu­kaan­sa Pie­ta­rin, Jaa­ko­bin ja Jo­han­nek­sen ja vei hei­dät kor­ke­al­le vuo­rel­le yk­si­näi­syy­teen, pois tois­ten luo­ta. Siel­lä hä­nen ul­ko­muo­ton­sa muut­tui hei­dän näh­ten­sä ja hä­nen vaat­teen­sa al­koi­vat hoh­taa niin kirk­kaan val­koi­si­na, et­tei ku­kaan vaat­teen­val­kai­si­ja maan pääl­lä voi sel­lais­ta saa­da ai­kaan.

Sit­ten heil­le il­mes­tyi Elia ja hä­nen kans­saan Moo­ses, ja nämä kes­kus­te­li­vat Jee­suk­sen kans­sa. Pie­ta­ri puut­tui pu­hee­seen ja sa­noi Jee­suk­sel­le: "Rab­bi, on hyvä, et­tä me olem­me tääl­lä. Me teem­me kol­me ma­jaa: si­nul­le ja Moo­sek­sel­le ja Eli­al­le." Hän ei näet tien­nyt mitä sa­noa, sil­lä he oli­vat ko­vin pe­lois­saan.

Sa­mas­sa tuli pil­vi, joka peit­ti hei­dät var­joon­sa, ja pil­ves­tä kuu­lui ää­ni: "Tämä on mi­nun ra­kas Poi­ka­ni, kuul­kaa hän­tä!" Ja yh­täk­kiä, kun he kat­sah­ti­vat ym­pä­ril­leen, he ei­vät enää näh­neet siel­lä ke­tään muu­ta kuin Jee­suk­sen yk­sin.

Kuva: Mar­ket­ta Lu­mi­jär­vi