Jee­suk­sen ja Si­me­o­nin koh­taa­mi­nen temp­pe­lis­sä oli pe­las­tus­his­to­ri­an suu­ri tai­te­koh­ta. Van­han lii­ton har­ras odo­tus, lu­pauk­sen sa­naan us­ko­mi­nen, oli päät­ty­nyt. Lu­paus Mes­si­aas­ta oli täyt­ty­nyt.

Kynt­ti­län­päi­vä si­joit­tuu kirk­ko­vuo­des­sa sun­nun­tail­le, jol­loin on ku­lu­nut vä­hin­tään nel­jä­kym­men­tä päi­vää jou­lus­ta, Va­pah­ta­jan syn­ty­mä­juh­las­ta. Van­ha sa­non­ta kuu­luu: ”ke­vät­tä kynt­ti­läs­tä”.

Kul­jem­me ke­vät­tä ja ke­sää koh­den. Yöt ly­he­ne­vät, päi­vät pi­te­ne­vät ja tal­ven pi­meys al­kaa väis­tyä. Kynt­ti­län­päi­vän sa­no­ma pu­huu kui­ten­kin suu­rem­mas­ta va­los­ta, Kris­tuk­ses­ta maa­il­man va­lo­na.

Lain sa­nan mu­kai­ses­ti

Opet­ta­es­saan Jee­sus to­te­si, et­tei hän tul­lut ku­mo­a­maan la­kia ja pro­feet­to­ja, vaan to­teut­ta­maan (Matt. 5:17). Lain nou­dat­ta­mi­nen ja Ju­ma­lan sa­nan kun­ni­oit­ta­mi­nen oli myös tuo­nut Ma­ri­an, Joo­se­fin ja Jee­sus-lap­sen temp­pe­liin.

Esi­koi­se­na Jee­sus piti py­hit­tää Her­ral­le ja sa­mal­la suo­rit­taa lain vaa­ti­mat puh­dis­tus- ja so­vi­tus­me­not temp­pe­lis­sä. Joo­sef ja Ma­ria toi­vat uh­rik­si kak­si kyyh­ky­sen poi­kaa. Näin he täyt­ti­vät lain vaa­ti­mat toi­men­pi­teet.

Si­me­on nä­kee Her­ran voi­del­lun

Ta­pah­tu­mat temp­pe­lis­sä sai­vat yl­lät­tä­vän kään­teen. Sin­ne saa­pui myös van­ha Si­me­on. Raa­mat­tu an­taa hä­nes­tä kau­niin to­dis­tuk­sen. Hän oli hurs­kas ja Ju­ma­laa pel­kää­vä mies, ja Pyhä Hen­ki oli hä­nen yl­lään.

Ei ol­lut sat­tu­maa, et­tä Si­me­on tuli temp­pe­liin, kun pyhä per­he saa­pui sin­ne. Hen­ki oli il­moit­ta­nut Si­me­o­nil­le, et­tei hän koh­taa kuo­le­maa en­nen kuin on näh­nyt Her­ran voi­del­lun. Nyt hän ko­kee har­taim­man toi­veen­sa täyt­ty­vän, kun hän nä­kee omin sil­min lu­va­tun Mes­si­aan.

Si­me­on ot­taa lap­sen sy­liin­sä ja puh­ke­aa kii­tok­seen: ”Her­ra, nyt sinä an­nat pal­ve­li­ja­si rau­has­sa läh­teä, niin kuin olet lu­van­nut. Mi­nun sil­mä­ni ovat näh­neet si­nun pe­las­tuk­se­si, jon­ka olet kai­kil­le kan­soil­le val­mis­ta­nut; va­lon, joka koit­taa pa­ka­na­kan­soil­le, kirk­kau­den, joka lois­taa kan­sal­le­si Is­ra­e­lil­le” (Luuk. 2:29–32).

Jee­sus, elä­män valo

Si­me­o­nin sa­nois­ta huo­kuu kii­tol­li­suus ja tyy­ty­väi­syys sii­tä, et­tä hän sai omin sil­min näh­dä pe­las­ta­jan­sa. Odot­ta­jan us­ko muut­tui nä­ke­mi­sek­si ja toi­vo maa­il­man va­los­ta to­teu­tui.

Si­me­on koki tuos­sa het­kes­sä myös lu­pauk­sen omal­le koh­dal­leen; Her­ra, nyt sinä an­nat pal­ve­li­ja­si rau­has­sa läh­teä. Hän sai us­kon sil­min kat­sel­la päi­vää, jol­loin hän saa siir­tyä ajas­ta ian­kaik­ki­suu­teen.

Jee­suk­sen seu­raa­mi­nen on val­keu­des­sa va­el­ta­mis­ta. Hän opet­ti: ”Minä olen maa­il­man valo. Se, joka seu­raa mi­nua, ei kul­je pi­me­äs­sä, vaan hä­nel­lä on elä­män valo.” (Joh. 8:12.)

Ju­ma­lan sa­nas­ta löy­ty­vät tien­vii­tat elä­män kai­dal­le tiel­le. Ne opas­ta­vat va­el­ta­maan va­los­sa. ”Mut­ta jos me va­el­lam­me va­los­sa, niin kuin hän it­se on va­los­sa, meil­lä on yh­teys toi­siim­me ja Jee­suk­sen, hä­nen Poi­kan­sa, veri puh­dis­taa mei­dät kai­kes­ta syn­nis­tä” (1. Joh. 1:7).

Rak­kaus syn­tis­tä koh­taan

Kynt­ti­lä­päi­vän sa­no­mas­sa kuu­luu Ju­ma­lan rak­kaus syn­tis­tä ih­mis­tä koh­taan. Teks­tim­me hen­ki­löt, Joo­sef, Ma­ria ja Si­me­on, sai­vat ko­kea Ju­ma­lan lau­peu­den täyt­ty­mi­sen.

Näin Py­hän Hen­gen avaa­ma ja Ju­ma­lan sa­nal­la hoi­det­tu us­ko an­taa meil­le­kin tur­val­li­sen nä­ky­män. Me saam­me us­koa täyt­ty­nee­seen lu­pauk­seen, va­loon, joka lois­taa kai­kil­le kan­soil­le. Ju­ma­lan ar­mo opet­taa mei­tä elä­mään täl­lä kai­dal­la tai­vaan tiel­lä.

Temp­pe­lin ta­pah­tu­miin liit­tyi vie­lä koh­ta, jos­sa Si­me­on siu­naa Ma­ri­aa ja Joo­se­fia. Van­ha Si­me­on näki hei­dän häm­men­nyk­sen­sä ja py­hän ar­kuu­ten­sa suu­ren teh­tä­vän edes­sä.

Evan­ke­liu­mil­la siu­naa­mi­nen on ai­na ol­lut sie­lun­hoi­dol­li­nen teh­tä­vä ja mah­dol­li­suus tai­vaan tien mat­ka­lai­sil­la. Evan­ke­liu­mi on Ju­ma­lan voi­ma, ja sii­hen saa Ma­ri­an ja Joo­se­fin ta­voin tur­va­ta.

Il­ma­ri Kor­ho­nen

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 31.1.2018

Ku­vi­tus­ku­va: A.-L. S.

Raa­mat­tu 1992: Kun tuli päi­vä, jol­loin hei­dän Moo­sek­sen lain mu­kaan piti puh­dis­tau­tua, he me­ni­vät Je­ru­sa­le­miin vie­däk­seen lap­sen Her­ran eteen, sil­lä Her­ran lais­sa sa­no­taan näin: ”Jo­kai­nen poi­ka­lap­si, joka esi­koi­se­na tu­lee äi­tin­sä koh­dus­ta, on py­hi­tet­tä­vä Her­ral­le.” Sa­mal­la hei­dän piti tuo­da Her­ran lais­sa sää­det­ty uh­ri, ”kak­si met­sä­kyyh­kyä tai kyyh­ky­sen­poi­kaa”.

Je­ru­sa­le­mis­sa eli hurs­kas ja ju­ma­laa­pel­kää­vä mies, jon­ka nimi oli Si­me­on. Hän odot­ti Is­ra­e­lil­le lu­vat­tua loh­du­tus­ta, ja Pyhä Hen­ki oli hä­nen yl­lään. Pyhä Hen­ki oli hä­nel­le il­moit­ta­nut, et­tei kuo­le­ma koh­taa hän­tä en­nen kuin hän on näh­nyt Her­ran Voi­del­lun. Hen­gen joh­da­tuk­ses­ta hän tuli temp­pe­liin, ja kun Jee­suk­sen van­hem­mat toi­vat las­ta sin­ne teh­däk­seen sen, mikä lain mu­kaan oli teh­tä­vä, hän ot­ti lap­sen kä­si­var­sil­leen, ylis­ti Ju­ma­laa ja sa­noi:

– Her­ra, nyt sinä an­nat pal­ve­li­ja­si rau­has­sa läh­teä, niin kuin olet lu­van­nut. Mi­nun sil­mä­ni ovat näh­neet si­nun pe­las­tuk­se­si, jon­ka olet kai­kil­le kan­soil­le val­mis­ta­nut: va­lon, joka koit­taa pa­ka­na­kan­soil­le, kirk­kau­den, joka lois­taa kan­sal­le­si Is­ra­e­lil­le.

Jee­suk­sen isä ja äi­ti oli­vat ih­meis­sään sii­tä, mitä hä­nes­tä sa­not­tiin.

BIB­LIA: Ja kuin hei­dän puh­dis­tus­päi­vän­sä oli­vat täy­te­tyt Mo­sek­sen lain jäl­keen, vei­vät he hä­net Je­ru­sa­le­miin, aset­taak­sen­sa hän­tä Her­ran eteen, niin­kuin kir­joi­tet­tu on Her­ran lais­sa: kaik­ki mie­hen­puo­li, joka en­sin avaa äi­tin­sä koh­dun, pi­tää kut­sut­ta­man Her­ral­le py­häk­si, ja uh­ra­tak­sen­sa, niin­kuin sa­not­tu on Her­ran lais­sa, pari met­tis­tä eli kak­si kyh­ky­läi­sen poi­kaa.

Ja kat­so, mies oli Je­ru­sa­le­mis­sa, jon­ka nimi oli Si­me­on: tämä oli hurs­kas ja ju­ma­li­nen mies, odot­tain Is­ra­e­lin loh­du­tus­ta, ja Pyhä Hen­ki oli hä­nes­sä. Ja hä­nel­le oli sa­not­tu Py­häl­tä Hen­gel­tä, et­tei hä­nen pi­tä­nyt en­nen kuo­le­maa nä­ke­män, kuin hän nä­kis Her­ran Kris­tuk­sen. Ja hän tuli Hen­gen kaut­ta temp­liin. Ja kuin van­hem­mat toi­vat lap­sen Je­suk­sen si­säl­le, teh­däk­sen­sä hä­nen edes­tän­sä lain ta­van jäl­keen, Niin hän ot­ti hä­nen sy­liin­sä, ja kiit­ti Ju­ma­laa ja sa­noi:

Nyt sinä, Her­ra, las­ket pal­ve­li­as rau­haan me­ne­mään, sa­nas jäl­keen; Sil­lä mi­nun sil­mä­ni ovat näh­neet si­nun au­tuu­tes, Jon­ka sinä val­mis­tit kaik­kein kan­sain eteen, Val­keu­dek­si va­lis­ta­maan pa­ka­noi­ta ja si­nun kan­sas Is­ra­e­lin kun­ni­ak­si.

Ja Jo­seph ja hä­nen äi­tin­sä ih­met­te­li­vät nii­tä, joi­ta hä­nes­tä sa­not­tiin.