Jee­sus opet­ti, et­tä tär­kein­tä elä­mäs­sä on ra­kas­taa Ju­ma­laa yli kai­ken ja lä­him­mäis­tä niin kuin it­se­ään.

Raa­ma­tus­sa on pal­jon ker­to­muk­sia eri ih­mi­sis­tä. Mo­net heis­tä ovat ni­mel­tä tun­net­tu­ja, ja Raa­mat­tu ker­too pie­niä het­kiä hei­dän elä­mäs­tään. Van­han tes­ta­men­tin pat­ri­ar­kois­ta ja pro­fee­tois­ta on pit­kiä ker­to­muk­sia. Apos­to­lien elä­män­vai­heis­ta ker­ro­taan Uu­des­sa tes­ta­men­tis­sa. Em­me kui­ten­kaan tie­dä yh­des­tä­kään Raa­ma­tun ih­mi­ses­tä pal­joa.

Ab­ra­ha­min elä­män pi­tuus oli 175 vuot­ta, mut­ta ker­to­muk­set hä­nes­tä mah­tu­vat en­sim­mäi­sen Moo­sek­sen kir­jan 12. ja 25. lu­vun vä­liin. Sen jäl­keen hä­nes­tä on yk­sit­täi­siä mai­nin­to­ja sekä Van­han et­tä Uu­den tes­ta­men­tin puo­lel­la.

Ker­to­muk­set Paa­va­lin elä­män­vai­heis­ta al­ka­vat sa­noil­la: ”Saul oli sa­maa miel­tä kuin muut ja hy­väk­syi sen, et­tä Ste­fa­nos sur­mat­tiin” (Ap. t. 8:1). Kir­joi­tuk­set Paa­va­lis­ta päät­ty­vät noin 30 vuot­ta myö­hem­min: ”Mi­nut it­se­ni uh­ra­taan jo pian, läh­tö­ni het­ki on tul­lut” (2. Tim. 4:6). Raa­ma­tus­sa on myös lau­sei­ta, joi­den sa­no­jien ni­miä ei ker­ro­ta, vaan hei­dät mai­ni­taan vain ter­meil­lä ”muu­an”, ”yk­si” tai ”joku”.

Vai­en­ta­va vas­taus

Tu­le­van sun­nun­tain evan­ke­liu­mi­teks­ti al­kaa sa­noil­la ”Muu­an lai­no­pet­ta­ja oli seu­ran­nut hei­dän väit­te­ly­ään” (Mark. 12:28). Mat­teus to­te­aa hä­nes­tä: ”Yk­si heis­tä, joka oli lai­no­pet­ta­ja.” Kes­kus­te­lu, jon­ka tun­te­mat­to­mak­si jää­nyt lai­no­pet­ta­ja käy Jee­suk­sen kans­sa, on kui­ten­kin niin tär­keä, et­tä se on kir­joi­tet­tu­na Raa­mat­tuun.

Lai­no­pet­ta­jan ky­sy­mys kuu­lui: ”Mikä käs­ky on kaik­kein tär­kein?” (Mark. 12:28). Jee­sus vas­taa ky­se­li­jäl­le kah­den Moo­sek­sen an­ta­man käs­kyn mu­kai­ses­ti. ”Tär­kein on tämä: Kuu­le, Is­ra­el: Her­ra, mei­dän Ju­ma­lam­me, on ai­noa Her­ra. Toi­nen on tämä: Ra­kas­ta lä­him­mäis­tä­si niin kuin it­se­ä­si. Näi­tä suu­rem­paa käs­kyä ei ole.” (5. Moos. 6:4–5 ja 3. Moos. 19:18.)

Kes­kus­te­lu an­taa ym­mär­tää, et­tä lai­no­pet­ta­ja tun­tee Raa­ma­tun. Hän ker­too Jee­suk­sel­le ja mah­dol­li­sil­le ym­pä­ril­lä ole­vil­le kuu­li­joil­le­kin, mitä ky­sei­sen Moo­sek­sen kir­jan koh­ta tar­koit­taa.

”Kun ra­kas­taa hän­tä koko sy­dä­mel­lään, kai­kel­la voi­mal­laan ja ra­kas­taa lä­him­mäis­tään kuin it­se­ään, se on enem­män kuin polt­touh­rit ja kaik­ki muut uh­rit” (Mark. 12:33). Jee­suk­sen vas­taus ”Sinä et ole kau­ka­na Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­ta” oli häm­mäs­tyt­tä­vä; ku­kaan ei roh­jen­nut ky­syä hä­nel­tä enää mi­tään (Mark. 12:34).

Muut­tu­ma­ton sa­no­ma

Jee­suk­sen lau­su­mat sa­nat tun­ne­taan ni­mel­lä Rak­kau­den kak­sois­käs­ky. Se jäi Raa­ma­tun leh­dil­le ja elää edel­leen. Tä­nään,

lä­hes 2000 vuot­ta myö­hem­min, se ker­too ny­kyih­mi­sel­le sa­maa kuin ih­mi­sil­le, jot­ka kuu­li­vat tuon kes­kus­te­lun.

Kes­kus­te­lun ydin ei kui­ten­kaan ol­lut se, et­tä lai­no­pet­ta­ja – tai tä­män ajan ih­mi­nen – tun­si käs­kyn en­nen kaik­kea ul­ko­muis­tis­ta, tun­nis­ta­mat­ta sen si­säl­töä. Käs­ky on hyvä tun­tea, sil­lä Jee­sus sa­noi lai­no­pet­ta­jal­le: ”Sinä et ole kau­ka­na Ju­ma­lan

val­ta­kun­nas­ta.” Pelk­kä käs­kyn ul­koa tun­te­mi­nen ei kui­ten­kaan tuo­nut lai­no­pet­ta­jaa vie­lä Ju­ma­lan val­ta­kun­nan asuk­kaak­si.

Jee­sus on omien­sa kans­sa

Mi­ten ih­mi­nen voi täyt­tää Ju­ma­lan tah­don ja pääs­tä hä­nen lap­sek­seen? Mi­ten ih­mi­nen voi säi­lyä Ju­ma­lan lap­se­na?

Kun Kris­tus kir­kas­tui, ope­tus­lap­set kuu­li­vat ää­nen: ”Tämä on mi­nun ra­kas Poi­ka­ni. – – Kuul­kaa hän­tä.” (Matt. 17:5.) Ju­ma­la pu­huu vie­lä­kin Poi­kan­sa kaut­ta.

Ju­ma­lan Poi­ka asuu Py­hän Hen­gen vai­kut­ta­ma­na omis­saan va­el­ta­en hei­dän kans­saan. Hän vai­kut­taa Py­hän Hen­gen kaut­ta us­ko­vais­ten elä­mäs­sä kaik­ki­al­la ja joka päi­vä. ”Minä olen tei­dän kans­san­ne kaik­ki päi­vät maa­il­man lop­puun as­ti” (Matt. 28:20).

Ju­ma­la on jät­tä­nyt sa­nan­sa val­ta­kun­tan­sa aar­teek­si. Rak­kau­den kak­sois­käs­ky roh­kai­see us­ko­vai­sia ker­to­maan Tai­vaan Isäs­tä. Hän on ai­noa, ei­kä ole mui­ta hä­nen rin­nal­laan. Hän­tä ih­mi­sen tu­lee ra­kas­taa yli kai­ken ja kuul­la hä­nen ään­tään.

Ju­ma­lan lap­set ovat Isän­sä sa­nan­saat­ta­jia. He kir­kas­ta­vat hä­nen val­ta­kun­taan­sa ja kut­su­vat Ju­ma­lan sa­nal­la ih­mi­siä si­säl­le tuo­hon val­ta­kun­taan. Sin­ne pää­see, kun us­koo Jee­suk­sen so­vi­tus­työn kaut­ta omat syn­nit an­teek­si.

Teks­ti: Jou­ni Le­so­nen

Ku­vi­tus­ku­va: Kari Ven­ga­sa­ho

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 11.10.2017

Evan­ke­liu­mi­teks­ti Mark. 12:28–34

Bib­lia

Ja kuin yk­si kir­ja­nop­pi­neis­ta tuli, joka kuu­li hei­dän kamp­pai­le­van kes­ke­nän­sä, ja näki, et­tä hän hy­väs­ti vas­ta­si hei­tä, ky­syi hän hä­nel­tä: kuka on kaik­kein suu­rin käs­ky? Mut­ta Je­sus vas­ta­si hän­tä: tämä on kaik­kein suu­rin käs­ky: kuu­le, Is­ra­el, Her­ra mei­dän Ju­ma­lam­me on yk­si Her­ra.

Ja si­nun pi­tää ra­kas­ta­man Her­raa si­nun Ju­ma­laas kai­kes­ta sy­dä­mes­täs, ja kai­kes­ta si­nun sie­lus­tas, ja kai­kes­ta si­nun mie­les­täs, ja kai­kes­ta si­nun voi­mas­tas. Tämä on suu­rin käs­ky. Ja toi­nen sen­kal­tai­nen on tämä: si­nun pi­tää ra­kas­ta­man si­nun lä­him­mäis­täs niin­kuin it­se si­nu­as. Ei ole näi­tä suu­rem­paa käs­kyä.

Ja kir­ja­nop­pi­nut sa­noi hä­nel­le: oi­kein, Mes­ta­ri, sinä sa­noit to­tuu­den; sil­lä yk­si on Ju­ma­la, ja ei ole tois­ta pait­si hän­tä: Ja ra­kas­taa hän­tä kai­kes­ta sy­dä­mes­tä, ja kai­kes­ta ym­mär­ryk­ses­tä, ja kai­kes­ta sie­lus­ta ja kai­kes­ta vä­es­tä, ja ra­kas­taa lä­him­mäis­tä niin­kuin it­si­än­sä, se on enem­pi kuin kaik­ki polt­touh­rit ja muut uh­rit. Ja kos­ka Je­sus näki, et­tä hän toi­mel­li­ses­ti vas­ta­si, sa­noi hän hä­nel­le: et sinä ole kau­ka­na Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­ta.

Raa­mat­tu 1992

Muu­an lai­no­pet­ta­ja oli seu­ran­nut hei­dän väit­te­ly­ään ja huo­man­nut, mi­ten hy­vän vas­tauk­sen Jee­sus sad­du­keuk­sil­le an­toi. Hän tuli nyt Jee­suk­sen luo ja ky­syi: ”Mikä käs­ky on kaik­kein tär­kein?” Jee­sus vas­ta­si: ”Tär­kein on tämä: ’Kuu­le, Is­ra­el: Her­ra, mei­dän Ju­ma­lam­me, on ai­noa Her­ra. Ra­kas­ta Her­raa, Ju­ma­laa­si, koko sy­dä­mes­tä­si, koko sie­lus­ta­si ja mie­les­tä­si ja koko voi­mal­la­si.’ Toi­nen on tämä: ’Ra­kas­ta lä­him­mäis­tä­si niin kuin it­se­ä­si.’ Näi­tä suu­rem­paa käs­kyä ei ole.”

Lai­no­pet­ta­ja sa­noi hä­nel­le: ”Oi­kein, opet­ta­ja! Tot­ta pu­huit, kun sa­noit, et­tä Her­ra on ai­noa Ju­ma­la, ei ole mui­ta kuin hän. Ja kun ra­kas­taa hän­tä koko sy­dä­mes­tään, kai­kel­la ym­mär­ryk­sel­lään ja kai­kel­la voi­mal­laan ja ra­kas­taa lä­him­mäis­tään niin kuin it­se­ään, se on enem­män kuin polt­touh­rit ja kaik­ki muut uh­rit.” Jee­sus näki, et­tä hän vas­ta­si vii­saas­ti, ja sa­noi hä­nel­le: ”Sinä et ole kau­ka­na Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­ta.”