Ee­ro Nuo­li­o­ja

Ju­ma­la ei sää­te­le ar­mon­sa mää­rää te­ko­jem­me mu­kaan.

En­si py­hän ai­he kuu­luu yti­mek­kääs­ti: Ar­mah­ta­kaa. Ai­kai­sem­pi Evan­ke­liu­mi­kir­ja oli an­ta­nut saar­no­jen ai­heek­si ni­men Van­hurs­kaus ja lau­peus. Ju­ma­lan ar­mo ja van­hurs­kaus ovat us­kon asi­as­sa kai­ken pe­rus­ta.

Kun Ju­ma­la ar­mah­taa ih­mi­sen, tämä tah­too vie­dä ar­mon vies­tiä eteen­päin. An­teek­si­saa­mi­sen lah­ja oh­jaa hän­tä myös käyt­täy­ty­mään toi­sia koh­taan ar­mol­li­ses­ti, rei­lus­ti ja oi­keu­den­mu­kai­ses­ti. Ar­mol­lis­ta miel­tä on tar­peen osoit­taa it­sel­le­kin, muu­ten vaa­ti­mus­ten kuor­ma voi käy­dä lii­an ras­kaak­si.

On­net­to­muuk­sia ja tu­ho­ja

Jee­sus pu­hui kan­sal­le ajan mer­keis­tä. Vä­keä oli läs­nä tu­hat­mää­rin niin, et­tä he tal­la­si­vat toi­si­aan. Pai­kal­le tuli myös ih­mi­siä, joil­la oli kar­mei­ta uu­ti­sia: Pi­la­tus oli sur­maut­ta­nut Je­ru­sa­le­min temp­pe­lis­sä ga­li­le­a­lai­sia py­hiin­va­el­ta­jia. Luu­kas ei ker­ro, oli­vat­ko he rik­ko­neet Roo­man la­kia vai mikä oli syy­nä. Uh­raa­jien ja uh­rie­läin­ten ve­ret oli­vat se­koit­tu­neet. (Luuk. 13:1.) Yl­lät­tä­en Jee­sus va­roit­ti vä­keä: ”olet­te tu­hon omia, el­let­te kään­ny” (Luuk. 13:3). Tuho voi ol­la maal­li­nen tai ikui­nen.

Sur­mat Je­ru­sa­le­mis­sa oli­vat traa­gi­sia. Pi­la­tus käyt­ti häi­käi­le­mät­tö­miä ot­tei­ta. Toi­ses­sa yh­tey­des­sä Jee­sus en­nus­ti Je­ru­sa­le­mil­le vie­lä suu­rem­paa tu­hoa: ”Si­nuun ei jä­te­tä ki­veä ki­ven pääl­le, kos­ka et ta­jun­nut et­sik­ko­ai­kaa­si” (Luuk. 19:44). En­nus­tus to­teu­tui va­jaan 40 vuo­den ku­lut­tua.

Ga­li­le­a­lais­ten sur­maa­mi­sen rin­nal­le Jee­sus it­se nos­ti toi­sen ai­nut­laa­tui­sen ta­pauk­sen. Hän ker­toi, kuin­ka Si­lo­an tor­ni oli kaa­tu­nut ja sur­man­nut 18 ih­mis­tä (Luuk. 13:4). Ky­sees­sä lie­nee ol­lut ve­si­joh­to­ra­ken­nus­työ­maan on­net­to­muus tai ra­ken­nus­vau­rio, ei ta­hal­li­nen sur­maa­mi­nen.

Kär­si­mys ei ole ran­gais­tus

Vä­ki­val­ta, on­net­to­muu­det, sai­rau­det ja epä­on­nis­tu­mi­set ovat myös tätä päi­vää. Ky­sy­myk­set syyl­li­syy­des­tä voi­vat ol­la ki­pei­tä ja ajan­koh­tai­sia, ei­kä ai­na voi ym­mär­tää, mik­si piti käy­dä niin kuin kävi. Py­hä­päi­vän lu­ku­kap­pa­le on Jo­bin kir­jas­ta, joka tun­ne­tus­ti kä­sit­te­lee syyl­li­syyt­tä ja oi­keu­den­mu­kai­suut­ta. Se an­taa van­has­ta Is­ra­e­lis­ta taus­tan ku­vauk­sil­le Pi­la­tuk­ses­ta sekä Si­lo­an tor­nis­ta.

Jo­bin nel­jä ys­tä­vää ot­ti­vat kan­taa hä­nen kär­si­myk­siin­sä: Ku­kaan ei kär­si syyt­tö­mäs­ti ei­kä ku­kaan ole van­hurs­kas. Hurs­kas me­nes­tyy, mut­ta ju­ma­la­ton huk­kuu. (Job. 4:6–8.) Ju­ma­la­ton on on­ne­ton.

Yk­si Jo­bin ys­tä­vis­tä to­te­si il­man loh­du­tus­ta, et­tä Ju­ma­la kas­vat­taa kär­si­myk­sil­lä. Mo­net Jee­suk­sen kuu­li­jois­ta var­maan tun­si­vat nämä se­li­tyk­set ja ajat­te­li­vat nii­den mu­kaan. Jo­bin ys­tä­vil­tä oli hu­kas­sa py­hä­päi­väm­me tee­ma sekä sen mu­kai­nen ar­mol­li­nen käy­tös.

Kut­su pa­ran­nuk­seen

Jee­sus ei tyy­ty­nyt pe­rin­tei­siin, vaan yl­lät­ti kan­san. Kan­sa lie­nee odot­ta­nut vas­tauk­sek­si uu­ti­siin, et­tä Pi­la­tuk­sen toi­min­ta on an­ka­ras­ti moi­tit­ta­vaa ja suu­ren syn­nin seu­rauk­se­na on suu­ri on­net­to­muus. Jee­sus ky­syi vä­el­tä, oli­vat­ko on­net­to­muuk­sien uh­rit mui­ta syn­ti­sem­piä. Hän vas­ta­si it­se: ”Ei­vät suin­kaan”. Sit­ten hän jat­koi kos­ket­ta­vas­ti: ”Te kaik­ki olet­te tu­hon omia, el­let­te kään­ny.” (Luuk. 13:2–3.)

Vies­ti jär­jet­tö­mäs­tä vä­ki­val­lan­te­os­ta ja tor­nin kaa­tu­mi­ses­ta ih­mis­ten pääl­le oli hir­veä. Mut­ta se­kään ei saa­nut si­vuut­taa ky­sy­mys­tä oma­koh­tai­ses­ta pa­ran­nuk­sen­te­os­ta. Evan­ke­liu­mi­teks­tin hui­pen­tu­ma on kut­su kään­ty­mi­seen, pa­ran­nuk­seen, us­koon ja Ju­ma­lan val­ta­kun­taan. Ar­mo ja evan­ke­liu­mi syn­tien an­teek­si­an­ta­mi­ses­ta oli­vat nyt tar­jol­la.

Kat­kel­ma ei ker­ro, mi­ten kuu­li­jat re­a­goi­vat. Tär­ke­ää on pai­not­taa myös sitä, et­tä Ju­ma­la on oi­keu­den­mu­kai­nen ja ar­mol­li­nen. Hän ei jaa elä­män­koh­ta­loi­ta ei­kä hy­vyyt­tään mei­dän te­ko­jem­me tai an­si­oi­dem­me mu­kaan.

Evan­ke­liu­mi: Luuk. 13:1–5

Raa­mat­tu 1992: Juu­ri sii­hen ai­kaan Jee­suk­sen luo tuli ih­mi­siä, jot­ka ker­toi­vat Pi­la­tuk­sen sur­maut­ta­neen uh­raa­maan tul­lei­ta ga­li­le­a­lai­sia, niin et­tä hei­dän ve­ren­sä oli se­koit­tu­nut uh­rie­läin­ten ve­reen. Jee­sus sa­noi sii­hen: ”Luu­let­te­ko, et­tä he oli­vat suu­rem­pia syn­ti­siä kuin kaik­ki muut ga­li­le­a­lai­set, kos­ka sai­vat tuol­lai­sen lo­pun? Ei­vät suin­kaan - sa­mal­la ta­voin te kaik­ki olet­te tu­hon omia, el­let­te kään­ny. En­tä ne kah­dek­san­tois­ta, jot­ka sai­vat sur­man­sa, kun Si­lo­an tor­ni sor­tui hei­dän pääl­leen? Luu­let­te­ko, et­tä he oli­vat syyl­lis­ty­neet jo­hon­kin pa­hem­paan kuin muut je­ru­sa­le­mi­lai­set? Ei­vät suin­kaan - yh­tä lail­la te kaik­ki olet­te tu­hon omia, el­let­te kään­ny.”

Bib­lia: Ja oli­vat muu­ta­mat sil­lä ajal­la sii­nä, jot­ka il­moit­ti­vat hä­nel­le Ga­li­le­a­lai­sis­ta, joi­den ve­ren Pi­la­tus oli hei­dän uh­rien­sa kans­sa se­koit­ta­nut. Ja Je­sus vas­ta­si ja sa­noi heil­le: luu­let­te­ko, et­tä nä­mät Ga­li­le­a­lai­set oli­vat syn­ti­set kaik­kein Ga­li­le­a­lais­ten suh­teen, et­tä hei­dän sen­kal­tais­ta täy­tyi kär­siä? Ei suin­kaan, sa­non minä teil­le, vaan el­let­te pa­ran­na tei­tän­ne, niin te kaik­ki niin huk­kaan tu­let­te. Taik­ka luu­let­te­ko, et­tä ne kah­dek­san­tois­ta­kym­men­tä, joi­den pääl­le Si­lo­an tor­ni lan­ke­si ja tap­poi hei­dät, oli­vat vi­al­li­set kaik­kein ih­mis­ten suh­teen, jot­ka Je­ru­sa­le­mis­sa asu­vat? Ei suin­kaan, sa­non minä teil­le, vaan el­let­te pa­ran­na tei­tän­ne, niin te kaik­ki niin huk­kaan tu­let­te.