JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Sana sunnuntaiksi

Niin ka­to­aa mai­nen kun­nia

Sana sunnuntaiksi
6.6.2021 6.15

Juttua muokattu:

1.6. 09:58
2021060109582020210606061500

Henrikki Hetemaa

Henrikki Hetemaa

Vil­le Lai­va­maa

Raa­mat­tu opet­taa, et­tä sy­dä­men us­ko riit­tää pe­las­tuk­seen. Se mer­kit­see myös Kris­tuk­sen pil­kan kan­ta­mis­ta.

Jee­sus neu­voi, et­tä jos ha­lu­aa saa­vut­taa ian­kaik­ki­sen elä­män, on kul­jet­ta­va hä­nen ja­lan­jäl­jis­sään. On kan­net­ta­va ris­tiä ja kiel­let­tä­vä it­sen­sä. Mitä Jee­sus tar­koit­ti ope­tuk­sel­laan? Oli­ko pe­las­tu­mi­sen eh­to­na sit­ten­kin teot? Sa­noi­han hän rik­kaal­le nuo­ru­kai­sel­le­kin: “Jos tah­dot ol­la täy­del­li­nen, niin mene ja myy kaik­ki, mitä si­nul­la on, ja an­na ra­hat köy­hil­le. Sil­loin si­nul­la on aar­re tai­vais­sa. Tule sit­ten ja seu­raa mi­nua.” (Matt. 19:21.) Tämä kes­kus­te­lu sai ope­tus­lap­set­kin ih­met­te­le­mään.

Täl­lä ta­val­la Jee­suk­sen ope­tuk­sen ym­mär­si­vät jot­kut era­kot, jot­ka pe­rus­ti­vat as­keet­ti­sia yh­dys­kun­tia kol­man­nel­la vuo­si­sa­dal­la. Myö­hem­min niis­tä pol­veu­tui luos­ta­ri­lai­tos. Ih­mi­ses­sä ole­vat pa­hat tai­pu­muk­set ha­lut­tiin ku­kis­taa mie­tis­ke­lyl­lä, as­kee­sil­la ja Ju­ma­lan sa­nan tut­ki­mi­sel­la.

Jos Jee­suk­sen ope­tus oli­si täh­dän­nyt tä­hän, oli­si ol­lut loo­gis­ta, et­tä ope­tus­lap­set­kin oli­si­vat ryh­ty­neet as­kee­sin har­joit­ta­jik­si. He ei­vät eris­täy­ty­neet maa­il­mas­ta vaan päin­vas­toin: Jee­suk­sen käs­kyl­le kuu­li­ai­si­na he saar­na­si­vat pa­ran­nus­ta ja syn­tien an­teek­si­an­ta­mus­ta.

Uu­den elä­män löy­tää ka­dot­ta­mal­la van­han

Raa­ma­tun koko il­moi­tuk­sen poh­jal­ta il­me­nee, et­tä us­ko sy­dä­mes­sä riit­tää pe­las­tuk­seen. Paa­va­li kir­joit­taa sii­tä ga­la­ta­lais­kir­jees­sä: “Ih­mi­nen ei tule van­hurs­kaak­si te­ke­mäl­lä lain vaa­ti­mia te­ko­ja vaan us­ko­mal­la Jee­suk­seen Kris­tuk­seen” (Gal.2:16).

Sa­mal­la Jee­suk­sen eh­dot­to­mil­ta kuu­los­ta­vat sa­nat tar­koit­ta­vat täyt­tä tot­ta. “Sil­lä se, joka tah­too pe­las­taa elä­män­sä, ka­dot­taa sen, mut­ta joka elä­män­sä mi­nun täh­te­ni ka­dot­taa, on sen löy­tä­vä” (Matt. 16:25).

Elä­män ka­dot­ta­mi­nen tar­koit­taa en­ti­ses­tä elä­mäs­tä luo­pu­mi­ses­ta ja uu­del­leen syn­ty­mis­tä. Jee­sus se­lit­ti Ni­ko­de­mok­sel­le: “To­ti­ses­ti, to­ti­ses­ti: jos ih­mi­nen ei syn­ny uu­des­ti, yl­hääl­tä, hän ei pää­se nä­ke­mään Ju­ma­lan val­ta­kun­taa” (Joh. 3:3).

Paa­va­lin mu­kaan kris­tit­ty on ris­tiin­nau­lit­tu yh­des­sä Kris­tuk­sen kans­sa. Hän on kuol­lut lain vai­ku­tuk­ses­ta, jot­ta voi­si elää lais­ta va­paa­na Ju­ma­lal­le. Näin on al­ka­nut uu­si elä­mä. Paa­va­lin sa­noin: “Enää en elä minä, vaan Kris­tus elää mi­nus­sa” (Gal.2:20).

Puhe ris­tis­tä on kris­ti­tyl­le Ju­ma­lan voi­ma

Us­ko oh­jaa Ju­ma­lan tah­don mu­kai­seen elä­mään, lä­him­mäi­sen ra­kas­ta­mi­seen ja oman it­sek­kyy­ten­sä kuo­let­ta­mi­seen. Se tar­koit­taa myös Kris­tuk­sen ris­tin ja pil­kan kan­ta­mis­ta.

Kris­tuk­sen ja­lan­jäl­jis­sä kul­ke­mi­nen ei ole maa­il­mal­le mie­leen. Se mer­kit­si Jee­suk­sen ai­ka­na erot­tu­mis­ta muis­ta – usein kiel­tei­ses­sä mie­les­sä. Se soti ih­mi­ses­tä läh­te­viä kä­si­tyk­siä vas­taan: “Puhe ris­tis­tä on hul­luut­ta nii­den mie­les­tä, jot­ka jou­tu­vat ka­do­tuk­seen, mut­ta meil­le, jot­ka pe­las­tum­me, se on Ju­ma­lan voi­ma.” (1. Kor. 1:18.)

Ian­kaik­ki­sen elä­män pe­rus­tus on Kris­tuk­sen so­vi­tus­työs­sä. Se ei ole mai­neen ja kun­ni­an ta­voit­te­lus­sa tai omai­suu­des­sa. Tun­net­tu sa­non­ta “sic tran­sit glo­ria mun­di”, eli ”niin ka­to­aa mai­nen kun­nia”, on tot­ta. Päi­vän teks­ti tii­vis­tyy sa­noi­hin: “Mitä hyö­dyt­tää ih­mis­tä, jos hän voit­taa omak­seen koko maa­il­man mut­ta me­net­tää sie­lun­sa?” (Matt. 16:26.)

Teks­ti päät­tyy sa­noi­hin: “Ih­mi­sen Poi­ka on tu­le­va Isän­sä kirk­kau­des­sa en­ke­lien­sä kans­sa, ja sil­loin hän mak­saa jo­kai­sel­le tä­män te­ko­jen mu­kaan” (Matt. 16:27).

Syn­ti­vel­ka on kui­tat­tu

Vii­mei­se­nä päi­vä­nä on pal­kan­mak­su. Elä­män ai­ka­na koo­tut rik­kau­det ja kun­nia ei­vät mer­kit­se sil­loin mi­tään. Ei­vät edes epäit­sek­käät teot, kiel­täy­myk­set, lah­joi­tuk­set tai elä­män nuh­teet­to­muus.

“Kuka sit­ten voi pe­las­tua”, ky­syi­vät ope­tus­lap­set ai­ka­naan (Matt. 19:21). Sil­loin Jee­sus kat­soi hei­hin ja sa­noi: ”Ih­mi­sel­le se on mah­do­ton­ta, mut­ta Ju­ma­lal­le on kaik­ki mah­dol­lis­ta” (Luuk.19:26).

Ju­ma­la ha­lu­aa pe­las­taa syn­ti­set ih­mi­set. Jee­sus on kär­si­mi­sel­lään, kuo­le­mal­laan ja ylös­nou­se­muk­sel­laan mak­sa­nut kai­ken syn­tis­ten puo­les­ta. On tur­val­lis­ta us­koa ja luot­taa sii­hen, et­tä syn­ti­vel­ka on kui­tat­tu Gol­ga­tan ris­til­lä.

Ju­ma­lan lap­sen osa on va­el­taa hä­nen jäl­jis­sään “opis­sa, elä­mäs­sä ja kär­si­myk­sis­sä”. Jee­sus sa­noi ker­ran: “Au­tu­ai­ta olet­te te, kun tei­tä Ih­mi­sen Po­jan täh­den vi­ha­taan ja her­ja­taan, kun ih­mi­set erot­ta­vat tei­dät kes­kuu­des­taan ja in­ho­a­vat tei­dän ni­me­än­ne­kin. Iloit­kaa sil­loin, hyp­pi­kää rie­mus­ta, sil­lä palk­ka, jon­ka te tai­vaas­sa saat­te, on suu­ri”. (Luuk. 6:22, 23.)

20.6.2021

Jee­sus sa­noi: "Ei­vät ter­veet tar­vit­se pa­ran­ta­jaa, vaan sai­raat. Men­kää ja tut­ki­kaa, mitä tämä tar­koit­taa: 'Ar­mah­ta­vai­suut­ta minä tah­don, en uh­ri­me­no­ja." Matt. 9:12-13

Viikon kysymys

Ilmoitukset

Toi­sen­lai­ses­sa va­los­sa

Mi­ka­e­lan per­hees­sä ei pal­jon pu­hu­ta asi­ois­ta. Teh­dään töi­tä, käy­dään kou­lua. Mut­ta jos­sain pin­nan al­la on sa­lai­suus, joka saa äi­din hy­räi­le­mään su­ru­mie­li­ses­ti ja Mi­ka­e­lan sil­mäi­le­mään tar­kem­min muu­ta­mia nuo­ria kou­lun käy­tä­vil­lä ja ruo­ka­las­sa.

Se­läs­sä au­rin­gon kat­se

An­ni­ka Koi­vu­kan­kaan ru­nois­sa heit­täy­dy­tään nuo­ren elä­män aal­lok­koon, sen iloi­hin ja ki­pui­hin, ko­et­te­le­muk­siin ja ar­jen su­loi­seen tur­vaan – kun on us­ko, jo­hon no­ja­ta ja rin­nal­la saat­ta­jia. Sy­viä tun­to­ja ke­ven­tää rai­kas huu­mo­ri: ”Kun­pa voi­sin aset­tua het­kek­si koi­ran turk­kiin. / Tun­tea sen läm­mön / kar­ku­mat­ko­jen tuok­sun / ja myl­lä­tyn kuk­ka­pen­kin ilon. Pai­jaa­via sor­mia riit­täi­si.”

Ome­na­pos­ki ja Nal­le Kar­hu­nen

Kah­dek­san­vuo­ti­as Nal­le Kar­hu­nen on kuu­si­vuo­ti­aan Nu­pun eli Ome­na­pos­ken vii­sas, kilt­ti ja hel­lä iso­ve­li. Jos­kus Nal­le käyt­täy­tyy kuin tal­viu­nil­taan he­rä­tet­ty hur­ja ja äk­ki­pi­kai­nen kar­hu. Sil­loin Nu­pun on pa­ras­ta läh­teä ulos tai lait­taa oman huo­neen ovi vi­sus­ti kiin­ni.

Ta­kai­sin Isän ko­tiin

Kir­joit­ta­jat eri puo­lil­ta maa­il­maa ker­to­vat sii­tä, kuin­ka Ju­ma­la on joh­dat­ta­nut hei­dät val­ta­kun­taan­sa. Ker­to­muk­sia yh­dis­tää ko­ke­mus ko­tiin­pa­luus­ta, Raa­ma­tun mu­kai­sen us­kon löy­ty­mi­ses­tä ja us­ko­vais­ten vä­li­ses­tä rak­kau­des­ta.

Ke­tun­po­jat ja Ja­gu­ar-mies