Sep­po Aho

Ih­mis­kun­nan tu­le­vai­suus huo­let­taa mo­nia, mut­ta luo­ma­kun­nan tu­le­vai­suus on tur­val­li­ses­ti Ju­ma­lan kä­sis­sä.

Jee­sus kä­sit­te­li usein toi­sen tu­le­mi­sen­sa ai­kaa. Päi­vän evan­ke­liu­mi­teks­tis­sä huo­mio kiin­nit­tyy lo­pun ai­ko­jen merk­kei­hin, ope­tuk­siin ja va­roi­tuk­siin: ”Pi­tä­kää va­ran­ne, et­tei­vät juo­pot­te­lu ja päih­ty­mys tai jo­ka­päi­väi­sen elä­män huo­let tur­ru­ta tei­tä, niin et­tä se päi­vä yl­lät­tää tei­dät” (Luuk. 21:34).

Van­hem­pi kään­nös pu­huu ela­tuk­sen mur­heis­ta. Myös kyl­vä­jä­ver­taus (Luuk. 8:4–15) ker­too, kuin­ka huo­li ar­jen toi­meen­tu­los­ta voi tul­la oh­dak­keek­si ja es­tää Ju­ma­lan sa­nan kas­vun ja vai­ku­tuk­set ih­mi­sen sy­dä­mes­sä. Sil­loin ih­mi­nen ei ole val­mis koh­taa­maan Kun­ni­an ku­nin­gas­ta, Jee­sus­ta.

Myös Pie­ta­ri kä­sit­te­li asi­aa ja ke­hot­ti Ju­ma­lan lap­sia pi­tä­mään us­kon pää­mää­rän mie­les­sä sekä säi­lyt­tä­mään tai­vas­toi­von (1. Piet. 1:7–12).

Lo­pun ajan mer­keis­tä mai­ni­taan myös le­vo­ton maa­il­ma: Meri ja aal­lot pau­haa­vat. Ih­mis­kun­nan tu­le­vai­suus huo­let­taa. Tätä huol­ta ei vä­hen­nä pyr­ki­mys ohit­taa ja vä­hä­tel­lä kaik­ki­val­ti­aan Ju­ma­lan ole­mas­sa­o­loa ja voi­maa ei­kä tur­vau­tu­mi­nen ih­mi­sym­mär­ryk­seen.

Toi­von nä­kö­a­lo­ja Raa­ma­tus­ta

Jee­sus roh­kai­si seu­raa­ji­aan. Hän muis­tut­ti, et­tä kyse on lu­nas­tuk­sen päi­vän ajas­ta. Sil­loin us­kon pää­mää­rä saa­vu­te­taan.

Miel­tä as­kar­rut­ta­vien ky­sy­mys­ten eteen ei voi vält­tyä jou­tu­mas­ta. Var­sin­kin tie­dos­ta­vat ja tu­le­vai­suut­t­ta suun­nit­te­le­vat nuo­ret tar­vit­se­vat pal­jon roh­kai­sua maa­il­man­laa­juis­ten uh­ka­ku­vien kes­kel­lä.

Näis­sä uh­ka­ku­vis­sa eri­tyi­ses­ti tie­do­tus­vä­li­neet ovat kiin­ni. Myön­tei­sil­le ja toi­voa an­ta­vil­le uu­ti­sil­le ja maa­il­man­se­li­tyk­sil­le on vain vä­hän ti­laa uu­tis­tul­vas­sa.

Ku­lu­nee­na syk­sy­nä Hel­sin­gin Rau­ha­nyh­dis­tyk­sen vir­kis­tys­päi­vil­lä Mai­toi­sis­sa ra­ken­net­tiin alus­tus­pu­heen­vuo­roa osal­lis­tu­jien te­ke­mis­tä kes­kus­te­lu­ai­heis­ta. Osal­lis­tu­jat kai­pa­si­vat toi­von nä­kö­a­lo­ja eri­tyi­ses­ti nuo­ril­le. He ha­lu­si­vat kes­kus­tel­la myös us­ko­mi­sen ilos­ta ja tai­vas­toi­vos­ta ar­jes­sa. Näi­hin asi­oi­hin löy­tyy Ju­ma­lan sa­nas­ta opas­tus­ta ja roh­kai­sua.

Paa­va­li kir­joit­ti roo­ma­lai­sil­le tai­vas­toi­vos­ta, us­kon­van­hurs­kau­des­ta ja Ju­ma­lan ar­mos­ta. Tai­vas­toi­vo ei ole tur­ha, kos­ka Ju­ma­lan rak­kaus on vuo­da­tet­tu ih­mi­sen sy­dä­meen Py­hän Hen­gen kaut­ta (Room. 5:4–5). Il­man an­si­o­ta saa­tu Ju­ma­lan ar­mo tuo iloa ja huo­jen­nus­ta.

Aar­teen omis­ta­mi­nen an­taa tur­van

Ju­ma­lan sa­nas­ta löy­tyy oh­jei­ta myös sii­hen, mi­ten säi­lyt­tää näi­tä Ju­ma­lan kai­kil­le ih­mi­sil­le tar­jo­a­mia lah­jo­ja. Jee­sus an­toi neu­von us­kos­sa val­vo­mi­seen ja ru­koi­le­mi­seen. Hän ku­va­si it­se­ään Hy­väk­si Pai­me­nek­si, jota hä­nen lam­paan­sa seu­raa­vat ja jot­ka tun­nis­ta­vat pai­me­nen­sa ää­nen (Joh. 10:3–4, 11).

Hyvä Pai­men ja hän­tä seu­raa­va lam­mas­lau­ma on kuva Kris­tuk­ses­ta ja hä­nen seu­ra­kun­nas­taan. Lam­paat ei­vät ky­see­na­lais­ta Hy­vän Pai­me­nen neu­vo­ja, vaik­ka nämä neu­vot ei­vät tun­tui­si­kaan so­pi­van tä­hän maa­il­ma­nai­kaan.

In­hi­mil­li­sel­le luon­nol­le on kiu­saus nou­dat­taa Hy­vän Pai­me­nen neu­vo­ja vain ”so­vel­tu­vin osin”. Täl­lai­nen va­lin­ta vie har­haan, etään­nyt­tää ja erot­taa pai­me­nen lä­hei­syy­des­tä ja hoi­dos­ta.

Pai­men­ver­taus ku­vaa si­tä­kin, et­tä us­ko­mi­nen on va­paa­eh­tois­ta. Hy­vän Pai­me­nen ää­ni kuu­luu kut­su­va­na, roh­kai­se­va­na ja ko­ko­a­va­na. Sen yti­me­nä on va­kuu­tus ja tar­jous syn­tien an­teek­si­saa­mi­ses­ta ja Kris­tuk­sen van­hurs­kau­des­ta.

Tä­män aar­teen omis­ta­mi­nen an­taa tur­van ja roh­keu­den elää elä­mään­sä eteen­päin luot­ta­en hy­vän Ju­ma­lan huo­len­pi­toon.

Evan­ke­liu­mi: Luuk. 21:25–33 (34–36)

Raa­mat­tu 1992: ”Au­rin­gos­sa, kuus­sa ja täh­dis­sä nä­kyy merk­ke­jä. Me­ren aal­lot pau­haa­vat jy­lis­ten, ja maan pääl­lä ovat kan­sat ah­dis­tuk­sen ja epä­toi­von val­las­sa. Kaik­ki la­maan­tu­vat pe­los­ta odot­ta­es­saan sitä, mikä on koh­taa­va ih­mis­kun­taa, sil­lä tai­vai­den voi­mat järk­ky­vät. Sil­loin näh­dään Ih­mi­sen Po­jan tu­le­van pil­ven pääl­lä suu­res­sa voi­mas­saan ja kirk­kau­des­saan. Kun nuo ta­pah­tu­mat al­ka­vat, nos­ta­kaa roh­ke­as­ti pään­ne pys­tyyn, sil­lä tei­dän va­pau­tuk­sen­ne on lä­hel­lä.”

Hän esit­ti heil­le myös ver­tauk­sen: ”Kat­so­kaa vii­ku­na­puu­ta, tai mitä puu­ta ta­han­sa. Kun nä­et­te sen puh­ke­a­van leh­teen, te tie­dät­te il­man muu­ta, et­tä kesä on jo lä­hel­lä. Sa­mal­la ta­voin te näh­des­sän­ne tä­män ta­pah­tu­van tie­dät­te, et­tä Ju­ma­lan val­ta­kun­ta on lä­hel­lä. To­ti­ses­ti: tämä su­ku­pol­vi ei ka­toa en­nen kuin kaik­ki tämä ta­pah­tuu. Tai­vas ja maa ka­to­a­vat, mut­ta mi­nun sa­na­ni ei­vät ka­toa.

Pi­tä­kää va­ran­ne, et­tei­vät juo­pot­te­lu ja päih­ty­mys tai jo­ka­päi­väi­sen elä­män huo­let tur­ru­ta tei­tä, niin et­tä se päi­vä yl­lät­tää tei­dät niin kuin an­sa. Sitä päi­vää ei väl­tä yk­si­kään, joka maan pääl­lä elää. Py­sy­kää siis ala­ti val­veil­la ja ru­koil­kaa it­sel­len­ne voi­maa, jot­ta sel­vi­äi­sit­te kai­kes­ta sii­tä, mikä on ta­pah­tu­va, ja kes­täi­sit­te Ih­mi­sen Po­jan edes­sä.”

Bib­lia: Ja mer­kit pi­tää ole­man au­rin­gos­sa ja kuus­sa ja täh­dis­sä, ja maas­sa kan­sal­la ah­dis­tus epäi­lyk­sen täh­den. Ja meri ja aal­lot pi­tää pau­haa­man. Ja ih­mi­set maas­sa pi­tää nään­ty­män pel­von ja odot­ta­mi­sen täh­den nii­tä, mit­kä maan pii­rin pääl­le tu­le­vat; sil­lä tai­vaan voi­mat pi­tää lii­ku­tet­ta­man. Ja sil­loin hei­dän pi­tää nä­ke­män Ih­mi­sen Po­jan tu­le­van pil­vis­sä suu­rel­la voi­mal­la ja kun­ni­al­la. Mut­ta kuin nä­mät ru­pee­vat ta­pah­tu­maan, niin kat­so­kaat, ja nos­ta­kaat pään­ne ylös; sil­lä tei­dän lu­nas­tuk­sen­ne sil­loin lä­hes­tyy.

Ja hän sa­noi heil­le ver­tauk­sen: kat­so­kaat fi­ku­na­puu­ta ja kaik­kia pui­ta. Kuin ne jo puh­kee­vat, niin te nä­et­te ja it­se teis­tän­ne ym­mär­rät­te, et­tä suvi on jo läs­nä. Niin myös te, kuin te nä­et­te nä­mät ta­pah­tu­van, tie­tä­käät, et­tä Ju­ma­lan val­ta­kun­ta on läs­nä. To­ti­ses­ti minä sa­non teil­le: ei tä­män su­ku­kun­nan pidä suin­kaan huk­ku­man, sii­he­nas­ti kuin nä­mät kaik­ki ta­pah­tu­vat. Tai­vas ja maa on huk­ku­va, vaan mi­nun sa­na­ni ei pidä ikä­nä huk­kaan­tu­man.

Sen­täh­den val­vo­kaat ja ai­na ru­koil­kaat, et­tä te mah­dol­li­set oli­sit­te kaik­kia näi­tä vält­tä­mään, jot­ka pi­tää ta­pah­tu­man, ja sei­so­maan Ih­mi­sen Po­jan edes­sä. Ja hän opet­ti päi­väl­lä temp­lis­sä, mut­ta yöl­lä meni hän ulos ja oli yö­tä vuo­rel­la, joka kut­su­taan Öl­jy­mä­ek­si. Ja kaik­ki kan­sa tuli var­hain hä­nen ty­kön­sä temp­liin, hän­tä kuu­le­maan.