JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Sana sunnuntaiksi

Käy­kääm­me nyt Je­ru­sa­le­miin

Sana sunnuntaiksi
20.3.2016 7.00

KUVA: JOHANNA LUMIJäRVI

Pää­si­äi­sen ta­pah­tu­mat he­rät­tä­vät mo­nen­lai­sia aja­tuk­sia. Pal­mu­sun­nun­tai­na ku­nin­kaa­na vas­taa­no­tet­tu Jee­sus ris­tiin­nau­li­taan pit­kä­nä­per­jan­tai­na ri­kol­li­se­na. Ju­ma­la kär­sii, jot­ta syn­ti­nen saa elää.

Jee­sus tuli ris­ti­rii­tai­sin miet­tein Je­ru­sa­le­miin pää­si­äis­juh­lil­le. Hän ha­lu­si osal­lis­tua juh­lil­le ope­tus­las­ten­sa kans­sa. Hei­dän kans­saan Jee­sus ha­lu­si syö­dä pää­si­äi­sa­te­ri­an (Luuk. 22:15).

Toi­saal­ta Jee­suk­sen miel­tä pai­noi tu­le­va ris­tin­kuo­le­ma, joka aja­tuk­se­na­kin jär­kyt­ti hän­tä (Joh. 12:27). Myös ope­tus­lap­set ais­ti­vat kuo­le­man uhan, mut­ta heit­täy­tyi­vät sen vie­tä­vik­si (Joh. 11:16). He tur­vau­tui­vat mes­ta­riin­sa, joka oli osoit­ta­nut voi­man­sa mon­ta ker­taa.

En­nen kuin Jee­sus tuli Je­ru­sa­le­miin, hän oli he­rät­tä­nyt La­sa­ruk­sen kuol­leis­ta Be­ta­ni­as­sa (Joh. 11:43–44). Suu­ri jouk­ko juu­ta­lai­sia tuli Be­ta­ni­aan näh­däk­seen Jee­suk­sen ja kuol­leis­ta he­rä­te­tyn La­sa­ruk­sen (Joh. 12:9).

Jee­sus sai ris­ti­rii­tai­sen vas­taa­no­ton

Tie­to Jee­suk­sen saa­pu­mi­ses­ta Je­ru­sa­le­miin kul­keu­tui Be­ta­ni­as­ta tul­lei­den mu­ka­na. Jee­sus saa­pui Je­ru­sa­le­miin saat­tu­ees­sa, jo­hon myös ope­tus­lap­set kuu­lui­vat.

Je­ru­sa­le­mis­sa vä­ki­jouk­ko ot­ti Jee­suk­sen vas­taan mo­nen­lai­sin tun­tein. Osa us­koi hä­neen, Ju­ma­lan Poi­kaan. Toi­set us­koi­vat hä­nen te­ke­miin­sä ih­mei­siin, tun­nus­te­koi­hin. Jot­kut ha­lu­si­vat näh­dä Jee­suk­sen hä­nen mai­neen­sa vuok­si. Mo­net ei­vät us­ko­neet hä­neen edes tun­nus­te­ko­ja näh­ty­ään (Joh. 12:37). Muu­ta­mat myös miet­ti­vät, mi­ten voi­si­vat sur­ma­ta Jee­suk­sen (Joh. 11:47–53).

Pää­si­äis­juh­lil­le saa­pu­neet me­ni­vät Jee­sus­ta vas­taan ja huu­si­vat psal­mi­teks­te­jä ja pro­fe­ti­oi­ta mu­kail­len: ”Hoo­si­an­na! Siu­nat­tu ol­koon hän, joka tu­lee Her­ran ni­mes­sä, Is­ra­e­lin ku­nin­gas!” Ih­mis­ten tu­le­mi­nen Jee­sus­ta vas­taan kau­pun­gin ul­ko­puo­lel­le, pal­mu­nok­sat, aa­sil­la rat­sas­ta­mi­nen ja hoo­si­an­na-huu­dot viit­taa­vat sii­hen, et­tä ih­mi­set pi­ti­vät Jee­sus­ta mes­si­aa­na, ku­nin­kaa­na ja va­pah­ta­ja­na. Näin koh­del­tiin vain ku­nin­kai­ta ja voi­tok­kai­ta kan­san­joh­ta­jia, jot­ka osoit­ti­vat nöy­ryy­ten­sä Ju­ma­lan ja kan­san edes­sä vas­ta­koh­ta­na roo­ma­lai­sil­le val­loit­ta­jil­le, jot­ka rat­sas­ti­vat so­tai­sil­la he­vo­sil­la.

Jee­sus on veh­nän­jy­vä

Ta­pah­tu­mien kes­kel­lä ope­tus­lap­set kul­ki­vat häm­men­ty­nei­nä Jee­suk­sen rin­nal­la, sil­lä he ei­vät ym­mär­tä­neet, mitä oli ta­pah­tu­mas­sa. Sa­moin koki var­mas­ti moni muu­kin noi­den pää­si­äis­juh­lien ai­kaan. Mo­net seu­ra­si­vat Jee­suk­sen vii­mei­siä päi­viä ja hä­nen koh­ta­lo­aan tun­te­mat­ta Jee­sus­ta en­nes­tään ja ym­mär­tä­mät­tä ta­pah­tu­mien mer­ki­tys­tä.

Evan­ke­lis­ta Jo­han­nes ker­too kreik­ka­lai­sis­ta, jot­ka ha­lu­si­vat ta­va­ta Jee­suk­sen. Ken­ties tämä ei-juu­ta­lais­ten osoit­ta­ma pyyn­tö on osoi­tus Ju­ma­lan pe­las­tus­suun­ni­tel­mas­ta kai­kil­le kan­soil­le (Joh. 11:51). Pyyn­tö oli kuin merk­ki­nä Jee­suk­sel­le, ja hän to­te­si: ”Het­ki on tul­lut: Ih­mi­sen Poi­ka kir­kas­te­taan.”

Pai­kal­la ol­leel­le vä­ki­jou­kol­le, ken­ties noil­le kreik­ka­lai­sil­le­kin, Jee­sus esit­te­li it­sen­sä ar­voi­tuk­sel­li­ses­ti veh­nän­jy­vä­nä, joka kuol­les­saan tuot­taa run­saan sa­don. Jee­sus kul­ki koh­ti kuo­le­maa pe­las­taak­seen kaik­ki ih­mi­set ian­kaik­ki­seen elä­mään.

Mik­si Jee­sus jou­tui kär­si­mään?

Mo­net meis­tä hil­jen­ty­vät näi­nä päi­vi­nä seu­raa­maan evan­ke­lis­to­jen ker­ron­taa Jee­suk­sen vii­mei­sis­tä päi­vis­tä Je­ru­sa­le­mis­sa. Me ym­mär­räm­me pal­mu­sun­nun­tain ta­pah­tu­mis­ta eh­kä jo­ta­kin enem­män kuin ope­tus­lap­set, mut­ta em­me sil­ti sal­li­si, et­tä Jee­sus jou­tui­si kär­si­mään ja kuo­le­maan. Kui­ten­kin me tie­däm­me, et­tä ”hän kär­si ran­gais­tuk­sen, jot­ta meil­lä oli­si rau­ha” (Jes. 53:5). Ju­ma­lan rau­ha kan­taa mei­tä ris­ti­rii­tais­ten­kin aja­tus­tem­me kes­kel­lä.

Jani Muik­ku

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 16.3.2016.

Päi­vän evan­ke­liu­mi­teks­ti: Joh. 12:12–24

Bib­lia: Toi­se­na päi­vä­nä, kuin pal­jon kan­saa, joka juh­lal­le tul­lut oli, kuu­li Jee­suk­sen tul­leen Je­ru­sa­le­miin, ot­ti­vat he pal­muok­sia, me­ni­vät hän­tä vas­taan ja huu­si­vat: Hoo­si­an­na! Siu­nat­tu on se, joka tu­lee Her­ran ni­meen, Is­ra­e­lin ku­nin­gas! Mut­ta Jee­sus sai yh­den aa­sin ja is­tui sen pääl­le, niin­kuin kir­joi­tet­tu on: älä pel­kää, Sii­o­nin ty­tär! Kat­so, si­nun Ku­nin­kaas tu­lee ja is­tuu aa­sin var­san pääl­lä. Mut­ta ei hä­nen ope­tus­lap­sen­sa näi­tä en­sin­ti ym­mär­tä­neet; vaan sit­te­kuin Jee­sus oli kir­kas­tet­tu, sil­loin he muis­ti­vat, et­tä nä­mät ovat hä­nes­tä kir­joi­te­tut, ja et­tä he näi­tä hä­nel­le teh­neet oli­vat. Mut­ta se kan­sa to­dis­ti, joka hä­nen kans­san­sa oli, et­tä hän Lat­sa­ruk­sen hau­das­ta kut­sui ja kuol­leis­ta he­rät­ti. Sen­täh­den myös kan­sa meni hän­tä vas­taan, et­tä he kuu­li­vat hä­nen sen ih­meen teh­neek­si. Niin Pha­ri­se­a­lai­set sa­noi­vat kes­ke­nän­sä: te nä­et­te, et­tet­te mi­tään ai­koi­hin saa; kat­so, koko maa­il­ma juok­see hä­nen pe­räs­sän­sä. Mut­ta muu­ta­mat Gre­ki­läi­set oli­vat niis­tä, jot­ka me­ni­vät ylös juh­la­na ru­koi­le­maan. Niin he me­ni­vät Phi­lip­puk­sen tykö, joka oli Ga­li­le­an Bet­sai­das­ta, ja ru­koi­li­vat hän­tä, sa­no­en: her­ra, me tah­dom­me näh­dä Jee­sus­ta. Phi­lip­pus meni ja sa­noi sen And­re­ak­sel­le, ja And­re­as taas ja Phi­lip­pus sa­noi­vat sen Jee­suk­sel­le. Mut­ta Jee­sus vas­ta­si hei­tä ja sa­noi: ai­ka on tul­lut, et­tä Ih­mi­sen Poi­ka pi­tää kir­kas­tet­ta­man. To­ti­ses­ti, to­ti­ses­ti sa­non minä teil­le: el­lei maa­han pu­don­nut ni­sun jyvä kuo­le, niin se jää yk­si­nän­sä; mut­ta jos se kuo­lee, niin se tuo pal­jon he­del­mää.

Raa­mat­tu 1992: Seu­raa­va­na päi­vä­nä le­vi­si tie­to, et­tä Jee­sus oli tu­los­sa Je­ru­sa­le­miin. Ih­mi­set, joi­ta oli saa­pu­nut juh­lil­le suu­rin jou­koin, ot­ti­vat pal­mu­nok­sia ja me­ni­vät hän­tä vas­taan huu­ta­en: – Hoo­si­an­na! Siu­nat­tu ol­koon hän, joka tu­lee Her­ran ni­mes­sä, Is­ra­e­lin ku­nin­gas! Jee­suk­sel­le tuo­tiin aa­si, ja hän nou­si sen sel­kään, niin kuin on kir­joi­tet­tu: – älä pel­kää, ty­tär Sii­on, si­nun ku­nin­kaa­si tu­lee! Hän rat­sas­taa nuo­rel­la aa­sil­la. Ope­tus­lap­set ei­vät vie­lä tuol­loin ym­mär­tä­neet tätä, mut­ta kun Jee­sus oli kir­kas­tet­tu, he muis­ti­vat, et­tä hä­nes­tä oli näin kir­joi­tet­tu ja et­tä hä­nel­le myös oli ta­pah­tu­nut niin. Ne, jot­ka oli­vat ol­leet Jee­suk­sen mu­ka­na, ker­toi­vat, mi­ten hän kut­sui La­sa­ruk­sen hau­das­ta ja he­rät­ti hä­net kuol­leis­ta. Tä­män vuok­si, kuul­tu­aan mil­lai­sen tun­nus­te­on Jee­sus oli teh­nyt, ih­mi­set läh­ti­vät jou­kol­la hän­tä vas­taan. Fa­ri­seuk­set pu­hui­vat kes­ke­nään: ”Nä­et­te­kö? Mi­kään ei au­ta. Koko maa­il­ma juok­see hä­nen pe­räs­sään.” Nii­den jou­kos­sa, jot­ka oli­vat tul­leet juh­lil­le ru­koi­le­maan Ju­ma­laa, oli myös muu­ta­mia kreik­ka­lai­sia. Nämä tu­li­vat Fi­lip­puk­sen luo – sen, joka oli Ga­li­le­an Bet­sai­das­ta – ja sa­noi­vat: ”Me ha­lu­ai­sim­me ta­va­ta Jee­suk­sen.” Fi­lip­pus meni pu­hu­maan asi­as­ta And­re­ak­sel­le, ja sit­ten he mo­lem­mat me­ni­vät Jee­suk­sen pu­heil­le. Jee­sus sa­noi heil­le: ”Het­ki on tul­lut: Ih­mi­sen Poi­ka kir­kas­te­taan. To­ti­ses­ti, to­ti­ses­ti: jos veh­nän­jy­vä ei pu­toa maa­han ja kuo­le, se jää vain yh­dek­si jy­väk­si, mut­ta jos se kuo­lee, se tuot­taa run­saan sa­don.”

22.2.2020

Ku­kin kat­so­koon, mi­ten ra­ken­taa. Pe­rus­tus on jo las­ket­tu, ja se on Jee­sus Kris­tus. Muu­ta pe­rus­tus­ta ei ku­kaan voi las­kea. 1 Kor. 3:10-11

Viikon kysymys