Las­ki­ais­sun­nun­tain jäl­kei­ses­tä niin sa­no­tus­ta tuh­ka­kes­ki­vii­kos­ta al­kaa nel­jä­kym­men­tä ar­ki­päi­vää kes­tä­vä paas­to­nai­ka.

Las­ki­ai­nen mer­kit­see las­keu­tu­mis­ta paas­to­nai­kaan, Kris­tuk­sen kär­si­mys­tien seu­raa­mi­seen. Paas­to­na­jan raa­ma­tun­koh­dat joh­dat­ta­vat tark­kai­le­maan Jee­suk­sen tais­te­lua pi­mey­den val­to­ja vas­taan ja hä­nen kul­ke­maan­sa tie­tä, joka joh­ti koh­ti Gol­ga­tan ris­tiä.

Kir­joi­tuk­set täyt­ty­vät

Jou­lun, paas­ton ja pää­si­äi­sa­jan evan­ke­liu­mi­teks­teis­sä to­teu­tuu se, mitä pro­fee­tat läpi Van­han tes­ta­men­tin ovat en­nus­ta­neet. Evan­ke­liu­meis­sa tois­tuu usein sa­non­ta ”näin täy­tyi ta­pah­tua, ku­ten on kir­joi­tet­tu”. Päi­vän teks­tis­sä­kin Jee­sus to­te­aa, mi­ten Je­ru­sa­le­mis­sa käy to­teen kaik­ki se, mitä pro­fee­tat ovat Ih­mi­sen Po­jas­ta kir­joit­ta­neet.

Jee­sus ker­too ope­tus­lap­sil­le ly­hy­es­ti kai­ken, mikä hän­tä odot­taa: kiin­ni­ot­to, hä­väis­tys, ris­tiin­nau­lit­se­mi­nen ja kuo­le­ma. Kol­man­te­na päi­vä­nä hän on nou­se­va ylös.

To­tuu­den Hen­ki avaa kir­joi­tuk­set

Ope­tus­lap­set ei­vät ym­mär­tä­neet Mes­ta­rin­sa pu­het­ta. Asia py­syi heil­tä sa­las­sa, ei­vät­kä he kä­sit­tä­neet, mitä Jee­sus tar­koit­ti. (Luuk. 18:34.) Jää­hy­väis­pu­hees­saan Jee­sus loh­dut­taa mur­heel­li­sia ope­tus­lap­si­aan tai­vas­toi­vol­la ker­to­mal­la Isän ko­dis­ta ja siel­lä ole­vis­ta asuin­si­jois­ta (Joh.14:2).

Jee­sus pu­hui myös kär­si­mi­sen­sä ja pois­me­non­sa tar­peel­li­suu­des­ta lu­paa­mal­la lä­het­tää loh­dut­ta­jak­si Py­hän Hen­gen omil­leen. Tämä Hen­ki aut­taa hei­tä tun­te­maan koko to­tuu­den.

Tämä To­tuu­den Hen­ki avaa tä­nä­kin ai­ka­na sy­dä­mem­me nä­ke­mään sen to­tuu­den, min­kä Ju­ma­la on sa­nas­saan lu­van­nut. Näin paas­to­na­jan al­la saa­tam­me ky­sel­lä vir­ren­te­ki­jän sa­noin: ”Min­kä täh­den kai­ken vai­van Jee­sus kär­si­nyt on niin?”

To­te­am­me vir­si­ru­noi­li­jan sa­noin: ”Rak­kau­des­tan­sa ai­van mei­hin kur­jiin syn­ti­siin Jee­sus as­tui kuo­lon vai­vaan ava­tak­seen meil­le tai­vaan, mei­dän täh­den kär­si niin.” (Vk. 80:3.)

Jee­suk­sen rak­kaus syn­tis­tä koh­taan

Teks­ti­koh­ta ker­too myös, mi­ten Jee­sus oli ope­tus­lap­si­neen lä­hes­ty­mäs­sä Je­ri­koa. Tien vie­res­sä is­tui so­kea mies ker­jää­mäs­sä ja tämä ky­se­li tiel­lä kul­ke­vas­ta vä­en­pal­jou­des­ta. Kuul­les­saan Jee­suk­sen kul­ke­van ohit­seen hän al­koi huu­taa: ”Jee­sus Daa­vi­din Poi­ka, ar­mah­da mi­nua.” Kiel­lois­ta huo­li­mat­ta hän voi­mis­ti huu­to­aan ja tois­ti: ”Daa­vi­din Poi­ka, ar­mah­da mi­nua.”

Jee­sus näki mie­hen hä­dän, py­säh­tyi ja käs­ki tuo­da hä­net luok­seen. Avun­pyy­tä­jäl­le tuli apu, so­kea sai nä­kön­sä ja enem­män­kin – Jee­sus to­te­si: ”Us­ko­si on pa­ran­ta­nut si­nut.” (Luuk.18:42.) Ajal­li­sen so­keu­den li­säk­si mies pa­ra­ni hen­gel­li­ses­tä so­keu­des­taan. Hän läh­ti seu­raa­maan Jee­sus­ta ylis­tä­en Ju­ma­laa.

Jee­sus, Daa­vi­din poi­ka, ar­mah­taa

Jo pa­ra­tii­sis­sa an­net­tu lu­paus vai­mon sie­me­nes­tä to­teu­tui, kun Sana tuli li­hak­si. Ke­don pai­me­nil­le il­moi­tet­tu ilo­sa­no­ma ker­toi Jee­suk­sen tu­le­vas­ta teh­tä­väs­tä: ”Teil­le on syn­ty­nyt Va­pah­ta­ja.” En­ke­lin il­moi­tus yh­dis­ti jou­lun ja pää­si­äi­sen ta­pah­tu­mat. Jee­sus-lap­sen tie kul­ki Bet­le­he­min tal­lis­ta koh­ti kär­si­mys­tä ja ris­tin­kuo­le­maa.

Us­kol­la saam­me omis­taa sen van­hurs­kau­den, jon­ka Ju­ma­la Po­jas­saan val­mis­ti. Jee­sus ava­si vi­at­to­mal­la kär­si­mi­sel­lään, kuo­le­mal­laan ja rie­mul­li­sel­la ylös­nou­se­mi­sel­laan tien Isän luok­se tai­vaa­seen. Elä­vä us­ko liit­tää mei­dät Ju­ma­lan val­ta­kun­taan, joka on van­hurs­kaut­ta, rau­haa ja iloa Py­häs­sä Hen­ges­sä. Saam­me iloi­ta jou­lun lah­jas­ta, syn­tiem­me so­vit­ta­jas­ta ja Va­pah­ta­jam­me ylös­nou­se­muk­sen tuo­mas­ta tai­vas­toi­vos­ta sekä us­kon avaa­mas­ta pe­las­tuk­ses­ta.

Ju­ma­lan val­ta­kun­nan evan­ke­liu­mis­sa kuu­luu vie­lä­kin kut­su hen­gel­li­ses­sä so­keu­des­sa elä­väl­le. Sii­nä kut­sus­sa on myös loh­du­tus ja an­teek­si­an­ta­mus sitä ja­no­a­val­le Jee­suk­sen ni­mes­sä ja ve­res­sä. Sen omis­ta­ji­na tun­nem­me kii­tol­li­suut­ta ja ylis­täm­me Ju­ma­laa, ku­ten teks­tin kuu­li­jat.

Il­ma­ri Kor­ho­nen

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 3.2.2016.

Päi­vän evan­ke­liu­mi­teks­ti: Luuk. 18:31–43

Bib­lia: Ja hän ot­ti ty­kön­sä ne kak­si­tois­ta­kym­men­tä, ja sa­noi heil­le: kat­so, me me­nem­me Je­ru­sa­le­miin, ja kaik­ki pi­tää täy­tet­tä­män mit­kä prop­he­tail­ta Ih­mi­sen Po­jas­ta kir­joi­te­tut ovat. Sil­lä hän an­ne­taan ylön pa­ka­noil­le, ja pil­ka­taan, ja hä­väis­tään, ja syl­je­tään. Ja kuin he ovat hä­nen ruos­ki­neet, tap­pa­vat he hä­nen, ja kol­man­te­na päi­vä­nä on hän nou­se­va ylös. Ja ei he mi­tään näis­tä ym­mär­tä­neet. Ja tämä puhe oli heil­tä niin pei­tet­ty, et­tei he ym­mär­tä­neet, mitä sa­not­tiin. Niin ta­pah­tui, kuin hän Je­ri­koa lä­hes­tyi, et­tä yk­si so­kia is­tui tien vie­res­sä ker­jä­ten, ja kuin hän kuu­li kan­san käy­vän ohit­se, ky­syi hän, mikä se olis? He sa­noi­vat hä­nel­le: Je­sus Nat­sa­re­a­lai­nen täs­tä meni. Ja hän huu­si ja sa­noi: Jee­sus, Da­vi­din Poi­ka, ar­mah­da mi­nua! Niin ne, jot­ka me­ni­vät ohit­se, to­rui­vat hän­tä vai­ke­ne­maan. Mut­ta hän huu­si sitä enem­min: Da­vi­din Poi­ka, ar­mah­da mi­nua! Niin Jee­sus sei­sah­ti ja käs­ki hän­tä ta­lut­taa ty­kön­sä. Ja kuin hän lä­hes­tyi, ky­syi hän hä­nel­tä, sa­no­en: mi­täs tah­dot, et­tä mi­nun pi­tää si­nul­le te­ke­män? Hän sa­noi: Her­ra, et­tä minä nä­kö­ni jäl­leen sai­sin. Ja Jee­sus sa­noi hä­nel­le: ole nä­ke­vä! Si­nun us­kos aut­ti si­nua. Ja hän sai koh­ta nä­kön­sä, ja seu­ra­si hän­tä, ja kun­ni­oit­ti Ju­ma­laa. Ja kaik­ki kan­sa, jot­ka sen nä­ki­vät, kiit­ti­vät Ju­ma­laa.

Raa­mat­tu 1992: Jee­sus kut­sui kak­si­tois­ta ope­tus­las­taan luok­seen ja sa­noi heil­le: ”Me me­nem­me nyt Je­ru­sa­le­miin. Siel­lä käy to­teen kaik­ki se, mitä pro­fee­tat ovat Ih­mi­sen Po­jas­ta kir­joit­ta­neet. Hä­net an­ne­taan pa­ka­noi­den kä­siin, hän­tä pil­ka­taan ja hä­päis­tään ja hä­nen pääl­leen syl­je­tään, ja he ruos­ki­vat hän­tä ja tap­pa­vat hä­net. Mut­ta kol­man­te­na päi­vä­nä hän nou­see kuol­leis­ta.” Ope­tus­lap­set ei­vät ym­mär­tä­neet Jee­suk­sen sa­nois­ta mi­tään. Asia py­syi heil­tä sa­las­sa, ei­vät­kä he kä­sit­tä­neet, mitä Jee­sus tar­koit­ti. Kun Jee­sus lä­hes­tyi Je­ri­koa, tien vie­res­sä is­tui so­kea mies ker­jää­mäs­sä. Kuul­les­saan, et­tä tiel­lä kul­ki pal­jon vä­keä, mies ky­syi, mitä oli te­keil­lä. Hä­nel­le ker­rot­tiin, et­tä Jee­sus Na­sa­re­ti­lai­nen oli me­nos­sa sii­tä ohi. Sil­loin hän huu­si: ”Jee­sus, Daa­vi­din Poi­ka, ar­mah­da mi­nua!” Etu­mai­si­na kul­ke­vat käs­ki­vät hä­nen ol­la hil­jaa, mut­ta hän vain huu­si en­tis­tä ko­vem­min: ”Daa­vi­din Poi­ka, ar­mah­da mi­nua!” Jee­sus py­säh­tyi ja käs­ki tuo­da hä­net luok­seen. Mies tuli, ja Jee­sus ky­syi hä­nel­tä: ”Mitä ha­lu­at mi­nun te­ke­vän si­nul­le?” Mies vas­ta­si: ”Her­ra, an­na mi­nul­le nä­kö­ni.” Sil­loin Jee­sus sa­noi hä­nel­le: ”Saat nä­kö­si. Us­ko­si on pa­ran­ta­nut si­nut.” Sii­nä sa­mas­sa mies sai nä­kön­sä, ja hän läh­ti seu­raa­maan Jee­sus­ta ylis­tä­en Ju­ma­laa. Ja kaik­ki, jot­ka nä­ki­vät tä­män, kiit­ti­vät ja ylis­ti­vät Ju­ma­laa.