Pää­si­äi­sen ta­pah­tu­mat he­rät­tä­vät mo­nen­lai­sia aja­tuk­sia. Pal­mu­sun­nun­tai­na ku­nin­kaa­na vas­taa­no­tet­tu Jee­sus ris­tiin­nau­li­taan pit­kä­nä­per­jan­tai­na ri­kol­li­se­na. Ju­ma­la kär­sii, jot­ta syn­ti­nen saa elää.

Jee­sus tuli ris­ti­rii­tai­sin miet­tein Je­ru­sa­le­miin pää­si­äis­juh­lil­le. Hän ha­lu­si osal­lis­tua juh­lil­le ope­tus­las­ten­sa kans­sa. Hei­dän kans­saan Jee­sus ha­lu­si syö­dä pää­si­äi­sa­te­ri­an (Luuk. 22:15).

Toi­saal­ta Jee­suk­sen miel­tä pai­noi tu­le­va ris­tin­kuo­le­ma, joka aja­tuk­se­na­kin jär­kyt­ti hän­tä (Joh. 12:27). Myös ope­tus­lap­set ais­ti­vat kuo­le­man uhan, mut­ta heit­täy­tyi­vät sen vie­tä­vik­si (Joh. 11:16). He tur­vau­tui­vat mes­ta­riin­sa, joka oli osoit­ta­nut voi­man­sa mon­ta ker­taa.

En­nen kuin Jee­sus tuli Je­ru­sa­le­miin, hän oli he­rät­tä­nyt La­sa­ruk­sen kuol­leis­ta Be­ta­ni­as­sa (Joh. 11:43–44). Suu­ri jouk­ko juu­ta­lai­sia tuli Be­ta­ni­aan näh­däk­seen Jee­suk­sen ja kuol­leis­ta he­rä­te­tyn La­sa­ruk­sen (Joh. 12:9).

Jee­sus sai ris­ti­rii­tai­sen vas­taa­no­ton

Tie­to Jee­suk­sen saa­pu­mi­ses­ta Je­ru­sa­le­miin kul­keu­tui Be­ta­ni­as­ta tul­lei­den mu­ka­na. Jee­sus saa­pui Je­ru­sa­le­miin saat­tu­ees­sa, jo­hon myös ope­tus­lap­set kuu­lui­vat.

Je­ru­sa­le­mis­sa vä­ki­jouk­ko ot­ti Jee­suk­sen vas­taan mo­nen­lai­sin tun­tein. Osa us­koi hä­neen, Ju­ma­lan Poi­kaan. Toi­set us­koi­vat hä­nen te­ke­miin­sä ih­mei­siin, tun­nus­te­koi­hin. Jot­kut ha­lu­si­vat näh­dä Jee­suk­sen hä­nen mai­neen­sa vuok­si. Mo­net ei­vät us­ko­neet hä­neen edes tun­nus­te­ko­ja näh­ty­ään (Joh. 12:37). Muu­ta­mat myös miet­ti­vät, mi­ten voi­si­vat sur­ma­ta Jee­suk­sen (Joh. 11:47–53).

Pää­si­äis­juh­lil­le saa­pu­neet me­ni­vät Jee­sus­ta vas­taan ja huu­si­vat psal­mi­teks­te­jä ja pro­fe­ti­oi­ta mu­kail­len: ”Hoo­si­an­na! Siu­nat­tu ol­koon hän, joka tu­lee Her­ran ni­mes­sä, Is­ra­e­lin ku­nin­gas!” Ih­mis­ten tu­le­mi­nen Jee­sus­ta vas­taan kau­pun­gin ul­ko­puo­lel­le, pal­mu­nok­sat, aa­sil­la rat­sas­ta­mi­nen ja hoo­si­an­na-huu­dot viit­taa­vat sii­hen, et­tä ih­mi­set pi­ti­vät Jee­sus­ta mes­si­aa­na, ku­nin­kaa­na ja va­pah­ta­ja­na. Näin koh­del­tiin vain ku­nin­kai­ta ja voi­tok­kai­ta kan­san­joh­ta­jia, jot­ka osoit­ti­vat nöy­ryy­ten­sä Ju­ma­lan ja kan­san edes­sä vas­ta­koh­ta­na roo­ma­lai­sil­le val­loit­ta­jil­le, jot­ka rat­sas­ti­vat so­tai­sil­la he­vo­sil­la.

Jee­sus on veh­nän­jy­vä

Ta­pah­tu­mien kes­kel­lä ope­tus­lap­set kul­ki­vat häm­men­ty­nei­nä Jee­suk­sen rin­nal­la, sil­lä he ei­vät ym­mär­tä­neet, mitä oli ta­pah­tu­mas­sa. Sa­moin koki var­mas­ti moni muu­kin noi­den pää­si­äis­juh­lien ai­kaan. Mo­net seu­ra­si­vat Jee­suk­sen vii­mei­siä päi­viä ja hä­nen koh­ta­lo­aan tun­te­mat­ta Jee­sus­ta en­nes­tään ja ym­mär­tä­mät­tä ta­pah­tu­mien mer­ki­tys­tä.

Evan­ke­lis­ta Jo­han­nes ker­too kreik­ka­lai­sis­ta, jot­ka ha­lu­si­vat ta­va­ta Jee­suk­sen. Ken­ties tämä ei-juu­ta­lais­ten osoit­ta­ma pyyn­tö on osoi­tus Ju­ma­lan pe­las­tus­suun­ni­tel­mas­ta kai­kil­le kan­soil­le (Joh. 11:51). Pyyn­tö oli kuin merk­ki­nä Jee­suk­sel­le, ja hän to­te­si: ”Het­ki on tul­lut: Ih­mi­sen Poi­ka kir­kas­te­taan.”

Pai­kal­la ol­leel­le vä­ki­jou­kol­le, ken­ties noil­le kreik­ka­lai­sil­le­kin, Jee­sus esit­te­li it­sen­sä ar­voi­tuk­sel­li­ses­ti veh­nän­jy­vä­nä, joka kuol­les­saan tuot­taa run­saan sa­don. Jee­sus kul­ki koh­ti kuo­le­maa pe­las­taak­seen kaik­ki ih­mi­set ian­kaik­ki­seen elä­mään.

Mik­si Jee­sus jou­tui kär­si­mään?

Mo­net meis­tä hil­jen­ty­vät näi­nä päi­vi­nä seu­raa­maan evan­ke­lis­to­jen ker­ron­taa Jee­suk­sen vii­mei­sis­tä päi­vis­tä Je­ru­sa­le­mis­sa. Me ym­mär­räm­me pal­mu­sun­nun­tain ta­pah­tu­mis­ta eh­kä jo­ta­kin enem­män kuin ope­tus­lap­set, mut­ta em­me sil­ti sal­li­si, et­tä Jee­sus jou­tui­si kär­si­mään ja kuo­le­maan. Kui­ten­kin me tie­däm­me, et­tä ”hän kär­si ran­gais­tuk­sen, jot­ta meil­lä oli­si rau­ha” (Jes. 53:5). Ju­ma­lan rau­ha kan­taa mei­tä ris­ti­rii­tais­ten­kin aja­tus­tem­me kes­kel­lä.

Jani Muik­ku

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 16.3.2016.

Päi­vän evan­ke­liu­mi­teks­ti: Joh. 12:12–24

Bib­lia: Toi­se­na päi­vä­nä, kuin pal­jon kan­saa, joka juh­lal­le tul­lut oli, kuu­li Jee­suk­sen tul­leen Je­ru­sa­le­miin, ot­ti­vat he pal­muok­sia, me­ni­vät hän­tä vas­taan ja huu­si­vat: Hoo­si­an­na! Siu­nat­tu on se, joka tu­lee Her­ran ni­meen, Is­ra­e­lin ku­nin­gas! Mut­ta Jee­sus sai yh­den aa­sin ja is­tui sen pääl­le, niin­kuin kir­joi­tet­tu on: älä pel­kää, Sii­o­nin ty­tär! Kat­so, si­nun Ku­nin­kaas tu­lee ja is­tuu aa­sin var­san pääl­lä. Mut­ta ei hä­nen ope­tus­lap­sen­sa näi­tä en­sin­ti ym­mär­tä­neet; vaan sit­te­kuin Jee­sus oli kir­kas­tet­tu, sil­loin he muis­ti­vat, et­tä nä­mät ovat hä­nes­tä kir­joi­te­tut, ja et­tä he näi­tä hä­nel­le teh­neet oli­vat. Mut­ta se kan­sa to­dis­ti, joka hä­nen kans­san­sa oli, et­tä hän Lat­sa­ruk­sen hau­das­ta kut­sui ja kuol­leis­ta he­rät­ti. Sen­täh­den myös kan­sa meni hän­tä vas­taan, et­tä he kuu­li­vat hä­nen sen ih­meen teh­neek­si. Niin Pha­ri­se­a­lai­set sa­noi­vat kes­ke­nän­sä: te nä­et­te, et­tet­te mi­tään ai­koi­hin saa; kat­so, koko maa­il­ma juok­see hä­nen pe­räs­sän­sä. Mut­ta muu­ta­mat Gre­ki­läi­set oli­vat niis­tä, jot­ka me­ni­vät ylös juh­la­na ru­koi­le­maan. Niin he me­ni­vät Phi­lip­puk­sen tykö, joka oli Ga­li­le­an Bet­sai­das­ta, ja ru­koi­li­vat hän­tä, sa­no­en: her­ra, me tah­dom­me näh­dä Jee­sus­ta. Phi­lip­pus meni ja sa­noi sen And­re­ak­sel­le, ja And­re­as taas ja Phi­lip­pus sa­noi­vat sen Jee­suk­sel­le. Mut­ta Jee­sus vas­ta­si hei­tä ja sa­noi: ai­ka on tul­lut, et­tä Ih­mi­sen Poi­ka pi­tää kir­kas­tet­ta­man. To­ti­ses­ti, to­ti­ses­ti sa­non minä teil­le: el­lei maa­han pu­don­nut ni­sun jyvä kuo­le, niin se jää yk­si­nän­sä; mut­ta jos se kuo­lee, niin se tuo pal­jon he­del­mää.

Raa­mat­tu 1992: Seu­raa­va­na päi­vä­nä le­vi­si tie­to, et­tä Jee­sus oli tu­los­sa Je­ru­sa­le­miin. Ih­mi­set, joi­ta oli saa­pu­nut juh­lil­le suu­rin jou­koin, ot­ti­vat pal­mu­nok­sia ja me­ni­vät hän­tä vas­taan huu­ta­en: – Hoo­si­an­na! Siu­nat­tu ol­koon hän, joka tu­lee Her­ran ni­mes­sä, Is­ra­e­lin ku­nin­gas! Jee­suk­sel­le tuo­tiin aa­si, ja hän nou­si sen sel­kään, niin kuin on kir­joi­tet­tu: – älä pel­kää, ty­tär Sii­on, si­nun ku­nin­kaa­si tu­lee! Hän rat­sas­taa nuo­rel­la aa­sil­la. Ope­tus­lap­set ei­vät vie­lä tuol­loin ym­mär­tä­neet tätä, mut­ta kun Jee­sus oli kir­kas­tet­tu, he muis­ti­vat, et­tä hä­nes­tä oli näin kir­joi­tet­tu ja et­tä hä­nel­le myös oli ta­pah­tu­nut niin. Ne, jot­ka oli­vat ol­leet Jee­suk­sen mu­ka­na, ker­toi­vat, mi­ten hän kut­sui La­sa­ruk­sen hau­das­ta ja he­rät­ti hä­net kuol­leis­ta. Tä­män vuok­si, kuul­tu­aan mil­lai­sen tun­nus­te­on Jee­sus oli teh­nyt, ih­mi­set läh­ti­vät jou­kol­la hän­tä vas­taan. Fa­ri­seuk­set pu­hui­vat kes­ke­nään: ”Nä­et­te­kö? Mi­kään ei au­ta. Koko maa­il­ma juok­see hä­nen pe­räs­sään.” Nii­den jou­kos­sa, jot­ka oli­vat tul­leet juh­lil­le ru­koi­le­maan Ju­ma­laa, oli myös muu­ta­mia kreik­ka­lai­sia. Nämä tu­li­vat Fi­lip­puk­sen luo – sen, joka oli Ga­li­le­an Bet­sai­das­ta – ja sa­noi­vat: ”Me ha­lu­ai­sim­me ta­va­ta Jee­suk­sen.” Fi­lip­pus meni pu­hu­maan asi­as­ta And­re­ak­sel­le, ja sit­ten he mo­lem­mat me­ni­vät Jee­suk­sen pu­heil­le. Jee­sus sa­noi heil­le: ”Het­ki on tul­lut: Ih­mi­sen Poi­ka kir­kas­te­taan. To­ti­ses­ti, to­ti­ses­ti: jos veh­nän­jy­vä ei pu­toa maa­han ja kuo­le, se jää vain yh­dek­si jy­väk­si, mut­ta jos se kuo­lee, se tuot­taa run­saan sa­don.”