Jo­han­nes Kas­ta­ja oli vä­ke­vä tien­rai­vaa­ja, joka kar­he­an to­tuu­del­li­sen pu­heen­sa joh­dos­ta oli jou­tu­nut tel­kien taak­se. Hän oli täyn­nä Py­hän Hen­gen vä­ke­vää voi­maa, mut­ta ih­mi­syy­den puo­lel­ta va­ja­vai­nen. Hän tun­si Van­han tes­ta­men­tin en­nus­tuk­set tu­le­vas­ta Mes­si­aas­ta ja saar­na­si tu­le­vas­ta Va­pah­ta­jas­ta.

Van­ki­las­ta Jo­han­nes lä­het­ti ope­tus­lap­sen­sa ky­sy­mään Jee­suk­sel­ta: ”Olet­ko sinä se, jon­ka on mää­rä tul­la, vai pi­tää­kö mei­dän odot­taa tois­ta?” (Matt. 2:3.) Oli­ko Jo­han­nes va­jon­nut epäi­lyk­siin, voi­ko tuo na­sa­re­ti­lai­nen puu­sep­pä Joo­se­fin poi­ka sit­ten­kään ol­la kir­joi­tus­ten Mes­si­as? Vai ha­lu­si­ko Jo­han­nes opas­taa hä­neen ta­ker­tu­neet ope­tus­lap­set Jee­suk­sen seu­raan? Oli­han hän it­se sa­no­nut ope­tus­lap­sil­leen Jee­suk­seen vii­ta­ten: ”Kat­so­kaa, Ju­ma­lan Ka­rit­sa” (Joh. 1:32). Sa­moin Jo­han­nes oli sa­no­nut Jee­suk­ses­ta: ”Hä­nen on tul­ta­va suu­rem­mak­si, mi­nun pie­nem­mäk­si” (Joh. 3:30).

Jee­sus avaa kir­joi­tuk­sia

Jo­han­nek­sen ope­tus­lap­set ken­ties odot­ti­vat suo­raa vas­taus­ta: ”Minä se olen.” Sitä ei tul­lut. Yh­den ih­mi­sen väi­te­hän ei maal­li­ses­sa­kaan käy­tän­nös­sä rii­tä vah­vak­si näy­tök­si tai to­dis­te­lu­kei­nok­si. Va­pah­ta­ja ve­to­si kir­joi­tuk­siin toi­min­nan vai­ku­tuk­ses­ta. Hän ker­ta­si Je­sa­ja-pro­fee­tan en­nus­tus­ta: ”Sil­loin au­ke­ne­vat so­kei­den sil­mät ja kuu­ro­jen kor­vat avau­tu­vat” (Jes. 35:5).

Jee­sus ha­lu­si ve­do­ta kir­joi­tuk­siin, jois­sa en­nus­te­taan Py­hän Voi­man töi­tä ih­mis­ten kes­kel­lä, jot­ta ih­mi­set us­koi­si­vat. Niil­lä hän ava­si myö­hem­min­kin ju­ma­lal­lis­ta per­soo­naan­sa hän­tä kuu­le­maan tu­le­vil­le. Py­hil­lä kir­joi­tuk­sil­la Jee­sus ha­lu­si tu­kea ja roh­kais­ta niin Jo­han­nek­sen lä­het­tä­miä ope­tus­lap­sia kuin Jo­han­nes­ta­kin. Tämä oli Va­pah­ta­jan toi­min­ta­ta­pa myös myö­hem­min ja so­pii meil­le­kin esi­mer­kik­si.

Jee­sus kir­kas­taa Jo­han­nek­sen teh­tä­vää

Jo­han­nek­sen lä­het­tä­mien mies­ten pois­tut­tua Va­pah­ta­ja ava­si pai­kal­le jää­neil­le van­keu­teen vie­dyn pro­fee­tan, Jo­han­nes Kas­ta­jan ole­mus­ta. Jee­sus ete­ni ky­sy­myk­sin ja ha­lu­si kuu­li­joi­den vas­taa­van, mil­lais­ta sa­nan­saat­ta­jaa he odot­ti­vat nä­ke­vän­sä. Kun juu­ta­lai­set odot­ti­vat Va­pah­ta­jaa, heil­lä oli mie­les­sä var­maan­kin mah­ti­hen­ki­lö, joka toi­si Roo­man ikees­tä va­pau­tuk­sen. Täl­löin oli­si luon­te­vaa, et­tä myös täl­lai­sen hen­ki­lön sa­nan­saat­ta­ja ul­koi­sen ole­muk­sen­sa­kin puo­lel­ta edus­tai­si mah­ta­vuut­ta ja voi­maa.

Jee­sus tie­si kuu­li­joi­den odo­tuk­set, mut­ta vas­taus var­mas­ti yl­lät­ti. Sa­nan­saat­ta­ja ei il­men­tä­nyt ul­koi­ses­ti val­taa, voi­maa ei­kä kun­ni­aa. Jo­han­nes pu­keu­tui erä­maan era­kon ta­voin ka­me­lin­kar­va­vaat­tee­seen ja ruo­ka­va­li­o­kin oli poik­ke­a­va: hei­nä­sir­kat ja hu­na­ja. Jo­han­nes ei myö­hem­min teh­tä­vään as­tu­van Va­pah­ta­jan ta­voin kes­kit­ty­nyt ul­ko­nai­seen. Jo­han­nek­sen, sa­moin kuin Jee­suk­sen, ole­mus si­säl­si vies­tin: ul­koi­nen lois­to ei ole tär­kein. Kor­keim­man val­ta kul­kee ma­ta­lal­la ja ai­kan­sa alen­nuk­sen ja kär­si­myk­sen tie­tä.

Sa­nan­saat­ta­jan kak­si­nai­nen ole­mus

Jo­han­nek­sen oli vai­kea us­koa it­se­än­sä kir­joi­tus­ten tar­koit­ta­mak­si tien­rai­vaa­jak­si, vaik­ka Ma­la­ki­an sana tar­koit­ti juu­ri hä­nen teh­tä­vään­sä. Hän on juu­ri se edel­lä kul­ke­va sa­nan­saat­ta­ja, jota pro­feet­ta tar­koit­taa: ”Minä lä­he­tän sa­nan­saat­ta­ja­ni rai­vaa­maan edel­lä­ni tie­tä. Ja ai­van äk­kiä tu­lee temp­pe­liin­sä Val­ti­as, jota te odo­tat­te, ja Lii­ton en­ke­li, jota te kai­paat­te. Hän saa­puu, sa­noo Her­ra Se­ba­ot.” (Mal. 3:1.) Hän it­se­kin tie­dos­ti ul­koi­sen ku­van­sa saat­ta­van häm­men­tää.

Jee­sus nos­ti tuon ka­run erä­maan mie­hen, op­pi­mat­to­man ja köy­hän oloi­sen pro­fee­tan yl­lät­tä­en kaik­kein yli: ”Yk­si­kään nai­ses­ta syn­ty­nyt ei ole ol­lut Jo­han­nes Kas­ta­jaa suu­rem­pi.” Kuu­li­joi­ta var­mas­ti häm­men­si; et­tä­kö Je­sa­jan ja Je­re­mi­an­kin ylä­puo­lel­la? Sit­ten toi­saal­ta: kaik­ki tai­vas­ten val­ta­kun­nas­sa ovat hän­tä suu­rem­pia.

Sana vai­kut­taa tä­nä­kin päi­vä­nä

Ju­ma­lan, Kaik­ki­val­ti­aan edes­sä pie­ni on suur­ta ja suu­ri pien­tä. En­sim­mäi­set tu­le­vat vii­mei­sik­si ja vii­mei­set en­sim­mäi­sik­si. Jo­kai­nen Jo­han­nek­sen kal­tai­nen, oman syn­ti­syy­ten­sä tun­te­va sa­nan­saat­ta­ja saa täl­lä­kin het­kel­lä us­koa it­sen­sä py­hä­nä pa­hak­si ja pa­ha­na py­häk­si.

Jo­han­nes Kas­ta­ja he­rät­ti la­ki­saar­nal­la ih­mi­siä kat­so­maan Ju­ma­lan sa­nan pei­liä. Sen pei­lin edes­sä ih­mi­nen jou­tuu ky­sy­mään: on­ko epä­us­ko kui­vat­ta­nut sy­dä­mes­tä­ni us­kon? Erä­maan pro­feet­ta ta­lut­taa ky­sy­jän Va­pah­ta­jan luo. Epä­us­kon van­git­kin saa­te­taan us­kon kaut­ta va­paak­si ja köy­hil­le saar­na­taan evan­ke­liu­mi. ­

(Jes 61:1.)

Ilk­ka Ha­ku­li­nen

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 9.12.2015.

Päi­vän evan­ke­liu­mi­teks­ti: Matt. 11:2–10

Bib­lia: Mut­ta kuin Jo­han­nes van­kiu­des­sa kuu­li Kris­tuk­sen työt, lä­het­ti hän kak­si ope­tus­las­tan­sa, sa­no­maan hä­nel­le: olet­ko sinä se tu­le­va, eli pi­tää­kö mei­dän tois­ta odot­ta­man? Niin Je­sus vas­ta­si ja sa­noi heil­le: men­käät ja sa­no­kaat jäl­leen Jo­han­nek­sel­le, ne mit­kä te kuu­let­te ja nä­et­te: So­ki­at saa­vat nä­kön­sä, ja on­tu­vat käy­vät, spi­ta­li­set puh­dis­te­taan, ja kuu­rot kuu­le­vat, kuol­leet he­rä­te­tään, ja köy­hil­le saar­na­taan evan­ke­liu­mi. Ja au­tu­as on se, joka ei pa­he­ne mi­nus­ta. Kuin he me­ni­vät pois, ru­pe­si Je­sus sa­no­maan kan­sal­le Jo­han­nek­ses­ta: mitä te läk­sit­te kor­peen kat­so­maan? Ruo­ko­a­ko, joka tuu­lel­ta hää­ly­te­tään? Taik­ka mitä te läk­sit­te kat­so­maan? Ih­mis­tä­kö, vaa­te­tet­tua peh­meil­lä vaat­teil­la? Kat­so, jot­ka peh­mei­tä kan­ta­vat, ne ovat ku­nin­gas­ten huo­neis­sa. Taik­ka mitä te läk­sit­te kat­so­maan? Prop­he­taa­ko? To­ti­ses­ti sa­non minä teil­le: tämä on ja­lom­pi kuin prop­he­ta. Sil­lä tämä on se, jos­ta kir­joi­tet­tu on: kat­so, minä lä­he­tän en­ke­li­ni si­nun kas­vois eteen, joka on val­mis­ta­va si­nun ties si­nun etees.

Raa­mat­tu 1992: Kun Jo­han­nes van­ki­las­sa kuu­li Kris­tuk­sen te­ois­ta, hän lä­het­ti ope­tus­lap­sen­sa ky­sy­mään: ”Olet­ko sinä se, jon­ka on mää­rä tul­la, vai pi­tää­kö mei­dän odot­taa tois­ta?” Jee­sus vas­ta­si heil­le: ”Ker­to­kaa Jo­han­nek­sel­le, mitä kuu­let­te ja nä­et­te: So­ke­at saa­vat nä­kön­sä ja ram­mat kä­ve­le­vät, spi­taa­li­set puh­dis­tu­vat ja kuu­rot kuu­le­vat, kuol­leet he­rä­te­tään hen­kiin ja köy­hil­le ju­lis­te­taan ilo­sa­no­ma. Au­tu­as se, joka ei mi­nua tor­ju.” Hei­dän men­ty­ään Jee­sus al­koi pu­hua ih­mi­sil­le Jo­han­nek­ses­ta: ”Mitä te läh­dit­te au­ti­o­maa­han kat­so­maan? Ruo­ko­a­ko, jota tuu­li huo­jut­taa? Vai mitä odo­tit­te nä­ke­vän­ne? Ken­ties hie­nos­ti pu­keu­tu­neen mie­hen? Ku­nin­kaan­lin­nois­ta te nii­tä löy­dät­te, jot­ka hie­nos­te­le­vat vaat­teil­laan! Mitä te sit­ten odo­tit­te nä­ke­vän­ne? Pro­fee­tan­ko? Ai­van oi­kein, ja minä sa­non teil­le, et­tä hän on enem­män­kin kuin pro­feet­ta. Hän on se, jos­ta on kir­joi­tet­tu: – Minä lä­he­tän sa­nan­saat­ta­ja­ni si­nun edel­lä­si, hän rai­vaa si­nul­le tien."