Kuu­li­ai­suus ja us­ko­vai­nen sy­dän ovat Ju­ma­lal­le tär­ke­äm­piä kuin ta­po­jen ja tot­tu­mus­ten nou­dat­ta­mi­nen.

Evan­ke­liu­mit ker­to­vat Jee­suk­sen vie­rai­lus­ta Je­ru­sa­le­min temp­pe­liin. Jee­sus näki, et­tä siel­lä käy­tiin kaup­paa uh­rie­läi­mis­tä ja vaih­det­tiin ra­haa temp­pe­li­ve­roon liit­ty­en. Ti­lan­ne tai­si muis­tut­taa mitä ta­han­sa mark­ki­na­ta­pah­tu­maa, kos­ka Jee­sus när­käs­tyi nä­ke­mäs­tään ja al­koi toi­mia.

Jo­han­nek­sen mu­kaan ”Jee­sus teki nuo­ran­pät­kis­tä ruos­kan ja ajoi hei­dät kaik­ki temp­pe­lis­tä lam­pai­neen ja här­ki­neen. Hän pais­ka­si vaih­ta­jien ra­hat maa­han ja kaa­toi hei­dän pöy­tän­sä. Kyyh­kys­ten myy­jil­le hän sa­noi: ’Vie­kää lin­tun­ne pois! äl­kää teh­kö Isä­ni ta­los­ta mark­ki­na­paik­kaa!’” (Joh. 2:15–16.)

Mat­teuk­sen evan­ke­liu­mis­sa Jee­sus sa­noo pro­feet­to­jen kir­joi­hin vii­ta­ten: ”On kir­joi­tet­tu: ’Mi­nun huo­nee­ni on ole­va ru­kouk­sen huo­ne.’ Mut­ta te teet­te sii­tä ros­vo­jen luo­lan.” (Matt. 21:13.)

Kir­kon suo­jis­sa kool­le

Jee­sus kut­suu Je­ru­sa­le­min temp­pe­liä Isän­sä huo­neek­si (Joh. 2:16). Tämä yk­sin­ker­tai­nen il­moi­tus on hyvä muis­taa, kun ko­koon­nu­taan kirk­ko­ti­loi­hin. Ne on ra­ken­net­tu, jot­ta ih­mi­set sai­si­vat kuul­la Ju­ma­lan sa­naa, ru­koil­la, pol­vis­tua eh­tool­lis­pöy­tään, kiit­tää ja kun­ni­oit­taa Ju­ma­laa. Ei ole ih­me, et­tä Jee­sus kau­his­tui nä­ke­mäs­tään.

Kirk­ko­ra­ken­nuk­sil­la on on­nek­si edel­leen mo­nil­le tär­keä mer­ki­tys. Ym­mär­re­tään, et­tä nii­den yl­lä­pi­to vaa­tii ajal­li­sia va­ro­ja. Ve­ro­jen mak­sa­mi­ses­ta pu­hu­taan usein ne­ga­tii­vi­seen sä­vyyn. Unoh­de­taan lii­an hel­pos­ti, kuin­ka pal­jon ve­ro­ra­hoil­le saa vas­ti­net­ta. Mah­dol­li­suus ko­koon­tua kir­kon suo­jiin on sii­tä vain pie­ni esi­merk­ki.

Jee­sus mak­saa ve­ron

Jo Jee­suk­sen ai­ka­na ke­rät­tiin temp­pe­li­ve­roa. Temp­pe­li­ve­ron kan­ta­jat ei­vät vain ym­mär­tä­neet, ke­nel­tä he oli­vat ve­roa pe­ri­mäs­sä. He nä­ki­vät Jee­suk­sen yh­te­nä kan­san opet­ta­ja­na, mut­ta hei­dän oli­si pi­tä­nyt ym­mär­tää, et­tä Jee­sus oli Ju­ma­lan Poi­ka. Koko temp­pe­li oli hä­nen Isän­sä, ja sik­si hä­nen oli­si kuu­lu­nut ol­la va­paa täl­lai­ses­ta ve­ros­ta.

Ym­mär­ret­tä­vää kyl­lä, Pie­ta­ri­kaan ei tul­lut aja­tel­leek­si täl­lais­ta nä­kö­kul­maa. Jee­sus ei kui­ten­kaan ha­lun­nut he­rät­tää suut­tu­mus­ta tä­män asi­an vuok­si, vaan ha­lu­si mak­saa ve­ron. Mo­nis­sa tär­ke­äm­mis­sä asi­ois­sa Jee­sus ei pe­län­nyt pa­hen­nuk­sia. Täs­tä ker­too myös alus­sa ku­vat­tu temp­pe­lin puh­dis­ta­mi­nen.

Jee­sus osoit­ti täy­del­lis­tä riip­pu­mat­to­muut­ta ra­has­ta, joka tur­han hel­pos­ti tu­lee ih­mi­sil­le lii­an tär­ke­äk­si ja so­kai­see hei­dät. Eh­kä­pä ne en­sim­mäi­set, jot­ka aloit­ti­vat temp­pe­lis­sä ra­han­vaih­don ja uh­rie­läin­ten kaup­paa­mi­sen, saat­toi­vat miet­tiä, on­ko tämä so­pi­va paik­ka täl­lai­sel­le toi­min­nal­le. Eh­kä he pe­rus­te­li­vat sitä it­sel­leen ja muil­le vält­tä­mät­tö­myy­del­lä ja kä­te­vyy­del­lä.

Jee­suk­sen ai­ka­na temp­pe­lis­sä oli jo käyn­nis­sä täy­si mark­ki­na­me­no. Mo­nel­la var­maan unoh­tui, et­tä Ju­ma­lal­le otol­li­sem­pi uh­ri on kuu­li­ai­suus ja us­ko­vai­nen sy­dän kuin lain vaa­ti­ma konk­reet­ti­nen uh­rie­läin (1. Sam. 15:22).

Vai­van­nä­ös­sä­kin siu­naus

Jee­sus it­se oli köy­hä. Päi­vän teks­tin mu­kaan hä­nel­lä ei ol­lut vaa­dit­tua ve­ro­ra­haa, vaan Pie­ta­rin tuli on­kia kala, jon­ka suus­ta hän löy­täi­si tar­vit­ta­van ra­han. Ei­kö Jee­sus täs­sä ope­ta sa­maa kuin vuo­ri­saar­nas­saan? Jos Ju­ma­la huo­leh­tii ja vaa­tet­taa ke­don ku­kat ja tai­vaan lin­nut, niin ei­kö myös ih­mi­set? (Matt. 6:25–33.) Mi­ten­kä­hän pal­jon jäi­si ai­kaa ja ener­gi­aa tär­ke­äm­piin asi­oi­hin, jos huo­leh­ti­si vä­hem­män kai­kes­ta ajal­li­ses­ta?

To­si­a­sia on, et­tä ih­mi­sil­lä on mo­nia vel­voit­tei­ta ja vas­tuu­ta it­sen­sä li­säk­si myös lä­him­mäi­sis­tään. Sii­hen tar­vi­taan ajal­li­sia va­ro­ja. Ih­mi­set jou­tu­vat nä­ke­mään pal­jon vai­vaa toi­meen­tu­lon­sa eteen.

Jos­pa kui­ten­kin aja­tuk­sen ja ar­vo­jen ta­sol­la voi­si ol­la enem­män ir­ti ra­has­ta ja ta­va­ras­ta. Eh­kä­pä voi­si myös löy­tää enem­män ta­po­ja ja­kaa sii­tä hy­väs­tä, mitä Ju­ma­la on an­ta­nut. On ilah­dut­ta­vaa, et­tä yhä use­am­mat ha­lu­a­vat elää tur­haa ku­lu­tus­ta vält­tä­en.

Sa­no­taan, et­tä vai­van­nä­köön­kin kät­key­tyy siu­naus. Näin var­mas­ti on­kin, kun ih­mi­nen pyr­kii it­sek­kyy­den si­jaan te­ke­mään työ­tä lä­him­mäis­ten­sä par­haak­si ja Ju­ma­lan kun­ni­ak­si. Näin ym­mär­ret­ty­nä mo­net ajal­li­set teh­tä­vät voi­vat­kin ol­la sa­mal­la Ju­ma­lan val­ta­kun­nan työ­tä. Tai­vaan val­ta­kun­nan kan­sa­lai­sen mu­ka­na kul­kee myös evan­ke­liu­mi, jota saa em­pi­mät­tä käyt­tää, kun sitä joku kai­paa ja tar­vit­see.

Ila­ri Kin­nu­nen

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 31.10.2018

Ku­vi­tus­ku­va: A.-L.S.

Evan­ke­liu­mi Matt. 17:24–27

Raa­mat­tu 1992: Kun he saa­pui­vat Ka­per­nau­miin, tuli Pie­ta­rin luo temp­pe­li­ve­ron kan­ta­jia, jot­ka sa­noi­vat: ”Kai tei­dän opet­ta­jan­ne mak­saa temp­pe­li­ve­roa?” ”Mak­saa kyl­lä”, hän vas­ta­si. Kun hän meni si­säl­le ta­loon, Jee­sus ehät­ti ky­sy­mään: ”Mitä miel­tä olet, Si­mon? Keil­tä tä­män maa­il­man ku­nin­kaat pe­ri­vät tul­lia ja ve­roa, omil­ta lap­sil­taan vai vie­rail­ta?” ”Vie­rail­ta”, vas­ta­si Pie­ta­ri. Sil­loin Jee­sus sa­noi hä­nel­le: ”Lap­set ovat siis va­paat. Mut­ta mik­si suot­ta suu­tut­tai­sim­me hei­dät? Mene jär­vel­le ja hei­tä on­ki ve­teen. Ota en­sim­mäi­nen kala, jon­ka ve­dät ylös, ja avaa sen suu. Siel­lä on ho­pe­a­ra­ha. Ota se ja mak­sa heil­le sekä mi­nun et­tä it­se­si puo­les­ta.”

Bib­lia: Mut­ta kuin he me­ni­vät Ka­per­nau­miin, tu­li­vat ve­ro­ra­han ot­ta­jat Pie­ta­rin tykö, ja sa­noi­vat: ei­kö Mes­ta­rin­ne ole tot­tu­nut ve­ro­ra­haa mak­sa­maan? Sa­noi hän: on. Ja kuin hän tuli huo­nee­seen, en­nät­ti hä­nen Je­sus, ja sa­noi: mi­täs luu­let, Si­mon? Keil­tä maan ku­nin­kaat ot­ta­vat tul­lin eli ve­ron? Omil­ta lap­sil­tan­sa, taik­ka vie­rail­ta? Pie­ta­ri sa­noi hä­nel­le: vie­rail­ta. Sa­noi Je­sus hä­nel­le: niin lap­set ovat va­paat. Mut­ta et­tem­me hei­tä pa­hen­tai­si, niin mene me­rel­le, hei­tä on­kes, ja ota se kala, joka en­sin tu­lee ylös, ja avaa hä­nen suun­sa, niin sinä löy­dät ra­han: ota se, ja an­na heil­le mi­nun ja si­nun edes­täs.