JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Sana sunnuntaiksi

Kris­tuk­sen apu pe­las­taa sie­lun

Sana sunnuntaiksi
21.8.2016 7.00

Pie­nen po­jan ruu­mis me­ren ran­nal­la he­rät­ti ih­mi­set huo­maa­maan Lähi-idän so­dan ja­lois­ta pa­ke­ne­vien pa­ko­lais­ten suu­ren kär­si­myk­sen.

Vuo­sien ajan olim­me so­das­ta tie­toi­sia. Ker­ta toi­sen­sa jäl­keen ohi­tim­me uu­ti­set. Ne ei­vät kos­ket­ta­neet riit­tä­väs­ti, tur­ruim­me nii­hin.

Kuva yh­des­tä pie­nes­tä po­jas­ta muut­ti mei­tä. Ku­van vai­ku­tuk­ses­ta sota tuli lä­hel­le ja sai ai­kaan aut­ta­mi­sen ha­lun mo­nis­sa kan­sois­sa ja mil­joo­nis­sa ih­mi­sis­sä. Eh­kä kuva sai mei­dät huo­maa­maan, kuin­ka kau­ka­na­kin ole­vat ih­mi­set ovat lä­him­mäi­si­äm­me, joi­ta mei­dän pi­tää aut­taa.

Lä­him­mäi­sen lau­peut­ta

Kau­an sit­ten Je­ri­koon joh­ta­van tien var­rel­la ma­ka­si pa­hoin­pi­del­ty, haa­voi­tet­tu, ve­ril­le lyö­ty ja alas­to­mak­si ryös­tet­ty mies. Pian sa­maa tie­tä kul­ki pap­pi, huo­ma­si pa­hoin­pi­del­lyn tar­vit­se­van apua – ja meni ohit­se. Koh­ta tuli toi­nen kul­ki­ja, lee­vi­läi­nen, sa­mal­le pai­kal­le, ja hän­kin meni väis­tä­en ohit­se.

Vii­mein tuli hal­vek­sit­tu sa­ma­ri­a­lai­nen. Huo­ma­tes­saan apua tar­vit­se­van, haa­voil­le ha­ka­tun mie­hen, hän tar­jou­tui aut­ta­maan. Sa­ma­ri­a­lai­nen hoi­ti ja si­toi haa­vat, nos­ti mie­hen juh­tan­sa sel­kään ja vei ma­ja­ta­loon. Ta­lon isän­näl­le hän sa­noi: ”Hoi­da hän­tä” ja mak­soi hoi­don etu­kä­teen. ”Jos si­nul­le koi­tuu enem­män ku­lu­ja, minä kor­vaan ne, kun tu­len ta­kai­sin.” (Luuk. 10:34–35.)

Tut­tu ker­to­mus jat­kuu ky­sy­myk­sel­lä: ”Kuka näis­tä kol­mes­ta si­nun mie­les­tä­si oli ryös­te­tyn mie­hen lä­him­mäi­nen?” (Luuk. 10:36.) Ky­sy­myk­seen oli help­po vas­ta­ta: ”Se, joka osoit­ti hä­nel­le lau­peut­ta (Luuk. 10:37).” Var­maan me­kin vas­tai­sim­me sa­moin.

Ju­ma­la aut­taa ja vah­vis­taa

Jos meil­le tä­män päi­vän ih­mi­sil­le esi­te­tään ky­sy­mys ”Kuka on si­nun lä­him­mäi­se­si?” mitä vas­tai­sim­me? Lu­et­te­li­sim­me­ko jou­kon ih­mi­siä? En­tä jos kään­näm­me ky­sy­myk­sen toi­sin päin: ”Kuka ei ole si­nun lä­him­mäi­se­si?” Mitä sii­hen vas­tai­sim­me? Het­ken mie­tit­ty­äm­me voi­sim­me muis­taa jos­sain kau­ka­na asu­via, meil­le tun­te­mat­to­mia mai­ta ja kan­so­ja, joi­ta em­me tun­ti­si lä­him­mäi­sik­sem­me.

Her­ram­me tuli Va­pah­ta­jak­si ja lä­him­mäi­sek­si myös kau­kai­sis­sa mais­sa asu­vil­le. ”Kuul­kaa mi­nua, kau­kai­set ran­nat, kuun­nel­kaa, kan­sa­kun­nat, jot­ka asut­te etääl­lä!” (Jes. 49:1.) ”Sinä, jon­ka kä­teen minä tar­tuin, jon­ka minä toin maan ää­ris­tä ja kut­suin kau­kai­sim­mis­ta kol­kis­ta, jol­le minä sa­noin: – – älä pel­kää, minä olen si­nun kans­sa­si. älä ar­ka­na pä­lyi­le ym­pä­ril­le­si – minä olen si­nun Ju­ma­la­si. Minä vah­vis­tan si­nua, minä au­tan si­nua. Minä tuen si­nua va­kaal­la, lu­jal­la kä­del­lä­ni.” (Jes. 41:9–10.)

Vie­lä­kin on ma­ja­ta­loon saat­ta­jia

Sa­no­ma Jee­suk­sen sam­mu­mat­to­mas­ta rak­kau­des­ta syn­nin tei­tä kul­ke­via, kau­ka­na me­rien ja mai­den ää­ril­lä asu­via koh­taan on ta­voit­ta­nut mei­dät­kin, kak­si­tu­hat­ta vuot­ta myö­hem­min elä­vät ih­mi­set. Kris­tuk­sen ar­mon ja lau­peu­den koh­dan­nei­na ja sii­tä osal­li­sek­si pääs­sei­nä saam­me lois­taa hä­nen va­lo­aan ja rak­kaut­taan ym­pä­ris­tööm­me.

Lä­him­mäis­ten aut­ta­mi­nen voi ol­la käy­tän­nön di­a­ko­ni­aa, pie­niä, huo­maa­mat­to­mia te­ko­ja. Se voi ol­la myös mas­sii­vis­ta, suur­ten jouk­ko­jen yh­teis­tä apua hä­däs­sä ole­via koh­taan.

Par­hain­kaan ai­neel­li­nen apu ei kui­ten­kaan voi pois­taa syn­nin hä­tää. Ker­to­muk­sen mies sai avun sie­lul­leen ja hoi­don haa­voil­leen. Vie­lä­kin kul­kee ”lau­pi­ai­ta sa­ma­ri­a­lai­sia” kor­jaa­mas­sa sie­lun­vi­hol­li­sen ryös­tä­miä ih­mi­siä, hoi­ta­mas­sa haa­vo­ja ja saat­ta­mas­sa ma­ja­ta­loon.

Hoi­to on jo mak­set­tu. Kris­tus it­se mak­soi sen kär­si­mi­sel­lään ja kuo­le­mal­laan. Ma­ja­ta­loon au­te­tut pu­e­taan juh­la­pu­kuun siu­naa­mal­la kaik­kien syn­tien an­teek­si­an­ta­muk­sel­la si­säl­le Ju­ma­lan val­ta­kun­nan asuk­kaak­si.

Her­käk­si tee sy­dä­me­ni, et­tä toi­set huo­mai­sin, ah­dis­tuk­set vel­jie­ni omik­se­ni tun­ti­sin, et­tä huol­taan it­ke­väl­tä pyyh­ki­sin pois kyy­ne­len, et­tä ja­non uu­vut­ta­man toi­sin maa­han läh­tei­den (Vk. 439:3).

Jou­ni Le­so­nen

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 17.8.2016

Kuva: Heik­ki Vuo­no­ka­ri

Evan­ke­liu­mi­teks­ti: Luuk. 10:25–37

Bib­lia

Ja kat­so, yk­si lai­nop­pi­nut nou­si ja kiu­sa­si hän­tä, sa­no­en: Mes­ta­ri, mitä mi­nun pi­tää te­ke­män, et­tä minä ijan­kaik­ki­sen elä­män pe­ri­sin? Mut­ta hän sa­noi hä­nel­le: Mitä lais­sa on kir­joi­tet­tu? Kuin­kas luet? Ja hän vas­ta­si ja sa­noi: si­nun pi­tää ra­kas­ta­man Her­raa si­nun Ju­ma­laas kai­kes­ta si­nun sy­dä­mes­täs, ja kai­kes­ta si­nun sie­lus­tas, ja kai­kes­ta si­nun voi­mas­tas, ja kai­kes­ta si­nun mie­lel­täs: ja si­nun lä­him­mäis­täs niin­kuin it­si­äs. Niin hän sa­noi hä­nel­le: oi­kein sinä vas­ta­sit; tee se, niin sinä saat elää. Mut­ta hän tah­toi it­sen­sä van­hurs­kaak­si teh­dä ja sa­noi Jee­suk­sel­le: ku­kas mi­nun lä­him­mäi­se­ni on? Jee­sus vas­ta­si ja sa­noi: yk­si ih­mi­nen meni alas Je­ru­sa­le­mis­ta Je­ri­koon, ja tuli ryö­vä­rien kä­siin, jot­ka hä­nen alas­ti rii­sui­vat ja haa­voit­ti­vat, me­ni­vät pois ja jät­ti­vät hä­nen puo­li­kuol­leek­si. Niin ta­pah­tui, et­tä yk­si pap­pi sitä tie­tä va­el­si, ja kuin hän hä­nen näki, meni hän ohit­se. Niin myös lee­vi­läi­nen, kuin hän tuli sil­le pai­kal­le, ja näki hä­nen, ja meni ohit­se. Mut­ta yk­si sa­ma­ri­a­lai­nen va­el­si, ja tuli hä­nen ty­kön­sä, ja kuin hän näki hä­nen, ar­mah­ti hän hän­tä, ja tuli ja si­toi hä­nen haa­van­sa ja vuo­dat­ti sii­hen öl­jyä ja vii­naa, ja pani juh­tan­sa pääl­le, ja vei hä­nen ma­jaan, ja kor­ja­si hän­tä. Ja toi­se­na päi­vä­nä mat­kus­ti hän, ja ot­ti kak­si pen­ni­kiä ja an­toi isän­näl­le, ja sa­noi hä­nel­le: kor­jaa hän­tä, ja jos sinä enem­män ku­lu­tat, niin minä pa­la­tes­sa­ni mak­san si­nul­le. Kuka siis näis­tä kol­mes­ta oli si­nun näh­däk­ses hä­nen lä­him­mäi­sen­sä, joka ryö­vä­rien kä­siin oli tul­lut? Niin hän sa­noi: joka lau­piu­den teki hä­nen koh­taan­sa. Niin sa­noi Jee­sus hä­nel­le: mene ja tee sinä myös niin.

Raa­mat­tu 1992

Muu­an lai­no­pet­ta­ja ha­lu­si pan­na Jee­suk­sen ko­e­tuk­sel­le. Hän ky­syi: ”Opet­ta­ja, mitä mi­nun pi­tää teh­dä, jot­ta sai­sin omak­se­ni ian­kaik­ki­sen elä­män?” Jee­sus sa­noi hä­nel­le: ”Mitä lais­sa sa­no­taan? Mitä sinä it­se siel­tä luet?” Mies vas­ta­si: ”Ra­kas­ta Her­raa, Ju­ma­laa­si, koko sy­dä­mes­tä­si ja koko sie­lus­ta­si, koko voi­mal­la­si ja koko ym­mär­ryk­sel­lä­si, ja lä­him­mäis­tä­si niin kuin it­se­ä­si.” Jee­sus sa­noi: ”Oi­kein vas­ta­sit. Tee näin, niin saat elää.” Mies tah­toi osoit­taa, et­tä hän nou­dat­ti la­kia, ja jat­koi: ”Kuka sit­ten on mi­nun lä­him­mäi­se­ni?” Jee­sus vas­ta­si hä­nel­le näin: ”Eräs mies oli mat­kal­la Je­ru­sa­le­mis­ta Je­ri­koon, kun ros­vo­jouk­ko yl­lät­ti hä­net. Ros­vot vei­vät hä­nel­tä vaat­teet­kin pääl­tä ja piek­si­vät hä­net ve­ril­le. Sit­ten he läh­ti­vät tie­hen­sä ja jät­ti­vät hä­net hen­ki­hie­ve­riin. Sa­maa tie­tä sat­tui tu­le­maan pap­pi, mut­ta mie­hen näh­des­sään hän väis­ti ja meni ohi. Sa­moin teki pai­kal­le osu­nut lee­vi­läi­nen: kun hän näki mie­hen, hän­kin väis­ti ja meni ohi. Mut­ta sit­ten tuli sa­maa tie­tä muu­an sa­ma­ri­a­lai­nen. Kun hän saa­pui pai­kal­le ja näki mie­hen, hä­nen tuli tätä sää­li. Hän meni mie­hen luo, va­le­li tä­män haa­voi­hin öl­jyä ja vii­niä ja si­toi ne. Sit­ten hän nos­ti mie­hen juh­tan­sa sel­kään, vei hä­net ma­ja­ta­loon ja piti hä­nes­tä huol­ta. Seu­raa­va­na aa­mu­na hän ot­ti kuk­ka­ros­taan kak­si de­naa­ria, an­toi ne ma­ja­ta­lon isän­näl­le ja sa­noi: ’Hoi­da hän­tä. Jos si­nul­le koi­tuu enem­män ku­lu­ja, minä kor­vaan ne, kun tu­len ta­kai­sin.’ Kuka näis­tä kol­mes­ta si­nun mie­les­tä­si oli ryös­te­tyn mie­hen lä­him­mäi­nen?” Lai­no­pet­ta­ja vas­ta­si: ”Se, joka osoit­ti hä­nel­le lau­peut­ta.” Jee­sus sa­noi: ”Mene ja tee sinä sa­moin.”

20.2.2020

Sa­nat, jot­ka Her­ra on pu­hu­nut, ovat hen­ki ja elä­mä. Joh. 6:63

Viikon kysymys