JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Sana sunnuntaiksi

Oi­kea ru­kous

Päivämies
Sana sunnuntaiksi
1.9.2019 6.00

Juttua muokattu:

23.12. 02:44
2019122302445120190901060000

Jee­sus pu­hui hän­tä kuu­le­maan tul­leel­le vä­ki­jou­kol­le fa­ri­seus­ten ul­ko­kul­tai­suu­des­ta.

Jee­sus tie­si, et­tä kuu­li­joi­den jou­kos­sa oli muu­ta­mia, jot­ka oli­vat var­mo­ja omas­ta van­hurs­kau­des­taan. Täl­le jou­kol­le oli yh­tei­se­nä piir­tee­nä se, et­tä hei­dän ope­tuk­sen­sa ja te­kon­sa oli­vat ris­ti­rii­das­sa kes­ke­nään. Tä­hän liit­tyi myös halu ko­rot­taa it­se­ään. Heil­le fa­ri­seus­ten an­ta­ma esi­merk­ki oli kaik­ki kai­kes­sa. Sil­loin Jee­sus esit­ti ver­tauk­sen fa­ri­seuk­ses­ta ja pub­li­kaa­nis­ta.

Fa­ri­seus ja pub­li­kaa­ni

Je­ru­sa­le­min temp­pe­lis­sä pi­det­tiin kah­des­ti päi­väs­sä jul­ki­nen ru­kous­het­ki. Fa­ri­seuk­sil­le oli tär­ke­ää ru­koil­la pal­jon. Ver­tauk­sen fa­ri­seus oli mo­nien ar­vos­ta­ma hen­ki­lö, jota kun­ni­oi­tet­tiin hä­nen nä­ky­vän hurs­kau­ten­sa vuok­si. Ver­tauk­sen pub­li­kaa­ni edus­ti tois­ta ää­ri­lai­taa. Pub­li­kaa­ne­ja pi­det­tiin syn­ti­si­nä, sil­lä mo­net heis­tä hank­ki­vat va­ro­ja epä­re­hel­li­sin kei­noin.

Fa­ri­seuk­sen ru­kous

Ver­tauk­sen fa­ri­seus aset­tau­tui pai­kal­leen ru­koi­le­maan. Hä­nen ru­kouk­sen­sa al­ku kuu­los­ti oi­ke­al­ta. Ju­ma­laa saa kiit­tää sii­tä, kun hän var­je­lee jou­tu­mas­ta vää­ryy­teen. Mut­ta fa­ri­seus ei an­ta­nut ru­kouk­ses­saan kun­ni­aa Ju­ma­lal­le. Hän ylis­ti it­se­ään ja ver­ta­si it­se­ään toi­siin ih­mi­siin. Niin hän ju­lis­ti it­sen­sä van­hurs­kaak­si. Fa­ri­seus käyt­ti sa­naa ’minä’ nel­jä ker­taa ly­hy­en ru­kouk­sen ai­ka­na. Hän oli it­se­kes­kei­nen ja ku­vit­te­li ole­van­sa Ju­ma­lal­le kel­paa­va.

Juu­ta­lais­ten us­kon­nol­li­nen laki mää­rä­si vain yh­den paas­to­päi­vän vuo­des­sa, ni­mit­täin suu­ren so­vi­tus­päi­vän. Tämä fa­ri­seus oli kui­ten­kin ot­ta­nut teh­tä­väk­seen paas­to­ta kah­des­ti vii­kos­sa. Hän teki siis enem­män kuin hä­nel­tä vaa­dit­tiin. Hän us­koi sen hyö­dyt­tä­vän it­se­ään. Hän teki myös kym­me­nys­ten an­ta­mi­ses­ta it­sel­leen an­si­on. Lain mu­kaan vil­ja­sa­dos­ta piti an­taa kym­me­nyk­set joka vuo­si (5. Moos 14:22). Fa­ri­seuk­set vaa­ti­vat sen li­säk­si kym­me­nyk­set yr­teis­tä (Luuk. 11:42). Fa­ri­seuk­sen ru­kous oli näin omien te­ko­jen ja an­si­oi­den kiit­tä­mis­tä.

Pub­li­kaa­nin ru­kous

Ver­tauk­sen pub­li­kaa­ni ru­koi­li taa­em­pa­na pää pai­nuk­sis­sa. Hän tie­si ole­van­sa kau­ka­na Ju­ma­las­ta. Tul­li­mie­he­nä vää­ryy­del­lä han­kit­tu omai­suus ja muut syn­nit pai­noi­vat tun­nol­la. Hän oli kuin tuh­laa­ja­poi­ka, joka kai­pa­si syn­nin su­mus­ta Isän ko­tiin (Luuk. 15:11–32). Hä­nel­lä ei ol­lut esit­tää Ju­ma­lal­le mi­tään an­si­oi­ta. Pub­li­kaa­nin si­sin oli mur­tu­nut. Hän löi rin­taan­sa ja sa­noi: ”Ju­ma­la, ole mi­nul­le syn­ti­sel­le ar­mol­li­nen!”

Ju­ma­la voi ko­rot­taa

Jee­sus ker­toi ver­tauk­sen lo­puk­si, et­tä pub­li­kaa­ni läh­ti ko­tiin hurs­kaam­pa­na kuin fa­ri­seus (ks. jae 14, ala­vii­te). Kum­pi­kaan ei ol­lut vie­lä us­kos­ta van­hurs­kas. Fa­ri­seus ei tun­te­nut sie­lun­ti­laan­sa. Hän ha­lu­si edel­leen no­ja­ta omaan van­hurs­kau­teen­sa. Kä­si­tys ar­mos­ta ja ar­mo­val­ta­kun­nas­ta oli hä­nel­le ou­to. Fa­ri­seus ei ha­lun­nut men­nä si­säl­le Ju­ma­lan val­ta­kun­taan. Omas­ta mie­les­tään hän tun­si Ju­ma­lan tien. Fa­ri­seuk­sen ju­ma­li­suus nä­kyi ih­mis­ten edes­sä: hän et­si ih­mis­ten huo­mi­o­ta ja kii­tos­ta. Fa­ri­seus oli ko­rot­ta­nut it­sen­sä, mut­ta Ju­ma­lan sil­mis­sä hän oli ka­do­tet­tu.

Pub­li­kaa­ni oli alen­nuk­sen ti­las­sa. Täl­lai­sel­le ky­se­li­jäl­le ja ano­jal­le kel­paa Ju­ma­lan ar­mo. Voi­ma, joka it­sen­sä alen­ta­neen nos­taa, on so­vin­to­saar­na. Sitä kuu­lu­te­taan Kris­tuk­sen val­ta­kun­nas­ta. Jee­sus koh­ta­si ker­ran täl­lai­sen ar­moa ane­le­van pub­li­kaa­nin, tul­li­mies Sak­keuk­sen. Hä­nel­le Jee­sus sai ju­lis­taa kaik­kien syn­tien an­teek­si­an­ta­muk­sen. Sak­keus sai siir­tyä syn­nin pi­mey­des­tä Ju­ma­lan Po­jan val­ta­kun­taan. Kris­tuk­sen val­ta­kun­nas­ta ju­lis­te­taan edel­leen­kin ar­moa ja an­teek­si­an­ta­mus­ta. Us­kol­la vas­taa­no­tet­tu evan­ke­liu­mi va­paut­taa syn­nin ja kuo­le­man kah­leis­ta. Ju­ma­la voi joh­dat­taa ah­dis­tu­neen ru­koi­li­jan luok­se Ju­ma­lan lap­sen, joka voi ju­lis­taa kaik­ki syn­nit an­teek­si. Sil­loin et­si­jä pää­see us­kos­ta van­hurs­kaak­si, Ju­ma­lan lap­sek­si.

Mat­ti Kin­nu­nen

Tämä teks­ti on jul­kais­tu kir­jas­sa

Evan­ke­liu­mi­pos­til­la 1, 1. vuo­si­ker­ta, SRK 2012.

Ku­vi­tus­ku­va: SRK:n kuva-ar­kis­to/Su­vi­seu­ro­jen ku­va­pal­ve­lu

EVAN­KE­LIU­MI Luuk. 18:9–14

Raa­mat­tu 1992

Muu­ta­mil­le, jot­ka oli­vat var­mo­ja omas­ta van­hurs­kau­des­taan ja vä­hek­syi­vät mui­ta, Jee­sus esit­ti tä­män ker­to­muk­sen: ”Kak­si mies­tä meni temp­pe­liin ru­koi­le­maan. Toi­nen oli fa­ri­seus, toi­nen pub­li­kaa­ni. Fa­ri­seus aset­tui pai­kal­leen sei­so­maan ja ru­koi­li it­sek­seen: ’Ju­ma­la, minä kii­tän si­nua, et­ten ole sel­lai­nen kuin muut ih­mi­set, ros­vot, hui­ja­rit, huo­rin­te­ki­jät tai vaik­ka­pa tuo pub­li­kaa­ni. Minä paas­to­an kah­des­ti vii­kos­sa ja mak­san kym­me­nyk­set kai­kes­ta, sii­tä­kin mitä os­tan.’ Pub­li­kaa­ni sei­soi ta­em­pa­na. Hän ei toh­ti­nut edes ko­hot­taa kat­set­taan tai­vas­ta koh­ti vaan löi rin­taan­sa ja sa­noi: ’Ju­ma­la, ole mi­nul­le syn­ti­sel­le ar­mol­li­nen!’ ”Minä sa­non teil­le: hän läh­ti ko­tiin­sa van­hurs­kaa­na, tuo toi­nen ei. Jo­kai­nen, joka it­sen­sä ko­rot­taa, alen­ne­taan, mut­ta joka it­sen­sä alen­taa, se ko­ro­te­taan.”

BIB­LIA

Niin hän myös sa­noi muu­ta­mil­le, jot­ka it­se pääl­len­sä us­kal­si­vat, et­tä he oli­vat hurs­kaat, ja mui­ta kat­soi­vat ylön, tä­män ver­tauk­sen: Kak­si ih­mis­tä meni ylös temp­liin ru­koi­le­maan, yk­si Pha­ri­se­a­lai­nen ja toi­nen Pub­li­ka­ni. Pha­ri­se­a­lai­nen sei­soi ja ru­koi­li näin it­sel­len­sä: minä kii­tän si­nua, Ju­ma­la, et­ten minä ole niin­kuin muut ih­mi­set, ryö­vä­ri, vää­rä, huo­rin­te­kiä, taik­ka myös niin­kuin tämä Pub­li­ka­ni. Kah­des­ti vii­kos­sa minä paas­toon, ja an­nan kym­me­nyk­set kai­kis­ta mitä mi­nul­la on. Ja Pub­li­ka­ni sei­soi taam­pa­na, ei­kä tah­to­nut sil­mi­än­sä­kään nos­taa ylös tai­vaa­sen päin, mut­ta löi rin­toi­hin­sa ja sa­noi: Ju­ma­la, ar­mah­da mi­nun syn­ti­sen pääl­le­ni! Minä sa­non teil­le: tämä meni ko­ti­an­sa hurs­kaam­pa­na kuin toi­nen; sil­lä jo­kai­nen, joka it­sen­sä ylen­tää, se alen­ne­taan, ja joka it­sen­sä alen­taa, se ylen­ne­tään.

11.8.2020

Joka heik­koa sor­taa, her­jaa hä­nen Luo­jaan­sa, joka Luo­jaa kun­ni­oit­taa, ar­mah­taa köy­hää. Sa­nanl. 14:31

Viikon kysymys