JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Sana sunnuntaiksi

Kas­te on lah­ja us­ko­val­le sy­dä­mel­le

Sana sunnuntaiksi
10.1.2021 7.00

Juttua muokattu:

8.1. 12:13
2021010812133320210110070000

Arttu Alasaarela

Arttu Alasaarela

Juho Ka­mu­la

Jo­han­nes Kas­ta­ja kas­toi ih­mi­siä ve­del­lä ja ju­lis­ti sa­mal­la sa­no­maa tu­le­vas­ta Mes­si­aas­ta, joka tu­li­si kas­ta­maan ih­mi­siä tu­lel­la ja Py­häl­lä Hen­gel­lä.

Mies ni­mel­tä Jo­han­nes oli nous­sut jul­ki­suu­teen. Hä­nen ole­muk­sen­sa oli py­säyt­tä­vä ja puhe suo­raa pa­ran­nus­saar­naa. Sana sa­tut­ti.

Ih­mi­set ky­syi­vät Jo­han­nek­sel­ta, kuin­ka pe­las­tu­taan. Hän vas­ta­si: ”Jol­la on kak­si pai­taa, an­ta­koon toi­sen sil­le, jol­la ei ole yh­tään. Jol­la on ruo­kaa, teh­köön sa­moin.” (Luuk. 3:11.)

Ute­lut kii­ri­vät ih­mi­sel­tä toi­sel­le. On­ko hän lu­vat­tu Mes­si­as? Ih­mi­set tun­si­vat Jo­han­nek­sen ni­men tar­koi­tuk­sen, joka mer­kit­si hep­re­ak­si ”Ju­ma­la on ar­mol­li­nen”.

Juu­ta­lai­set odot­ti­vat Va­pah­ta­jaa

Ju­ma­la oli an­ta­nut lu­pauk­sen Mes­si­aas­ta jo pa­ra­tii­sis­sa syn­tiin­lan­kee­muk­sen jäl­keen. Juu­ta­lai­nen kan­sa oli myös odot­ta­nut Va­pah­ta­jaan­sa pit­kään. Van­ha tes­ta­ment­ti ker­too, kuin­ka Ba­by­lo­nia oli val­loit­ta­nut Juu­de­an. Ba­by­lo­ni­a­lai­set hä­vit­ti­vät pää­kau­pun­gin, Je­ru­sa­le­min, ja juu­ta­lai­set me­net­ti­vät it­se­näi­syy­ten­sä.

Ju­ma­la kui­ten­kin muis­tut­ti lu­va­tus­ta Va­pah­ta­jas­ta. Je­re­mia en­nus­ti: ”Kat­so, päi­vät tu­le­vat, sa­noo Her­ra, jol­loin minä he­rä­tän Daa­vi­dil­le van­hurs­kaan ve­san; hän on hal­lit­se­va ku­nin­kaa­na ja me­nes­ty­vä. Hä­nen päi­vi­nän­sä pe­las­te­taan Juu­da, ja Is­ra­el asuu tur­vas­sa.” (Jer. 23:5–6.)

Vis­kain puh­dis­taa vil­jan

Jo­han­nek­sen vas­taus juu­ta­lais­ten ky­sy­myk­siin oli yk­si­se­lit­tei­nen. Hän kiel­si ole­van­sa Ju­ma­lan va­lit­tu. Sen si­jaan Jo­han­nes ker­toi kas­ta­van­sa ih­mi­siä ve­del­lä. Jee­sus taas tu­li­si kas­ta­maan Py­häl­lä Hen­gel­lä ja tu­lel­la.

Sa­no­jaan pro­feet­ta te­hos­ti vä­rik­kääl­lä kie­li­ku­val­la ken­gän­nau­ho­jen si­to­mi­ses­ta. Jo­han­nek­sen kas­te oli kas­tet­ta pa­ran­nuk­seen. Jee­suk­sen kas­teel­la Jo­han­nes tar­koit­ti evan­ke­liu­min ju­lis­tus­ta. Tuli ja Pyhä Hen­ki liit­tyi­vät en­nus­tuk­ses­sa toi­siin­sa.

Seu­raa­vak­si Jo­han­nes se­lit­ti ih­mi­sil­le Jee­suk­sen al­ku­pe­rän. Jee­sus oli mie­hek­si syn­ty­nyt Ju­ma­lan poi­ka. Puhe vis­kai­mes­ta, joka puh­dis­taa pui­ma­tan­te­reen vil­jan, tar­koit­taa Ju­ma­lan sa­naa. Sii­hen kuu­lu­vat yh­tääl­tä laki ja toi­saal­ta evan­ke­liu­mi.

Tämä yh­dis­tel­mä on niin voi­ma­kas, et­tä se käy läpi jo­kai­sen sie­lun teh­den sel­vää sii­tä, mitä ih­mi­sel­lä on sy­dä­mes­sään. Jy­vät koo­taan ait­taan, mut­ta ruu­me­net pol­te­taan tu­les­sa.

Jo­han­nes kas­toi
Ju­ma­lan po­jan

Muis­sa evan­ke­liu­meis­sa ku­va­taan Jee­sus pyy­tä­mäs­sä Jo­han­nek­sel­ta kas­tet­ta. Tämä tun­tui Jo­han­nek­ses­ta kä­sit­tä­mät­tö­mäl­tä. Pro­feet­ta ei ym­mär­tä­nyt Ju­ma­lan suun­ni­tel­mia. Jee­sus vas­ta­si: ”Älä nyt vas­tus­te­le. Näin mei­dän on teh­tä­vä, jot­ta täyt­täi­sim­me Ju­ma­lan van­hurs­kaan tah­don.” (Matt. 3:15.)

Kun Jee­sus oli kas­tet­tu, nä­ky­vä tai­vas­ver­ho au­ke­ni. Oli kuin it­se tai­vaan ko­dis­ta oli­si ol­lut nä­ky­mä maa­han. Pyhä Hen­ki las­keu­tui Jee­suk­sen pääl­le kyyh­ky­sen muo­dos­sa ja tai­vaas­ta kuu­lui Ju­ma­lan ää­ni, joka va­kuut­ti rak­kaut­ta omaan poi­kaan­sa.

Kas­te ei tee au­tu­aak­si

Tu­le­va sun­nun­tai juh­lis­taa kas­teen lah­jaa. Pel­käs­tään evan­ke­liu­mi­teks­tin pe­rus­teel­la voi­si aja­tel­la kas­teen tuo­van ih­mi­sel­le us­kon. Us­kon ja kas­teen vä­li­nen suh­de tu­lee kui­ten­kin iha­nas­ti esil­le Apos­to­lien te­ois­sa.

Kun Pie­ta­ri oli saar­nan­nut Jee­suk­ses­ta, ih­mi­set ko­ki­vat pis­ton sy­dä­mes­sään. He tie­dus­te­li­vat, kuin­ka tul­laan au­tu­aak­si.

”Pie­ta­ri vas­ta­si: ’Kään­ty­kää ja ot­ta­kaa it­se ku­kin kas­te Jee­suk­sen Kris­tuk­sen ni­meen, jot­ta syn­tin­ne an­net­tai­siin an­teek­si. Sil­loin te saat­te lah­jak­si Py­hän Hen­gen.’ Ne, jot­ka ot­ti­vat hä­nen sa­no­man­sa vas­taan, kas­tet­tiin, ja us­ko­vien jouk­koon tuli sinä päi­vä­nä li­sää noin kol­me­tu­hat­ta hen­keä.” (Ap. t. 2:38, 41.)

Kas­teen pe­las­ta­va vai­ku­tus saa voi­man­sa us­kos­ta ja ote­taan us­ko­val­la sy­dä­mel­lä vas­taan. Tätä Mart­ti Lut­her­kin yrit­ti te­roit­taa lu­ki­joil­len­sa ka­te­kis­muk­sis­saan. Kas­teen lah­jas­sa on riit­tä­nyt op­pi­mis­ta ja ihas­te­lua kaik­kien ai­ko­jen ih­mi­sil­le.

Evan­ke­liu­mi: Luuk. 3:15–18, 21–22

Raa­mat­tu 1992: Kan­sa oli odo­tuk­sen val­las­sa. Kaik­ki poh­dis­ke­li­vat, oli­ko Jo­han­nes eh­kä Mes­si­as. He sai­vat Jo­han­nek­sel­ta vas­tauk­sen: ”Minä kas­tan tei­dät ve­del­lä, mut­ta on tu­le­va mi­nua vä­ke­väm­pi. Minä en kel­paa edes avaa­maan hä­nen ken­kien­sä nau­ho­ja. Hän kas­taa tei­dät Py­häl­lä Hen­gel­lä ja tu­lel­la. Hä­nel­lä on kä­des­sään vis­kain, ja sil­lä hän puh­dis­taa pui­ma­tan­te­reen­sa vil­jan. Jy­vät hän ko­ko­aa ait­taan­sa, mut­ta ruu­me­net hän polt­taa tu­les­sa, joka ei kos­kaan sam­mu.”

Mo­nil­la muil­la­kin ta­voin Jo­han­nes ve­to­si ih­mi­siin ju­lis­ta­es­saan heil­le evan­ke­liu­mia.

Pal­jon kan­saa oli kas­tet­tu. Kun myös Jee­sus oli kas­tet­tu, niin tai­vas au­ke­ni hä­nen ru­koil­les­saan ja Pyhä Hen­ki las­keu­tui hä­nen yl­leen nä­ky­väs­sä muo­dos­sa, kyyh­ky­sen kal­tai­se­na. Ja tai­vaas­ta kuu­lui ää­ni: ”Sinä olet mi­nun ra­kas Poi­ka­ni, si­nuun minä olen miel­ty­nyt.”

Bib­lia: Mut­ta kuin kan­sa odot­ti, ja kaik­ki ajat­te­li­vat sy­dä­mes­sän­sä Jo­han­nek­ses­ta: lie­nee­kö hän Kris­tus? Vas­ta­si Jo­han­nes, sa­no­en kai­kil­le: minä to­sin kas­tan tei­tä ve­del­lä; mut­ta mi­nua vä­ke­väm­pi tu­lee, jon­ka ken­gän nau­ho­ja en minä ole kel­vol­li­nen pääs­tä­mään: hän kas­taa tei­tä Py­häl­lä Hen­gel­lä ja tu­lel­la. Jon­ka vis­kin on hä­nen kä­des­sän­sä, ja hän per­kaa rii­hen­sä ja ko­koo ni­sun­sa ait­taan­sa, mut­ta ruu­me­net polt­taa hän sam­mu­mat­to­mal­la tu­lel­la.

Mon­ta to­sin myös muu­ta hän neu­voi ja saar­na­si kan­sal­le. Ja ta­pah­tui, kuin kaik­ki kan­sa kas­tet­tiin, ja Jee­sus myös oli kas­tet­tu, ja hän ru­koi­li, niin tai­vas au­ke­ni. Ja Pyhä Hen­ki tuli alas ruu­miil­li­sel­la muo­dol­la hä­nen pääl­len­sä niin kuin kyyh­ky­nen, ja ää­ni tuli tai­vaas­ta, joka sa­noi: sinä olet mi­nun ra­kas Poi­ka­ni, si­nuun minä mie­lis­tyin.

17.4.2021

Her­ra on oi­ke­a­mie­li­nen ja lau­pi­as, mei­dän Ju­ma­lam­me on ar­mol­li­nen. Her­ra on avut­to­mien suo­je­li­ja. Kun voi­ma­ni uu­pui­vat, hän tuli avuk­se­ni. Nyt olen saa­nut rau­han, Her­ra piti mi­nus­ta huo­len. Ps. 116:5–7

Viikon kysymys