Ju­ma­lan suun­ni­tel­mas­sa Ma­ri­al­la oli ai­nut­laa­tui­nen teh­tä­vä.

Tä­nään on ke­vät­päi­vän­ta­saus: Poh­joi­ses­sa päi­vä al­kaa ol­la pi­dem­pi kuin yö. En­si pyhä on Ma­ri­an il­mes­tys­päi­vä eli ko­toi­sas­ti ma­ri­an­päi­vä. Se on paas­to­na­jan, ka­tu­mu­sa­jan kes­kel­le si­joit­tu­va eri­lai­nen päi­vä, va­loi­sa ilon ja kii­tok­sen sun­nun­tai. Juh­lan ai­hee­na on Her­ran pal­ve­li­ja­tar.

Vir­ret pu­hu­vat nuo­res­ta äi­ti Ma­ri­as­ta, neit­syt Ma­ri­as­ta tai Her­ran äi­ti Ma­ri­as­ta. Luu­kas kir­joit­taa Joo­se­fil­le kih­la­tus­ta neit­sy­es­tä, ar­mon saa­nees­ta Ma­ri­as­ta, jol­le en­ke­li Gab­riel il­moit­ti: ”älä pel­kää, Ma­ria, Ju­ma­la on suo­nut si­nul­le ar­mon­sa. Sinä tu­let ras­kaak­si ja syn­ny­tät po­jan, ja sinä an­nat hä­nel­le ni­mek­si Jee­sus.” Gab­riel Ju­ma­lan lä­het­ti­lää­nä ker­toi uu­ti­sen, py­hän sa­lai­suu­den, il­moi­tuk­sen, pe­las­tus­his­to­ri­al­li­sen vies­tin, us­kon asi­an.

Tämä sa­lai­suus py­syy yhä in­hi­mil­li­sen tie­don ja kä­si­tys­ky­vyn ulot­tu­mat­to­mis­sa. Mi­ten nuo­ri mor­si­an Ma­ria kä­sit­te­li uu­tis­ta? Min­kä mal­lin hän an­toi meil­le?

Sa­nat sai­vat häm­men­nyk­siin

Na­sa­re­tis­sa ta­pah­tui val­ta­via asi­oi­ta. En­ke­li oli tul­lut yl­lät­tä­en Ma­ri­an luo ja il­moit­ta­nut hä­nel­le hen­ki­lö­koh­tai­ses­ti pe­las­tus­his­to­ri­an suu­rim­man uu­ti­sen. Täs­sä koh­taa­mi­ses­sa Ma­ria ih­met­te­li ja jou­tui häm­men­nyk­siin.

Nämä il­mai­sut jä­ri­syt­tä­väs­sä ti­lan­tees­sa ovat var­sin le­vol­li­sia. Ma­ria ei pyör­ty­nyt, ei vai­pu­nut hur­mok­seen tai luul­lut ole­van­sa unes­sa, ei­kä hän nau­ra­nut Gab­rie­lil­le. Ei myös­kään sa­no­ta, et­tä hän kuit­ta­si en­ke­lin vies­tin mah­dot­to­mak­si.

Ma­ria us­koi ja us­kos­saan ih­met­te­li ja jou­tui häm­men­nyk­siin. Hän säi­käh­ti mut­ta ei epäil­lyt. Ju­ma­la val­mis­ti Ma­ri­aa suu­reen teh­tä­vään.

Kuul­tu­aan en­ke­lin vies­tin Ma­ria ky­syi hä­nel­tä: ”Mi­ten se on mah­dol­lis­ta?” Hän sai vas­tauk­sen: ”Pyhä Hen­ki tu­lee si­nun yl­le­si, Kor­keim­man voi­ma peit­tää si­nut var­jol­laan. Sik­si myös lap­si, joka syn­tyy, on pyhä, ja hän­tä kut­su­taan Ju­ma­lan Po­jak­si.”

Ky­sy­mys oli yk­sin­ker­tai­nen ja in­hi­mil­li­nen. Vas­taus oli sa­lat­tu ja ju­ma­lal­li­nen, ei tie­to­puo­li­nen ei­kä jär­ki­pe­räi­nen.

Mah­dot­to­mas­ta mah­dol­lis­ta

Sa­mal­la Gab­riel ker­toi, et­tä Ma­ri­an su­ku­lai­nen Eli­sa­bet odot­ti las­ta, vaik­ka oli jo van­ha. Ma­ria kuun­te­li Ju­ma­lan lu­pauk­sia, us­koi ne sekä ky­syi re­hel­li­ses­ti ja nöy­räs­ti.

Gab­riel vas­ta­si mut­ta ei moit­ti­nut Ma­ri­aa, ku­ten oli moit­ti­nut Eli­sa­be­tin puo­li­soa, pap­pi Sa­ka­ri­as­ta, vas­taa­vas­sa ti­lan­tees­sa. Luu­kas­han ker­too, et­tä kun Sa­ka­ri­as oli kuul­lut Gab­rie­lil­ta Jo­han­nek­sen syn­ty­mäs­tä, hän oli sa­no­nut: ”Mis­tä voin tie­tää, et­tä niin käy? Mi­nä­hän olen jo van­ha, ja vai­mo­ni­kin on iä­käs.” Sil­loin Gab­riel oli sa­no­nut: ”Suu­si my­kis­tyy nyt – – kos­ka et us­ko­nut sa­no­ja­ni, jot­ka ai­ka­naan käy­vät to­teen.” (Luuk. 1:18–20.)

Nuo­ri Ma­ria an­toi pa­rem­man esi­mer­kin kuin van­ha pap­pi Sa­ka­ri­as, joka epäi­li en­ke­lin il­moi­tus­ta. Ma­ria sai Gab­rie­lil­ta vie­lä roh­kai­se­vat sa­nat: ”Ju­ma­lal­le ei mi­kään ole mah­do­ton­ta.”

Val­mis pal­ve­luk­seen

Ma­ri­an ja Gab­rie­lin koh­taa­mi­nen päät­tyi roh­kai­sun sa­noi­hin. Nii­den jäl­keen Ma­ria to­te­si en­ke­lil­le: ”Minä olen Her­ran pal­ve­li­ja­tar. Ta­pah­tu­koon mi­nul­le niin kuin sa­noit.” Ma­ria oli val­mis pal­ve­luk­seen.

Ma­ria aset­tui ko­ko­nais­val­tai­ses­ti Ju­ma­lan pal­ve­luk­seen va­paa­eh­toi­ses­ti, nöy­räs­ti, us­kol­li­ses­ti ja hy­väl­lä mie­lel­lä. Koh­ta myös Eli­sa­bet ilah­tui Ma­ri­an us­kos­ta: ”Au­tu­as sinä, joka us­koit!” (Luuk. 1:45.)

Mik­si Ju­ma­la va­lit­si juu­ri Ma­ri­an? Sitä ei ole meil­le ker­rot­tu. Ju­ma­lan suun­ni­tel­mas­sa Ma­ri­al­la oli ai­nut­laa­tui­nen osa ja teh­tä­vä Jee­suk­sen äi­ti­nä. Sa­mal­la hän oli vaa­ti­ma­ton, ta­val­li­nen us­ko­vai­nen ih­mi­nen.

Ma­ri­a­kin oli an­si­o­ton pal­ve­li­ja, joka teki sen mitä pi­ti­kin teh­dä (Luuk. 17:10). Evan­ke­liu­meis­sa Ma­ria ei ole pal­von­nan koh­de. Me pal­vom­me, ru­koi­lem­me ja kii­täm­me Ju­ma­laa. Hä­neen me tur­vaam­me.

Pe­las­tuk­sem­me pe­rus­ta on Jee­sus. Apos­to­li Paa­va­li sa­noo: ”Pe­rus­tus on jo las­ket­tu, ja se on Jee­sus Kris­tus. Muu­ta pe­rus­tus­ta ei ku­kaan voi las­kea.” (1. Kor. 3:11.) Ma­ria opet­taa meil­le nöy­ryyt­tä, kuu­li­ai­suut­ta, us­koa, luot­ta­mus­ta ja pal­ve­lu­alt­tiut­ta.

Teks­ti: Ee­ro Nuo­li­o­ja

Ku­vi­tus­ku­va: Eve­lii­na Sauk­ko

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 20.3.2019

Evan­ke­liu­mi­teks­ti: Luuk. 1: 26–38

RAA­MAT­TU 1992: Kun Eli­sa­bet oli kuu­den­nel­la kuu­kau­del­laan, Ju­ma­la lä­het­ti en­ke­li Gab­rie­lin Na­sa­re­tin kau­pun­kiin Ga­li­le­aan neit­sy­en luo, jon­ka nimi oli Ma­ria. Ma­ria oli kih­lat­tu Daa­vi­din su­kuun kuu­lu­val­le Joo­se­fil­le. En­ke­li tuli si­sään hä­nen luok­seen ja sa­noi: ”Ole ter­veh­dit­ty, Ma­ria, sinä ar­mon saa­nut! Her­ra kans­sa­si!” Nämä sa­nat sai­vat Ma­ri­an häm­men­nyk­siin, ja hän ih­met­te­li, mitä sel­lai­nen ter­veh­dys mah­toi mer­ki­tä. Mut­ta en­ke­li jat­koi: ”älä pel­kää, Ma­ria, Ju­ma­la on suo­nut si­nul­le ar­mon­sa. Sinä tu­let ras­kaak­si ja syn­ny­tät po­jan, ja sinä an­nat hä­nel­le ni­mek­si Jee­sus. Hän on ole­va suu­ri, hän­tä kut­su­taan Kor­keim­man Po­jak­si, ja Her­ra Ju­ma­la an­taa hä­nel­le hä­nen isän­sä Daa­vi­din val­tais­tui­men. Hän hal­lit­see Jaa­ko­bin su­kua ikui­ses­ti, hä­nen ku­nin­kuu­del­laan ei ole lop­pua.” Ma­ria ky­syi en­ke­lil­tä: ”Mi­ten se on mah­dol­lis­ta? Mi­nä­hän olen kos­ke­ma­ton.” En­ke­li vas­ta­si: ”Pyhä Hen­ki tu­lee si­nun yl­le­si, Kor­keim­man voi­ma peit­tää si­nut var­jol­laan. Sik­si myös lap­si, joka syn­tyy, on pyhä, ja hän­tä kut­su­taan Ju­ma­lan Po­jak­si. Ja tie­dä tämä: Myös su­ku­lai­se­si Eli­sa­bet kan­taa poi­ka­las­ta, vaik­ka on jo van­ha. Hän on jo kuu­den­nel­la kuu­kau­del­la - hän, jota on pi­det­ty he­del­mät­tö­mä­nä! Ju­ma­lal­le ei mi­kään ole mah­do­ton­ta.” Sil­loin Ma­ria sa­noi: ”Minä olen Her­ran pal­ve­li­ja­tar. Ta­pah­tu­koon mi­nul­le niin kuin sa­noit.” Niin en­ke­li läh­ti hä­nen luo­taan.

BIB­LIA: Mut­ta kuu­den­te­na kuu­kau­te­na lä­he­tet­tiin en­ke­li Gab­riel Ju­ma­lal­ta Ga­li­le­an kau­pun­kiin, jon­ka nimi oli Na­sa­ret, Neit­seen tykö, joka oli kih­lat­tu mie­hel­le, jon­ka nimi oli Jo­seph, Da­vi­din huo­nees­ta; ja neit­seen nimi oli Ma­ria. Ja en­ke­li tuli si­säl­le hä­nen ty­kön­sä ja sa­noi: ter­ve, ar­moi­tet­tu! Her­ra on si­nun kans­sas: siu­nat­tu sinä vai­moin se­as­sa! Mut­ta kuin hän näki hä­nen, häm­mäs­tyi hän hä­nen pu­hees­tan­sa ja ajat­te­li, mil­li­nen se ter­veh­dys oli. Ja en­ke­li sa­noi hä­nel­le: älä pel­kää, Ma­ria! sil­lä sinä löy­sit ar­mon Ju­ma­lan ty­kö­nä. Kat­so, sinä sii­tät koh­dus­sas ja syn­ny­tät Po­jan, ja si­nun pi­tää kut­sua hä­nen ni­men­sä Je­sus. Sen pi­tää ole­man suu­ren ja pi­tää kut­sut­ta­man Ylim­mäi­sen Po­jak­si. Ja Her­ra Ju­ma­la an­taa hä­nel­le Da­vi­din hä­nen isän­sä is­tui­men, ja hä­nen pi­tää Ja­ko­bin huo­neen ku­nin­gas ijan­kaik­ki­ses­ti ole­man ja hä­nen val­ta­kun­nal­lan­sa ei pidä lop­pua ole­man. Niin sa­noi Ma­ria en­ke­lil­le: kuin­ka tämä tu­lee, sil­lä en minä mie­hes­tä mi­tään tie­dä? En­ke­li vas­ta­si ja sa­noi hä­nel­le: Pyhä Hen­ki tu­lee si­nun pääl­les ja Ylim­mäi­sen voi­ma var­joo si­nun: sen­täh­den myös se pyhä, joka si­nus­ta syn­tyy, pi­tää kut­sut­ta­man Ju­ma­lan Po­jak­si. Kat­so, Eli­sa­bet si­nun lan­kos siit­ti myös po­jan van­hal­la ijäl­län­sä, ja tämä on kuu­des kuu­kau­si hä­nel­le, joka kut­sut­tiin he­del­mät­tö­mäk­si. Sil­lä ei Ju­ma­lan edes­sä ole yh­tään asi­aa mah­do­toin­ta. Niin sa­noi Ma­ria: kat­so, Her­ran pii­ka! Ta­pah­tu­koon mi­nul­le si­nun sa­nas jäl­keen! Ja en­ke­li läk­si hä­nen ty­kö­än­sä.