JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Sana sunnuntaiksi

​Mitä sy­dän on täyn­nä, sitä suu pu­huu

Sana sunnuntaiksi
3.9.2014 0.01

Evan­ke­liu­mi­teks­tin edel­lä Jee­sus oli sai­rai­den ja toi­saal­ta fa­ri­seuk­sien ym­pä­röi­mä­nä. Jee­suk­sen pe­räs­sä kul­ki pal­jon vä­keä, ja hän pa­ran­si kaik­ki sai­raat (Matt.12:15).

Fa­ri­seuk­set kuu­li­vat Jee­suk­sen ih­me­te­ois­ta ja nä­ki­vät myös it­se ih­mei­den ta­pah­tu­van. Mo­net ky­se­li­vät: ”En­tä­pä jos tämä on Daa­vi­din Poi­ka?” Us­kon he­rää­mi­nen ai­heut­ti fa­ri­seuk­sis­sa ah­dis­tus­ta. Hei­dän suus­taan tu­li­kin tuo­mio: ”It­sen­sä Bel­se­bu­lin, pää­pa­ho­lai­sen, avul­la hän pa­ho­ja hen­kiä kar­kot­taa” (Matt. 12:23–24).

Jee­sus tun­si hei­dän aja­tuk­sen­sa, ja vas­ta­si heil­le pe­rus­teel­li­ses­ti sel­vit­tä­en pää­pa­ho­lai­sen ja Py­hän Hen­gen työn ero­a­vai­suuk­sia. Hän pu­hui myös her­jaa­mi­ses­ta ja Py­hän Hen­gen pil­kas­ta. Tä­hän kes­kus­te­lu­ti­lan­tee­seen liit­ty­vät Jee­suk­sen va­roi­tuk­sen sa­nat kel­vot­to­man puun he­del­mis­tä.

He­del­mis­tä puu tun­ne­taan

Jee­sus pu­hui fa­ri­seuk­sil­le kah­des­ta puus­ta. Pu­heen si­säl­tö on help­po ym­mär­tää: hyvä puu tuot­taa hy­vää he­del­mää, huo­no puu tuot­taa huo­noa he­del­mää. Mer­kil­le pan­ta­vaa on, et­tä täs­sä­kin yh­tey­des­sä Jee­sus ker­too ole­van vain kak­si us­ko­mi­sen laa­tua. Ih­mi­nen elää joko us­kos­ta tai epä­us­kos­ta.

Ih­mi­nen, joka saa elää Py­hän Hen­gen voi­mas­ta, tuot­taa Hen­gen he­del­miä. Us­ko nä­kyy ulos­päin rak­kau­te­na, ilo­na, rau­ha­na, kär­si­väl­li­syy­te­nä, hy­vyy­te­nä, us­kol­li­suu­te­na, lem­pey­te­nä ja it­se­hil­lin­tä­nä (Gal. 5:22–23). Us­ko­va ei usein it­se ym­mär­rä hei­jas­ta­van­sa Py­hän Hen­gen voi­maa maa­il­mas­sa.

Jee­suk­sen vuo­ri­saar­nas­sa Py­hän Hen­gen voi­ma tu­lee py­säyt­tä­väl­lä ta­val­la to­dek­si: ”Te olet­te maa­il­man valo. Ei kau­pun­ki voi py­syä kät­kös­sä, jos se on yl­hääl­lä. Ei­kä lamp­pua, kun se sy­ty­te­tään, pan­na va­kan al­le, vaan lam­pun­jal­kaan. Sii­tä se lois­taa kai­kil­le huo­nees­sa ole­vil­le.” (Matt. 5:14–15.)

Ar­ki­set us­kon tun­te­muk­set liit­ty­vät sii­hen ko­ke­muk­seen, et­tä oma hor­ju­va us­ko tuot­taa vain huo­noa he­del­mää. Täl­lai­nen us­kon ko­ke­mus ei ole vää­rä; sil­loin säi­lyy halu hoi­taa us­koa Ju­ma­lan ar­mon ja an­teek­si­an­ta­muk­sen va­ras­sa.

Fa­ri­seuk­sien epä­us­ko puo­les­taan hei­jas­te­li us­kot­te­lua omas­ta hy­vyy­des­tä. Fa­ri­seuk­sien toi­min­ta ja pu­heet Jee­sus­ta ja hä­nen seu­raa­ji­aan koh­taan nä­kyi­vät ”huo­no­jen pui­den huo­noi­na he­del­mi­nä”. Jee­suk­sen puhe fa­ri­seuk­sil­le oli ko­vaa: ”Te kyy­käär­meen si­ki­öt, kuin­ka tei­dän pu­heen­ne voi­si ol­la hy­vää, kun it­se olet­te pa­ho­ja!” (Matt. 12:34.)

Fa­ri­seuk­sil­la oli te­ke­mät­tä pa­ran­nus omis­ta syn­neis­tään. Omas­ta voi­mas­taan elä­vä saat­taa ol­la hy­vin an­ka­ra lä­him­mäis­tä koh­taan. Se tu­lee usein il­mi il­ke­ä­nä pu­hee­na. Täl­löin ih­mi­nen elää tois­ten vi­ko­jen kau­his­te­lus­ta ja juo­ru­a­mi­ses­ta ei­kä näe tar­vet­ta nöy­ryy­teen ja omien pu­hei­den an­teek­si­pyy­tä­mi­seen.

Epä­us­ko tuot­taa omat he­del­män­sä, joi­ta ovat muu­an mu­as­sa vi­ha­mie­li­syys, rii­dat, kiih­koi­lu, juo­nit­te­lu, eri­pu­rai­suus ja ka­teus (Gal. 5:19–21). Tä­män to­del­li­suu­den kes­kel­lä fa­ri­seuk­set näyt­ti­vät elä­vän.

Vas­tuu tur­has­ta pu­hees­ta

Jo­kai­sen on ker­ran ol­ta­va tuo­ma­rin edes­sä vas­taa­mas­sa te­ois­taan ja pu­heis­taan. Tur­has­ta ja hyö­dyt­tö­mäs­tä pu­hees­ta­kin on teh­tä­vä tili. Pu­hu­mi­nen ys­tä­väl­li­ses­ti kai­kil­le lä­him­mäi­sil­le ei ole ai­na help­poa. Tur­han pu­hu­mi­sen vält­tä­mi­nen on vie­lä vai­ke­am­paa. Vas­tuul­li­suut­ta ja vii­saut­ta pu­hu­mi­seem­me on tar­peen ru­koil­la Ju­ma­lal­ta. Pu­hu­mi­seen oi­kei­na het­ki­nä si­säl­tyy siu­naus: ”Kul­ta­o­me­noi­ta ho­pe­a­mal­jois­sa ovat oi­ke­aan ai­kaan lau­su­tut sa­nat” (Sa­nanl. 25:11) ja ”Kie­len va­ras­sa on elä­mä ja kuo­le­ma – niin kuin kiel­tä vaa­lit, niin kor­jaat he­del­mää” (Sa­nanl. 18:21). Sa­no­jen pe­rus­teel­la mei­dät ju­lis­te­taan ker­ran syyt­tö­mäk­si tai syyl­li­sek­si.

Ju­ma­lan val­ta­kun­nan an­teek­si­an­ta­muk­ses­sa on Py­hän Hen­gen voi­ma, joka siir­tää epä­us­kos­ta ja syn­neis­tä us­koon, iloon ja va­pau­teen. Pal­jon tar­vi­taan an­teek­si­an­ta­muk­sen sa­no­ja ja nii­den us­ko­mis­ta, jot­ta us­ko ei vä­syi­si ja tuot­tai­si huo­noa sa­toa. Ju­ma­lan ar­mon voi­ma kan­nat­te­lee us­ko­jan lo­pul­ta pe­ril­le tai­vaa­seen.

Juk­ka Jo­en­suu

Raa­ma­tun­koh­tia, joi­hin kir­joi­tus poh­jau­tuu:

13. sun­nun­tai hel­lun­tais­ta: Ps. 30: 3–6, 12–13; Sa­nanl. 18:4–8, 21; Jaak. 3:2–12; Matt. 12:33–37

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 3.9.2014.

Kuva: Mar­ket­ta Lu­mi­jär­vi