Heik­ki Myl­ly­nie­mi

Ju­ma­la ke­hot­taa kuun­te­le­maan Jee­sus­ta ja us­ko­maan hä­neen.

Sun­nun­tain evan­ke­liu­mi ker­too Jee­suk­sen ju­ma­lal­li­ses­ta kir­kas­tu­mi­ses­ta. Jee­sus oli ve­täy­ty­nyt vuo­rel­la yk­si­näi­syy­ten ru­koi­le­maan. Eh­kä hä­nel­lä oli mur­hei­ta, jois­ta hän ha­lu­si ker­toa Isäl­leen. Kär­si­myk­sen mal­ja odot­ti hän­tä, so­vi­tuk­sen päi­vä oli lä­hel­lä.

Jee­sus kir­kas­te­taan

Jee­suk­sen mu­ka­na oli­vat lä­hei­set op­pi­laat Pie­ta­ri, Jaa­kob ja Jo­han­nes. Vuo­rel­la ta­pah­tui ih­meel­li­siä asi­oi­ta: Jee­suk­sen ul­ko­muo­to muut­tui, ja hä­nen vaat­teen­sa al­koi­vat hoh­taa yli­luon­nol­li­sen kirk­kaas­ti. Sit­ten il­mes­tyi­vät Elia ja Moo­ses, jot­ka kes­kus­te­li­vat Jee­suk­sen kans­sa hä­nen kuo­le­mas­taan Je­ru­sa­le­mis­sa.

Elä­män Her­ra Jee­sus kir­kas­tet­tiin, ja ope­tus­lap­set sai­vat to­dis­taa tätä ih­meel­lis­tä ta­pah­tu­maa. Se oli pyhä het­ki. Py­hyy­den ko­ke­mus ve­tää ih­mis­tä puo­leen­sa ja he­rät­tää kun­ni­oi­tus­ta, jopa pel­koa. Py­hän ko­ke­mus voi ol­la myös tur­val­li­nen ja le­vol­li­nen.

Kol­men ope­tus­lap­sen oli vuo­rel­la niin hyvä ol­la, et­tä Pie­ta­ri eh­dot­ti kol­men ma­jan ra­ken­ta­mis­ta sin­ne. Tai­vaal­li­set vie­raat ei­vät tul­leet kui­ten­kaan jää­däk­seen. Pää­si­äi­sen ta­pah­tu­mat odot­ti­vat. Apos­to­lei­ta tar­vit­tiin evan­ke­liu­min työ­hön.

Vain us­kol­la pe­las­tuu

Kir­kas­tus­vuo­ren ta­pah­tu­mia edel­si Jee­suk­sen ky­sy­mys sii­tä, kuka hän ih­mis­ten mie­les­tä oli. He vas­ta­si­vat: ”Jo­han­nes Kas­ta­jan, ja toi­set Eli­aan, toi­set taas jon­kun pro­fee­tois­ta”. Jee­sus esit­ti ky­sy­myk­sen myös ope­tus­lap­sil­leen. Pie­ta­ri vas­ta­si mui­den­kin puo­les­ta Jee­suk­sen ole­van Kris­tus.

Sen jäl­keen Jee­sus ker­toi en­sim­mäi­sen ker­ran kuo­le­mas­taan. Pie­ta­ri ot­ti Jee­suk­sen eril­leen ja nuh­te­li tätä. Jee­suk­sen vas­taus oli voi­mal­li­nen. ”’Väis­ty tiel­tä­ni Saa­ta­na! Si­nun aja­tuk­se­si ei­vät ole Ju­ma­las­ta, vaan ih­mi­ses­tä!” Sit­ten Jee­sus piti vä­ke­vän saar­nan sii­tä, mitä on ol­la Kris­tuk­sen seu­raa­ja: ”Sil­lä se, joka tah­too pe­las­taa elä­män­sä, ka­dot­taa sen, mut­ta joka elä­män­sä mi­nun täh­te­ni ja evan­ke­liu­min täh­den ka­dot­taa, on sen pe­las­ta­va. Mitä hyö­dyt­tää ih­mis­tä, jos hän voit­taa omak­seen koko maa­il­man mut­ta me­net­tää sie­lun­sa?” (Mark. 8: 27–36.)

Us­ko pe­rus­tuu Jee­suk­sen työ­hön

Vie­lä ny­ky­ään­kin Ju­ma­lan lap­si voi apos­to­lei­den ta­paan ko­kea jo­tain, joka vas­taa kir­kas­tus­vuo­ri­ko­ke­mus­ta. Ju­ma­lan sa­nan kuu­los­sa ja evan­ke­liu­min ar­mo­hoi­dos­sa köy­hä sy­dän vir­voit­tuu. Eri­tyi­ses­ti kun Ju­ma­lan lap­set ovat ko­koon­tu­neet suu­rel­la jou­kol­la yh­teen, voi täl­lai­nen ”kir­kas­tus­vuo­ri­ko­ke­mus” ta­pah­tua.

Ju­ma­lan kan­san mat­ka­lau­lu­jen ja vir­sien lau­la­mi­nen yh­des­sä suu­rel­la jou­kol­la roh­kai­see ja vir­voit­taa. Se on voi­ma­kas yh­tei­söl­li­nen ko­ke­mus. Toi­saal­ta täl­lai­nen ko­ke­mus voi tul­la pie­nem­mis­sä­kin puit­teis­sa kes­kel­lä ar­jen hyö­ri­nää, esi­mer­kik­si kun ta­paa ys­tä­vän, jol­le saa pur­kaa sy­dä­men­sä tun­to­ja sekä us­koa evan­ke­liu­min.

On tär­ke­ää muis­taa, et­tä us­kon edel­ly­tyk­se­nä ei­vät ole ”hy­vät tun­te­mi­set” tai voi­mak­kaat hen­gel­li­set ja yli­luon­nol­li­set ko­ke­muk­set. Us­kon pe­rus­tuk­se­na on Jee­suk­sen Kris­tuk­sen kuo­le­ma ja ylös­nou­se­mus.

Ope­tus­las­ten us­ko vah­vis­tui

Sun­nun­tain evan­ke­liu­mi­teks­tis­sä Pie­ta­rin pu­hu­es­sa tuli pil­vi ja peit­ti pai­kan var­joon­sa. Ope­tus­lap­set pe­läs­tyi­vät, kun nä­ki­vät mies­ten peit­ty­neen pil­veen, jos­ta kuu­lui ää­ni: ”´Tämä on mi­nun Poi­ka­ni, mi­nun va­lit­tu­ni, kuul­kaa hän­tä!´ Ää­nen vai­et­tua ope­tus­lap­set nä­ki­vät Jee­suk­sen ole­van yk­sin. He py­syi­vät vai­ti kai­kes­ta ko­ke­mas­taan ei­vät­kä vie­lä sil­loin ker­to­neet sii­tä ke­nel­le­kään.” (Luuk. 9:34–36.)

Ju­ma­la käs­ki ope­tus­las­ten kuul­la Jee­sus­ta. Kir­kas­tus­vuo­rel­la ope­tus­las­ten us­ko vah­vis­tui.

Evan­ke­liu­mi Luuk. 9:28–36

Raa­mat­tu 1992: Noin vii­kon ku­lut­tua sii­tä, kun Jee­sus oli tä­män pu­hu­nut, hän ot­ti mu­kaan­sa Pie­ta­rin, Jo­han­nek­sen ja Jaa­ko­bin ja nou­si vuo­rel­le ru­koi­le­maan. Hä­nen ru­koil­les­saan hä­nen kas­von­sa muut­tui­vat ja hä­nen vaat­teen­sa sä­deh­ti­vät kirk­kaan val­koi­si­na. Sa­mas­sa sii­nä oli kak­si mies­tä, Moo­ses ja Elia, kes­kus­te­le­mas­sa hä­nen kans­saan. He il­mes­tyi­vät tai­vaal­li­ses­sa kirk­kau­des­sa ja pu­hui­vat Jee­suk­sen pois­läh­dös­tä, joka oli to­teu­tu­va Je­ru­sa­le­mis­sa. Pie­ta­ri ja hä­nen kans­saan ole­vat ope­tus­lap­set oli­vat vai­pu­neet sy­vään uneen. Ha­vah­tu­es­saan he nä­ki­vät Jee­suk­sen kirk­kau­des­saan ja ne kak­si mies­tä, jot­ka oli­vat hä­nen kans­saan. Kun nämä oli­vat läh­te­mäs­sä Jee­suk­sen luo­ta, Pie­ta­ri sa­noi: ”Opet­ta­ja, on hyvä, et­tä me olem­me tääl­lä. Me teem­me kol­me ma­jaa: si­nul­le ja Moo­sek­sel­le ja Eli­al­le.” Mut­ta hän ei tien­nyt mitä sa­noi. Pie­ta­rin pu­hu­es­sa tuli pil­vi ja peit­ti pai­kan var­joon­sa. Ope­tus­lap­set pe­läs­tyi­vät, kun nä­ki­vät mies­ten peit­ty­neen pil­veen. Pil­ves­tä kuu­lui ää­ni: ”Tämä on mi­nun Poi­ka­ni, mi­nun va­lit­tu­ni, kuul­kaa hän­tä!” Ää­nen vai­et­tua ope­tus­lap­set nä­ki­vät Jee­suk­sen ole­van yk­sin. He py­syi­vät vai­ti kai­kes­ta ko­ke­mas­taan ei­vät­kä vie­lä sil­loin ker­to­neet sii­tä ke­nel­le­kään.

Bib­lia: Ja ta­pah­tui kah­dek­san päi­vän pe­räs­tä näi­den sa­nain jäl­keen, et­tä hän ot­ti ty­kön­sä Pie­ta­rin ja Jo­han­nek­sen ja Ja­ko­bin, ja meni ylös vuo­rel­le ru­koi­le­maan. Ja kuin hän ru­koi­le, muut­tui hä­nen kas­von­sa ja hä­nen vaat­teen­sa tu­li­vat val­ki­ak­si ja kiil­tä­väk­si. Ja kat­so, kak­si mies­tä pu­hui hä­nen kans­san­sa, jot­ka oli­vat Mo­ses ja Eli­as, jot­ka nä­kyi­vät kun­ni­as­sa ja ja pu­hui­vat hä­nen me­nos­tan­sa, jon­ka hän täyt­tä­vä oli Je­ru­sa­le­mis­sa. Mut­ta Pie­ta­ri ja jot­ka hä­nen kans­san­sa oli­vat, oli­vat unes­ta ras­kau­te­tut; mut­ta kos­ka he he­rä­si­vät, nä­ki­vät he hä­nen kun­ni­an­sa ja ne kak­si mies­tä, jot­ka sei­soi­vat hä­nen ty­kö­nän­sä. Ja ta­pah­tui, kuin he läk­si­vät hä­nen ty­kö­än­sä, sa­noi Pie­ta­ri Jee­suk­sel­le: Mes­ta­ri, hyvä on mei­dän täs­sä ol­la, teh­kääm­me tä­hän kol­me ma­jaa, si­nul­le yh­den, Mo­sek­sel­le yh­den ja Eli­aal­le yh­den; ei­kä tie­tä­nyt, mitä sa­noi. Ja hä­nen näi­tä pu­huis­san­sa, tuli pil­vi ja var­jo­si ym­pä­ri hei­dät; mut­ta he pel­jäs­tyi­vät, kos­ka tu­li­vat pil­ven si­säl­le. Ja ää­ni tuli pil­ves­tä, sa­no­en: tämä on mi­nun ra­kas Poi­ka­ni, kuul­kaat hän­tä. Ja kuin ää­ni par­haal­lan­sa kuu­lui, löy­si­vät he Jee­suk­sen yk­sin. Ja he vai­ke­ni­vat, ei­kä mi­tään kel­len­kään nii­nä päi­vi­nä ju­tel­leet niis­tä, mit­kä he näh­neet oli­vat.