Eli­as Mus­ta­jär­vi

Kas­teen kes­ki­ös­sä on Jee­sus Kris­tus ja hä­nen so­vi­tus­työn­sä. Kas­te on hy­vän oman­tun­non liit­to Ju­ma­lan kans­sa.

En­sim­mäi­nen sun­nun­tai lop­pi­ai­ses­ta aset­taa mei­dät poh­ti­maan kas­tet­ta ja sen mer­ki­tys­tä. Em­me vält­tä­mät­tä löy­dä it­ses­täm­me sy­väl­lis­tä te­o­lo­gia, jol­la on tark­ka te­o­lo­gi­nen ym­mär­rys kas­tees­ta. Päin­vas­toin saa­tam­me ko­kea, et­tä Raa­mat­tu on lii­an usein jää­nyt kir­ja­hyl­lyn ko­ris­teek­si ja seu­ra­pu­hees­ta­kin on jää­nyt mie­leen vain se, et­tä vie­lä­kin saa us­koa.

Mut­ta ei­kö sii­nä ole­kin juu­ri se kaik­kein tär­kein, myös kas­teen lah­jan sa­no­man kan­nal­ta kat­sot­tu­na? Kas­teen kes­ki­ös­sä on Jee­sus Kris­tus ja hä­nen so­vi­tus­työn­sä. Kris­tuk­seen me olem­me kas­tet­tu­ja (Gal. 3:27), hä­nen kuo­le­maan­sa ja ylös­nou­se­muk­seen­sa (Room. 6:3–5).

Jou­koit­tain kas­tet­ta­vak­si

Van­has­sa tes­ta­men­tis­sa pu­hu­taan ve­del­lä puh­dis­tau­tu­mi­sen ri­tu­aa­leis­ta. Ih­mi­sil­le, joi­ta saa­pui jou­koit­tain Jo­han­nek­sen kas­tet­ta­vak­si, tun­tui var­maan­kin ihan luon­te­val­ta tul­la Jo­han­nek­sen kas­ta­mak­si. Jo­han­nek­sen kas­te oli kui­ten­kin enem­män kuin pelk­kä puh­dis­tau­tu­mis­ri­tu­aa­li: se oli merk­ki sii­tä, et­tä ih­mi­nen oli ha­lun­nut teh­dä pa­ran­nuk­sen ja us­koa syn­tin­sä an­teek­si koh­ta koit­ta­van so­vi­tus­työn täh­den.

Päi­vän evan­ke­liu­mi­teks­tis­sä Jo­han­nes, van­han lii­ton vii­mei­nen pro­feet­ta (Luuk. 16:16), an­taa voi­mak­kaan to­dis­tuk­sen: Sii­nä nyt on hän, jon­ka on tul­lut so­vit­ta­maan koko maa­il­man syn­nit, Ju­ma­lan Ka­rit­sa. Hän on Her­ra, jon­ka tien­rai­vaa­ja­na Jo­han­nes on ol­lut (Joh. 1:23), mut­ta joka on sa­mal­la ol­lut jo en­nen Jo­han­nes­ta­kin. Hän on it­se iki­ai­ko­jen Ju­ma­la (5. Moos. 33:27), joka on ja joka oli ja joka tu­le­va on (Ilm. 1:8).

Hy­vän oman­tun­non liit­to

Kas­te on hy­vän oman­tun­non liit­to Ju­ma­lan kans­sa, ja sen pe­rus­ta­na on Jee­suk­sen ylös­nou­se­mus (1. Piet. 3:21). Kas­te vel­voit­taa ih­mis­tä jo­ka­päi­väi­seen pa­ran­nuk­seen. Se on sitä var­ten, et­tä säi­lyi­sim­me us­ko­mas­sa. Kas­te on meil­le mat­kal­le­läh­dön sak­ra­ment­ti ja myös Jee­suk­sel­le kas­te toi­mi ikään kuin mat­kaan lä­het­tä­mi­se­nä, si­joit­tuu­han Jee­suk­sen kas­ta­mi­nen hä­nen jul­ki­sen toi­min­tan­sa al­kuun.

Kas­te on tar­koi­tet­tu us­kon vah­vis­tuk­sek­si, ja Jee­sus­kin sai kas­tees­ta vah­vis­tus­ta suu­ren teh­tä­vän­sä alus­sa. Jo­han­nes ki­pui­li Jee­suk­sen kas­ta­mis­pyyn­nön edes­sä, hä­nen­hän oli­si pi­kem­min pi­tä­nyt saa­da Jee­suk­sel­ta kas­te ei­kä päin­vas­toin. Päi­vän evan­ke­liu­mi­teks­ti kui­ten­kin osoit­taa, kuin­ka Jee­suk­sen kas­te vah­vis­ti myös Jo­han­nek­sen us­koa. Tuon us­kon vah­vis­tu­mi­sen olen it­se­kin saa­nut ko­kea mon­ta ker­taa to­dek­si kas­te­juh­lan yh­tey­des­sä.

Tär­keä teh­tä­vä to­dis­ta­ja­na

To­dis­ta­es­saan Jee­suk­ses­ta Jo­han­nes sa­mal­la ikään kuin il­mai­see: äl­kää mi­nua kat­so­ko, vaan kat­sel­kaa Jee­sus­ta. Ju­ma­la oli va­ran­nut Jo­han­nek­sel­le tär­ke­än teh­tä­vän Ju­ma­lan Po­jan to­dis­ta­ja­na. Hän to­dis­ti sii­tä, mitä hän oli omin sil­min näh­nyt ja omin kor­vin kuul­lut, mitä hän oli it­se saa­nut ko­kea.

Myös meil­le, ve­den li­säk­si Py­häl­lä Hen­gel­lä ja tu­lel­la kas­te­tuil­le, Ju­ma­la on an­ta­nut tär­ke­än teh­tä­vän. Me­kin saam­me to­dis­taa sii­tä, mitä olem­me kuul­leet ja näh­neet, mitä olem­me it­se saa­neet ko­kea.

Vie­lä ju­lis­te­taan hy­vää sa­no­maa Kris­tuk­sen so­vi­tus­työs­tä ja syn­tien an­teek­si­an­ta­muk­ses­ta. Tuo sa­no­ma kii­rii yhä laa­jem­mal­le ja yhä uu­sia ih­mi­siä ha­lu­aa ot­taa sen vas­taan. Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­ta ko­ho­a­vat yhä siu­naa­vat kä­det kai­kil­le ar­moa kai­paa­vil­le.

Evan­ke­liu­mi: Joh. 1:29–34

Raa­mat­tu 1992: Seu­raa­va­na päi­vä­nä Jo­han­nes näki, et­tä Jee­sus oli tu­los­sa hä­nen luok­seen. Jo­han­nes sa­noi: ”Kat­so­kaa: Ju­ma­lan Ka­rit­sa, joka ot­taa pois maa­il­man syn­nin! Hän on se, jos­ta sa­noin: ’Mi­nun jäl­kee­ni tu­le­va kul­kee edel­lä­ni, sil­lä hän on ol­lut en­nen mi­nua.’ Mi­nä­kään en tun­te­nut hän­tä, mut­ta juu­ri sitä var­ten olen tul­lut kas­ta­maan ve­del­lä, et­tä Is­ra­el sai­si tie­tää, kuka hän on.” Jo­han­nes to­dis­ti: ”Minä olen näh­nyt, kuin­ka Hen­ki las­keu­tui tai­vaas­ta kyyh­ky­sen ta­voin ja jäi hä­nen pääl­leen. Mi­nä­kään en hän­tä tun­te­nut. Mut­ta hän, joka lä­het­ti mi­nut kas­ta­maan ve­del­lä, sa­noi mi­nul­le: ’Se, jon­ka pääl­le näet Hen­gen las­keu­tu­van ja jää­vän, kas­taa Py­häl­lä Hen­gel­lä.’ Minä olen sen näh­nyt ja to­dis­tan, et­tä tämä mies on Ju­ma­lan Poi­ka.”